Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Täytän kesällä 34 vuotta. Olen asunut elämästäni ensimmäiset 20 vuotta pohjoisessa Suomessa ja loput 14 etelässä, joista viimeiset 10 vuotta Helsingissä ja Espoossa.



Olen alkanut kaivata ihan älyttömästi omia synnyinseutujani tai ainakin rauhallisempaa asuinympäristöä, missä voisin kasvattaa lapseni ilman kiirettä ja liiallisia virikkeitä. Tykkään asua pk-seudulla, sillä meillä on täällä hyvät työpaikat, kaunis koti, jne. Mutta silti jotakin puuttuu. Ehkä se on se sydän, mikä on jäänyt pohjoiseen ja se nostaa nyt päätään, kun ikää kertyy.



En voisi kuvitella enää muuttavani maalle, vaan haluaisin asua pienemmässä kaupungissa tai isommassa taajamassa. Minulle kelpaa nykyistä pienempi palkkakin, kunhan asumiskustannuksetkin olisivat pienemmät.



Kommentteja!

Kommentit (4)

noin 15 vuotta. Ikää 35. En kaipaa maalle yhtään edelleenkään. On siellä mukava käydä lomailemassa, mutta jotenkin siellä on pitemmän päälle niin ahdistavaa. Ei ihmisiä missään, metsää ja peltoa vain. Lenkkipolun varret ovat pajupuskaa täynnä ja maantienvartta jyristävät tuhatta ja sataa rekat ja henkilöautot, lasten kanssa ei uskalla menna sinne ollenkaan. Tievaloja on kilometrin pätkä siinä kylän kohdalla.



(Olen siis ihan maalaismaaseudulta. En silti halua edes pikkukaupunkiin.)



Ja huvittavinta on, miten ne kylän asukkaat luulevat, että siellä maalla on tosi turvallista liikenteen puolesta lapsillakin, ja hyvät ulkoilumaastot ja leikkipaikat. Ihmettelevät, miten me täällä kivikaupungissa oikein pärjätään. No, retkeilemme vaan merenrannassa, hiihtoladut alkavat lähes kotinurkilta, uimaranta on lähellä, julkisilla pääsee joka paikkaan, leikkikavereita ja leikkipuistoja on pilvin pimein, koulut ja päiväkodit lähellä, ja on ne pahuksen jalkakäytävät, ei tarvitse ajoradalla kävellä rekkojen seassa.



Mutta hyvinkin voisin kuvitella, jos vaikka ulkomaille muuttaisin (niin kuin haaveilen), että kuitenkin myöhemmin veri vetäisi takaisin synnyinsijoille, olen aika kotipaikkarakas kuitenkin :). Vaikka haluaisin välillä elää muualla kuin täällä, niin kuolla tahtoisin " kotona" kuitenkin. 34-vuotiaan ei kuitenkaan onneksi täydy vielä ihan sitä ajatella ;).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itsekin olen pohtinut samoja asioita. Helsinki oli nuorempana " sikamagee" opiskelukaupunki ja täällä oli kaikkea. Vaan nyt lasten kasvaessa olen alkanut kaivata avarampaa ympäristöä ja tilaa hengittää. Myös asumisen kalleus on miinuspuoli.



Toisaalta taas omalta kotipaikkakunnaltani ei minulle eikä varsinkaan miehelleni löytyisi mielekästä ja koulutusta vastaavaa työtä. Tämä asia pitää meidät Helsingissä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat