***Tontut viikolla 7***

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Uutta pinoa pystyyn!

Sivut

Kommentit (44)

Vierailija

Ainakin täällä Helsingissä on. Paitsi ei nyt kai mikään aamupäivä enää ole. Aikas hiljaista ollut tontturintamalla viime päivinä, mutta en yhtään moiti. Itse kans oikeen supermasentajana yrittänyt toimia.



Frankie, voimia sulle. Kuulostaa tosi ikävältä mahataudilta. Vähän kyllä ihmeellisesti toimii. Miten teidän pieni nyt? Onko jo parempi?



Meidän poika on nukkunut kaks viimistä yötä ihan kokonaan ilman maitoja ja muita. Ja tästä tietysti voi vetää sen johtopäätöksen, että päiväkotihan se syypää noihin valvomisiin. Nyt kun taas oltiin muutama päivä kotona. Mutta eiköhän se siitä tasoitu. Kiitos kaikille tsempityksistä tässä omassa tosi pöljässä tilanteessa. Soitin äsken neuvolaan ja sain lähetteen veritestiin, mutta tuloksissa kestää viikko. Eli oli tilanne mikä tahansa niin tää kierto on sitten mennen talveen lumia. On ollut tosi turhauttavaa kärvistellä koko viikonloppu, kun oikeen tuntee kuin munasolu irtoaa ja olis niin hyvät tärppipäivät kun vaan mahdollista. Tuntuu, että menee ihan hukkaan. Ja joka tapauksessa täytyy varautua siihen, että meidän yritys jatkuu joskus touko-kesäkuussa. Mä olin vielä niin tyytyväinen siihen, että nyt mulla ei ollut mitään pitkiä reissuja just tähän aikaan vaan oon kotona, niin lyödäänkö vetoa, että silloin oon sitten joka kuukausi jossain hornan hemmetissä viikon just silloin kun ei pitäis. No, nää nyt on tietysti ihan turhia ajatuksia, mutta en ole vielä oikein pystynyt sulattelemaan tätä. Pitäsi sitten varmaan keksiä joku ehkäisykin tähän hätään. En viittis mitään pillerijuttuja tai muita vastaavia näin lyhyeks aikaa, eikä me oikeen koskaan olla oltu mitään kortsufaneja. Eikä kai nyt ihan varmoilla päivillä viittis mennä, kun nimenomaan luki jossain, että varma ehkäisy varoajaksi. Tuntuu kyllä idioottimaiselta, että kun yrittää tulla raskaaksi, niin varmat päivät ei silloinkaan välttämättä toimi, mutta kun ei saisi tulla niin silloin ei luota, että epävarmat olis tosi epävarmoja. Saikohan kukaan mitään selvää. Taas pääsin avautumaan oikeen urakalla. Pyydän taas kerran anteeks tätä. Jotenkin vaan pitää johonkin nää purkaa. Kyllä mä miehen kanssa puhun, mutta kun ei mihinkään muualle voi sanoa. Miehen veli kysyi multa eilen, että milloinkas teille sitten seuraava tulee. Olin aika huuli pyöreenä siinä, enkä pystynyt sanomaan oikeen mitään. Joo, sitten kun mun vasta-aineet on tutkittu ja vesirokko poissuljettu jne. Huoh...



Fudgis, mikä sulla tilanne? Älä vaan menetä toivoa. Ennen kun täti kurvaa pihaan, on ihan kaikki vielä mahdollista. Sun sijassas mä olisin testannut kyllä jo monta kertaa. Plussapuhureita sinne!!!



Ja tietysti kaikille muillekin. Ja sanokaa, jos ette jaksa lukea mun itsesäälivuodatuksia enää. Enhän mä oikeen tänne enää kuulukaan, mutta ei osaa poiskaan olla.

Äitsy



Vierailija

se kuulosti aivan loistavalta! maistuis kyllä mullekin (jos en olisi jo halkeamaisillani)! Aurajuusto ja feta ovat ehkä maailman parhaita juustoja, varsinkin tuo sinihomejuusto! Kauhulla odotan 41 viikon selibaattia aurajuustosta (eikö kuulostanutkin varsin positiiviselta ajatukselta; meinaan kuin meinaankin vielä raskautua!)



No, niin. Nyt väistän takavasemmalle, kunhan olen hörppinyt konjakin ja kahvin loppuun.. Miehet odottavat jo saunassa (omissa huuruissani tuo kuulosti varsin epäilyttävältä, siellä siis ovat mies ja poika)!



Hiphei!

Vierailija

Mä olen ollu tänään tehokas. Käyny jo sittaris ostamas koko viikon ruoat. Vein pojan kouluun ja samaa matkaa ajelin sitte kaupoille. Nyt pitäis alkaa leipomaan huomista 12v päivää varten. Ajatelkaa mun " vauva" on jo iso poika!



Lueskelin eilen tuolta odottajista ketjua niistä kaikista mahdollisista vanhoille odottajille tehtävistä testeistä. Aika kärkkäästi siellä jotkut kirjoitti puolesta/vastaan. Mä kysyin mieheltä mitä mieltä se on pitäiskö meidän mennä kaikkiin mahdollisiin vai ei. Se oli ihan Hoo Moilasena et ai mitä? No eihän se tietenkään ole miettinyt valmiiksi et miten se suhtautuu veriseulontoihin.. No mulla on kyllä oma mielipiteeni niistä. Taidetaan tehdä sitten tilanteen mukaan. Mutta mietityttää kyllä.. Jo pelkästään ultrat on sitä varten että niistä etsitään jotain poikkeamia. Ja jos vaiks niskaturvotusta olis niin olisko meillä pokerinaamaa olla menemättä veriseulontaan? KÄÄK!!!



Tälläistä tänään siis. Miten muilla on lähteny viikko käyntiin??



mannarii



Vierailija

Mun äsken kirjoittama pitkä viesti hävis johonkin. Kakkukuorrite lens taivaan tuuliin. Jos ette pahastu niin kirjoitan sen myöhemmin tänne. En millään jaksa nyt uudestaan. Hoh hoijaa! Kivaa keskiviikkoa silti kaikille!



mannarii

Vierailija

Tosiaan en aamulla muistanut yhtään koko ystisten päivää. Toivottavasti tää viesti ei katoo mihinkään. Mä kumminkin yritin sitä et klikkasin kopio ja sitten liitä. Mutta tähän tuli " ei voida näyttää" -sivu. Kääk näitä internetin ihmeellisyyksiä..



Frankie: olen mielelläni sulle parhaani mukaan vertaistuki jos tarvit jotain ruokaohjeita niin täältä pesee. Tai jos muuten tulee jotain maitoallergiaan liittyvää mieleen. Meillä muuten on sukuvika toi MA. Pikkuinen siskontyttöni on luultavasti myös maitoallergikko. Hän on nyt melkein vuoden vanha ja ollut tähän asti rintalapsi. Niin että eiköhän se sitten olisi tässä haavevavassanikin jos sellainen joskus tulee.



Fudgis: Vai et ollu kuullut daisareista. Juice-vainaan biisi mennyt sulta sitten ohi korvien. Mä olen myös maalta.. Niistä D:sta muuten sen verran vielä että mulla on ne kasvaneet kierukan jälkeen. Kaikki liivit pursuilee suorastaan. Mut en kyl valita! Parempi näin päin. Ja sittenhän ne taas " häviää" imetyksien jälkeen hetkeks jos sinne asti joskus päästään.



Omaa napaa sen verran että epäilen et ovis olis tulossa ens viikonloppuna. Meillä on kaikki teinit talossa ja nehän valvoo ja valvoo ja valvoo.. Joten en tiedä miten menee sitten sen pupuilujutun kanssa.. Mieskin sopivasti töissä aamuissa eikä jaksa kovin myöhään valvoa ja aamulla ei siis ole kotona kun teinit nukkuu. Ja päivällä ei tosiaanakaan onnistu. Harmi.



Mut nyt siihen kuorrutteeseen. Tässä:

-------------------------------------------------------------------------------

Suklaakuorrute (esim Siilikakkuun)



125g voita tai maidotonta margariinia

1dl kaakaojauhetta

1tl vaniljasokeria

1pkt tomusokeria (noin)



2-4 rkl vettä



Sekoita kulhossa pehmeä rasva ja kaakao ja vaniljasokeri hyvin sekaisin. Vatkaa tomusokeri joukkoon. Lisää vettä lusikallinen kerrallaan kunnes kuorrute on sopivan notkeaa ja tasaista.



Ja jos haluaa vaalean kuorrutteen niin kaakao pois ja enemmän sokeria. Ja veden tilalle sopivaa maitoa.



---------------------------------------------------------------------------



Noiden kuivien aineiden kanssa ei ole mielestäni niin nokonuukaa paljonko laittaa. Esim alkuperäisessä ohjeessa lukee 2 pkt tomusokeria mutta sehän on nykyisin isommissa paketeissa joten olen soveltanut aina tehdessäni. Kuorrutetta kannattaa laittaa juuri näihin lasten hahmokakkuihin sillä karkit ym pysyvät hyvin kiinni kun ne laittaa heti kuorrutteen levittämisen jälkeen. Kuorrute nimittäin kovenee hieman!



mannarii



Vierailija

Pikainen elossaoloilmoitus. On ollut pitkiä työpäiviä ja muutenkin vähän vauvakuumeilut plääh-asteella. Kerron nyt vaan sen verran, että kävin veritestissä tiistaina ja tänään oli neuvolan terkka jättänyt vastaajaan viestin, että vesirokkoa ei ole sairastettu. Elikäs piikki pitäis hakea ja tauolla ollaan se kolme kuukautta. Että sellasta meillä.

Me mennään huomenna yksiin häihin ja poika jää ekaa kertaa yökylään. Hui, kun jännittää. Nyt en ehdi tämän enempää. Hauskaa viikonloppua kaikille!

Äitsy

Vierailija

[b]Mannarii[/b], minkälaisen kakkuluomuksen teit vai leivoitko jotain muuta synttäriherkkua? Kivaa synttäripäivää teille ja onnea hienosta 12-vuoden iästä!



[b]Raskausajan testeistä:[/b], tosiaan, ihan hassua vääntää kättä asiasta, joka on jokaisen ihan oma asia. Jotkut tekee testit, jotkut ei. Itse halusin edellisessä raskaudessa sen alkuvaiheen seerumiseulonnan (sekö sen nimi oli, kummasti unohtuu asiat) ja ilman muuta tekisin sen seuraavassakin raskaudessa. Ja jos tuloksissa olisi jotain hämminkiä, jatkaisin siihen lapsivesitutkimukseen (käsitteet saattavat nyt olla hukassa..). Eri asia sitten on, mitä päätettäisiin tuloksilla tehdä. Ei välttämättä mitään, mutta tietää kuitenkin haluaisin.



[b]Äitsy05[/b], päiväkotielämä on niin suuri elämys, että se todellakin voi saada aikaan levottomia unia. Toivotaan, että yöt olisivat nyt tasaantuneet! Kuulostaa ihan tutulta, oma poikani on aina ollut levoton nukkuja, kokonaisia öitä ei kahden vuoden aikana hirveän monta ole ollut. Mutta kaikkeen tottuu, ja onneksi usein rauhoittuu, kun tutti löytyy jostakin tyynyn alta takaisin suuhun. Koska olet menossa siihen veritestiin ja milloin saat tuloksia?



[b]nonuli[/b], hyvä kun tempaisit ja käyt tarkistuttamassa paikat. Jospa siellä sitten selviäisi tiputtelun syy ja saisit mahdollisesti jotain hoitoa. Peukut pystyssä!



[b]Fudgis[/b], älä nyt niitä oireita tai niiden puutteita mieti, ne saattavat tulla vasta myöhemmin raskausviikkojen edetessä! Toisaalta, jos tekisit testin jo nyt, niin ei tarvitsisi enää miettiä oletko vai etkö. Nythän tulos ja näkyisi. Mutta jännitä rauhassa, jos mielenrauhasi sen todella kestää ja tuntuuhan se kestävän :o)



Kiitos kaikille halauksista! Poika on edelleen kotona ja eilenkin saatiin vielä iltaoksennus aikaan. Pienet välipalat menevät ja pysyvät päivänmittaan sisällä ja eilen jopa söi kokonaisen nakin ihan huomaamatta ja pienen nokareen muusia ja kanakastiketta, ja kaurajätskikin alkoi maistua. Mutta mutta. Puolikas banaani oli sitten iltapalaksi liikaa ja kaikki iltapäivän saavutukset nakkeineen lensivät kaaressa pitkin seiniä ja ovia. Masu tuntuu olevan nyt tosi tosi herkkä. Onneksi sentään juo mukavasti eikä ripuloi. Ruoka-aineallergiaan en usko, vaikkakin on allerginen muutamalle kasvikselle maidon lisäksi. Mitään näistä hän ei ole kuitenkaan saanut, eikä mitään uusiakaan ruoka-aineita ole piiitkään aikaan edes kokeiltu. Jotain muuta tämä siis on. Neuvolasta ei yllätys yllätys tullut muuta neuvoa kuin, että pienillä välipaloilla eteenpäin ja seuraillaan tilannetta. Eipä tässä kai muuta voi.



Löysin kalanterin ja laskin tuossa missä vaiheessa kiertoa mennään. Laskennallisesti 31 päivän kierrolla (2 edellistä) hedelmöittymispäivä olisi juuri tänään. Tosin viikonloppuna tunsin jo jotain, joten voipi olla että hetki meni jo. Ja luultavasti menikin. No, yritystä oli sunnuntaina ja eilen, ja vielä monena päivänä edessäpäinkin on sitä herkkua varmasti luvassa. Katsotaan mihin se johtaa. On vaan niin vahva olo siitä, ettei ihan ehditty tärppiin.



[b]Frankie kp 16[/b]

Vierailija

Hei kaikki tonttutytöt!



Mä olen ollut hiljaa (joskus jopa!) viikonloppuna mutta olen kyl käynyt seuraamassa näitä vaiheita täällä. Mulla vaan oli jono koko ajan selän takana (3 teiniä) enkä halunnu heille näyttää että kirjoittelen vauvakuume-sivuille. Edes omille lapsille en halua etukäteen puhua mahdollisesta vauvasta ja VARSINKAAN en bonustytölle. Hänen äitinsä on kätilönä siellä synnärillä mihin mäkin " joudun" synnyttämään sikäli mikäli jostain synnytettävää joskus olis.. Mä en haluaisi että HÄN saa tietää asiasta ennen kuin on ihan pakko kertoa. En nyt oikein osaa/jaksa/ viitsi edes kertoa syitä. Ehkä osaksi vaan näitä tunnepuolen juttuja. Onks teillä kellään miehellä exvaimoa?? Jos niin ehkä ymmärrätte..



Nonuli-ponuli reppanalla on ollut huolia mut onneks sulla oli halaajia täällä vaiks olin poissa. ISO HALI silti viel minultakin!! Kyl asiat järjestyy usko pois! Ja tosiaan täällä SAA ja PITÄÄ valittaa!! Olit tehnyt ihanan kuuloista ruokaa (niinkuin Frankiekin!!!) Mä myös rakastan Fetaa ja Auraa. Eiks tuota homejuustoa vai voi syödä raskaana ollessaan?? Joku bakteerijuttu vai??? Mut jos sen paistaa (pitsa) tai keittää (kastike, kiusaus) niin ei kai se sitten voi olla haitallinen? Tietääkö joku?? Raaan kalan kyl ymmärrän (mä rakastan graavilohta) mut miten onko esim katkaravutkin no-no? Nehän on kans kylmänä(kin) syötäviä. Onkohan nää rajoitukset tulleet lähivuosina kun en ole ennen törmännyt näihin? Silloin yhekskytluvulla kun olin viimeks raskaana tais kiellettyjen listalla olla esim maksa (maksamakkara on mun herkku) mut en kyl muista mikä muu..



Mulla on nyt vähän huono olo sillä olin palaverissä Ex.miehen kanssa (huh rankkaa) ton meidän pojan tiimoilta. Olen sellainen höpsö et joko tulee pää tai maha kipeeks tollasista kiperistä tilanteista. Ja kuumat kainaloon viel lisäksi.. plääh. Ei me otettu yhteen tai mitään sellaista. Ollaan aina osattu käyttäytyä. Mut vaikeeta se on silti aina kun joutuu juttelemaan isoista asioista. Mies tulee vasta kymmenen jälkeen töistä joten en voi tilittää huonoa oloa hänellekään. Sitten kyllä varmaan jutellaan kun hän tulee. Tää iso asia koskettaa häntäkin.



).( Tää mun stressi muista lapsista tuskin edesauttaa mitään raskautumista. Enkä sitä paljon ole edes jaksanu aatella. Katellaa.. kp16 tänään. Ollaan pupuiltu tyyliin joka toinen päivä joten TJOT TJOT!!



Huomenna sitten uusi viikko ja uudet pinot ja jutut! Kukahan kerkeää aloittaa..



mannarii (vähän alakulofiiliksissä)











Vierailija

mis te kaikki olette??? hitsit, minä yksin vallan, voi minua parkaa!! mantariini, frankie, fudgis, bärtsu, manteli, äitsyli, hei luhtis, kaikkiiiii, heti tänne mun kanssa horisemaan!! luhtis on siellä pohjoisessa, äitsy lähti häihin, mantariini taitaa pupuilla...mut mis te kaikki muut piileskelette?????pöh, minä sit jatkan yksipuheluani...mahtaa olla tylsää lukea mun tyhjänpäiväsiä asioitani...

pitsat on nyt tehty, minä ahkera olen vallan ollut*röhistelen poveani* ja se ei ole mikään pieni;) tein ruis-vehnäpohjan. täytteeksi laitoin, jauhelihaa, kinkkusuikaleita, herkkusieniä, fetaa, ananasta, tomaattia ja aurajuustoa, naaam...lisukkeksi fetasalaattia ja majoneesisalaatteja kera kylmän ölberin(imettävälle annetaan vain limunaadia) muutaman tunninpäästä sauna kuumaksi ja sitten nauttimaan illasta:) katotaan miten saan houkuteltu pikkuneidin nukkumaan, kun on hälinää:0 noh, annetaan sitten valvoa pikkuisen pidempän, jos vain jaksaa, yleensä on kyllä yhdeksän aikaan täysin valmista pässinliha sänkyyn! pitänee huijata, että muutkin muka lähtevät koteihinsa;) jooop!

kaipa minä häivyn täältä terrorisoimasta, kun ei teitä muita täällä näy!!



heippa!



nonuli-ponuli-pottapää

Vierailija

Mannarii: Laittelenpa vaan nopeasti kiitokset kakkuohjeesta. Laitoin idean ja creemin ohjeen reseptikirjaa ja tietysti nimellä Mannariin siilikakku (on siinä tulevina vuosina ihmeteltävää että mikä ihmeen Mannarii ;-) . KIITOS!



Nyt taas pakkailemaan reissua varten.



Luhtavilla

Vierailija

Täällähän oli oman viestin kirjoittamisen aikaan tapahtunut vaikka mitä, hyvä hyvä.



Calle: Onnittelut sinullekin vauvasta! En muista olenko onnitellut. Hienoa kun ultrassa kaikki hienosti, sitä minäkin odottelen, sen jälkeen on niin paljon varmempi olo. Meillä ikäeroksi tulee nuorinpaan lapseen aika tasan se 3v. (onneksi laskettuaika 1,5 viikoa ennen, jotta saan sen vanhan äitiyspäivärahan -täpärälle meni!). Esikoiseen ikäeroksi tulee 4,5 v. Ja tämän jälkeen meidän lapsiluku onkin täynnä.



Frankie: Ei muuta kuin vielä varmistelemaan, äläkä heitä toivoasi koskaan etukäteen, sillä itselläni tärppäsi juuri kun en oikein edes tiennyt oliko ovis vai ei ja taisi sitten olla normaalia myöhemmin.



Luhtavilla

Vierailija

Kiva, että keskustelu on kimpoillut aktiivisena!

Kiitoksia kaikille kovasti peukutuksista ja paikanpitämisistä vauvajunaan ja muuten vaan tsemppauksesta. Oli ihan pakko tulla kommentoimaan Mannariille, että kunpa olisikin " daisarit" (mulle ihan uusi nimitys - mä maalaisplikka oon...) kasvaneet!!! Ei mitään suurentumista missään havaittavissa :(



Frankien kanssa jännätään pojan verikoetuloksia. Onneksi ruoka jo vähän eilen pysyi sisällä. Toivottavasti sama meininki (ilman iltaoksennusta) jatkuu tänään.

Uskotaan,että pupuilut on osunut kohdilleen - ihan hyvältä kuulostaa, kun sinulla on tuo kierto kuitenkin ollut säännöllinen.



Kiva, että Luhtavillalla fiilikset hyvät. Käy kirjoittelemassa tänne niin usein kuin vain ehdit! Mukava kuulla kuulumisistasi. Ihanaa, hiihtoloma tiedossa. Callekin meni mäkeen raskauduttuaan - onkos tää nyt joku tonttuperinne! ;)



Callelle lämmin onnitteluhali ihanista vauvakuulumisista! Ja äidintunteista. Kuulostaa ihanalta. Kyllähän se niin on, että elimistö sitä pientä ruokkii, vaikka äidillä ei mikään tahtoisi sisällä pysyäkään. Sen vähän elimistö sitten antaa vaaville. Toivottavasti pahoinvointisikin on jo helpottamaan päin ja kohta alkaa todellinen kukoistuskausi! :)



Mannariille kans minulta pyyntö, että laita kreemin ohje tulemaan. Vesi kielellä jo oottelen. Hyviä synttäreitä!



Vilkutus kaikille muillekin!



Eli mulla ei mitään raportoitavaa. Paljon on asia mielessä ja se lisää tietysti ressiä, kun ei saisi ressata :) Testaamistakin olen useaan otteeseen pohtinut, mutta aina tullut siihen tulokseen, etten halua testiä tehdä ennen kuin uskon, että voin olla raskaana - eli sitten, jos on oireita. Jos testaan negan, niin rupean vain murehtimaan, miksei menkat tule ja jos testaan plussaan, niin menetän sen ilon, että voin oireistani päätellä olevani raskaana.



T. Fudgis kp38



Ps. Tieto lisää tuskaa. Luin eilen Pitkisten (eli pitkäkiertoisten) pinoa. Heillä suurimmalla osana taustalla pco. Ja kun aiheeseen netissä vähän tutustuin, niin voisin hyvin kuvitella samaiset oireet minulle. No, positiivista on se, että useat pitkiksistä kuitenkin plussanneet ennemmin tai myöhemmin...

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat