Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Isä skippasi lapsensa ristiäiset.

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meillä pienimuotoinen kriisi päällä.



Kirjoiti blogia reilun vuoden- esikoisen syntymästä viime syksyyn asti, loppuvaiheessa lähes päivittäin. Tilitin ilot ja surut, yksinäisyyteni ja pahan mielen. Väsymykseni yllärivauvan ilmoittaessa tulostaan, kun tytöt oli vasta 9kk.. Prosessoin iltaisin päivän tapahtumia, muiden jo nukkuessa.. Kirjoitin ylipäätään kaiken, mitä päiväkirjaan yleensäkin kirjoitetaan. Asumme yli kuudensadan kilometrin päässä omista sukulaisistani, ystävistäni ja synnyinpaikastani enkä tunne täältä juuri ketään, joten tarvitsin tunteen, että joku välittää ja kuuntelee..



Reilu viikko sitten sain mieheni veljen vaimolta tekstiviestin, tyyliin " kiitti vitusti kun haukut meidän perhettä netissä..." Yritin selittää, etten ole tarkoittanut loukata ketään, ja pidän heistä ihmisinä, vaikken kaikissa asioissa olekaan samaa mieltä. Enkä mielestäni blogissakaan heitä hauku, pari kertaa tosin puran turhautumistani tiettyihin toimintamalleihin. Vaihdoimme muutaman viestin, ja pyysin moneen kertaan anteeksi mikäli olen pahoittanut hänen mielensä.



Luulin tilanteen rauhoittuneen, kun mitään ei enää kuulunut. Toivonkin sitä, koska lauantaina oli poikamme ristiäiset. Anoppi oli lupautunut auttamaan valmisteluissa, ja vielä lauantaiaamuna puhuttiin puhelimessa, sovittiin että käyn hakemassa hänet tuntia ennen juhlaa järjestelemään paikkoja seukkarille ja asettelemaan tarjottavia esille.



Juhlien oli määrä alkaa kolmelta, ja vähän ennen yhtä miehellä soi puhelin, ja anoppi ilmoitti -kuulema itkien- ettei voi osallistua, kun hänen perhettään näin mollattaan. Yritin soittaa heti perään, tuloksetta. Mies veti pultit, sillä kaikki oli luonnollisesti mun syytäni. Miehen veljen vaimo kun oli kertonut miehelleen, joka taas oli kertonut äidilleen mitä kirjoitan.. Ja jos ihmistä yhtään tunnen, niin kaikkea muuta kuin nätisti.



Näinollen lapsen isäkin ilmoittti, ettei hänkään sitten tule. Mä kuulema karkoiten kaikki hänen sukulaisensa, eikä kirkollinen seremonia merkitse hänelle muutenkaan mitään.



Omat sukulaiseni olivat tulossa paikalle, ajaneet toiselle puolelle Suomea ja varanneet hotellihuoneita.. Ja lapsi tarvitsi nimen, joten eipä ristiäisiä voinut oikein peruakaan.



Näin ollen sitten vedimme juhlat läpi ilman lapsen isää ja hänen sukuaan. Pienimuotoinen paniikki toisin meinasi iskeä päälle järjestelyjen suhteen, kun auttajia olikin sitten pari vähemmän kuin oltiin suunniteltu. Itku kurkussa kuuntelin papin puhetta iloisesta perhejuhlasta...



Siivouksen jälkeen soitin miehen hakemana mut ja lapset, ja ottamaan samalla vaihtovaatteet mukaan - saisi luvan mennä äitinsä luokse. En pystynyt menemään saman katon alle.



Onneksi äitini miesystävänsä kanssa, pojan kummisetä, sekä enoni perhe tulivat jatkoille meille, en olisi varmaan pysynyt kasassa yksin.

Isäntä tuli sitten sunnuntaina aamupäivällä kotiin, mä lähdin lasten kanssa pihalle.



Edelleen olen loukattu, hylätty ja epäuskoinen. Kuinka joku voi jättää oman lapsensa kastejuhlan väliin!? En vaan olisi ikinä uskonut, en ikinä. Kaikkein pahimmalta tuntuu lapsen puolesta, kuinka selitän hänelle isän puuttumisen ristiäisistä? En voi hyväksyä sitä, että aikuiset ihmiset kostavat lapsen kautta jotain typerää väärinkäsitystä. Anoppi kun ei käsittääkseni ole riviäkään blogini tekstistä nähnyt.. Kirjoitin hänelle kyllä sunnuntaina aamuyöllä pitkän kirjeen jossa selitin omaa näkökantaani, pyytelin anteeksi ja -tunnustan- ehkä hieman syyllistinkin juhlien väliin jättämisestä. Minkäänlaista vastausta en ole saanut.



Sunnuntaina sovittiin miehen kanssa, että laitetaan eropaperit vetämään. Tämä kun tuntuu olevan vain jäävuore huippu, jo pidemmän aikaa on ollut vaikeaa. Lähinnä se johtuu kuulema siitä, että mä olen nalkuttava akka, ja varmasti se pitää osittain paikkansakin, mutta ei se mielestäni silti oikeuta hylkäämään lasta tämän ensimmäisessä juhlassa..



Elämä jatkuu, ja lasten vuoksi on pakko pärjätä. Heidän ansioistaan pärjäänkin, äitiys velvoittaa. Tulevaisuus kahden alle 2-vuotiaan yksinhuoltajana pelottaa hieman, vaikka tähänkin asti olen hoitanut lapset ja kodin pääsääntöisesti yksin. Edessä on talon ja auton myynti, muutto takaisin pääkaupunkiseudulle, ja kokonaan uusi elämänvaihe.



Kiitokset niille, jotka jaksoivat lukea tänne asti -teksti on varmasti melko sekavaa. Olisi niin paljon puhuttavaa, kerrottavaa ja kirjoitettavaa, mutta mikään ei tahdo tulla ymmärrettävässä muodossa ulos. Ei edes niin, että itse ymmärtäisin. Pahoittelen kirjoitusvirheitä, en jaksa oikolukea.

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

tulet varmasti pärjäämään erittäin hyvin... Ihmeellisesti sitä ihminen vain jaksaa/pystyy asioihin joihin ei koskaan olisi uskonut... voimia ja jaksele. <3

Vierailija

Niinhän siinä kävi, että ero tuli. Kesäkuun puolivälissä laitoin eropaperit käräjäoikeuteen, ja kuun vaihteessa jo muutin lasten kanssa. Siinä vajaassa kahdessa viikossa sitten järjestelin pankkiasiat, ositukset, uuden asunnon, lentoliput itselle ja lapsille, muuttoautot ja laitoin omakotitalon verran tavaroita pakettiin.. Samalla hoitaen lapsia, tietysti.



Viimeistä vuotta kun katson taaksepäin, en voi kuin olla onnellinen ratkaisusta. Vaikka onkin ollut älyttömän rankkaa, en hetkeäkään ole katunut. Joskus tietysti tulee se kaipuu toiseen aikuiseen ihmiseen, joka jakaisi kaksivuotiaan uhmakohtaukset tai vahtisi lapsia sen aikaa että pääsen suihkuun.. Vaan juuri exään se kaipuu ei ole kyllä kohdistunut kertaakaan!



Tällä hetkellä asustellaan siis pääkaupunkiseudulla, suhteellisen mukavassa rivarikolmiossa (jossa on kylläkin aivan posketon vuokra!). Aloitin tammikuussa opiskelut, ja lapset menivät päiväkotiin. Odottelen kolmatta lasta, joka sai suunnittelematta alkunsa syksyllä isän käydessä tapaamassa lapsiaan - ja vähän äitiäkin. Laskettu aika on heinäkuun alussa, esikoisen juhliessa edellispäivänä 3v-synttäreitään! (tästä tuonne yh-puolelle aloittelinkin jo omaa ketjuaan.)



Sittemmin olen laittanut välit poikki lasten isään tuon intiimielämän osalta, enkä myöskään enää suostu häntä täällä majoittamaan. Se lasten tapaaminen kun tahtoi mennä siihen, että tuli viikonlopuksi kuin ilmaiseen hotelliin jossa mä passasin kuten ennenkin, ja halusi vielä viereen nukkumaankin. Tottakai edelleen toivon hänen tapaavan lapsia, joko täällä meillä kotona tai jossain muualla, ja sitä kaikin keinoin tuen, mutta yösija on löydyttävä sieltä jostain muualta.



Toisaalta näin on helpompi odottaa uutta vauvaa. En elättele mitään turhia toiveita isän osallistumisesta, kuten vielä edellisen raskauden aikana. Tiedän, että pärjään (kolme pientä, voi hemmetti!). Olen huomannut, että kummasti sitä vaan selviää hankalistakin asioista. Kun ratkaisu oli tehty, ja eropäätös selvä, tuntui olo huomattavan huojentuneelta. Ja paranee vaan, lähes päivittäin. Pientä haikeutta oli ilmassa tiistaina kun käräjäoikeudelta tuli lopullinen päätös avioerosta, vaan senkin asian osalta olo on pääosin vapautunut!



Luopumisen tuskakin alkaa hiljalleen helpottamaan. Talon jäämistä exälle en juurikaan surrut, enemmän harmitti uuden kodin etsiminen jättikanille (oli ulkokani, ei sitä olisi voinut ottaa kaupunkiin) ja autosta luopuminen (sitä ei olisi ollut varaa pitää). Ja tietysti -vaikkei varsinaisesti eroon liittynytkään- rakkaan koirani lopettaminen joulukuussa. Elämänmuutos on kuitenkin ollut hurja, vaikkakin positiiviseen suuntaan, ja vaatii vielä varmasti totuttelua, pidemmänkin aikaa.



Arica, Catina, Walto ja " Nitro" rv 23

Vierailija

että netin takia erotaan???



Mistä sukulaisesi tiesi, että viestit olivat sinulta???

Menkää nyt hyvät ihmiset perheterapiaan- eihän sitä nyt väärinkäsityksen takia erota?!!!



T. 20 v naimisissa ollut

Vierailija

todellisuudessa se tippui kyllä omaan nilkkaan. Hirveintähän se on isälle kun ei ole ollut oman lapsensa ristiäisissä. Sua ei voi sinänsä asialla loukata koska et itse ole päätöstä tehnyt. myös lapsi ei siitä kärsi koska ei asiaa tajua. Pariteapiaa kannattaa kokeilla jos voimat riittää. Anteeksi antaminen on vaikeaa mutta mahdollista puolin ja toisin. Huonosta suhteestakin voi tulla parempi mutta se vaatii työtä ja tahtoa.

Vierailija

Ei kyse ole tosta sun nettiin kirjoittamisesta vaan siitä et miehesi ei ole päästänyt napanuorastaan irti. Ehkei sun kannata kauheesti itseäsi kiusata, minusta et todellakaan ole tehnyt mitään väärää. Älä ainakaan tunne syyllisyyttä. Kyllä aikuisen miehen pitäisi osata seistä vaimonsa takana ja sanoa äidilleen niin kuin asiat on. Miehen oma moka kun ei tullut lapsensa ristiäisiin. Häntä pystyyn!!

Vierailija

miehelläsi.



Miehellesi ei ole selvää, mikä on hänen ensisijainen perheensä... eikä anopille ja muille sukulaisillekaan. Yleinen vaiva miehillä. Rautalankavääntö on tämä: on ihan sama mitä mieltä miehesi on kirjoittelustasi, mutta sitä ei selvitetä julkisesti vaan kahden kesken. Ulospäin vedetään yhtä köyttä, oman lapsen ristiäisiä ei aikuinen ihminen jätä väliin minkään erimielisyyden takia. Suosittelen käyntiä vaikka parisuhdeneuvonnassa... Mikään tekosyy ei riitä lapsensa ristiäisten väliin jättämiseen, eikä oikein lapsenlapsenkaan ristiäisten väliin jättämiseen. Siinä on aikanaan selittämistä kerrakseen.



Minusta avioero ei silti ole ensisijainen ratkaisu, vaan keskustelkaa. Kerro miltä tuntuu ja käytä minä muotoa. Siis esimerkiksi: minusta tuntuu tosi pahalta, kun et tullut lapsemme ristiäisiin. Minusta tuntuu, että pidät muita sukulaisiasi tärkeämpinä kuin meitä jne. Minusta tuntui yksinäiseltä, siksi kirjoitin blogia jne. Pointti on siis se, että kerrot miltä sinusta tuntuu, mutta yrität olla syyllistämättä. Ja keskustelkaa monta kertaa. Eikä kannata pitää mitään itsestään selvänä, ei etenkään miehesi mielipiteitä. Kysy myös mieheltäsi kumman hän pelastaisi uppoavasta laivasta, sinut vai äitinsä, tilanteessa jossa molempia ei voi pelastaa. Vastaus kertoo mikä on miehesi ensisijainen perhe. Kysy myös sama asia itseltäsi toisinpäin, mies vai äitisi/isäsi/blogisi. Ja miettikää miten tästä eteenpäin, lapsenne tarvitsevat molempia vanhempiaan. Aikanaan joudutte molemmat selittämään lapsillenne miksi erositte, jos nyt suoralta kädeltä päädytte eroon. Kysy myös kenelle tuo " jätän ristiäiset väliin" -kosto oli kohdennettu? Lapsellenneko?



Muista myös että toista ei voi muuttaa, muuttumisen pitää lähteä omasta halusta ja muuttaa voi vain ja ainoastaan omaa käytöstään. Voitte toki tehdä kauppaa asiasta eli kumpikin tekee kolmen kohdan listan, jonka haluaa toisesta muuttuvan. Ja kumpikin valitsee itse minkä asian (yhden ainoan kerrallaan) haluaa itsessään muuttaa. Ja vaikka toinen ei sitten muuttaisikaan omaa käytöstään niin itse voit silti muuttua. Usein jo oman käytöksen muuttaminen saa toisenkin muuttamaan omaan käytöstään.



Itse blogikirjoitteluun en varsinaisesti halua ottaa muuten kantaa, kuin että tuskin itse koskaan kirjoittelisin, mutta jokainen tekee niin kuin parhaaksi katsoo. Jos kirjoitat perheen sisäisiä asioita niin tavallaan itsekin rikot tuota ensisijainen perhe- periaatetta.



Toivon kuitenkin, että jaksatte kantaa toisianne yli tämän kriisin (joka taisi niin sopivasti osua seitsemännen vuoden kohdalle....) kriisistä (ei mistään niistä) selvitä päivässä tai kahdessa, ongelmatkin ovat kehittyneet pitkän aikaa, siksi niiden työstämiseenkin on varattava paljon aikaa, ainakin saman verran kuin niiden syntymiseen meni, eli puhutaan helposti vuodesta tai kahdesta...



Vierailija

Uskomatonta toimintaa lapsen isältä! Ja melkein yhtä uskomatonta sen suvulta. Pidän sinänsä järjettömänä myös sitä, että olet kirjoittanut nettiin henkilökohtaisista asioistasi, sellainen on ainakin minusta ihmeellistä avautumis-höpöhöpöä. Jos haluaa päiväkirjaa pitää, mikäs siinä, mutta mikä lisäarvo on antaa vieraiden ihmisten sitä lukea?



Mutta koska puolisosi ja hänen sukunsa ovat NOIN aivottomia ja suhteellisuudentajun menettäneitä, teet oikein jatkaessasi elämääsi ilman heitä. Tämä on varma.

Vierailija

Kuin myös koko sukunsa, ilman mitään lisä selvityksiä tilanteestanne! Oliko se nyt miehesi veljen vaimo... Ketä aloitti koko jutun puimisen ja ihmettelyn... Osaan rinnastaa hänet erääseen omaan sukulaiseeni. Varmasti TODELLA hankala, kamala tapaus! Ja ilmeisesti myös anoppisi, miehestäsi puhumattakaan! Jättää oman lapsensa ristiäiset väliin... KAMALAA!!!!!!!!!! Toivottavasti et KOSKAAN muuta mieltäsi ja palaa sellaisen miehen luokse...!!

Vierailija

mä luin blogisi ja täytyy sanoa, että meillä ei ole ikinä ollut tuollaista parisuhde-elämää. Miehesi on enimmäkseen maannut kuin hotellissa ja sä olet saanut anella, että hoitasitko ja olisitko....Ja kun äiti vähän vinkaisee asioita tarkistamatta, miehesi juoksee kuin koiranpentu taluttimessa. Se ei ole mies eikä mikään, joka ei pidä perheensä ja akkansa puolta. Sulla on ollut harvinaisen lapsellinen ja itsekäs poju siinä nurkissa. Vedä syvään henkeä ja ole onnellinen, että hän lähtee. Muistatko sen kirjoituksen, kun sanoit että lauantai oli onnellinen kun miehesi ei ollut paikalla krapulaansa potemassa?



Älä pode mitään syyllisyyttä. Tuo ei ole mitään sen kummempaa, mitä en itsekään kirjoittaisi päiväkirjaani. Ja mieheni vielä toisinaan luvallani lukee sitä, vaikka sieltä välillä tuleekin tulikivenkatkuisia kirjoituksia luettavakseen. Onneksi hänen huumorintajunsa ja itsetuntonsa kestää sen.



Pääset helpommalla, kun yksi murkkuikäinen on poissa jaloistasi. Itse olisin tuollaisesta miehestä jo luovuttanut, ajat sitten, olet ollut sisukas. Kaikkea hyvää, toivottavasti jonain päivänä elämääsi tulee aikuinen mies.

Vierailija

Tsemppiä ap:lle, olet todella ollut kovan paikan edessä, kun miehesi sukuineen on jättänyt tärkeät juhlat väliin ja sinut yksin juhlan ollessa alkamassa. :/ Voin vain kuvitella kuinka pahalta sinusta tuntuu.



Vaikken blogiasi ole lukenutkaan, olen samoilla linjoilla muiden kanssa, jotka kritisoivat blogiin kirjoitettavia henk.kohtaisia asioita. Siis jos ne koskevat muitakin kuin sinua. Kirjoitetuilla sanoilla voi helposti loukata jotain tahtomattaankin, kaikki eivät osaa lukea asioita rivien välistä eivätkä ymmärrä miksi asioita pitää ruotia julkisesti. Kerrot, että haluat purkaa pahaaoloasi jossain, oletko ajatellut, että voisit tarvita ihan ammattitaitoista keskusteluapua? Sinulla on kaksi pientä lasta, olisiko synnytyksen jälkeistä masennusta? Olisiko ystävistä apua, että saisit purkaa pahaa mieltäsi? Vaikka ystävät asuisivat kaukana, niin aina voi soittaa?



Toivoit tsemppausta parisuhteen jatkamiselle. Yleensä aina kannatan sitä, että pienten lasten vanhemmat miettisivät eroaikeitaan vielä rankimman pikkulapsivaiheen yli. Toisaalta kerrot kuinka paha sinun on ollut olla suhteessasi ja miehesi voi sinut " hylätä" ennen ristiäisiä; haluatko ihan oikeasti jatkaa tuon ihmisen kanssa, joka voi noin kylmästi jättää oman lapsensa ristiäiset väliin vai pelkäätkö yksinjäämistä ja sen mukanaan tuomia muutoksia? Itse elin 10v. onnettomassa suhteessa osin siksi, etten osannut vain lähteä ja yksinjääminen ja -selviytyminen pelotti. Nyt kun aikaa on kulunut useampi vuosi, on vierelle löytynyt upea ihminen, jonka kanssa perustimme perheen. Nyt mietin kuinka oikeasti jaksoin sellaista pa**aa 10 vuotta!!!! Toki kannattaa miettiä parisuhdeterapiaa ennen eroa, mutta älkää ihmeessä kolmatta lasta tähän soppaan nyt edes suunnitelko...



Summasummarum; yrittäkää ihmeessä parisuhdeterapiaa tms., jos siitä ei ole apua, niin pärjäät ihan varmasti lastesi kanssa paremmin ilman miestäsi kuin nyt. :) VOIMIA!!!!!



-Terppari

Vierailija

Vision01:

Lainaus:


Kuin myös koko sukunsa, ilman mitään lisä selvityksiä tilanteestanne! Oliko se nyt miehesi veljen vaimo... Ketä aloitti koko jutun puimisen ja ihmettelyn... Osaan rinnastaa hänet erääseen omaan sukulaiseeni. Varmasti TODELLA hankala, kamala tapaus! Ja ilmeisesti myös anoppisi, miehestäsi puhumattakaan! Jättää oman lapsensa ristiäiset väliin... KAMALAA!!!!!!!!!! Toivottavasti et KOSKAAN muuta mieltäsi ja palaa sellaisen miehen luokse...!!




Jep, miehen veljen vaimo.. Mutta kun mä olen aina pitänyt kyseisestä ihmisestä, ja ollaan mielestäni tultu varsin hyvin toimeen!



Anopin kanssa meillä oli aluksi hieman vaikeaa, muutimme hänen lapsuudenkotiinsa, jonne hän sitten saattoi tulla yllättäen käymään, ja mä olen melko reviiritietoinen.. Hän on luonteeltaan melko herkkä ja hiljainen, mä taas sanon asiat melko suoraan, joten ärähtämiselläni tahtomattani loukkasin. Mutta siitäkin päästiin mielestäni yli, ja varsinkin esikoisen syntymän jälkeen ollaan oltu varsin hyvissä väleissä!



Lähdin lasten kanssa reissuun, palataan ens keskiviikkona ja torstaina on perheterapia. Eilen kävin katselemassa asuntoja, ja valitettavasti huomaan, että mitä pidempään oon poissa kotoa, sitä vähemmän tahdon mennä takaisin... Ei oikeastaan ole edes ikävä, harmi sinänsä. Vaan jospa se tästä kun kumpikin rauhoittuu.



Ja vielä tuosta kirjottamisesta. Olen blogiini kirjoittanut omista asioistani, en kenekään toisen perheen jutuista. Tästä miehen veljen perheestä löysin tasan kaksi mainintaa.



http://www.city.fi/b10419/

http://www.city.fi/b8142/



Mielestäni kumpikaan noista ei anna aihetta tuollaisen shown pystyttämiseen, vaan ilmeisesti tällä päin Suomea sitten ollaan melko herkkähipiäisiä..



Vierailija

Minulla itsellä ei ole vielä lapsia, joten siinä mielessä en tiedä olenko " kuuntelemisen arvoinen" , mutta kun edellisen avomiehen kanssa erottiin, niin se tuntui hetken päästä uudelta mahdollisuudelta. Aloita uusi elämä ja suunnittele asioita eteenpäin.

Ja koskaan ei tiedä kuinka ihanan ihmisen tapaa nyt kun siihen olisi mahdollisuus.

Vierailija

Miehesi tulee saamaan jatkossa lapsesi vihat niskoilleen, kun hänelle selviää, ettei oma isä tullut ristiäisiin. Kärsikööt siitä sitten myöhemmin ja toivottavasti oikein kunnolla.

Tosin itse en tilittäisi nettiin tuntojani, en ainakaan niin, että sukulaiset ym. tunnistaisivat minut. Se itse asiassa on väärin muita kohtaan, siihen pitäisi mielestäni kaikilta asianomaisilta lupa. Tosin en ole lukenut blogiasi.

Jos tuo on eron syy, niin ikävää. Vaikka uskon, että juontaa juurensa syvemmältä. Pärjäät varmasti ilman miestäsi. Muuta vaikka omien sukulaistesi lähelle, se kannattaa.

Vierailija

Tuohon blogin kirjoittamiseen lisäisin kuitenkin, että kirjoitin sitä -kuten alkuperäisessä viestissä sanoinkin- siksi, että kaipasin sitä tunnetta, kun joku välittää ja kuuntelee. Kaipasin lohtua yksinäisyyteeni, tahdoin kertoa päivän tapahtumista jollekin. Pelkäsin, että jos en kirjoittamalla pura tuntojani, niin löydän itseni vielä jossain vaiheessa vieraasta sängystä väärässä seurassa. Ja vain siksi, etten omaa ystävää, jolle kertoa myös niistä vaikeista ja asioista.



Jos olisin tiennyt, että kirjoittamisesta olisi tällaiset seuraukset, olisin luultavasti kirjoittanut silti. Muussa tapauksessa olisin tehnyt jo aiemmin jonkunlaisen ratkaisun.



Itseäni ei häiritse, vaikka mieheni suku tekstejä kävisikin lukemassa. Mielestäni blogissa ei ole mitään, mitä ei saisi selville multa henkilökohtaisesti kysymällä. Kukaan ei vaan ole vaivautunut kysymään. En myöskään mainitse miehen sukua -tai edes miestäni- nimeltä, tai tahallisesti muita loukkaa tai hauku.



Niin, ja kirjoittamisen lopetin mieheni pyynnöstä, vaikka mietinkin, mitä sen ainoan tilityskanavan menettäminen vaikuttaa jatkossa. Ja kun miehen kanssa äskettäin puhuimme, niin kuulema viimeisen puoli vuotta olen ollut " nalkuttava akka" , sen alkaminen siis ajoittuu samoille hetkille kuin kirjoittamisen lopettaminen. Kuten eräs lukija kommentoikin, niin parempi huutaa hetki netissä kuin olohuoneessa -läiskimisestä puhumattakaan.



Toisaalta olisin kaivannut päinvastaisiakin mielipiteitä -olisipa joku sitä mieltä, että vielä kannattaa yrittää! Miestäni kun kuitenkin rakastan, olemme asuneet yhdessä pian seitsemän vuotta, ja puhuimme jo kolmannesta lapsestakin.. Tuntuu pahalta heittää se kaikki pois yhden mokan takia! Vaikka mietinkin, minkälainen mahtaa olla seuraava loukkaus, ja miten se vaikuttaa lapsiin.. Kumpa voisi etukäteen tietää, minkälainen ratkaisu on kaikkien kannalta paras!



Pelkään, että lykkään eroa vain käytännön asioiden hankaluuden vuoksi. Siksi, että inhoan muuttamista, ja kaiken aloittamista alusta. En tahtoisi miettiä omaisuuden jakamista, kumalle jää mitkäkin lakanat ja valokuvat. Jo pelkästään paperisodassa on omat hankaluutensa, saati sitten nykyisen talon myymisessä, ja uuden asunnon hankkimisessa. Muutto toiselle puolelle Suomea kun ei ole niitä mielyttävimpiä tapoja viettää viikonloppunsa.. Ja luikkia nyt häntä koipien välissä takaisin kotiseudulle, ylipainoisena kahden lapsen yksinhuoltajana, epäonnistuneena.



Kaikkea sitä tuleekin mietittyä.



Vaan kyllä se tästä, tavalla tai toisella, kuitenkin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat