Seuraa 

Meidän 1-vuotias tyttömme on vienyt vanhemmiltaan voimat ihan täysin yövalvomisillaan, joten olisin kovasti kiitollinen kaikista neuvoista, mielipiteistä ja kokemuksista. Neuvolassa käskettiin aloittaa unikoulun pitäminen, mutta meillä ei ongelma ole se, että lapsi huutaisi tai että hän vaatisi ruokaa tai ettei hän osaisi nukahtaa yksin. Hän vaan valvoo 2-3 tuntia. Hän ei herää mihinkään tiettyyn aikaan, vaan voi herätä jo klo 23 tai vasta klo 5.30.



Tätä on nyt jatkunut noin 2 kuukautta, eikä sitä ennen mikään hänen elämässään ole muuttunut. Hän nukkuu omassa huoneessa pinnasängyssä, menee nukkumaan klo 20. Hän on herkkävatsainen, mutta mielestäni hän ei vatsavaivojen takia valvo. Hampaita tulee, mutta tuskin niidenkään takia hän valvoo. Yritän siis sanoa, että jos häntä sattuisi jonnekin, hän varmaan itkisi. Nyt hän pyörii sängyssään ja ähisee, mutta ei mielestäni ole mitenkään tuskainen.

Tyttö nukkui yönsä putkeen 6-8 kuukauden ikäisenä, jonka jälkeen liikkeelle lähtö ja vatsavaivat valvottivat pari kuukautta. Sen jälkeen hän nukkui taas yönsä noin kuukauden ajan.



Ennen 1-vuotisneuvolaa annoin hänelle maitoa aina, kun hän heräsi yöllä. En siksi, että ajattelin hänellä olevan kova nälkä, vaan siksi, että hän sitten aamulla nukkuisi yövalvomisen aiheuttaman univelan pois eikä heräisi nälkäänsä. Ja näin hän tekikin (hän tarvitsee yöllä unta 11-12 tuntia ollakseen päivällä hyväntuulinen ja virkeä). Neuvolan täti kuitenkin piti niin kovan saarnan yösyötön lopettamisesta, että ajattelin, että nyt ollaan sitten ilman maitoa. Tästä on sitten seurannut se, että tyttö herää nälkäänsä aikaisin aamulla eikä meinaa sitten millään jaksaa valvoa päiväuniinsa asti ja ylipäänsä koko aamupäivä on yhtä kitinää. Hän ei myöskään syö lounasta juuri ollenkaan, kun on jo niin väsynyt ja tämän vuoksi nukkuu lyhyemmät päiväunet kuin ennen yösyötön aikoina ja on siis myös jo aikaisin illalla tosi väsynyt. Eli lyhyesti sanottuna nykyisin koko päivä on yhtä väsynyttä kitinää.



Tavoitteena tietenkin on, että öisin ei syödä, mutta on todella raskasta herätä aamulla aikaisin, kun on ensin yöllä valvonut pari kolme tuntia. Ja raskainta on kuunnella siihen vielä päivä päälle väsyneen lapsen kitinää. Kertokaa siis mulle mitä meidän kannattaisi tehdä.

Kommentit (9)

kevään ja kesän aikana kun ikää vajaat 1,5 v. Neiti oli ihan hereillä useasti ja höpötteli itsekseen. Mylläsi päälläni (oma sänky meidän sängyssä kiinni) ja lopulta tuntui itsekin hermostuvan kun uni ei tullut. Ei kuitenkaan juurikaan yrittänyt nousta ylös sängystä eikä itkenyt. Yösyötöt lopetettu jo puolisen vuotta aiemmin, ei allergioita eikä oikeen mitään mikä olisi voinut vaivata. Unet vaan loppui kesken eikä kesän valoisuus ainakaan helpottanut asiaa vaikka pimennysverhot olikin käytössä.

N. 1,5v siirrettiin omaan sänkyyn omaan huoneeseen nukkumaan. Yöt sujui paremmin, oli luultavasti osittain herännyt meidän vanhempien ääniin samassa huoneessa (mies kuorsaa, minä puhun unissani). NOin puolet öistä nukkuu kokonaan aamuun omassa sängyssä, toisen puolen haen kesken yötä viereen kun on herännyt ja kitisee (ei silti tule itse, vaikka lastensängyssä nukkuu). Vieressä yleensä nukahtaa samantien, noin kerran viikossa valvoo tunnin hissukseen. Rutistaa välillä äitiä tiukasti kaulasta tai tulee kainaloon. Tuntuu että tankkaa läheisyyttä. On päivät hoidossa, mutta illat rauhallisia ja läheisyyttä paljon. Nykyistä tilannetta pidän jo hyvänä ja itselläkin on enimmäkseen ihan levännyt olo.

Meillä siis nukuttiin esikoisen ollessa pieni perhepedissä. Siinä sai itse oltua vaakatasossa lapsi kainalossa, vaikka lapsi valvoikin. Myöhemmin lapsen siirtyessä omaan sänkyyn, sänky oli meidän sängyssä kiinni ja sitten valvomiskohtauksessa lapsi tuli usein kainaloon ja lopulta usein nukahti vain kainaloon. Ja yöretkiä meillä tehtiin. Eli mentiin yöllä syömään, kun tuli aikuiselle ja lapsellekin nälkä valvoessa.



Ja kipuitkuista ufalle. Kaverin lapsen yölliset kipuitkut olivat merkki tulehduksesta jaloissa. Kipuitku yöllä vaatii kyllä lääkärin tutkimukset, ei unikoulua. Mm. nivelreuma puhkeaa usein noin kaksivuotiaana. Kaverin lapsella ei sitten ollut reumaa, mutta hoitoa vaatinut tulehdus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

On lohdullista kuulla, että meillä ei ole ainut valvova 1-vuotias.

Olen tietysti kovasti yrittänyt miettiä valvomisen syytä, mutta mitään en ole keksinyt ja ajattelin nyt vaan ottaa päivän kerrallaan.

Viimeisen viikon aikana tyttö nukkui 3 yötä kokonaan! Huippua!

Meillä on sama tilanne, tytöllä on ikää 1v 1 kk. Tätä on jatkunut nyt noin kuukauden ajan, että silloin tällöin hän valvoo hyväntuulisena klo 2-4. (Ekat kaksi kuukautta tyttö valvoi aina aamuyöhön asti, siis hänen yönsä ikäänkuin alkoi aamuyöllä. Minä ja tyttö elimme siis tuossa omassa rytmissämme, kunnes oikea rytmi löytyi. Jo mahassa tyttö valvoskeli samaan aikaan. Mutta 2 kk:n ikäisestä lähtien tyttö on nukkunut kohtalaisen hyvin, eikä ole ollut tällaista pitempään jatkunutta yövalvoskelua kuin nyt.) Minä kylläkin nukahtelen siinä aina vähän väliä tytön ääntelyiden välillä, ja mies ei edes herää, joten nukumme itse hyvin tilanteeseen nähden. Annan tytölle pullollisen lämmintä maitoa joka yö, koska sen imeminen rentouttaa häntä ja auttaa useimmiten nukahtamaan uudelleen. Jos se ei auta, otan tytön kainalooni, ja siihen hän lopulta aina simahtaa.



Olen lukenut, että nukkumisongelmat ovat tyypillisiä tässä ikävaiheessa, kun motorinen ja henkinen kehitys on niin vilkasta.

heti syntymästään saakka kaiket yöt ja nukkui päivät. Unirytmi toki kääntyi normaalimmaksi että päiväunien määrä väheni ikää tullessa lisää ja vastaavasti ei ihan koko yötä kukuttu mutta pojan ollessa 8 kk alkoi korvatulehduskierre eli valvottiin sitten sen takia noin puol vuotta. Hän sai putket tämän puolen vuoden sairastelun jälkeen mutta vieläkään hän ei nukkunut öitään vaan valvoi öisin 2-4 tuntia yhtä soittoa..tosin itki ja raivosi. Ei ollut hyväntuulinen koskaan. Korvia tutkittiin mutta kaikki oli ns hyvin ja poika oli terve. Uni vaan häiriintyi jostain syystä. Saimmme unikoulu ohjeet ja toteutimme sen niinkuin kahden vanhemmankin lapsemme kohdalla onnistuneesti. Tosin siis tämän kuopuksen kohdalla unikoulukaan ei onnistunut vaikka sain hyvät erilaiset ohjeet sekä neuvolasta että ensi-ja turvakodista. Mikään ei auttanut. Lopulta sitten kun en muutakaan keksinyt vein pojan allergia kokeisiin..otettiin verikokeita sunmuuta..mitään ei taaskaan selvinnyt mutta näitten jälkeen poika alkoi vähitellen nukkua aina vaan paremmin öitään. Ikää oli silloin 1v9kk. Ensin valvotut yöt väheni pikkuhiljaa kunnes loppui kokonaan. Ei poika nykyäänkään ole mikään maailman paras nukkuja. Ikää nyt 2 ,5 v. Herää tosi herkästi unestaa, puhuu unissaan ja toisinaan itkeskelee, mutta ei sentään valvo öisin muutakuin kipeenä ollessaan.

Mun tarinasta ei mitään apua ollut. Halusin kuitenkin kertoa että tämmöiset univaikeudet voivat myös mennä ihan itsestään ohi ilman senkummempaa syytä. Kamalan raskasta aikaa se oli muistan sen. Ajatelkaa että poika valvoi lähes 2 vuotiaaksi joka yö noin 3 tuntia! Järjen lähtö oli lähellä. Parisuhde ei vieläkään ole toipunut niistä ajoista ja vanhemmat lapsetkin tilanteesta kärsi, sillä hekään eivät saaneet öisin nukuttua kuopuksen huudon takia! Mutta siis selvitty ollaan. Yöunia arvostetaan tässä perheessä. Uskalla jopa haaveilla että joskus vielä yksi lapsi tähän perheeseen vaikka nukutuista öistä ollaan vasta saatu nauttia vajaa vuosi.

Toivotan kaikille yökukkujien vanhemmille voimia koska sitä tarvitaan. Ja apua kannattaa pyytää mahd paljon. Pitkään kestänyt valvominen vie järjen.

Meidän esikoinen valvoi jo vatsasta asti silloin tällöin yöllä tuon pari tuntia. Ja raskasta on, tiedän. Meillä vähän isompana näkyi kaavaa noissa valvomisissa. Eli liian myöhään nukutut päiväunet saivat seuraavan tai sitä seuraavan yön rikkonaiseksi. Meilläkään ei yövalvomisiin liittynyt itkua. Ei vain nukuttanut. Me teimme kaiken, että saimme nukutettua lapsen uudestaan. Mikään ei auttanut. Jos teillä maito auttaa, niin antakaa ihmeessä. Ei ole järkeä kuunnella tuossa tapauksessa neuvolantätiä, joka ei selvästikään tiedä teidän tilannetta kunnolla. TEhkää siten, että te kaikki jaksatte paremmin.

Moi,

meillä oli ihan sama juttu, tyttö valvoi noin 1-vuotiaasta alkaen 2-3 tuntia yössä ilman itkuja tai muita kohtauksia. Tämä tapahtui 4-5 yönä viikossa ja jatkui noin vuoden verran. Mitään järkevää selitystä ei löytynyt ja neuvolastakin vain todettiin, että joskus lapset vähän valvoskelevat. Minä olin ihan zombie tuon vuoden jälkeen. Latasin tytön täyteen ruokaa illalla ettei nyt ainakaan nälkäänsä herännyt, mutta silti saattoi seisoa sänkymme vieressä klo 02 ja kertoa että on kamala nälkä. Siellä sitä istuttiin harva se yö syömässä banaania ym. parhaaseen nukkumis aikaan. :-(

Yritimme kaikkea mahdollista: noudatimme tarkkaa rutiinia syömis- ja nukkumisaikojen suhteen. Rajoitimme päivän aktiviteetteja ettei päivä olisi liian jännittävä, mutta että siinä olisi riittävästi ulkoilua ja muuta energiaa kuluttavaa. Yritimme jopa jättää päikkärit joskus välistä. Mikään ei auttanut. Vuoden kuluttua noita kokonaisia öitä alkoi pikkuhiljaa olla enemmän kuin valvottuja. Siihenkään muutokseen ei löytynyt mitään järkevää selitystä. Tutkin kaikki mahdolliset linkit lasten nukkumiseen liittyen, mutta turhaan. Ihmiset vain kyselivät kuinka jaksan. No mitä vaihtoehtoja siinä on? Olen pahoillani, etten voinut auttaa enempää. Pientä lohtua tuonee se, että muillakin on samoja kokemuksia. Tunnen kovasti sympatiaa sinua kohtaan ja toivotan kovasti voimia. Yritä nukkua päivällä aina kun mahdollista ja kerätä voimia yötä varten. Jossain vaiheessa lapsi alkaa nukkua paremmin vaikka se nyt tuntuukin kaukaiselta. Halaus sinulle!

Toisaalta meillä ei maitokaan auta ja yöt itketään. Mikään ei auta. Siskon seuraavalla neuvolakäynnillä aion kysyä, että mitäs seuraavaksi. Olen jo melkein valmiiksi orientoitunut sairaalan unikouluunkin. Toisaalta viimisiä poskihampaita on tuloillaan ja ehkä jotain kasvukipujakin..



Meillä tätä on jatkunut jo kolmisen kuukautta lähes joka yö ja tytöllä pian ikää 1v7kk.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat