Seuraa 

Hei!



Ollaan hiljan asetuttu tänne Aasian perukoille ja kuten monilla muillakin länkkäriperheillä, on meilläkin nyt helpperi. Me ollaan oltu kohtuu tyytyväisiä valintaamme. Hän tekee työnsä napisematta, on ystävällinen, luotettava ja sellainen, jolle on helppo puhua. Hän on myös erinomainen ruoanlaittaja. Huomautettavaa on toki ollut. Lähinnä ruokahygieniasta ja talon siivoukseen liittyvistä asioista, pesuaineiden ym käytöstä. Ajankäytöstä on pitänyt huomauttaa myös. En odota hänen tekevän töitä 24h/vrk ja silloin saa huilia, kun ei ole mitään erityisempää tehtävää. Päiväthän noin muutoin ovat heille kuitenkin aika pitkiä. Mutta että tietyt jutut pitää tehdä tietyssä ajassa ja tiettyyn aikaan päivästä. Kuten että imuroidaan ajoissa eikä sitten lasten päikkäriaikaan.



Meän helpperi on keskittynyt kodin siivoukseen ja ruoanlaittoon. Minä taas panostan lapsen kanssa oloon, hoitamiseen, yhdessä tiiviisti harrastamniseen, lapsen ruokien valmistamiseen ja tän hetkiseen raskauteen. On vielä asioita, joita en helpperin anna tehdä. Kuten että lajittelen itse pyykit kun olen niistä äärettömän tarkka ja huolehdin yleisestä siisteydestä itsekin.



Se, minkä koen vaikeaksi, on lapseen liittyvien asioiden uskominen helpperin hoidettavaksi. Lapsi on nyt 14kk. Jotenkin tuntuu hurjalta antaa hälle valtuudet huolehtia lapsen ruoka-asioista kun hänelle on jouduttu sanomaan yleisestä ruokahygieniastakin (aluksi hän ei noudattanut lihojen ym. parastaennen-päiväyksiä ja saattoi säilyttää avattuja kastikepurkkeja jne kaapissa kun niitä olisi kuulunut säilyttää jääkaapissa, astiat eivä tulleet riittävän puhtaiksi jne). Meän lapsi on ollu nyt tosi herkkävatsainen ja muutamia allergioitakin löytyy. Lisäksi tietyt jutut, kuten omenanlohkot, jäävät aina helposti kurkkuun vaikka niiden syömistä olisi kuinka harjoiteltu. Pitääkin tietää, mitä hälle syöttää ja jos antaa vaikeampaa purtavaa niin on varuillaan sen kanssa. Lisäksi olen tarkka sen kanssa, että meillä ei syödä muualla kuin pöydän ääressä ja että meillä ei syödä ylimääräisiä snackeja. Ei mitään makeita tai suolasia herkkuja. Musta tuntuu vaikealta delegoida näitä hommia helpperille enkä olekaan niitä hänen hommiksi uskonut. Mielummin hoidan kaiken ruokahuoltoon liittyvän itse.



Kuitenkin tiedostan, että meidän helpperi on se, jonka pitäisi pystyä kehittämään hyvä suhde lapsiimme ja joka täällä esikon perään katsoo kun minä olen muutamien kuukausien kuluttua laitoksella. Hänen on siis vaan opittava nämä ruokajutut ja toimittava meidän tavallamme. Ja minun on vaan luottaminen siihen, että hän pitää muksuista hyvän huolen. Minun on nyt opittava siihen, että annan sijaa toisellekin hoitajalle. No, en usko, että helpperi tahallaan harmia aiheuttaa, mutta kun nämä naiset eivät ole aina mitään ruudinkeksijöitä ja vahinkoja tuntuu sattuvan.



Oon nyt sitten koettanut järkätä aikaa niin, että helpperi ja lapsi voivat olla vähän enemmän yhdessä (esikko vielä niin minun perään, että kaksin en oo hetä isommin jättänyt, mutta että helpperiä olen koettanut ottaa useammin meän juttuihin mukaan ihan vaan sen takia, että lapselle ja hälle muodostuisi kiinteämpi ja hyvä suhde). Samalla kuitenkin huomaan, että mulla ärsyttää ottaa kolmaspyörä meidän juttuihin ja että kun mennään harrastuksiin, tykkään mennä sinne lapsen kanssa kahden. Helpperin on kuitenkin oltava tuttu meän rutinien kanssa ja osattava viedä joku päivä lasta harrastuksiin silloin, kun minä olen estynyt. Vauva kun tulee kuvioihin niin kulkeminen ja aikataulut varmasti vaikeutuvat entisestään. Tulen siis tarvimaan apua ja minun on kai vaan totuttava ainakin hänen läsnäoloonsa ja mukaantuloonsa.



En koe olevani mustasukkainen, eihän lapselle ja helpperille ole vielä edes ehtinyt kunnon suhdetta muotoutumaan. Päin vastoin, toivon heidän tulevan toimeen hienosti niin, että voin hyvillä mielillä turvautua helpperimme apuun ja olla luottavainen, että lapsilla on hyvä olla. Mutta on niin vaikeaa antaa toisen tehdä juttuja, jotka ovat aina olleet omilla harteilla ja jotka on tottunut hoitamaan tietyllä tavalla. Olen varmaan niin ylihuoletsivainen. Pelkään ajatusta päästää helpperi lapsen ja rattaiden kanssa tuonne hullun liikenteen keskelle kun siellä kulkemisessa on hommaa itsellekin. Ja kai sitä ylisuojelevaisseksi tulee kun ulkosuomalaisena ei oo ollu aiemmin kukaan auttamassa silloin, kun mies töissä.



Vitsit, kertokaa mulle mistä löydätte rohkeutta luottaa uuteen ihmiseen kodissanne eteenkin, kun kyseessä ovat lapset. Käykö kaikki läpi nämä samat pohdinnot ja kuinka kauan tilanteeseen totuttautiminen mahtaa viedä? Kai minä opin olemaan vähemmän niuho???? Kai tämä ärsytys höllää?? Tuntuu, että kaikki pitkään täällä olleet turvautuvat helppereihinsä rohkeasti ja viettävät paljon aikaa omien menojen ja harrastuksten parissa helpperin hoitaessa kodin hohella myös lapsia. Voiko se olla vielä jokin kaunis päivä yhtä helppoa?



Vai onkohan meillä sittenkin jotain kitkaa henkilökemioissa kun koen tätä epävarmuutta ja kynnys luottaa tuntuu isolta....





























Sivut

Kommentit (43)

Sanoit ToyStory, että olette vasta asettuneet uuteen maahan. Olisitko vielä vähän kulttuurishokissa? Vaikutat nimittäin aika ahdistuneelta ja tunnistan olostasi omat kokemukseni uusiin maihin tutustuessa ja asettuessa. Ymmärrän hyvin ahdistuksesi: uudessa vieraassa paikassa vieraat tavat tuntuvat monesti vielä vaikeammilta kestää kuin tutummassa ympäristössä ja niihin tottuminen voi tuntua aluksi aivan mahdottomalta. Mutta olisiko niin, että sinun yleinen sopeutumisahdistuksesi olisi ehkä haastavassa uudessa tilanteessa vähän turhan paljon assosioitunut helpperiin?



Yritä antaa itsellesi vähän aikaa ja helpperillesi vähän lisää tilaa olla, että ehditte vähän totutella toisiinne. Et varmaan heti-kohta haluakaan jättää lastasi helpperin hoitoon. Jos yrittäisit vähän aikaa ihan vaan olla ja möllöttää niin paljon kuin se on vaan mahdollista ja ihan rauhassa totutella toinen toisiinne ilman, että koko ajan mietit uskaltaisitko jättää lasta hänen hoitoonsa yksin ja miten pitkäksi aikaa.



Luottamus kasvaa vähän kerrallaan, ihan tavallisesta yhdessä olemisesta. Vähitellen uskallat ehkä olla vahtimatta niin kovin tarkkaan mitä helpper missäkin tilanteessa tekee. Hän on selvästi kuitenkin oman alansa aika pitkäaikainen ammattilainen ja varmaan tietää yhtä ja toista hänkin, eivätkä kaikki suomalaiselle itsestäänselvät asiat ole aina todellakaan a) itsestäänselviä tai b) ehdottoman oikein.

suomessa uusi äiti voi viedä vanhemman lapsen kokopäiväiseen tarhaan lähes ilmaiseksi.



Mutta jos ulkomailla asuessa edes ajatteleen avun palkkaamista niin on laiska laiskimus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on muuten monista muista paikoista poikkeavat säännöt koskien helppereitä. Meän sijaintipaikassa on nimittäin laitonta palkata osa-aikaista. Lisäksi työnantajan on tarjottava asuminen saman katon alla ja tarjota ruoka tai maksaa ruokaetu rahana. Ei saa edes erillistä majotusta järjestää. Täällä ollaan tosi tarkkoja helppereiden työsopimusten ja viisumien kanssa. Heille on määritelty minimipalkkausrajat ja vapaapäivät. Nyt vasta oli meidän helpperillä 3 päivää vapaata kiinalaisen uuden vuoden takia. Työnantaja maksaa mun mielestä myös helpperin lääkärikäynnit ja lääkkeet, ainakin me ollaan maksettu. Mutta on tietysti aina niitä työantajia, jotka eivät näitä sääntöjä noudata ja jotka teetättävät helppereillä täysin yli-inhimillisiä työaikoja, eivät tarjoa ruokaa jne. Mutta itse en ole törmännyt keneenkään sellaiseen, kuullut vain juttuja, eritoten kiinalaisista työnantajista. Onneksi olen kuullut myös juttuja, että helpperit hakee sitten uuden työnantajan, jos liian kohtuuttomaksi meno menee. Meilläkin kävi työhaastattelussa pari sellaista. Valtaosa expateista, olipa ne sitten minkä maalaisia tahansa, taitavat kuitenkin olla kohtuu reiluja. Näillä ihmisillä täällä, joihin olemme tutustuneet, tuntuu olevan sydän paikallaan ja he osaavat olla kiitollisia saamastaan avusta. Myös helpperit tuntuvat olevan pääasiassa tyytyväisiä, mitä heitä nyt olen oppinut tuntemaan. He tienaavat täällä paremmin kuin lääkäri heidän kotimaassaan. Täällä työskennellessään he pystyvät säästämään ja lähettämään rahaa perheilleen.



Itse mietin silloin alkuun, että meidän perheelle olisi sopinut paremmin joku viikkosiivous apu kuin se, että meillä on täällä uusi perheenjäsen pyörimässä ympäri vuorokauden. Olisi ollut mahdollisuus säilyttää koti vain omana kotina. Nythän tämä on koti myös tälle helpperille. Nyt ei viitsi hilpatella alusvaatteissa ympäri kämppää ja joutuu muutenkin olemaan huomaavaisempi. Ei tuu esim nakattua vaatteita mihin sattuu kun ei halua aiheuttaa toiselle ylimääräistä työtä. Mutta toisaalta tämä on ihan hyvää koulutusta itellekin ja tulee pantua vaatteet just sinne mihin pitäisikin. Helppereiden oikeuksien ja työolojen nimissä onkin parempi, että työnantajille on tiukat säännöt ja että työnantajan on tarjottava niin koti kuin ruokakin normaalin palkan päälle. Kyllä se varmasti ehkäisee väärinkäytöksiä. Ei me ainakaan oltaisi uskallettu kokeilla laittomasti palkata ketään kun siinä on vaara menettää oma viisumi. En ole itse siis isommin helppereiden riistoa missään nähnyt, en aiemmissakaan asuinpaikoissamme, joskaan niissä ei oo tällaista " helpperikulttuuria" ollutkaan. Täällä helppereitä on ihan paikallisislla perheilläkin, ei vain expateilla, eli sikäli voidaan ehkä puhua helpperikultuurista. Se on yleinen tapa täällä. Kyllähän sitä toivoo, että ihmisillä on sydän paikallaan, mitä helpperin työllistämiseen tulee.



Me lähetään huomenna mukaan isän työmatkalle ja ollaan koko konkkaronkka poissa 5 päivää. Tuo aika on tietty palkallista vapaata meidän helpperille, vaikkei töitä tarvi tehäkään. Ruokarahakin jätetään kun ruoan tarjoaminen on meidän velvollisuus. Jos nyt en väärin oo keveripiiriäni täällä tulkinnut niin samoin hekin toimivat. Eli helpperit lomailevat useinmiten silloin kun perheetkin ja saavat silti pitää omat lomansakin. En tiiä, että näistä isommin kukaan niuhottaisi.



Lukaisin viestiketjun läpi ja jopas oli tekstejä. Valitettavan moni tuntuu tarkastelevan alkuperäisen tilannetta avaimenreiästä, hetivalmiita patentti-diagnooseja kirjoittajan tilanteesta, taustasta ja motiiveista on joka toisella jakaa, todellista toisen asemaan asettumisen halua puuttuu useilta.



Monissa Aasian maissa helpperin pito on molemmille osapuolille kannattavaa. Useissa tapauksissa ulkomaalaiset perheet maksavat parempaa palkkaa kuin mitä koulutettukin paikallisilla työmarkkinoilla ansaitsee. Vastavuoroisesti joissain Aasian maissa on esim. ruoan ja muidenkin päivittäistavaroiden hinnoittelun suhteen voimassa kaksoiskäytäntö; yksi hinta paikallisille, toinen ulkomaalaisille. Helpperi tietää missä voi suorittaa päivittäiset ostokset oikeaan hintaan + mistä saa tuoretta ja " puhdasta" ruokaa, jne.. Eli eräänlainen win-win tilanne tämäkin; sekä perhe että helpperi hyötyvät (ei muuten kannata vaivautua kommentoimaan taloudellisen edun tavoittelusta tms., tämä nyt vain sattuu olemaan toimiva ja omaksuttu käytäntö monissa aasian

maissa).



Helpperin kanssa tullee ongelmia samaan tapaan kuin työsuhteissa ylipäätään, miksi niistä ei saisi täällä puhua? Jos ketjun aloittaja olisi kirjoittanut keljusta pomosta, niin ymmärrystä, neuvojakin olisi varmaan löytynyt.



Olisin kiinnostunut kuulemaan kommentteja seuraaville pohdinnoilleni: Miksi lastenhoitajan pito on tuomittavaa, mutta kunnallisessa päiväkodissa hoidattaminen täysin hyväksyttyä?

Miksi siivoojan palkkaaminen kotiin on tuomittavaa, mutta esim. työpaikalla siivoojan käyttäminen on täysin hyväksyttävää?

Miksi koti" rouvana" oleminen (lue miehen elättinä) on tuomittavaa, mutta yhteiskunnan elättinä oleminen on OK?

Ja viimeiseksi; voiko sellaista ihmistä, joka uskoo että Pohjois-Suomesta tulee vähemmän sivistyneitä ihmisiä kuin esim. Etelä-Suomesta pitää sivistyneenä? Tai että murretta puhuva ei osaa puhua esim. englantia ilman murretta?



P.S. äidinkieleni ei ole Suomi, joten älkää please takertuko kirjoitus/ kielioppivirheisiin

Huomaa, että Provoliisalla ei taida olla kokemusta ulkomailla asumisesta.... Me ollaan asuttu muuallakin kuin täällä Aasiassa ja silloin meillä ei ole ollut apua. Mutta asuinolosuhteetkin ovat olleet erilaiset ja silloin me ollaan pärjätty. Mutta täällä nykyisessä kohteessa elämä on paljon monimutkaisempaa. Miehen työajat ovat paljon pidemmät kuin Suomessa ja hän tekee myös tavallista enemmän työmatkoja, kulkeminen vuoristoisessa kaupungissa, jossa ei kunnon reittejä lastenrattaille ym on hankalaa (portaita ja yllättäin loppuvia jalkakäytäviä riittää), ei omaa autoa jolla liikkua, lähikaupoissa monta kerrosta muttei hissejä missään (tosi helppoja asiointipaikkoja lastenrattaiden kanssa...) ei ylimääräisiä käsipareja kantamassa ostoskasseja kun lykit lastenrattaita jyrkissä mäissä olessasi kuudennella kuulla raskaana, jokapaikassa niin paljon ihmisiä että jonottamiseen menee aina paljon aikaa (kaupungissa on enemmän asukkaita kuin koko Suomessa), asunnoissa ei monestikaan tiskikoneita (ei myöskään meillä), ilmastointilaitteet tuovat sisään niin paljon pölyä, että on imuroitava päivittäin jne... kyllä moni lapsiperheellinen on kiitollinen, että on kotityöapua ja joku, joka voi käydä ruokakaupassa puolestasi sekä käydä hoitamassa muita juoksevia asioita silloin, kun tarve vaatii. Ei tässä muuten olisi aikaa harrastaa ja touhuta lapsen kanssa.



Suomessa elo olisi helpompaa, sillä asioiden hoitamiseen ei mene läheskään yhtä paljon aikaa, liikkuminen olisi helppoa (olisi myös oma auto) ja pahan paikan tullen olisi sukulaisia ja läheisiä ystäviä, joiden apuun turvautua. Täällä meillä ei oo apuna mitään noista. Mulle on tärkeää, että meillä on joku luottohenkilö, joku lapselle tuttu ja turvallinen, joka voisi hoitaa häntä silloin, kun itse makaan synnyttämässä, olen sairaana tai minun pitää päästä lääkärille raskaudenseurantaan jne. Ei tulisi mieleenkään palkata ketään ventovierasta tänne tuoksi ajaksi. Siksi onkin tärkeää, että helpperille ja lapselle muodostuu hyvä ja läheinen suhde. Tästä aiheestahan ensin kirjoitin ja siitä, miten vaikealta toisaalta tuntuu tottua siihen, että on ylimääräinen henkilö asumassa saman katon alla ja osallistumassa perheen arkeen...



Provoliisan olisi ihan tervettä kokea tätä elämää ensin itse ennen kuin lähtee ihmisiä kritisoimaan...



Kyllä taitavat olla harvassa ne perheet, jotka ovat kiittämättömiä ja kohtelevat apulaisiaan snobisti ja tylysti. Me annamme ylimääräisiä vapaita, kustannamme pieniä ylimääräisiä etuja (mm. puhelukortit jotta voi pitää hyvin yhteyttä sukulaisiinsa), olemme sisustaneet helpperin huoneen mahdollisimman kodikkaaksi ja pyrimme aina kiittämään avusta ja kaikesta. Minulle on tärkeää, että lapseni oppivat arvostamaan ihmistä kuin ihmistä hänen tittelistään, tehtävistään tai ihonväristään huolimatta. Ilman muuta koetamme olla asiallisia ja reiluja. Samalla henkilö on kuitenkin meillä töissä ja häntä joudutaan ohjaamaan välillä. Me ollaan työnantajia eikä ystäviä. Tai toki ystäviäkin, mutta ensisijaisesti työnantajia. Ei me helpperille pää punaisena huudeta tai olla törkeitä. Rakentavia ja ystävällisiä ohjaavia keskusteluja ollaan pyritty käymään. Monet muuten maksavat helppereilleen ylimääräisiä kotimaanmatkoja jne. Mekin varmaan kustannamme jonkin matkan hänelle, jos hän sen meistä ansaitsee. Kyllä suurin osa länkkäriperheiden helppereistä ovat onnellisia työpaikoistaan ja siitä, että saavat asua perheiden kanssa kunnon kodeissa.





Aika moni muten Suomessakin turvautuisi kodinhoitoapuun, jos se olisi yhtä edullista kuin mitä se täällä meidän kohdemaassa on. Senkin vielä sanon, että vaikka olen kotirouvana, niin mulla iak menee lapsen kanssa tiiviisti harrastaen ja yhdessä aikaa viettäen. En todellakaan norku tyhjänpalttina missään uima-altaalla, kun joku muu hoitaa kodin ja lapset. Ainoa muutos, joka mun ajankäyttöön on tullu kotiavun myötä on se , että ehdin nyt pitkästä aikaa joskus lukemaan oikeaa kirjaa. Muuten olen siirtänyt kaiken kotitöiden viemän ajan ja tarmon lapseeni. Olen todella iloinen, että meillä on yhteistä aikaa eikä meidän yhteinen aika kärsi siitä, että joudun tekemään kotihommia samalla.



No, mun täytyy jatkaa tästä vähän myöhemmin, mutta tässä oli siis mun ajatuksia tohon Provoliisan kirjoitukseen. Muutoin tähän alkuperäiseen aiheeseen palaan paremmalla aikaa.

Olet varmasti oikeassa Katkins, että kyse on osittain myös kulttuurishokista. Se tulee aina, tavalla tai toidella. Ja sen aste vaihtelee. Nyt sen aste on ollut minusta aika pieni ja lähinnä itseä ja puolisoakin ärsyttäneitä asioita ovat tällä kertaa kadunmiesten ajoittainen epäystävällisyys ja ruokailutavat. Mutta kaiken muun kanssa meillä on ollut aika helppoa. Tämä helpperiasia on ollut hankalaa, tai epämukavaa kun pitää jakaa koti ventovieraan ihmisen kanssa. Ja kyllä siinä kultuurishokista taitaa siinäkin olla kyse.



Itse en ole ollut muuten äitinä suomessa, vaan tulin äidiksi toisella puolen maailmaa. Me ollaan asuttu useissa eri maissa, Aasiassa, Euroopassa ja USAssa. Asettuminen tänne Aasian perukoille on ollut ehkä helpoin muuttomme siitäkin huolimatta, että lapsi, ja pian toinen, on mukana kuvioissa. Osittain helpotusta on tuonut se, että suurkaupunkielämä sen hyvine ja huonoine puoline on tullut tutuksi jo aikaisemmin ja sitä tietää paremmin, mitä odottaa ja osaa olla asioiden suhteen realilstisempi.



En missään nimessä tunne olevani ahdistunut täällä, sillä lukuun ottamatta näitä helpperiongelmia olemme löytäneet oman paikkamme täällä paremmin kuin missään koskaan aikaisemmin. Kv-yhteisö ja paikalliset ovat olleet todella vastaanottavaisia sekä auttavaisia ja uuden sosiaalisen verkoston luominen on ollut todella helppoa. Saimme uusia ystäviä todella nopeasti. Ja siis satuimme todellakin törmäämän heti hurjan kivoihin tyyppeihin. Sellaisiin, joihin on ollut ihan mieletön ilo tustustua. Heidän kanssa arki on täyttynyt erilaisista yhteisistä harrastuksista (lapset matkassa), ulkoilureissuista, Play date-treffeistä jne. Olemme myös löytäneet kivoihin ja tasokkaisiin kerhoihin. En vaihtaisi tätä asuinpaikkaa tällä hetkellä mihinkään muuhun maailman kolkkaan. En siis tarkoittanut kuulostaa niin negatiiviselta, kuin miten sinä ehkä tekstiä ensin tulkitsit. Minä kun taisin keskittyä vain tämän meitä kohdanneen hankalan tilanteen kuvaamiseen ja analysoimiseen. Ja niin, tietysti kotiavun puolustamiseen mitä tuohon Provoliisan tekstiin tuli. Jätin nämä kaikki meitä iolahduttavat seikat mainittematta.



Meän helpperi on tosiaan pitkän linjan työntekijä, mutta siitäpä huolimatta ihan basic-juttuja on jouduttu käymään läpi. Hän ehti viikkoja pestä kylpyammeet ja lavuaarin reunat samalla luutulla kuin mitä hän käytti vessanpyttyjen siivoamiseen. Pesu- ja puhdistusaineiden käytöstä jouduin kertomaan myös, hän kun esim luutusi pelkällä vedellä ja valkeat sukat oli lattioiden pesusta huolimatta mustana, ruokahygieniasta olenkin jo kirjoittanut. Ja niin, jouduinpa kouluttamaan kolmeen otteeseen, ja mieheni kerran, imurin käytöstäkin. Helpperi kun ei ymmärtänyt ollenkaan imurin " kengän" painikkeen päälle, eli että karvat ulos kun imuroidaan puulattioita ja matoilla pois. Mutta nyt hän siivoaa viisastuneempana eikä ainakaan pese lavuaareja ym samalla luutulla kuin vessanpyttyjä... Minä oletin hänen olevan perillä näistä perusjutuista, mutta eipä ollutkaan. Kukaan aiemmista isännistä ei lie niin välittänyt tietää, mitä luutua hän mihinkin käytti tai heille ei ollut niin nuukaa. Toisaalta musta siis kyllä tuntuu, etten nyt ihan kohtuutonkaan ole kun näihin asioihin olen puuttunut.



Mulla on 3kk aikaa laskettuun, eli siihen kun pitäisi olla yöt sairaalassa ja toivottavasti puolisokin siinä rinnalla, ainakin jossakin välissä. Mun on siis jo nyt alettava kehittämämään tätä lapsen ja helpperin välistä suhdetta, jos aion tehdä sitä pikku hiljaa ja jos siis haluan kokea mielenrauhaa synnytyksen aikaan. Ehkä tämä olisi helpompaa jos tuo oma napero olisi isompi, mutta hänkin tuntuu vielä niin pieneltä jättää toiselle. Hän on ollut eläissään hoidossa vain 2 kertaa, ja kullakin kerralla 2h kun olin lääkärissä. Tuolloin sattui mummi olemaan kylässä. 4h toisen hoidossa ei ole paljon 14kk vanhalle lapselle, mutta meillä vain ei ole ollut mahdollisuutta, osittain johtuen pitkästä imetyksestä ja toisaalta siitä, että apua ei koskaan ollut. Aiemmassa asuinpaikassa meillä oli paljon ystäviä, mutta kaikki uraatekeviä sinkkuja tai lapsettomia pariskuntia. Eipä sitten tullut mieleen heihin turvautua kun pitkiä iltoja töissään painoivat jne. Ja pientä rääpälettä taas ei haluttanut jättää kelleen uppo-oudolle kadulta palkatullekaan. Tässä on siis kyse monenlaisesta epävarmuudesta. En usko että mun olis juuri helpompi luottaa isovanhempienkaan apuun. Ei ainakaan nyt kun eivät ole samassa maassa asuneet ja helpperikin on tutumpi kasvo lapselle kuin isovanhemmat. Ai niin muuten, kyllä minä toki olen ulkona kavereiden kanssa ja harrastuksissa silti joskus käynyt, mutta mies on ollut sitten kotona. Joka tapauksessa, ongelmat taitaa olla mulla korvien välissä ja siinä, että pääasiassa itse kaiken tehneenä on vaikeaa antaa hommia muille silloin kun kyse jostain niin arvokkaasta kuin omasta lapsesta.





Toystory, tämä on vähän erilainen ehdotus nyt, eikä ratkaise perimmäistä ongelmaa, mutta ei sun oo kiva stressatakaan tuosta asiasta raskauden viime metreillä. Mitäs jos laittaisit mol.fi -sivuille ilmotuksen ihan suomalaisesta kodinhoito/lastenhoitoavusta muutamaksi kuukaudeksi - synnytät kai kesällä? Jos tarkasti valitset, saat hyvän ja luotettavan suomalaisen paikalle siksi aikaa, jolla on samanlaiset käsitykset asioista kuin itselläsi. Au pairit juuri hakevat kesätyötä, ja joukossa on TODELLISIA helmiä, ikähaitarilla 16-50! Tiedän juu, että au pair virallisesti saa olla max 30 mutta voit ilmoittaa ihan kodinhoitajan nimikkeellä, vai vaikka varamummin! ja otat muutamaksi kuukaudeksi vaan kotiin. Synnyttäminen ja se sen molemminpuolinen aika on rankkaa muutenkin, että pitäisi kotiinjäävästä lapsesta kantaa huolta. Tai olisiko muuten ketään sukulaista Suomessa, jota kiinnostaisi muutama kuukausi autella teillä?

Ai että joka ikinen ulkomailla oleva äiti on kotirouva!

voi miten maailmassa on paljon yksinkertaisia.



Tietääko hän että yhdessä maassa missä olin piti vaatteet kuivata ulkona kun kuivausrumpuja ei ollut. Tai siis oli mutta ne olivat kalliita ja niitä oli vaikeata loytää.



Ja sitten joka ikinen vaate kappale, oli se mikä tahansa, oli pakko silittää koska kärpäset munivat niihin ja vain silittämällä saat tapettua munat. Jos et näin tee munista kuoriutuu madot kun käytät vaatteita.



Tutustuin vain muutamaan ulkomailla olevaan kotirouvaan. He veivät lapset aamuisin autolla kouluun. Hakivat lapset autollla koulusta, veivät lapset autolla harrastuksiin ja tiesivät koko ajan missä lapset olivat ja mitä tekivät ja vahtivat heidän perään kuten haukat.



Laiskoja he eivät olleet.

Provoliisalle viestiä, että esim. Englannissa on täysin normaalia, että talossa käy siivooja, puutarhuri ja nanny/aupair. Naapurin rouva, jolla olisi varaa noihin kaikkiin, halusi hoitaa hommansa itse, ja sitä kyllä ihmettelivät kaikki muut yläluokan yummy mummyt. Hän sanoi, että tunsi olevansa arvosteluasteikon häntäpäässä.

Ei ole välttämättä kysymys laiskuudesta tms. joskus nämä avut ovat luonnollinen osa kulttuuria, jonne muuttaa paljon työväkeä muualta päin maailmaa.

ToyStorylle: tiedän muutaman aasianretken tehneenä, että vaatteet eivät tosiaankaan kuiva muualla kuin auringossa tai kuivausrummussa.

Totta. On se kyllä tärkeää sekin, että kykenee olemaan lapselle jollakin tavoin auktoriteetti ja panemaan mukelot kuriin. Pitää olla niitä muitakin keinoja kuin mitä tuolla leikkikentillä usein näkee. Siis että hoitajat antaa jatkuvasti pientä naposteltavaa saadakseen lapset tottelemaan ja rauhottumaan. Ite koetan opettaa muksuni siihen, että meillä ruokaillaan silloin kun on ruoka- tai oikea välipala-aika. Ja että meillä syödään ruokapöydän ääressä. Vanhemmissa hoitajissa lie ripaus enemmän auktoriteettiä kuin nuoremmissa, mutta nuoremmat taas saattavat olla helpommin " muokattavissa" kun vanhempaa helpperiä rasittaa vanhat totutut tavat, joista on vaikea kasvaa ulos. Nuorempi on epävarmempija saattaa ottaa hanakammin vanhempien ohjeet kun taas vanhempi ajattelee, että kyllä hän nämä tietää ja osaa hoitaa - omalla tavallaan. Hänen toimintatapansa saattavat olla hyvät nekin, tai sitten ajalta, jonka jälkeen moni asia on muuttunut.



Sen olen huomannut, että nuoremmilla helppereillä on usein parempi kielitaito. Tänään meidän muksu hilpatti suihkun raikkaana matolle ja pissasi siihen. Meidän helpperi ehti huutaa mulle, että " she´s raining!" Mulla pisti kyllä kovasti naurattamaan vaikka samalla harmitti kun tiesin maton kääntöpuolella lukevan, että " dry clean only" . Nääs niitä viisaita ostoksia aikana, jolloin ei vielä ollut lapsia=).



Noin muutoin tämä viikko on menny jo paremmin kuin muut. Järki meinasi yks yö lähteä kun helpperi meni kylpyyn klo 12 yöllä ja temmelsi siellä äänekkäästi 45min. En käsitä mitä hän siellä touhusi kun valtaisia loiske kävi ja me kaikki, Suomi-vieraat mukaan lukien siihen heräsimme. Seuraavana päivänä sovimme hyvässä hengessä, että kylpypuuhat sitten ennen ilta yhdeksää jos ei 10-15 minuutin suihkuja voi ottaa. Rohkenin eilen päästää tytön toviksi taloyhtiömme leikkikentälle helpperimme kanssa kun itse olen nyt kuumeinen. Ihan luottavaisin mielin uskalsin ja hyvä mieli tuli kun kaikki oli mennyt hyvin. Kyllä tämä siis tästä pikku hiljaa.

Olet varmasti oikeassa, että kaikki tulee menemään lopulta paremmin kuin hyvin. Hienoa, että teilläkin meni ja että etukäteen murehtimiset osoittautui tyystin turhaksi!!! Tiedän niin sen etukäteen murehtimisen ja ne monet itkut. Sen pistävän ikäväntunteen. Esikko on nyt jotenki niin kaikki kaikessa, onhan hän keskeisin asia koko elämässä, että sitä vaan jotenki neuroottisena murehtii kaikkea kovasti ja etukäteen.



Sitä on varmaan 1000 kertaa neuroottisempi kuin jos tässä olisi muutakin elämää kuin tämä kotiäidin elämä. Mutta näin pienen lapsen kotiäitinä vieraalla maalla elämässä on aika hintsusti muuta täytettä, ainakin näin alussa -kaikki on enemmän tai vähemmän lapseen sidottua ja lapsen kanssa touhuamista - ja sitä tulee huolehdittua ja murehdittua ihan turhaan ja tehtyä kärpäsestä härkäsen. Varmaan raskaushormooneillakin osansa asiassa =). Jos olisin jo takaisin työelämässä niin olisin joutunut kohtaamaan lapsen päivähoitoonjättämisen ym. jo aikaisemmin. Ja siis kyllähän ne lapset päivähoitoonkin sopeutuu ja tottuu, tykkäävätkin. Vanhemmat usein näkevätkin pian reippaat pikku tarhalaiset ihan toisessa valossa. Mutta silti vanhemmilla on ekoina päivinä tippa linssissä milteipä laitalukien. Eli sama luopumisprosessihan tässä on kyseessä sillä erotuksella, että synnyttämään mennessä joutuu sitten samaan syssyyn olemaan erossa pari päivää/yötä. Toivottavasti e i kovin pitkään. Ehkä jos esikko olis isompi niin huoli ja ikävä ei olisi näin vahva vaan sitä tietäisi, että hyvin menee iekä toinen oo niin moksiskaan vaikeki äitiä näykään. Nyt taapero on vielä niin äidin helmoissa. Ja minä hänen=).



Toivon kovasti, että synnytys olisi mahdollisimman mutkaton, kuten ekalla kerralla, ja että pääsisin kotiin parin yön jälkeen. Ekalla kerralla meillä oli perhehuone ja mies oli koko ajan sairaalassa läsnä, yötä päivää. TUolloin olimme sairaalassa 2 yötä. Uunituore vauva oli meillä vierihoidossa, eli häntä ei viety miedän silmistä mihinkään, ei pieneksi sekunniksikaan. Se oli meidän toive ja se sopi meille hyvin, sillä vasta synnyttäneenä olin ihmeenlailla tarmoa täynnä enkä olenkaan väsynyt ja uupunut. Oli ihanaa olla siinä yhdessä perheenä saman tien. Olisin ollut valmista kauraa lähtemään sairaalasta jo ensimmäisen yön jälkeen mutta piti vielä odottaa se toinenkin. Joka tapauksessa, olisi ollut mukavaa, että myös tällä kertaa mies olisi pystynyt olemaan läsnä yhtä antaumuksellisesti. Tokihan hän nyt tulee olemaankin paikalla, mutta esikon takia tietyissä rajoissa. Eihän se maailma siihen kaadu, mutta sitäkin tunnetta ikävöin. Oli niin ihanaa olla jokainen sekuntti siinä yhdessä silloin ekalla kiekalla ja miehen läsnäolo oli tosi iso tuki ja turva. Hän on niin lapsirakas ja huolehtiva. Ihana oli katsella hänenkin osallistuvan kaikkeen ja opettelevan silmät onnesta loistaen. Meille on varattu perhehuone tälläkin kertaa, mutta siellä ei saa muut lapset yöpyä enkä nyt tiedä, olisiko siinä edes mitään järkeä. Esikko nukkuu läpi yöt satunnaisella menestyksellä ja heräilee ihan taatusti silloin, kun paikka on outo. Ehkä siinä, että on yksi pieni herättelijä, on vastasynnyttäneelle kuiten ihan nokko.



Kiitos expatti kannustuksen sanoista! Olen ollut aika kovis läpi elämäni mutta muuttunut tämmöseksi tunteikkaaksi pehmonössöksi lapsen myötä=). Äitiys toden totta muuttaa ihmistä!

No niin, nyt on taas pieni hetki aikaa istahtaa ja jatkaa tästä aiheesta. Toivottavasti provoliisa sai aiemmasta tekstistäni uutta näkökulmaa siihen, millaista on olla expattina olosuhteissa, jotka todellakin eroavat tutusta ja turvallisesta kotimaasta. Muista vielä sekin, että täällä missä me asutaan, ei voi ikinä sallia lasten juoksevan omin päin edes naapuriin leikkimään. Suuri maailma, suuret vaarat. Täällä omistaan on todellakin pidettävä huoli. Pelkkä selän kääntäminen hetkeksi voi olla kohtalokasta. Provoliisa taitaa itse elää rauhallisessa lähiössä miehen kanssa, jolla on kohtuulliset työajat ja että hällä on myös sukulaiset ja ystävät lähellä jeesimässä silloin, kun ja jos tulee tarvetta saada hätäistä hoitoapua. Ja jos ei sukulaisia, niin vähintään samasta kulttuurista olevia hoitajia, joihin voi kohtuudella luottaa. Pienessä paikassa, kuten Suomi, on kuitenkin helpompaa löytää täyspäisiä ihmisiä lyhytaikaisiksi babysittereiksi kuin suuressa maailmassa vieraassa kultuurissa. Provoliisalla lienen kulkeminenkin helpompaa. En nimittäin jaksa uskoa, että se voisi juuri paljoa tästä tän hetkisestä enempää vaikeutua. Jos hällä ei ole autoa käytössä niin vähintään miljoona kertaa turvallisempi liikenne ja turvallisemmat kulkuväylät. Eikä hitonmoisia vuoristoisia mäkiä ja 30 astetta ja risat lämmintä...



Luulen, että isännän/emännän ja helpperin väliset ongelmat ovat ensisijaisesti kulttuurisia. Suomalaisena on tututtu tulemaan toimeen itse. Uusi perheenjäsen, joka asuu saman katon alla, on iso juttu vaikka olisi kyse pienestä koiranpennusta. Tällä kertaa kyse on kuitenkin uudesta aikuisesta ihmisestä samassa taloudessa. Hällä on omat tapansa toimia, ja meillä omamme. Ilman muuta asioiden yhteensovittaminen vaatii aikaa ja energiaa. Meidän on opittava ymmärtämään ja kunnioittamaan hänen taustaansa ja hänen meidän. Ja kulttuurisista eroista johtuu myös sellaiset peruserot kuin käsitykset hygieniasta, ajankäytöstä jne.



Meidän helpperi on tosi kokenut, mutta on nyt ekaa kertaa länkkäriperheessä. Hän on ollut aiemmin japanilaisessa ja kiinalaisessa perheessä ja toiminut helpperinä nyt yhteensä 13 vuotta. Oletettavammin aiemmilla perheillä on ollut erilaisia tapoja elää ja toimia kuin mitä meillä on. Sen tiedän, että me ollaan ainakin reilumpia työnantajina, sillä meillä on oikeasti inhimilliset työajat, palkat maksetaan muine lisine, tarjotaan hyvät ruoat ja hyvät asuinolot. Aiemmat ovat kuulemamme perusteella olleet todella tiukkoja. Hattua nostan, että helpperimme on niissä oloissa ahkerasti työskennellyt noinkin pitkään. Samalla odotan, että kun me ollaan reiluja, niin myös hän on reilu meille. Samalla pelkään, että tilanne menee siihen, että hän väärinkäyttää reiluuttamme ja ottaa tavaksi luottaa siihen, että me katsotaan asioita sormien läpi. Näistä jutuista kun kuulee aika paljon ja välillä on tullut vastaan sellaista, että helpperimme olisi vähän koettanut laistaa jostain. Mutta ei onneksi mitään isompaa.



Pääasiassa helpperimme tuntuu lempeältä, kuuliaiselta, ystävälliseltä ja luotettavalta. Hänelle on helppo puhua ja koen pystyväni kertomaan hälle, jos hän virheitä tekee. Ja kyllä hän on pyrkinyt pääasiassa ottamaan neuvoista vaarin. Joskus hänen kanssaan joutuu kuitenkin palaamaan samoihin asioihin uudestaan ja uudestaan. Jotkut jutut vaan ei tunnu menevän perille. Kuten että olen moneen kertaan sanonut, että samaa ruokaa ei saa lämmittää moneen kertaan. Silti huomaan hänen jäävän siitä " kiinni" uudestaan ja uudestaan. Ja joka kerta kun siitä sanon hän on aivan ihmeissään eikä ymmärrä, mikä siinä voi niin pahaa olla. Ei hän tietystikään sitä sano, mutta näen sen ihmetyksen hänen silmistään. Ajattelee varmaan, että olemme hulluja jos nakkaamme hyvä ruoan menemään kun siitä olisi lämmitettäväksi vielä ainakin kolmeen eri kertaan. Niissä oloissa, missä hän on kasvanut, olisi synti tehdä niin. Käsitykset ruokahygieniasta vain ovat niin erilaiset. Omamme ovat varmaan erilaiset hänen edellisiin työnantajiinkin. Hänelle länsimaalaiset hygieniakäsitykset mahtavat tuntua hulluilta. ELi jälleen kulttuurit vain sotivat keskenään.



Uskon, että meän helpperi tosiaan kouliintuu tässä pikku hiljaa. Ja onhan tässä jo hyvin edistyttykin. Mutta lasteen liittyviä asioita mulla on isompi kynnys luottaa. Ehkä se luotto tästä pikkuhiljaa kehittyy, kunhan itsekin tajuan tehdä sijaa lapsen ja helpperin väliselle suhteelle. Se on kaikkien etu, että heille sellainen kehittyisi. Olisi sydäntäraastavaa jättää lasta hädänhetkellä sellaiselle, jonka kanssa hän ei viihdy ja ole iloinen. Ja vaikkei olis niin hätäkään. Toivon, että voin itse olla luottavainen ja lapsi iloinen, vaikkei äitiä näykään. Oon kans miettinyt noita koulutuksia, joita on kuulemma olemassa. Eräs ystäväni on pannut oman helpperinsä mm. vauvanhoitokurssille. Toisaalta olen miettinyt, että vaikka helpperi sellaisen kävisikin läpi, niin jokaisella perheellä ja vanhemmalla on kuitenkin ne omat tapansa toimia ja edelleen neuvoisin läpi ne samat asiat. Täytynee kai vaan antaa ajan kulua ja koettaa olla maltillinen ja pyrkiä sallimaan helpperin osallistuminen, vaikka se nyt tuntuukin lähinnä siltä, kuin kolmaspyörä lähinnä ärsyttäisi ja häirittisi laatuhetkiä oman lapsen kanssa. Helpperin ottaminen mukaan juttuihin kun ei ole kuitenkaan sama kuin oman kaverin tai puolison ottaminen mukaan. Siltä se ei ainakaan vielä tunnu. Ehkä totuttelun kanssa se alkaa tuntua luontevalta.



No, pankaa vain ihmeessä lisää kokemuskia ja ajatuksia / tuntemuksia tulemaan. Ihan kivaa lukea, miten ite kullakin on tämä mennyt. Meillä on perushyvä käsitys omasta helpperistä ja toiveikas olo hänen suhteensa. Sikäli ei tunnu vielä ainakaan tarpeelliselta lähteä häntä vaihtamaan. Pitää katsoa ensin hänen kanssa loppuun, miten asiat lähtevät rullamaan. Hän on ollut meillä kuitenkinj vasta aika vähän aikaa. Helpperin vaihtaminenkin voi olla arpapeliä eikä sikäli haluta ottaa riskiä, että kohdalle sattuisi huonompi. Toki voi sattua parempikin. Mutta ei meidän helpperin nyt tarvi vuoria siistää kun jo olemme häneen pian tyytyväisiä. Isoista asioista ei ole kyse, vaikka joskus on päiviä, että asiat ärsyttää enemmän.













Ja rehellisesti: kuka jaksaakaan motivoitua toisten nurkissa siivoamisesta ja pyykkäämisestä? En minä ainakaan! Hyvä että jaksaa oman huushollinsa pidettyä jonkinlaisessa tällissä.

Entä osaako helpperisi kunnolla kieltä? Voi olla että ei ymmärrä kaikkea mitä selostat, varsinkin jos selostat pitkästi. Tai ei ymmärrä aksettiasi. Laita laput pesuainepurkkien kylkeen missä lukee yhdellä sanalla mitä varten aine on.

Parasta on että istut helpperin kanssa alas ja keskustelet. Aloitat kysymyksillä onko kaikki hyvin ja viihtyykö hän.

Mulla on lapsenhoitaja joka tuo pojan iltapäivällä tarhasta kotiin ja antaa minun valmistaman ruoan illalla. Tämä tyyppi ei ole mikään ruudinkeksijä, ja on vielä vasta 20 vee, joten kehitykselle on vielä tilaa. Mutta luotaan häneen lapsen hoidossa ja vahtimisessa, ja lapsi tykkää. Kaikkia juttuja välillä sattuu etenkin ruokien kanssa, esim ei tajunnut, kun en sanonut, että pannukakku on jälkiruoka, oli pilkkonut sen ruoan joukkoon. Mutta puhumallahan nämä asiat selviää ja ajan kanssa oppii. Ja ei sen niin väliä vaikka pannukakkua meneekin kanan ja riisin kanssa, pääasiassa että menee :-) !



Allergioista- ehkä ei olisi pahitteeksi vaikka lapsi saisi kosketusta muihinkin kuin huippuhygieenisti valmistettuihin valikoituihin ruokiin, ja jos vaikka lattiarätillä välillä pyyhkäiseekin suuta. Tietysti välttää niitä reaktioita aiheuttavia ruoka-aineita. Sitä vaan että, pojan isä kasvoi afrikassa, mustan kokin, helpperin ja apulaisten keskellä, ja kasvattamana, enkä ole terveempää ihmistä ennen tavannut. Sen jälkeen asui kaukoidässä, eikä kertaakaan ollut vakavasti kipeä taikka saanut ruokamyrkytystä. Nykyään syö mitä vaan eikä sairasta kuin pakollisen flunssa ehkä kerran vuodessa. Kerran kuulemma sai vakavia vatsanväänteitä supertulisesta chilistä jota söi näyttääkseen kokille että kyllä hänkin pystyy ....



Mutta oma vika, kuka käski olla " cool" ...



Jos äiti luottaa ja on luonteva helpperin suhteen, oppii lapsetkin luottamaan. Mutta jos se ei toimi, niin ehkä erillinen siivooja ja sitten lastenhoitaja olisi tarpeen.



Yksi kolleega suositteli lämpimästi Philippiino lastenhoitajia, ja olen kuullut muiltakin että ovat huippuhyviä.





Meilläpäin Aasiaa on länsimaisia lääkärikeskuksia, jotka järjestävät maksusta kursseja kotiapulaisille ja lastenhoitajille heidän omalla kielellään. Kursseilla opetetaan hygieniasta lähtien perus ensiaputaitoon. Omat helpperini olen laittanut aina tällaisille kursseille, vaikka ovatkin olleet jo aiemmin länsimaisissa perheissä töissä. Ja tietenkin maksan nämä kurssit itse ja he käyvät ne työaikana.



Jos helpperisi ei tunnu kuuntelevan ohjeitasi tai oppivan muutamalla huomautuksella samasta asiasta, niin vaihtaisin ehdottomasti.



Omat apulaiseni ovat olleet ihan hyvämuistisia, oppimishalukkaita ja oppivaisia naisia (eli ihan fiksuja), vaikkeivat olekaan paljoa kouluja käyneet. Näytän aina itse miten asiat tehdään, ja painotan tärkeitä kohtia. Ja jos homma menee pieleen, niin seuraavalla kerralla selkeämmin opetetaan uudestaan. Ei ole tarvinnut paria kertaa useammin samaa toistaa...



Parhaat ja kokeneimmat helpperit siirtyvät suoraan lähteviltä expattiperheilta uusiin expattiperheisiin, joten nämä kultakimpaleet ovat tosi vaikeita saada jos et tunne muita expatteja.



Kokemattomistakin helppereistä löytyy hiomattomia timantteja, mutta näiden kanssa joutuu näkemään melko paljon vaivaa heitä kouluttaessaan ihan alkeista lähtien. Mutta monet näistä naisista ovat perusälykkäitä, ja he arvostavat mahdollisuutta päästä länsimaiseen perheeseen apulaiseksi ja sitä mukaa suht helppoon ja siistiin sisätyöhön ja paikalliseen tasoon nähden hyvään palkkaan (+palkalliset lomat yms edut).

Nyt tuli mieleen vuodet afrikassa.

Yllätyin kun kuulin paikallisten neuvovan miten pitää varoa maid:in lastenhoitoa. He saattavat pyyhkiä vauvan suun kesken lattian siivoamista sillä samalla rätillä millä siivoavat lattiaa.

Ja älä anna heidän laittaa pyykkikonetta päälle ja varo hoyrysilitysraudan käyttoä.



Käytännossä huomasin tämän kaiken hyvää neuvoa.



Tästä on vaikeata puhua, kun saa niin helposti rasistisen leiman.



Muistan kyllä sen kun paikalliset naiset sanoivat että he ovat ne jotka kouluttavat palvelijan joten kyllä he tyotä tekevät.

Hei Lontoonmami ja muut. Oli ihan pakko vastata tahan vaikka meneekin taysin alkuperaisen aiheen ulkopuolelle. Alkoi niin kovasti naurattaa tuo Lontoonmamin pannukakkukertomus.

Englantilainen mieheni oli aikoinaan Suomessa toissa ja tyopaikan kanttiinissa oli lounaaksi lihakeittoa ja pannukakkua, mies tulkitsi pannukakun yorkshire pudding:ksi ja dippasi pannukakkua lihakeiton joukkoon hyvalla ruokahalulla!



Itse asiassa Yorkshire pudding ja pannukakku on ihan samaa tavaraa, meille suomalaisille se on jalkiruoka ja englantilaisille paaruokaa!



Terveisia Lontoosta!

helpperisi ei ole tyhmä, ihan omaa pahuuttaan tekee noin.



Antakaa hänelle potkut ja hankkikaa toinen.

Helpperit ovat taitavia tyonantajan sapettajia.



Muuten tuo pyykinpesu kuullostaa tutulta. älä anna heidän pestä pyykkiä.



Tarinastasi tuli mieleen yksi tutun tutun tuttu. Siis yksinasuva mies joka oli antanut kerran viikkoiselle helpperille avaimen. Yhtenäpäivänä tuli kotiin aikaisin toistä päivänä kun helpperi ei käy. Miten olikaan.

Radio päällä kovalla, helpperi oli tehnyt itselleen vaahtokylvyn ja makasi siinä puhuen puhelimessä.

Kommenttina vielä tälle yhdelle... Olen kyllä ekaa kertaa " rouvana" ulkomailla, se myönnettäköön. Aiemmin roolini on ollut erilainen, eli olen opiskellut, ollut työharjoittelussa ja työelämässä ulkomailla. Ja niin, välillä on menty ulkomaille mun töiden perässä, ei miehen.

Meillä ei ole kodinhoitajakokemusta, mutta lastenhoitajasta kyllä ja asummekin ihan vain Suomessa. Sanoisin kuitenkin, että sitten, kun vauva syntyy oma asennoitumisesi varmasti muuttuu. Tai ainakin minulle kävi niin. Esikoisen kanssa koin hyvin pystyväni tekemään kaiken itse ja " oikein" , mutta kun vauva tuli, niin hommat myöskin kaksinkertaistui ja opin olemaan pelkästään tyytyväinen kaikkeen saamaani apuun. Samoin myös oma vaatimustasoni laski ja kaikki ei ole niin " nöpönnuukaa" . Ymmärrän hyvin tuntemuksesi, ei se delegoiminen ole aina helppoa. Nauti saavutetusta edusta täysin rinnoin ja onnea loppuraskauteen!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat