mihin kohtaan cv:ssä laitatte hoitovapaat vai laitatteko?

Vierailija

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Hain juuri onnistuneesti uusia töitä hoitovapaalta. CV:ssa mainitsin kaikki perhevapaajaksot (siis käsittäen äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaan) kolmesta lapsesta yhdessä erillisessä virkkeessä työhistoriani alla, siis tarkoituksella en osana työhistoriaani sinänsä. Olen ollut lasten välillä töissä ja koko ajan minulla on ollut työsuhde alla.



Haastattelutilannetta ajatellen oli selvä etu, että pelasin ns. avoimin kortein. Kun olin antanut tiedot perhevapaista kirjallisesti, haastattelussa asiaa ei tarvinnut erityisemmin puida. Perhevapaiden näkyminen selitti myös sen, miksi urani oli edennyt hitaammin kuin lapsettomalla.



Kannattaa todella miettiä, millaiset ovat perheellisen työntekijän todelliset uramahdollisuudet firmassa, jossa lapset nähdään vain pitkänä miinuksena. Sellaiset firmat on paras kiertää kaukaa, myös lapsettomien, koska niiden henkilöstöpolitiikassa on yleensä enemmänkin mätää.

Vierailija

ja laittanut ihan sinne CV:n muiden työkokemusten joukkoon.



Eli laittanut päivämäärät milloin alkanut ja milloin päättynyt - työni ei liity mitenkään lasten hoitamiseen, mutta olen merkinnyt ne nimenomaan siksi, että olen ollut molempien lasten kanssa pitkään kotona.

Vierailija


Jos joku on ollut esim. 3 vuotta hoitovapaalla niin ansioluetteloon jää kolmen vuoden tyhjä kohta, sitähän se työnantaja vasta ihmetteleekin, mutta ei tokikaan ala ottaa siitä selvää, että missäs sitä ollaan oltu. Joten itse laittaisin hoitovapaan työkokemuksen jatkoksi vain.

Vierailija

palveluksessa, niin ei noita hoitovapaita kannata mainita, vaikka olisitkin tällä hetkellä hoitovapaalla ja haet töitä etkä olisi palaamassa enää vanhan työnantajan palvelukseen. Eli älä siis laita, mutta jos haet paikkaa ja saat kutsun haastatteluun ja elämäntilanteesta tms. tulee puhetta, niin voit siinä kertoa tilanteen. Tärkeintä on se että hakemuksessa korostat osaamistasi hakemaasi tehtävään.

Vierailija

mielestäni se olisi ihan oikeasti riski jos laittaisin että olen 34v. enkä kertoisi, että olen jo kaksi lasta hankkinut - jos olisin itse työnantaja niin en kyllä välttämättä palkkaisi lapsetonta tämän ikäistä - hyi hyi mut näin se vaan on. Joka tapauksessa työhakemuksessanikin ilmoitan, että olen kahden lapsen äiti - jos ei kiinnosta työnantajaa niin sitten ei.

Vierailija

nimenomaan osoittamaan, mitä aukkopaikoissa on tehty. Muta nyt alkaa olla jo niin kauan, (yli 5 vuotta) että enää en laita ollenkaan - ei se ketään kiinnosta, olinko 5v sitten työttömänä vai ätiyslomalla.

Vierailija

ei kannata millään muotoa antaa työnantajalle mahdollisuutta syrjiä työnhakijaa sen vuoksi, että hänellä on pieniä lapsia. Itselläni opiskelut kattavat mukavasti ainoan vanhempainvapaani, ja opintoviikkojakin on sen verran, että laiskottelusta ei epäillä.

Vierailija

olen maininnut kohdassa perhesuhteet, että olen naimisissa ja yksi lapsi.

Sitten työkokemusten jälkeen, olen laittanut kohdan muuta, johon olen merkannut äitiys- ja vanhempainloman.

Vierailija

Työni on kirjanpitoalalla, joten ei liity lasten hoitoon mitenkään. Minusta asia on vaan niin, että nykyisin on niin paljon pienten lasten äitien syrjintää, että minä ylpeänä haluan kertoa tehneeni ne kolme vuotta arvokasta työtä. Ja toisekseen, työnantajan on hyvä palkatessaan tietää, että sairaslomia on väistämättä edessä, kun lapset sairastelee.



Minä vaihdoin muuten työnantajaa hoitovapaani aikana! Edellisellä työnantajalla olin 8 vuotta.

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


ei kannata millään muotoa antaa työnantajalle mahdollisuutta syrjiä työnhakijaa sen vuoksi, että hänellä on pieniä lapsia. Itselläni opiskelut kattavat mukavasti ainoan vanhempainvapaani, ja opintoviikkojakin on sen verran, että laiskottelusta ei epäillä.




Suo siellä ja vetelä täällä.

Vierailija

Itse olen ollut jo yli viisi vuotta kotiäitinä, ja loppua ei näy. Cv:ssä kyllä näkyy, että samanaikaisesti olen ollut aktiivinen, eli aukkokohtia ei jää. Silti ylpeänä mainostan lasteni kotihoitoa tietenkin!



Päivätyössäni tulen olemaan taas sellaisessa asemassa, että rekrytoin muita ihmisiä, ja todellakin haastattelussa erottaa kyllä ihmiset, jotka ovat olleet VAIN kotiäitejä ja ihmiset, jotka ovat eläneet täyteläistä elämää myös kotivuodet, ja samalla säilyttäneet kontakteja ympärillään.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat