Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Erotako vaiko eikö...

Vierailija

13 vuotta yhteistä taivalta takana, joista melkein puolet naimisissa. Lapsia on. Olen kotiäitinä ollut jo vuosia, mies töissä. Suhteessa ei väkivaltaa, alkoholiongelmaa. Miehen kanssa emme ole samalla tasolla enää missään asiassa. Jatkuvaa riitelyä, jokapäiväistä. Vaikuttaa lapsiinkin jo, kun heidän kuullen riidellään.



Lapset ovat alkaneet kopioida mieheni käytöstä ja kohtelevat minua samoin kuin mies. Aika jännää. Systeemi on se ettei kukaan ole kuulevinaan kun puhun, kukaan ei vastaa minulle. Teen vaikka ruoan ja pyydän pöytään, mies makaa sohvalla ja vaihtelee vain kanavia. Toistan samaa monta kertaa, ei kuuloa. Lapset leikkivät omissa puuhissaan. Toimintaa tapahtuu vasta kun ärähdän.



Mies ei ole valmis ongelmia ratkomaan, haluaa vain olla rauhassa.



Annanko siis miehen olla omissa oloissaan, elän lasten ja miehen kanssa samassa asunnossa. Siihen saakka että lapset lähtevät maailmalle? Lopetan itsekin miehelle puhumisen, en tee hänen eteensä enää mitään. Hoidan vain itseni ja lapset. Kykeneekö tuolla tavalla elämään? Vai ottaisinko härkää sarvista ja muuttaisin lasten kanssa muualle ja katsoisin sitä kautta, onko miehellä intoa ratkoa ongelmia vai haluaako erota...



Tiedän kyllä ettei yksinhuoltajana ole helppoa ja minun tukiverkostokin jäisi nykyiselle asuinpaikalle eli joutuisin yksin vastuuseen. Vaikka ei siinä tietysti paljon eroa ole nykytilanteeseen. Hoidan kaikki kotiasiat muutenkin yksin. Mutta pääsenhän edes joskus niitä asioita hoitamaan ilman lapsia, jos mies on saatavilla.

Kommentit (11)

Vierailija

paljon se vaatii työtä ja etenkin tahtoa molemmilta. rauhallista keskustelua asioista. perheneuvolan tai perheterapian tms. palvelujakin voi koittaa jos tuntuu että ulkopuolisen apu voisi hyödyttää.



en luovuttaisi vielä, mutta ei noinkaan voi loputtomiin elää. siksi täytyy koittaa muuttaa asioita parempaan. usein muutos lähtee itsestä, toista ei voi pakottaa muuttumaan. mieti mitä itse voisit tehdä, että teidän olisi mukavempi olla yhdessä? keskustelkaa myös yhdessä, paljon. et tietenkään yksinkään voi kahden ihmisen suhdetta muuttaa, mutta sinä voit olla se joka työn aloittaa.



tsemppiä!

Vierailija

Mitä luulette, pyysikö anteeksi oikeasti vai vain siksi, että tekisin hänen puolestaan yhden asian?



*mr taka-ajatus*



Nyt kaikki ongelmat pitäisi olla kuitattu tuolla anteeksipyynnöllä. Vaadinko edelleen ongelmien ratkaisua kunnon puhumisella vai annanko anteeksi, " pyyhkäisen kaikki jutut villaisella" ja jatketaan elämää... Siis jälleen sadannen kerran...



Tuntuu nykyään siltä, että annan liian helposti periksi. Ja sitten asiat ovat taas hetken kuluttua samalla mallilla. Vitsi että tämä on vaikeaa, kun ei jotenkin uskalla mitään ratkaisevaa askelta ottaa... Nynny olen!



ap

Vierailija

Ja kun sanon että haluan ongelmamme ratkoa " meillä mitään ongelmia ole" .



Itse olen syksystä omaa käytöstäni tsempannut. Ollut kohteliaampi, koettanut tehdä mukavia pieniä juttuja miehen iloksi (laitellut kahvit ja eväät vaikka aamuksi, ostanut yllätyksiä). Ennen mies sanoi ongelmiemme syyksi minun ainaista nalkutusta. Syksyllä sen sitten lopetin ja tein kaiken mitään puhumatta itse. Ja mitä se ratkaisi. Nyt saan tosiaan tehdä kaiken yksin. Miehellä tietysti hyvä olla, kun en enää napata. Sitten oli ongelmana se että mies saa liian harvoin seksiä. Noh, siihenkin ratkaisin, että rakastelimme aina kun mies tai itsekin (joskus edes) halusi. Vaan sekään ei riittänyt. Nyt on aina väsynyt, kun käy töissä. Ehdotin että jää vuorotteluvapaalle ja minä yritän hakea töitä. Noh, sitten on liian pienet tulot.



Mies myös haluaisi, että minäkin alkaisin tienata rahaa kotiin. Olen ollut kauan kotona, joten tietoni ammatissani ovat jääneet vähän jälkeen. Ratkaisu on joko lisäkoulutus tai uusinta koulutus. Uusintakoulutus ei miehelle kelpaa, kun vie kauan aikaa. Eikä oikeastaan halua että menen kouluun muutenkaan tai töihin tai mihinkään...



Enpä enää tiedä mitä tässä tehdä... Tunnen jo itseni tyhmäksi lattiamatoksi, jonka yli mennään. Mennen tullen ja palatessakin.



Mitä enää voisin yrittää itse tehdä? Kuten sanottu enhän yksinäni voi kaikkea ratkaista, muuta kuin tehdä sen eropäätöksen...

Vierailija

parempi avata ne silmät ja todeta ettet voi kantaa vastuuta miehestäsi ja hänen käytöksestään. Kun hän ei kerran halua edes terapiaan ja muutenkin pyrkii päättämään mitä teet ja miten elämääsi elät....haluatko todella olla se kynnysmatto loppuelämäsi ajan? On totta ettei se elämä ole niin helppoa ilman toista aikuista vierellä mutta niinkuin sanoit, teet jo nyt kaiken itse. En sinuna tuhlaisi elämää moisen vätyksen paapomiseen ja kiukuttelun kuuntelemiseen. Samaistun suhun erittäin voimakkaasti koska olen itse samassa tilanteessa, eri syistä tosin. Kuvio on kuitenkin tuttu riitoineen ym. Ajattele vaihteeksi, mitä SINÄ haluat. Ja sitten teet sen eteen mitä tehtävissä on. Jokainen on kuitenkin loppujen lopuksi vastuussa omasta onnellisuudestaan!!!!

Vierailija

15 vuotta yhteistä taivalta takana ja lapsiakin on. Olen kotiäitinä ollut jo vuosia, mies töissä. Suhteessa ei ole väkivaltaa eikä alkoholiongelmaa. Miehen kanssa emme ole samalla tasolla enää missään asiassa. Jatkuvaa pientä kinaa, jokapäiväistä. Lapsetkin vaistoavat omituisen kireyden joka meillä on.



Mies ei tee kotitöitä. Minä teen kaiken kotona ja otan myös vastuun lapsista. Hän kantaa taloudellisen vastuun mutta ei osallistu mihinkään. Nyt on aika työllistetty töidensäkin kanssa, mutta ei ole mikään koti-ihminen muutenkaan ollut koskaan. Televisio on kaikkein tärkein. Sen volyymiä säädellään lasten äänten yli (joita ei saisi kuulua kun häiritsee telkan katsomista).

Kun pyydän tekemään jotain, vaikka tyhjentämään tiskikoneen, saattaa sen vielä tehdä, mutta jos pyydän päivän aikana vielä jonkun toisen asian, seuraa kivahdus ja ärähdys/räjähdys. Yritän kuulemma haastaa riitaa teettämällä HÄNELLÄ kotitöitä.



Mies ei ole valmis muuttamaan asioita mihinkään suuntaan, haluaa vain olla rauhassa ja hänellä on hyvä näin.

Annanko siis miehen olla omissa oloissaan, siihen saakka että lapset lähtevät maailmalle? Kykeneekö tuolla tavalla elämään? Vai muuttaisinko lasten kanssa muualle.



Tiedän kyllä ettei yksinhuoltajana ole helppoa ja joutuisin yksin vastuuseen. Vaikka ei siinä tietysti paljon eroa ole nykytilanteeseen. Hoidan kaikki kotiasiat muutenkin yksin. Parin sukulaisen avun turvin tässä nytkin olen omia asioitani hoidellut. Lapset ovat vielä niin pieniä ettei niitä kotiinkaan voi keskenään jättää ja asioiminen muutaman aika pienen kanssa on hankalaa.



Olen näiden pienten lasteni kanssa tosi ylityöllistetty ja kaipaisin myös henkistä tukea joskus. Tänäänkin ärähti kun yritin saada mielipidettä erästä lastamme koskevasta asiasta että " mitä vittua sä sitä multa kyselet en mä niihin osaa mitään sanoa" .

Tunteeni ovat kadonneet, haluaisin jatkaa yksin, mutta taloudellinen puoli pelottaa.

Vierailija

Eron jälkeen olen sitten saanut elää ihanaa elämää ihanan uuden kumppanin kanssa.



Yksin et voi tilannetta korjata, joten jos miehesi kohtelee sinua halveksuvasti (mitä kuuntelemattomuus on) eikä halua muuttua, kannattaa erota.

Vierailija

Ei todellakaan kannata elää tuollaisessa suhteessa, pilaat omasi ja lastesi elämän, haluatko että he saavat tuollaisen parisuhdemallin kotoaan?



Ellei mies suostu parisuhdeterapiaan, niin sitten kyllä vakavasti harkitsisin eroa. Parempi yksin kuin yksinäinen.

Vierailija

Parisuhde on sananmukaisesti PARIsuhde ja sen eteen pitää molempien tehdä töitä. Tee miehelle selväksi, että millä ehdoilla suostut suhteessa jatkamaan. Haet vaikka käräjäoikeudesta eropaperit pöydälle ja viereen parisuhdeterapian puhelinnumeron ja annat miehen valita. Valinta kertoo minusta oleellisen.

Uusimmat

Suosituimmat