Kun lapsi varastaa

Vierailija

Meillä on nyt lyhyen ajan sisällä sattunut kaksi ikävää tapausta. Tunnen tapahtuneen kanssa suurta ahdistusta ja neuvottomuutta. Miten te toimisitte tai olisiko teillä mitään neuvon sanaa tilanteeseen?



Ekaluokkalainen , siis 7-vuotiaamme, oli vienyt luokkakaverinsa repusta rahaa toimiessaan eräänä välituntina järjestäjänä luokassa. Luokkakaveri oli tuonut kouluun valokuvarahoja, koska kotonaan oli kai luultu, että valokuvaus pitää maksaa samantien kuvauspäivänä. Luokkakaveri oli esitellyt rahoja tovereilleen, lapsellenikin. Poikamme on erityislapsi, jolle tehdään juuri testejä mahdollisen diagnoosin selvittämiseksi. Aamulla ennen kouluunlähtöä hän oli leikkinyt veljensä leikki-euroilla. Hän sanoikin syyksi varastamiselle sen, että kun hän näki kaverin rahat, hänellä tuli ne leikkirahat mieleen ja hän halusi siksi ottaa ne lainaan.

No, asia oli tullut ilmi koulupäivän aikana, ja poika oli alun kieltämisen jälkeen tunnustanut tekonsa ja osannut luetella, mitä rahoja kaverin repusta oli oikein löytynyt. Samaiset rahat löytyivät sitten hänen repustaan ja hän palautti ne kaverille ja pyysi anteeksi.

Kotona tietysti keskustelimme asiasta pitkään ja hartaasti. Muutenkin olemme aina yrittäneet kasvattaa lapsia rehellisyyteen. Ja että vaikka mitä olisi tehnyt, se pitää rehellisesti tunnustaa kotona.



Niin - kului vain muutama päivä, kun eräänä iltana tokaluokkalaisemme , 8v. , tuli kaveriltaan kotiin ja ihmettelin ikkunassa, että mitä poika jäi kyykistelemään halkopinon luokse. Menin tietysti vaivihkaa katsomaan ja hän oli juuri saanut piilotettua jotain halkojen alle. Vaadin häntä näyttämään, mitä siellä oli ja monen käskyn jälkeen hän kaivoi halkojen alta pinon pieniä figuureja, joiden nimeä en nyt satu muistamaan. Niitä oli kuitenkin noin kymmenen, muutaman sentin mittaisia hahmoja. Hän väitti, että hän oli saanut ne kaveriltaan lainaksi. Kaveri oli kuulema pyytänyt häntä huolehtimaan niistä jonkin aikaa. Miksi sinä niitä sitten piilottelet, jos sinulla on lupa niillä leikkimiseen? , kyselin. Siihen hän ei osannut vastata. Sisällä sanoin, etten uskonut häntä. Sitten hän alkoi itkemään ja isänsä aika kovaankin ääneen pauhasi hänelle asiasta. Itkultaan lapsi ei saanut tunnustettua, mistä oli lelut ottanut. Sitten hän sanoi löytäneensä ne metsästä, mutta sitäkään emme tietenkään uskoneet. Lopulta hän puristi tiedon ulos. Hän oli ottanut ne eräältä aivan toiselta kaveriltaan.

Ja hänellä on itsellään aivan samoja ukkeleita kuin siinä pinossakin oli! Ei ehkä niin montaa, mutta samoja hahmoja oli joukossa. Laitoin hänet soittamaan heti kaverille ja kertomaan, mitä on tehnyt ja pyytämään anteeksi. Seuraavana päivänä hän vei hahmot kouluun toverilleen. Mahtoi olla hidas ja vaikea koulumatka!





Miltä kuulostaa? Ovatko lapsemme tulevia rikollisia vai mitä asialle voi tehdä? Mikä olisi sopiva rangaistus? Toivon toki sydämestäni, että yksi kerta riitti molemmille!! Hävettää mennä vanhempainiltoihin, joissa näidenkin lasten vanhemmat istuvat...

Olemme aivan normaali perhe, jossa ei pitäisi olla suurempia ongelmia. Lapsilla on ihan riittämiin leluja ja he saavat silloin tällöin rahaa omiin pieniin ostoksiin ja toisinaan palkitsemme esim. siivoamisesta tai muusta pienestä auttamisesta.



Olen kyllä nyt aivan neuvoton ja ahdistunut! Onko kukaan kokenut vastaavaa lastensa kanssa? Ja miten osoittaa lapselle, että vaikka ei millään voi hyväksyä hänen tekoaan, silti rakastaa itse lasta yhä yhtä paljon? Se on vaikeaa, kun mieli on niin murheellinen siitä, mitä lapsi on teollaan aiheuttanut.





Neuvoton äiti 29v.

Kommentit (4)

Vierailija

miettiä milloin kohtaat ne. Ja tosi ikävä juttu, lapsi ei varmana ymmärrä miten väärin teki. Ehkä joku seuraamus vielä teosta täytyisi tulla, joku jolla on lapselle merkitystä.Esim. joku tärkeä juttu pois joksikin aikaa.

Vierailija

vanhoina ovat vasta varastamisen keksineet. No, ehkä ei kuitenkaan. Pointtini kuitenkin on juuri se, että varmaankin suurin osa kokeilee jossain vaiheessa varastamista. Tyypillisesti juuri 4-8-vuotiaat "lainaavat" kavereiden leluja ja pikkukoululaiset myös saattavat näpistää kaupasta. Tavallista, eikä erityisesti ennusta rikollista tulevaisuutta. Tietysti asia pitää selvittää ja lapselle opettaa, että teko oli väärin. Itse käyttäisin (ja olen käyttänyt, meidän oma oli varhaiskypsä varas ja varasti jo 4-vuotiaana kaverilta lelun) kuitenkin jo ihan vahvoja sanoja. En lähtisi mukaan mihinkään lapsen selitykseen, kuinka lainasi rahat tai lelun, vaan käyttäisin ihan oikeita sanoja kuten varastaa, ottaa ilman lupaa jne. Tekisin selväksi lapselle, mikä ero on lainaamisella ja varastamisella. Lapsi kyllä tietää jo noinkin pienenä tekevänsä väärin, siitä ei ole kyse, vaan itsehillintä ei vain riitä, kun kovasti tahtoisi jotain.



Nämä "varkausdraamat" ovat tyypillisiä niin päiväkoti-ikäisten kuin alaluokkalaistenkin keskuudessa. Ei siellä vanhempainillassa kukaan ajattele sen kummempaa. Suurella osalla on varmasti omakin kokemus lapsensa varkauden selvittelystä tai omasta pitkäkyntisyydestä lapsuudessa.

Vierailija

sitä että teillä asuu kotona 2 tulevaa nuorisorikollista.

Aika moni lapsi jossain vaiheessa varastaa jotakin joltakin tai jostakin. Olette toimineet vanhempina ihan oikein.

Vierailija

Toisen vanhemmat ovat ulkomaalaisia, eivätkä ole suomenkielentaitoisia, kuten ei lapsikaan.



Googletinkin tuossa äsken tietoa lapsen varastamisesta ja niin sielläkin luki, että lähes jokainen lapsi joskus kokeilee varastamista. Tuntui vain niin pahalta lukea, että vanhempien tulisi tässä tilanteessa pysyä järkevänä aikuisena. Kyllä itsellä ainakin tunteet ovat kuohahtaneet ja on tullut huudettuakin...



Mutta jospa sitä tästä taas päästään jaloilleen. Molemmat lapset ovat kyllä vakuuttuneita siitä, etteivät enää varasta. Ja tokihan olisi ollut vielä huonompi vaihtoehto se, ettemme vanhempina olisi millään tavalla puuttuneet lastemme varasteluun. Kun lapsi itse joutuu kokemaan sen, kuinka vaikeaa ja tympeää ja raastavaa on teon tunnustaminen ja anteeksipyytäminen, niin ehkä siitä jää mielenpohjalle tahto olla tekemättä moista tekoa uudelleen. Näin toivon!



Kiitos kommenteistanne!



Ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat