Vierailija

Meillä nyt 2,5 vuotias lapsi, joka vaatisi koko ajan kaiken huomioni. Oli vauvana todella itkuinen ja vaati jatkuvaa kantamista, koliikki kesti melkein 7kk ikäiseksi asti. Omistauduimme lapselle todella paljon, hän on esikoisemme, ei ollut hetkeäkään yksi eikä toisaalta suostunut jäämään sekunniksikaan ilman viihdytystä. Vielä nytkin on vaatii kokoaikaisen huomion, ei viihdy hetkeäkään omissa oloissaan. Meille synty jokin aika sitten vauva ja esikoisella on todella vaikeaa, ei kykene eikä halua jakaa täyttä huomiota (ihan ymmärrettävää), on todella mustasukkainen vauvalle vaikka vauva on todella helppo, viihtyy pitkiä aikoja lelujensa parissa jne. Jos joudun menemään vessaan tai puuhaan hetken jotain vauvan kanssa, esikoinen käy vauvan kimppuun raivolla, todella harvoin saan motivoitua esikoista mukaan vauvan hoitoon tai muuhun puuhaan hoidon ajaksi. Tilanne on todella kamala. Olenko itse äitinä opettanut vanhemman lapseni tällaiseksi, että mikään ei riitä? Kamala syyllisyys molempien lasten puolesta ja vauvan tulevaisuus huolettaaa, jääkö täysin esikoisen varjoon.

Kommentit (4)

meillä se kanavoitui kyllä meidän esikoisen oman vauvanuken hoitamiseen, mutta olen kuullut kaikesta mahdollisesta reaktiosta..

En usko, että tuohon välttämättä on opetettu, ehkä se, että " antaa lapsen leikkiä rauhassa silloin kun leikkii" olisi neuvoni.. Joskus huomasin meinaa, että en antanut lapsen leikkiä tarpeeksi itekseen.. kiinnitin sitten huomiota oikein siihen että kun leikkii niin en mene väliin tunkemaan uutta lelua tai piirustuspaperia tms. lapselle se lelu voi tosiaan olla vaikka paperirulla. Aikuisesta se vaan tuntuu oudolta..

Auttaisiko asiaa jos yhdessä esim. hoitaisitte samalla tavalla, sinä vauvaa ja esikoinen omaa vauvaansa?? Me yhdessä imetettiin.. :) .. ja huudettiin isille että missä on se maidonkerääjä!!! :)

Lapsesi on saanut elää ideaalisessa tilanteessa, kun äiti on ollut herkkä hänen tarpeilleen, olkootkin että sinulta on vaadittu paljon jaksamista ja rakkautta jotta olet jaksanut olla noin kokonaisvaltaisesti läsnä nuo ensivuodet. Nyt tietenkin lapsi on pettynyt kun huomiosi ei ole kokonaan hänen, mutta niin kait normaali lapsi toimiikin, toiset enemmän kuin toiset (jos lapsesi oli jo vauvana aika " vaativa" , niin tuo taitaa olla ihan odotettava jatkumo hänen olemiselleen).



Jaksamista sinulle kahden pienen lapsen kanssa, Jos yhtään helpottaa kuulla, meillä tuo kahden ja puolen vuoden ikä oli kaikkein haasteellisin - nyt kolme kuukautta myöhemmin elämä sujuu paljon helpommin ja lapsi viihtyy jo omissa leikeissään aiempaa enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat