Vierailija

lapsi ei enää 2v jälkeen ole rattaita tarvinut?



Tyhmä kysymys, tiedän, mutta on niin jäänyt vaivaamaan. Meillä on 3v1kk ikäinen tyttö ja kuljetan häntä yhä usein rattaissa. Osasyynä tähän varmasti se ettei meillä ole autoa, eli liikutaan pitkiä matkoja kävellen ja bussilla. Meillä on myös kaksi koiraa joiden kanssa tehdään päivittäin pitkiä, reippaita lenkkejä. Tottakai lapsi käveleekin ja usein kun ollaan rattaiden kanssa liikenteessä niin lapsi kävelee osan matkasta. Myönnän kyllä että useamminkin voiisimme jättää rattaat pois, jotenkin ne vaan tulevat otettua varmuuden vuoksi mukaan lyhyemmillekin reissuille.



Naapurini kuittailee jatkuvasti tästä meidän rattaiden käytöstä, heidän samanikäinen lapsensa ei ole enää 2v jälkeen käyttänyt rattaita muuten kuin mummolassa hoidossa ollessaan. Rupesin kuitenkin miettimään perheidemme eroja ja nyt en ole enää varma olenko minä se laiskempi osapuoli näissä lasten kuljetuksissa. Naapurilla on auto ja he liikkuvat sillä jatkuvasti, eli sen puolestahan heillä ei ole edes tarvetta rattaille. Lapsi viedään autolla päiväkotiin 1km päähän, samoin autolla tehdään oikeastaan kaikki matkat. Kävellen menevät ainoastaan kauppaan joka sijaitsee tuossa näköyhteyden päässä ja joskus puolen kilometrin päähän mummolaan. Usein mummolareissuiltakin ainakin kotimatka tullaan autolla. Loppupelissä meidän ratas-lapsemme kävelee huomattavasti enemmän kuin heidän rattaaton.



Eli onko lapselle parempi istua matkat autossa vai rattaissa ja osin kävellen? Onko lapsen kuljettaminen rattaissa laiskempaa hommaa kuin autolla?

Kommentit (22)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

vaikka ei jaksaisikaan kävellä? Mieluummin huutaa siellä ojan pohjalla kuin istuu rattaissa. Ja vaikka päivittäin olen sitä totuttanut pitkiin rataslenkkeihin, niin sepä vain niihin jossain välissä kyllästyi eikä enää rattaisiin tule. Ja se harmittaa, kun ei pääse sinne kävelylenkille.

Juuri 3 vuotta täyttänyt on vielä aika pieni kulkemaan kävellen pitkiä matkoja. Meillä ei ole autoa ja päiväkotimatkaan menee rattaidenkin kanssa n. 45 min, puhumattakaan siitä, että poika raahustaisi matkan omin jaloin. Moneltakohan saisimme aamulla lähteä, jotta poika olisi klo 7.30 hoidossa?



Kaupassakin käymme rattaiden kanssa. Saan tavarat kulkemaan rattaissa ja poika kävelee vierellä.

kanssa kävely. Kuopus meillä taas juuri 2v. täyttänyt ja kävelee suurimman osan matkoista eli ei rattaita meillä yleensä käytössä. Autolla kuljetaan jos matka on yli 3km mutta muuten kävellään.

Se on hauska kun näihin rataskeskusteluihin vastaavat aina ne äidit, joiden lapset ovat jo 1-vuotiaana jaksaneet kävellä kotiovelta autoon ja autosta päiväkodin ovelle..... että eihän niitä rattaita tarvita :-)

Meillä kaikilla lapsilla on ollut vuoden ja kahden aikoihin vaihe, jolloin eivät halunneet istua rattaissa ja jos oli kiire, niin aikamoinen tappelu tuli välillä. Kyllä ne sitten taas lähempänä kolmea vuotta haluavat matkustaa rattaissa ja se on jopa hauskaa.



Huomasin nyt, kun nuorin on 4,5 vuotta, että hän on vihdoin oppinut hallitsemaan väsymyksensä. Rattaat olen jättänyt pois vajaa vuosi sitten ja vielä viime syksynä sain joskus maanitella häntä kävelemään, kun hän väsähti. Nyt hän kävelee reippaasti, vaikka välillä väsyttääkin. Hän on ymmärtänyt, että kun pääsee kotiin, niin saa levätä, joten parasta vain mennä sinne kotiin reippaasti.

Olen yh, enkä jaksa kantaa kauppakasseja. Tarhan jälkeen ei jaksa enää kävellä kauppaan.



Minä en halua kantaa kasseja, kersa ei jaksa kävellä. Eilen tuttu äiti sanoi, että onpa hyvä, että on pienikokoinen tyttö...

mites paljon se teidän lapsi oikein kävelee, kun on auto takamuksen alla. kyllä teidänkin pitäisi joskus kävellä, eikä aina liikkua autolla. kato vittuileeko vielä senkin jälkeen.

Jos teen pitkiä lenkkejä tai käyn kaupassa lähikauppaa kauempana, niin rattaat on mukana. Saan tuotua niissä tavarat ja välillä tyttökin voi istahtaa kyytiin. Minulle on ihan sama, mitä muut asiasta ajattelee. Tyttö kuitenkin on ihan reipas, hiihtää ja luistelee ja laskee mäkeä ja käveleekin pitkiä matkoja. Itse saan erinomaista liikuntaa, kun työnnän painavia kärryjä. Ei tarvitse erikseen lähteä kuntosalille.

Vierailija:

Lainaus:


Meillä kaikilla lapsilla on ollut vuoden ja kahden aikoihin vaihe, jolloin eivät halunneet istua rattaissa ja jos oli kiire, niin aikamoinen tappelu tuli välillä. Kyllä ne sitten taas lähempänä kolmea vuotta haluavat matkustaa rattaissa ja se on jopa hauskaa.



Huomasin nyt, kun nuorin on 4,5 vuotta, että hän on vihdoin oppinut hallitsemaan väsymyksensä. Rattaat olen jättänyt pois vajaa vuosi sitten ja vielä viime syksynä sain joskus maanitella häntä kävelemään, kun hän väsähti. Nyt hän kävelee reippaasti, vaikka välillä väsyttääkin. Hän on ymmärtänyt, että kun pääsee kotiin, niin saa levätä, joten parasta vain mennä sinne kotiin reippaasti.




mutta ei ole enää 1v täytettyään suostunut istumaan rattaissa, pulkassa tai rattikelkassa. Ja käveleminen on vielä niin hidasta ja suuntakin välillä hakusessa, että kävelylenkit lapsen ja koiran kanssa eivät enää onnistu :/

Eli otin rattaat mukaan joskus pidemmille matkoille, kun nuorin lapsi oli jo 3v. Viimeisen kerran käytin rattaita, kun hän oli 3v,9kk. Lehtikirjoitusten (keskustelupalstoilla siis) mukaan olin huono äiti. Kerroin kyllä, että viimeinen matka oli meiltä Korkeasaareen. Siinä on kaksi bussinvaihtoa matkan varrella ja kun ottaa huomioon vielä sen, että koko päivän kävelimme siellä Korkeasaaressakin, niin silloin mielestäni oli ihan hyvä, että ne rattaat olivat mukana. Varmasti olisi ollut aivan eri asia, jos meillä olisi auto ja olisimme voineet kulkea nuo välimatkat autolla tai olisimme kotimatkalla voineet soittaa kotiin, että joku tulisi hakemaan autolla. Tätä mahdollisuutta ei ole ollut, joten siksi on ollut hyvä varautua siihen, että lapsi väsyy matkalla.

Ja kulkee jonkin verran rattaissa. JA syy on meilläkin se että liikutaan paljon ja pitkiä matkoja kävellen. Myös lenkillä tykkään käydä ja jos tuo lapsi kävelee ei vauhti päätä kyllä huimaa. Toki osan matkoista käveleekin ja lyhyemmillä matkoilla ei rattaat olekaan mukana. Minulla myös sisko välillä" muistuttaa" kuinka heillä ei lapset ole enää 2v. täytettyään rattaissa istuneet. Mutta he liikkuvatkin kaikki matkat autolla, melko lyhyetkin. Eli lapsen autolla kuskaaminen on ok. mutta rattaita ei saisi käyttää.

antaa toistsen tehdä mitä haluavat ja tee sinä samoin



Meidän saman ikäinen lapsi ei enää halua juuri olla rattaissa, mutta se on taas ihan oma juttunsa.



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat