Vierailija

Pari kuukautta on kulunut edellisestä puhelinkontaktista, mutta nyt puhelin soi. Siellä soittaa isäni. Mulla on vähän kiire, mutta ehtisin kuitenkin vastata - en vastaa. Haluaisin ottaa puheeksi sen miten he ovat voineet hylätä minut uskonnon takia 13-vuotiaana. Mutta en uskalla, koska tiedän että asia käännetään minun syykseni.



En halunnut olla enää jehovan todistaja. Uskonnon takia he löivät, piiskasivat, haukkuivat, nöyryyttivät.. kunnes en enää kestänyt, vaan oli pakko muuttaa pois. Kirjoitin teini-ikäisenä verelläni kirjeitä, joissa rukoilin heitä rakastamaan minua, vaikken pystynyt enää jehovan todistaja olemaan. Itkuni, huutoni, tuskani kaikui kuuroille korville. Varsinkin tunnekylmä ja ilkeä äitini, joka haukkui minua huoraksi ja kertoi kuinka toivoisi, etten olisi syntynytkään, jätti iänikuiset ja syvät traumat sieluuni.



He eivät ole vierailleet luonani kuin lyhyesti kaksi kertaa 7 vuoden aikana, vaikka ovat asuneet melko lähellä. He eivät osallistuneet ylioppilasjuhliini. Parin kuukauden välein he soittavat ja kysyvät lyhyesti mitä kuuluu, mutta siinäpä se. Tiedän, että lastani he haluavat nähdä välillä - ilman lastani he eivät soittaisi ollenkaan. Olenhan kurja luopio, saatanasta seuraava. Äitini on puhunut minusta jo lapsellenikin. Minulla vain ei ole sydäntä sanoa vanhemmilleni vastaan.



Pidän itse itseäni syyllisenä kaikkeen pahaan. Koko ajan on syyllinen olo, ja tunnen olevani velkaa vanhemmilleni. Toisaalta haluaisin sanoa välit poikki kokonaan, koska tiedän mitä he minusta oikeasti ajattelevat. Minulla ei ole oikeutta mennä sisaruksieni häihin - vanhempani ovat manipuloineet sisarukseni minua vastaan, ei tulevaisuudessa vanhempieni hautajaisiin, minulla ei ole oikeutta tasapuoliseen perintöön (vaikka se asia nyt ei erityisemmin tässä painakaan)..



He vain odottavat, että tyydyn näihin rakkauden (?) murusiin, joita he jakavat minulle soittamalla kerran sadassa vuodessa kysyäkseen olenko hengissä.



Olen jo 27-vuotias ja minulla on oma perhe, jota rakastan. Vanhempiani en enää tunne, mutta kärsin edelleen. Minulla on vaikeuksia suhtautua keski-ikäisiin naisiin - he kuvastavat minulle heti jotain äitiahmoa. Suhteeni heihin on kovin ristiriitainen. Kärsin, kun ajattelen vanhempiani. Mitä teen? Mitä te tekisitte? Vastaanko enää puhelimeen..koskaan?

Kommentit (21)

niin antaisin samalla mitalla takaisin textiä.. jos äitisi on sinua haukkunut huoraksi niin sun olis pitänyt sanoa että kiitos samoin tai että no eipä omena kauas puusta putoa.. yms... nyt otat vaikka pari rohkaisevaa (kun sopiva hetki tulee) niin soitat, käyt kylässä tai kirjoitat heille kirjeen ja kohtelet heitä samoin kuin he sinua! Eiköhän heillekkin ala valjeta miten typeriä ihmisiä ovat...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siinä olen samaa mieltä, että viileät välit varmaan kannattaa pitää, kun kuitenkin jossain vaiheessa on hoidettava käytännön asioita. Viimeistään, kun toinen vanhemmista kuolee. Oman pään kannalta on parasta, jos ei haudo kauheaa katkeruutta, vaikka aihettahan siihen sinulla on. Keskusteluapu ja vertaistuki voisi olla tosiaan hyvä juttu.



Lastani en uskaltaisi heille päästää, ainakaan yksin. Ihan sen takia, että en halua sekoittaa lapsen päätä uskontoasioilla, varsinkaan millään fundissoopalla. Ja tuossa tapauksessa ei ole varmaa, mitä he sanovat esim. äidin elämäntyylistä. Helvetillä pelottelu voi oikeasti tehdä todella pahaa pienen ihmisen ajatusmaailmalle ja jopa henkiselle terveydelle.

Suojele nyt ainakin lastasi niiltä " opeilta" , joiden mukaan et halunnut itsekään elää. Älä anna lapsesi kokea samaa!



Jos teillä on hyvät välit miehen vanhempiin, on siinä lapselle isovanhempien mallia tarpeeksi. Ja voittehan kutsua jotain tuttua ihmistäkin varamummoksi ja -papaksi. Tietysti lapselle täytyy aikanaan jotenkin selittää tilannetta, mutta ajatelkaa ensin lapsen parasta. Se ei kuitenkaan tarkoita välienpitämistä pahan olon kustannuksella. On sitten paha olo sinulla, lapsellasi tai kenellä tahansa. Jos lapsi on vielä liian pieni ymmärtämään, tee ratkaisu kuitenkin hänen hyväksi. Jos jatkat yhteydenpitoa, älä tee sitä oman mielenterveytesi/hyvinvointisi kustannuksella. Kerro ainakin miltä sinusta tuntuu ja mitä olet joutunut kokemaan ja haluat säästää perheesi siltä kaikelta. Vaikka puheet menisivät " kuuroille korville" , älä lannistu, vaan näytä, että olet todellakin tosissaan!

Hei!

Joku toinen ehtikin jo kertoa sinulle uskontojen uhrit ry:stä. Ota ihmeessä yhteyttä sinne tai puhu ainakin jonkun ammattilaisen kanssa. Olet arvokas juuri omana itsenäsi. Älä tunne syyllisyyttä ratkaisustasi.



Perinnöstä puheen ollen: minusta sinulle kuuluu joka tapauksessa lakiosa, sitä ei sinulta voida viedä.

Vanhempani ovat jehovia henkeen ja vereen, eikä heitä saa keskustelemaan järkevästi. Tavallinen kommunikointi ei heidänlaisten uskovien kanssa onnistu, koska heidän ajatteluaan ei ohjaa järki, vaan uskonto.



Tunteisiin vetoaminen ei onnistu sekään, koska he ovat valmiita uhraamaan lapsensa jopa kuolemalle jehovan nimessä. Kannoin muuten lapsuuteni korttia, jossa kiellettiin verensiirto, jos joudun onnettomuuteen. He ovat mielestään niitä, jotka sanelevat säännöt. Minun sanani ei paina mitään, koska olen luopio.



Heidän suhtautumisena minuun riippuu uskonnon sanelemista ehdoista: jos heille tulee määräys, että erotetulle sukulaiselle ei saa puhua enää ollenkaan, koskaan, mitään, he tottelevat. Olen ns. kädetön heidän suhteensa. Helpointa olisi siksi vain unohtaa koko lapsuus ja nuoruus, ja vanhemmat. Mitä kukaan saa tällaisesta suhteesta?



ap

parempi vain jättää koko asia taakse ja jatkaa elämää.



Vierailija:

Lainaus:


niin antaisin samalla mitalla takaisin textiä.. jos äitisi on sinua haukkunut huoraksi niin sun olis pitänyt sanoa että kiitos samoin tai että no eipä omena kauas puusta putoa.. yms... nyt otat vaikka pari rohkaisevaa (kun sopiva hetki tulee) niin soitat, käyt kylässä tai kirjoitat heille kirjeen ja kohtelet heitä samoin kuin he sinua! Eiköhän heillekkin ala valjeta miten typeriä ihmisiä ovat...

Saat varmasti vertaistukea, voit vaikka vain meilailla jos ei löydy tai et halua tavata kohtalotovereita. Kirjoittaminen jo auttaa!



Voimia! Toivottavasti aika parantaa haavat! Sulla on onneksi OMA perhe, pidä siitä kiinni ja hoida pientä perhettäsi! Sulla on joskus omat lapset murkkuja, aikuisia jne. ja sukupolvet jatkuu.

Vaikeita asioita ollaan eletty. Minäkään en ole ollut sisarusteni häissä.

Traumoja on. Nämä ovat vaikeita asioita. Läpi elämän on tunne ettei minua hyväksytä, minussa on vikaa.



Siinä uskonnossa on toki paljon hyvääkin joskin liiat säännöt ja määräykset pilaa todellista Jumalan palvontaa.



Kovia riitojakin on ollut. Välillä oli vuosia etten ollut yhteydessä kotiväkeeni. Eristäminen on julmaa.



Koeta jaksaa. Halaus.

Kyllähän tuollainen jättää ihmiseen kauheat traumat kun omat vanhemmat ovat tuollalailla käyttäytyneet. Kannattaa käydä juttelemassa jollekkin ammattilaiselle, esim. mielenterveystoimistossa. Netissä on myös sellaiset sivut kuin Uskontojen uhrien tuki ry. Sieltä löydät vertaistukea samojen asioiden kanssa painiskelevien kanssa. Muista että sun vanhemmat on tehneet väärin sua kohtaan, on todella julmaa hylätä oma lapsensa. Sä et ole mitenkään syyllinen tilanteeseen. Mutta älä pohdi näitä asioita yksin, hae apua! Tsemppiä sulle ja perheellesi!

Ap. kommentoin jo aiemmin että itselläni on samoja kokemuksia.

Minun toipuminen lähti siitä että annoin heille yksipuolisesti anteeksi. Toimivat hyvässä uskossa siihen että toiminta on oikein.



Tarkoittavat hyvää, mutteivät kykene ymmärtämään erilaisuutta.



Ettet lähde toistamaan käytösmalleja tahtomattasi oman lapsesi kanssa - siis en tarkoita, että olisit sekopää kuten äitisi, mutta eikös traumaattisessa lapsuudessa ole juuri tämä riski olemassa.



Jos et ole jo käynyt psykologin juttusilla niin nyt olisi aika.

Ja henkilökohtaisena mielipiteenä sanoisin, että suojelisin kyllä lastanikin aika tiukasti tuollaisilta isovanhemmilta. Perimmäisenä tavoitteena voi kuitenkin olla " maineen puhdistus" käännyttämällä luopiotyttären tytär edes kuitenkin " oikeaoppisuuteen" .



Hui kamala, olen itse lapsena " uskonut" jumalaan, mutta nykyään on omien lasten kanssa todella vaikeaa suhtautua luontevasti uskontoihin -kun mielestäni ne ovat kuitenkin aiheuttaneet suurimmat kärsimykset maailmassa - sodat, suvaitsemattomuuden yms.

Ei kai niitä välejä nyt kannata kokonaan katkaista. Olet aikuinen ihminen ja äitikin jo, enää he eivät voi sinua satuttaa. Mutta älä anna heidän kommentoida elämääsi tai puuttua siihen. Etkä anna heidän olla lapsesi kanssa keskenään tai puhua hänen kanssaan puhelimessa ilman että kuulet, mitä puhuvat.



Sinun pitäisi päästä purkamaan heille tuntojasi. Jos ei ole mahdollista, ja vaikka olisikin, niin hanki ammattiapua, että pääset setvimään lapsuudentraumojasi. Ei kannata kantaa syyllisyyttä siitä, että elät elämääsi! Itsellesi ja lapsellesi sinä elät, et vanhemmillesi.

nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja kävelet sinne vanhempiesi luokse (ilman lastasi/lapsiasi) ja puhut suun puhtaaksi! He ovat tehneet sinulle henkistä väkivaltaa jota sinun ei tulisi sulattaa.. nyt annat samalla mitalla takaisin ja sanot äidillesi että lopettaa SINUN lapsillesi paskapuheet sinusta tai hän ei tule heitä ollenkaan näkemään! Ja samalla voit sanoa että pirun hän voi nähdä katsomalla omaan peiliinsä....

Varmaan puhelinkeskustelut vain lisäävät ahdistustasi?

Asutko kaukana heistä? Sinähän voisit laittaa heidän numeronsa estetyksi, etteivät saa soitettua ja olla täysin tavoittamattomissa. Ehkä paras " kosto" heille.



Kannataa puhua psykologin kanssa, että saat asian pois painamasta. Kaikilla ei ole hyvät vanhemmat, uskonto ja viina ovat väärin käytettynä yhtä pahoja läheisiä kohtaan.

siksi tuo tyhjentävä lause alkuun, koska en voi tosiaan ymmärtää sitä tuskaa mitä käyt läpi tuon asian takia..

Ehkä voisi miettiä asiaa omien lastesi kannalta. (Kun sanoit, ettet muuten kuulisi vanhemmistasi mitään) Mitä haluat heille? Haluatko että mummi opettaa heidät jehoviksi, kun itse ette ole? Haluatko että vanhempasi aiheuttavat lapsillesi saman tunteen kun he ovat sinulle aiheuttaneet? Haluatko että lapsesi oppivat tuntemaan mummin ja ukin, miksi ihmeeksi kutsuttekaan isovanhempia..? Jos et halua - älä vastaa puhelimeen. Ihmiset eivät muutu.

Toivon omalle perheellesi tasapainoisia hetkiä ja toivon että osaat tehdä hyvän kauaskantoisen ratkaisun - mikä se sitten onkaan.

Itse en ole pitänyt vuosikausiin yhteyttä vanhempiini, äitini soittaa kerran puolessa vuodessa ja isäni on jo kuollut.

Mutta kuitenkin kärsin koko ajan, se on niin ristiriitainen tilanne. Kuitenkin äitini on äitini, oma rakas äitini vaikka olisikin tehnyt väärin ja haluaisin että välimme olisivat kunnossa, se toive ei kuole koskaan! Mutta oma katekruuteni estää minua tekmästä mitään vaikka haluaisinkin! Surullista!

tämänkin kokenut vastaa. katsotaan hyökkääkö " kopiointi kielletty " kimppuuni.

Eli olen kohta 32 vuotias äiti, isä ja isosisko on ainoat uskossa olevat nykyään.

Mun elämä meni aluksi ihan per seel leen koska en tiennyt mitään oikeasta elämästä, en seurustelusta jne.

Nyt olen sairaslomalla masennuksen takia, ja puin psykologilla lapsuuden traumoja.

Syön myös lääkkeitä.

Isäni tulee huomenna uuden vaimonsa kanssa kylään ja aion suoraan (taas jälleen kerran) sanoa oman mielipiteeni asiasta.

Ainakaan mun lapsilleni ei syötetä minkäänlaista pas kaa. He saavat ihan itse päättää, mihin uskovat, sitä ei vanhemmat päätä ja piste.

Jokaisen on tehtävä omat virheensä. Mutta jos lapselta evätään normaali elämä, ne virheet voi olla kohtalokkaitakin.



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat