Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Jos omaat mielestäsi hyvän ja vahvan itsetunnon, niin

Vierailija

onko se mielestäsi kasvatuksen peruja vai luonnekysymys?



Jos kasvatuksen, niin kerro pääkohdat omien vanhempiesi kasvatuskäytännöistä? Tiukka kuri? Onko kielletty paljon? Onko edes tarvinnut kieltää?

Kommentit (14)

Vierailija

elämän myötä tullut itsevarmuutta. Olen saanut terveen itsetunnon, mutta ns. kantapään kautta.

Koko lapsuuden olin äärettömän epävarma, ujo ja arka, eikä sillä ollut mitään tekemistä kasvatukseni kanssa (ennemminkin " sukuvika" ).

Vieläkään joskus ja joissain asioissa en ole niin välinpitämätön muiden ajatuksien suhteen kuin voisi olla, mutta osaan olla oma itseni ja olla ottamatta henkilökohtaisesti asioita, jotka joku heikko itsetuntoinen ottaisi itseensä.

Vierailija

Enkä tarkoita sitä, että lapsen pitäisi määrätä vaan aikuinen määrää mutta kysyy joskus lapsenkin mielipidettä asioista. Tai jos lapsella on joku pulma, sen sijaan että heti menee korjaamaan asiaa, voi keskustella ja pohtia että mikä olisi lapsen mielestä oikea tapa ratkaista asia. Ja kertoa lapselle, että pitää ajatella aina ennen kuin tekee mitään ratkaisuja, että ei pidä mennä kavereiden mukana jos vähänkin tuntuu sisäisesti siltä, että tämä ei ole hyvä idea... (Tässä tarkoitan vähän isompaa lasta). Jne. Jokainen varmaan löytää parhaiten sen oman tapansa keskustella ja tehdä asioita lapsensa kanssa. Lapsen kanssa voi käydä elämänsä filosofisimmat ja ajatuksia herättävimmät keskustelut, jos jaksaa nähdä vaivan.

Vierailija

- olen saanut kokeilla rajojani mm. urheilussa ja taiteessa- ja vanhemmat ovat kuljettaneet kilpailuihin ympäri Suomea...



- luovuutta on korostettu kasvatuksessa



- ja minuun ja sisaruksiini on AINA luotettu:)

Vierailija

Tosin minut on kasvatettu siihen, että esim. tytöt ovat aivan samalla viivalla kuin pojat (paitsi ehkä fyysisesti) ja että ei ole mitään mihin ei pystyisi, jos oikeasti jotain kovasti haluaa. Ja on kannustettu ja kehuttu, mutta ei liioitellusti. Olen luonteeltani sellainen, että en kauheasti välitä muiden ihmisten mielipiteistä itsestäni, joten en ole sen takia mennyt koskaan lauman mukana mihinkään, vaan ajatellut omilla aivoillani kaikkia asioita, joihin olen ryhtynyt tai ollut ryhtymättä. En ole esim. ostanut omistusasuntoa siksi että niin kuuluu tässä maassa kuuliaisesti tehdä, en ole tehnyt kahta lasta (niitä on neljä) siksi että niin kuuluu tässä maassa tehdä. En osta muotivaatteita siksi että niin kuuluu tässä maassa tehdä. En mennyt kirkossa naimisiin vaan maistraatissa koska se oli minusta parempi idea, vaikka vanhemmat protestoivatkin kun olisivat halunneet kunnon sukuhäät jne. Eihän siihen itsetuntoon tarvita muuta kuin se että käyttää omia aivojaan ja ajattelee asioita vähän pintaa syvemmältä...

Vierailija

Mulla olikin todella huono itsetunto pitkään. Olin masentunut nuorena kahteen otteeseen, ja sitten vaan työstin näitä omia ongelmiani terapiassa ja muuten niin kauan, että pääsin niistä yli. Nykyisin mulla on vahva itsetunto ja olen onnellinen.

Vierailija

Kasvatuksen peruja ehdottomasti. Äiti on aina tiennyt kaiken niin v*tun paljon paremmin ja me lapset ei ymmärretä mitään, kun ollaan niin tyhmiä/huonoja. Äiti siis oli aina korjaamassa kaikkea mitä tehtiin tylyllä tyylillään: Etkö sä nyt tajua! Ei sitä noin tehdä!



Jos haluat lapselle hyvän itsetunnon, muista kehua ja osoittaa että lapsi on sulle tärkeä. Aina ei tarvitse edes onnistua joissain, että saisi positiivista huomiota.

Vierailija

Meillä lapsia kehuttiin paljon, ja ihasteltiin meidän tekemisiä. Kuri oli aika lepsu, mutta isoista asioista (toisten kunnioittaminen jne.) pidettiin kiinni. Äiti oli aina läsnä, hänellä oli aikaa kuunnella meidän lasten juttuja. Aika paljosta mä kiitän koko kasvuympäristöäni, näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu siltä, että koko lähipiiri oli yhdessä tuumin lapsia kasvattamassa. Sellainen vanhanajan kyläympäristö.



Varmaan osittain hyvä itsetunto tulee myös siitä, että kotona kannustettiin ajattelemaan omilla aivoilla ja ottamaan asioista selvää. Näin esim. yläasteaikaiset kiusaamisyritykset valuivat kuin vesi hanhen selästä, koska en ikinä ajatellut, että kiusaajat olisivat suhteeni oikeassa. Vain, että he nyt ovat ymmärtäneet mut täysin väärin, ja se on heidän häpeänsä, ei mun. :) Se, että ylipäätään tiedän eri asioista paljon, on saanut mut aina tuntemaan itseni fiksuksi.



Luonteeltani mä olen jääräpäinen ja äärimmäisyyksiin asti oikeudenmukainen. Vaikka olen välillä epävarma itsestäni (musta se on ihan tervettä myös!), olen tosi tiukka, jos mun oikeuksiani (tai jonkun muunkin) yritetään polkea.

Vierailija

Kokonaisuudessa sain perikristillisen kasvatuksen. Isäni on pappi. Minusta kasvatus oli aika lepsu, eikä esimerkiksi pöytätapoja opetettu paljoakaan.

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Tosin minut on kasvatettu siihen, että esim. tytöt ovat aivan samalla viivalla kuin pojat (paitsi ehkä fyysisesti) ja että ei ole mitään mihin ei pystyisi, jos oikeasti jotain kovasti haluaa. Ja on kannustettu ja kehuttu, mutta ei liioitellusti. Olen luonteeltani sellainen, että en kauheasti välitä muiden ihmisten mielipiteistä itsestäni, joten en ole sen takia mennyt koskaan lauman mukana mihinkään, vaan ajatellut omilla aivoillani kaikkia asioita, joihin olen ryhtynyt tai ollut ryhtymättä. En ole esim. ostanut omistusasuntoa siksi että niin kuuluu tässä maassa kuuliaisesti tehdä, en ole tehnyt kahta lasta (niitä on neljä) siksi että niin kuuluu tässä maassa tehdä. En osta muotivaatteita siksi että niin kuuluu tässä maassa tehdä. En mennyt kirkossa naimisiin vaan maistraatissa koska se oli minusta parempi idea, vaikka vanhemmat protestoivatkin kun olisivat halunneet kunnon sukuhäät jne. Eihän siihen itsetuntoon tarvita muuta kuin se että käyttää omia aivojaan ja ajattelee asioita vähän pintaa syvemmältä...




Vierailija

että vaikka joillakin osa-alueilla itsetuntoni ei kovin vahva olisikaan niin aina, AINA, on sisällä sellainen perustunne että minä olen ok, hyvä ja arvokas. Ja se tulee mielestäni siitä, että vanhempani ovat aina arvostaneet minua, kohdelleet arvostavasti, ja olleet aidosti läsnä. Kuunneelleet aina jos on ollut asiaa.

Vierailija

Aina olen kokenut, että minua on kuunneltu ja mielipiteeni on arvokas. Ja kavereihin verrattuna voin sanoa, että kyllä se isän läsnäolo on tytölle ja tytön itsetunnolle ensiarvoisen tärkeää. Kun isältä on saanut hyväksyntää, ei sitä tarvitse kylän kolleilta keinolla millä hyvänsä yrittää saada... Ei tarvitse vaivata päätään sillä, pitääkö joku minusta vai ei, kun itse tietää arvonsa (ja näin anhemmiten " arvottomuutensa" , jos nyt itsensä tuntemisesta puhutaan).

Vierailija

Sain lapsena ylenmäärin kehuja. Isä ylisti minua neroksi kaikkien kuullen :-). Ei siitä voi kuin itsetunto paisua, ja jossain vaiheessa ylpeys oli kuolemansyntini.

Kyllä sitten siperia opetti ja kolahdin alas korkealta. Itsetunto sitten vakiintui kohdalleen, kun huomasi mitä todella osaa ja mitä ei.



Eli minä väitän sen olevan kasvatuskysymys.

Uusimmat

Suosituimmat