Seuraa 

Epätoivoinen äiti kysyy neuvoa, mikä poikaamme vaivaa!

Viimeisen parin viikon ajan poika on ollut todella kiukkuinen. Meillä on aika raskas korvakierre takana, mutta luulen, ettei nyt ole kiukkuinen kivusta johtuen. Syynä se, että poika nukkuu yönsä kunnolla, ei siis heräile öisin niinkuin silloin kun on kipeenä.



Mutta siis herättyään jaksaa olla 10-15 minuttia hyvällä päällä, mutta sitten alkaa kamala huuto. Ei rauhoitu sylissä, osoittelee paikkoja ja näyttää haluavansa jotain, mutta ei kuitenkaan sitten ota. Esim. näyttää banaania, kysyn haluaako banaanin, poika nyökkää, annan banaanin, mutta ei sitten otakaan tai ottaa ja heittää sen maahan. Ei kiinnostu tavallisista leluistaan.



Raivoomista kestää ja kestää, sitten kun saa päähänsä jotain mielenkiintoista, leikkii hyväntuulisena jonkun aikaa kunnes sama huuto alkaa alusta. Roikkuu puntissa, mutta sitten kun nostaa syliin, niin alkaa rimpuilla takas lattialle.



Onko tämän ikäisellä jotain eroahdistusta vai mitä ihmettä pojalle on tapahtunut?? Poika on päivät tarhassa ja kysyin jo sieltä, että onko poika sielläkin tosi kiukkuinen jolloin tädit yhdestä suusta vakuuttivat, että poika on ollut sama hyväntuulinen itsensä.



Aletaan miehen kanssa olla epätoivoisia, voiko noin pienellä olla " nupissa vikaa" ?? Hampaita vois kyllä pukata, mutta luulisin, että silloin itkisi myös yöllä. On muutenkin huonot fiilikset, sillä en jaksa kauaa kuunnella " turhaa" itkua ja silloin olen saattanut tosi pahasti pojalle huutaa..



Mitä tilanteessa pitäisi tehdä kun poika vaan kiukkuaa? Antaa huutaa vai yrittää viihdyttää? Kokeileeko poika vaan rajojaan?



Tänäkin aamuna poika huusi siihen saakka kunnes meni tarhaan. Eli aamu kuudesta puoli kahdeksaan. Pukeminen saatiin hoidettua joten kuten, mutta vaikeaa sekin taas oli.



Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti, onko mitään neuvoa tai onko kellään samanlaista.

Kommentit (5)

kuulostaa aika tutulta virreltä. Tosin meidän poika on vasta 1v. Mä olen myös miettinyt pääni puhki, että millä tämä hyvin epätyytymätön otus saataisiin hyvälle tuulelle. Poika siis nukkuu ja syö hyvin ja on terve. Mä oikeesti luulen, että sillä on tylsää. Mutta en kyllä kuollaksenikaan keksi, että mitä 1-vuotiaan kanssa vielä voisi tehdä, jotta viihtyisi.



Jos mennään tarhan jälkeen esim. kauppaan niin on hyvällä tuulella, mutta enhän mä nyt voi marketeissa ravata aamusta iltaan poikaa viihdyttämässä?



Leikkii tosiaan leluillaan ja innostuu aina hetkeksi jostain esim. heitellään palloa, rakennetaan palikoilla, katsellaan kuvakirjaa tai jotain muuta. Välillä myös ihan rehellinen riehuminen on kivaa. Mutta sitten tulee näitä raivareita -heittäytyy maahan huutamaan, jos ottaa syliin vänkää itsensä pois, jos laittaa lattialle niin huutaa syliin.



Poika kun ei osaa puhua, niin ei voi kysyä, että mikä mättää. Meillä muuten nämä tuskastumiset osuvat ennen kaikkea äidille. Iskän kanssa ulinaa on harvemmin, mikä on mielestäni erittäin epäreilua.



Aamuisin poika on justiinsa samanlainen kuin teillä. Herää ja puuhaa jotain tyytyväisenä, yhtäkkiä roikkuu puntissa ja ulvoo, sitten taas naurattaa ja kulkee lelun kanssa ja yhtäkkiä taas parkuu suoraa huutoa -ja itse en tänä ainaka ole tehnyt lapselle mitään!?! aamuisin on aika pakko antaa pojan vaan olla. Tänään sain yhden itkun laantumaan kun laitoin pojan kylpyammeen lattialle samalla kun itse meikkasin -siellä se istui ammeessaan tyytyväisenä, siis hetken.



Yritän uskoa, että tää on joku vaihe. Meillä tätä känkkäränkkää vaan tuntuu olevan keskimääräistä enemmän -kun muiden kokemuksiin vertaa... nyyh.

Vastaukseksi kysymykseesi mikä teidän poikaa vaivaa, niin voin vain todeta, että kehitysvaihe joka kuuluu asiaan ja on " pahimmillaan" 18-24kk ikäisenä...meillä poika 1v7kk ja aivan mahdoton äidin poika (ehkä asiaan vaikuttaa myös 2kk pikkusisko) psykologian kirjaa tutkiessani löysin siis tämän uudelleen lähentymisen vaiheen, jossa lapsi alkaa huomamaan ettei olekkaan olemassa vain vanhempiaan (=äitiään) varten ja periaatteessa kapinoi tätä tunnetta vastaan. meillä pikkusisko sotkee vielä kuviota totaalisesti, jolloin kaikki imettämiset ja muut pikkuneidin hoitotoimenpiteet nostattaa huutomyrskyn jos ei juuri sillä hetkellä syliin pääse ja muutenkin äidin sylissä olisi kaikkein mukavin köllötellä koko ajan, jopa syödessä... Joten odotellaan tämän kehitysvaiheen päättymistä ja seuraavan alkamista =) Jaksamisia sinne!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä 1 v 5 kk poika ja kuten muillakin kiukuttelu kuuluu kuvioon. Tiedetään kyllä miten rasittavaa se on mutta kuuluu ikään ja olen keksinyt keinon hillitsemiseen (ei poista raivoa mutta laantuu ja välillä pysyy päiviäkin poissa).



Meillä poika tarhassa ja päivän jälkeen kaipaa kyllä vanhempien huomoita kyllä meillä leikitään hänen kanssaan mutta ihan koko aikaa ei siihen pysty venymään joten olen ottanut pikku herran mukaan normaali rutiineihin ja hänellä on oma tärkeä tehtävänsä. Hän osallistuu imurointiin vetää johtoa ja lähtee viemään sitä kohti pistorasiaa, säätää imun määrää ja auttaa pitämällä letkuista. Kiintoisaa eikä kiukkua ole missään. Samalla tavalla laitamme yhdessä pyykkiä hän laittaa koneeseen tai ottaa pois (usein juuri väärinpäin) ja lopuksi painaa nappulaa. Ja jälleen hienosti menee. Kasvitkin kastelemme yhdessä ensin mamma kastelee ja sitten tyhjä kannu pojalle joka suorittaa saman tehtävän. Usein olen myös huomannut kuten eilen illalla että kun leikin tiiviisti hänen kanssaa oli leluja ja kirjoja ja piiloleikkejä niin yhtäkkiä viihtyi ihan tyyvyäisenä yksinkin joten selkeästi vain kaipasi huomiota. Tämä ikä on haasteellinen sillä osaa jo pari sanaa ja haluasi niin kovin pystyä sanomaan mitä haluaa mutta ei vielä pysty.



Mutta kyllä siinä saavat vanhemmat venyä ja miettiä että mites nyt vaälillä tuijotan pojan kanssa jääkaappia ja katsomme otatko tota ei tätä ei sitäkään tätä ei ja yhtäkkiä kun saa ajatukset siirrettyä johonkin muuhun niin ottaakin sitä mitä mamma olikin aikonut antaa mutta haluaa ainakin meidän herra osoittaa myös itsenäisyyttä minä itse. no se aika tulee vielä mutta selkeästi sitäkin on jo liikkeellä.



Hyvin pitkälti siis huomoista on kyse mutta se ei tarkoita sitä että pitää koko aikaa leikkiä ja tehdä lasten juttuja meillä ainakin tämä pojan mukaan ottaminen arkeen on ollut järkevä juttu. Ulkovaatteiden pukemiseenkin usein auttaa se jos vaikka isä vieressä juttelee ihan muuta tai kuka tahansa tai usein meillä on lelu vieressä tai mamma keksii jotain juttuja. no joinain aamuina se on pelkkää huutoa ja silloin mamma sanoo nyt ¨puetaan ja pikku hetkessä se on ohi.



Toivottavasti saat jotain apuja tästä tiedetään on aika raskasta imuroida kun pieni apuri mutta huutoa ei kuulu ei ja kyllä se on hieno juttu minusta ainakin.

Meillä nyt 1v11kk pojalla samanlaisia kausia ollut välillä ja nyt tuntuu taas, että sellaista on enemmän. Meillä on auttanut se, että toinen vanhemmista keskittyy ihan pelkästään lapseen jonkin aikaa. Pitää sylissä ja on kiinnostunut jutuista ja leikkii ja laulelee = antaa huomiota. Silloin pysytään kiukkupäivinäkin hyvällä tuulella paremmin. Usein tulee iltaisin vaan suoritettua kaikki kotityöt ja puuhattua omiaan, vaikka olisi hyvä antaa lapselle " laatuaikaa" . Meillä on selvästi ajoittunut ainakin eroahdistusaikoihin ja sen piikkiin olen laittanut nämä. Nyt ongelmat ovat vähän helpommin ratkaistavissa, kun puhetta jo tulee.

että lapsi kaipaa huomiota. Vanhemmille on turvallisempaa kiukuta kuin päiväkodissa. Ja voihan lapsi jopa " kostaa" vanhemmilleen sen, että ovat " jättäneet" hänet päiväkotiin. Nyt korostan ettei tarkoitukseni ole syyllistää vanhempia päivähoitoon viemisestä vaan itse päiväkodissa työskennellessäni olen tehnyt tälläisen havainnon vanhempien kanssa keskusteltuani. Varsinkin pienempien lasten voi olla vaikea itsekään tajuta pahan mielensä syytä ja näin ollen kiukkuaa vaan " kiukkuamisen ilosta" .



Kikkakakkosta ei varmaan ole, mutta vanhempien pitkäpinnaisuus ja huomion antaminen hyvinä hetkinä toimii pitkällä aikavälillä. Kiukkuaminen kannattaisikin ehkä jättää huomioimatta ja koittaa innostaa lapsi johonkin yhteiseen kivaan tekemiseen. Itse olen huomannut tämän toimivan oman vähän alle 1v 8kk kanssa. Kitinän ja syliin-pois vekslaamisen kohdalla monesti toimii se, kun kävelen pois tai alan touhuta pojan leluilla huomioimatta häntä. Pian ukkeli tuleekin kiltisti leikkimään kanssani ja kiukku on siltä erää ohi.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat