Vastentahtoisesti äidiksi?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Onko täällä ketään, joka olisi joutunut/hankkiutunut raskaaksi vain vähällä tai olemattomalla motivaatiolla? Siis ettei olisi yhtään halunnut äidiksi, mutta kuitenkin suostunut äitiyteen esim. miehensä mieliksi.



Miten sopeuduit sitten äitiyteen?



Millaista on ollut?



Mieheni haluaa todella kovasti lasta, mutta minä en yhtään. Haluaisin kuulla kertomuksia elävästä elämästä.

Kommentit (6)

Vierailija

ikäni puolesta olisin kyllä voinut vielä odotellakkin. Raskaus aikana voin todella hyvin, helppo raskaus.



En siltikään nauttinut lapsen odottamisesta tai tuntenut rakkauden tunnetta vatsassa kasvavaa lasta kohtaan. Oli lähinnä sellainen olo että tämä on nyt hoidettava ja lapsi on tehtä koska niinhän kuuluu elämässä tehdä.

No poika syntyi helpon synnytyksen myötä.

Sain pojan syliin, en tuntenut mitään. Lähinnä mielestäni sylissäni oli outo möykky, ei kauniin näköinen tms. Ei mitään äidillisiä tuntemuksia ja suurta äidin rakkautta.

Poika sairasteli todella paljon ja ensimmäinen vuosi oli pahimmasta painajaisestani.



En ole koskaan ollut vauva ihminen. Siis pidän kyllä lapsista paljon ja paljon lasten kanssa ollut tekemisissä niin vapaa aikana kuin työnikin puolesta.



Nyt poika on kohta 3vuotias. En missään nimessä vaihtaisi häntä mihinkään. Mitään yhtä tärkeätä ei koskaan elämässäni minulla ole ollut luonani ja kuolisin hänen puolestaan tarvittaessa.



Kukaan ei synny äidiksi vaan siihen kasvetaan vuosien varrella.

Mutta jos sinusta tuntuu ehdottomasti siltä ettei vielä ole lapsen aika niin älä missään nimessä kenenkään painostukseksi lasta tee.

Vierailija

Minä en ole koskaan halunnut lapsia, mutta suostuin mieheni mieliksi yhteen. Koko raskausaikana mulla ei ollut mitään ihmeellisiä fiiliksiä, lähinnä olin ärtynyt kaikista raskauteen liittyvistä muutoksista kehossani. Mulla ei ollut mitenkään hankala raskaus, mutta inhosin sitä aikaa silti. Jos olisin hirveästi tahtonut lasta, olisin varmaan ajatellut raskausajastakin toisin.



Lapseni synnyttyäkään mä en ollut missään onnenhuumassa. Itse asiassa annoin lapseni kahtena ensimmäisenä yönä hoitoon ja luin sairaalassa oloaikana yhden 400-sivuisen kirjan, joka kertonee siitä, että en vain tuijotellut onnesta soikeana lastani.



Mutta mä luulen, että tällainen " vastentahtoinen" äitiys voi osittain olla siunaukseksikin. Mun odotukset ajasta vauvan kanssa olivat nimittäin sitä luokkaa, että jokainen päivä, joka ei ole helvettiä, on iloinen yllätys. Mutta toisaalta minulla oli myös etukäteen paljon kokemusta lastenhoidosta, joten perusasiat olivat hanskassa...



Ja meillä on mennyt tosi hyvin. Kohta kaksi vuotta täyttävä lapseni on perusterve ja hyvärytminen. Ollut sitä syntymästään saakka. En siis koskaan ole ollut kovin väsynyt. Meillä on hyvä turvaverkko eli hoitoapua saa aina tarvitessa. Omia menoja ei ole tarvinnut lopettaa eikä muutenkaan elämä ole muuttunut niin paljon kuin kuvittelin.



Minä olin aika iäkäs lapseni saadessa (melkein 40), joten meillä ei ollut miettimisaikaa kovin paljon. Sinulle sanoisin, että mikäli olet alle 30-vuotias, odota vielä muutama vuosi, jos äitiys ei iske juuri nyt. Mutta kyllä siihen hyvinkin voi kasvaa, varsinkin jos ikää on tarpeeksi, niin ettei koe jäävänsä enää mistään muusta paitsi :-)



Vierailija

Epäilen, että tämä on väärä palsta kysellä onko kukaan vastentahtoinen äiti, kun he eivät kyllä varmastikaan usein äitejä sitten ole jos kerran oikeasti olivat vastentahtoisia. :)



Minun vinkkini on, että tuskin se vastentahtoisuus siitä muuksi muuttuu jos annat itsesi ylipuhua noinkin suureen päätökseen. Saattepahan hauskoja riitoja siitä kenen syytä koko homma alunperin olikaan. Eli ei kannata.



Itse ajattelin pitkään, että ei lapsia ikinä. Kyllä se siitä sitten muuttui kun tapasin oikean ihmisen ja nyt en voisi kuvitellakaan elämää ilman lapsia. Mutta mielestäni tuo on paljon isompi päätös ja muutos elämälle kuin mitä usein kuvitellaan, eikä sitä mitenkään voi tehdä vain toinen parisuhteessa. Siitä tulee vain ongelmia, lapsellekkin, jos ei ole kahta aikuista sitoutumassa siihen hoitamiseen ja koko elämänmittaiseen muutokseen. Sitä kun tarvitsee kaiken energian siihen lapsen hoitamiseen ja uuteen maailmankuvaan ja koko itsensä käsittämiseen äitinä ja vanhempana ja aikuisena, että ei siinä voi käyttää sitä aikaa riitelemällä siitä haluttiinko sitä lasta vai ei ja kuka halusi. Rankkaa se voi olla niiden haluttujenkin lasten kanssa.



Joten, please, ei, älä nyt ainakaan vain miehesi takia tee lasta.

Vierailija

Aika iso askel ottaa vastuu toisesta ihmisesta vain toisen mieliksi loppuelämäksi, itse en ottaisi edes kultakalaa toisen mieliksi, kun en kerran ole niin eläinihmisiä, se kumminkin kelluisi siellä 3 päivän päässä kuolleena.



Tämä ei ollut vertaus kalan ja vauvan välillä, vaan esimerkki mitä tekee ja mitä ei toiselle elävälle olennolle ja itselleen toisen mieliksi.





Vierailija

Kannattaa puntaroida asiaa tarkoin. jos olet vielä nuori, sinulla on aikaa. Silloin sanoisin sinuna miehellesi, että et ole vielä valmis. Voi olla, että suhteenne loppuu siihen, mutta silloin mielestäni se on todennäköisesti pitkällä tähtäyksellä parempikin.

Jos taas et ole niin nuori, niin lähde vaikka viikonlopuksi itseksesi miettimään, oletko ehdottomasti sitä mieltä, ettet koskaan halua äidiksi.

Itse olen tullut äidiksi kyllä lasta toivoen, mutta ilman suurempaa ' vauvakuumetta' yli 35-vuotiaana.

Ensimmäisen kerran ajattelin yhtään positiivisesti lapsen saamista noin 25-vuotiaana, sitä ennen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Vasta 30-vuotiaana ajoin ajatella, että luultavasti toivon vielä saavani lapsen ja 35-vuotiaana elämääni tuli suhde, joka oli sellaisella pohjalla, että saatoin hyvillä mielin yrittää lapsen saamista.

Mutta meilestäni lasta ei kannata lähteä yrittämään jos ajattelet, että sinua painostetaan siihen, omia tuntojaan sen sijaan kannattaa miettiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat