Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Kamalaa luettavaa kun uudet vaimot ei kestä miehensä lapsia.



Missä on lapsen ihmisarvo?

Sivut

Kommentit (32)

Xandris:

Lainaus:




Minä EN puolusta sitä, jos äitipuoli kohtelee lasta huonosti. Mutta tässä puhuttiin nyt aivan muusta eli siitä, mitä hän pääkopassaan tuntee - mikä ei välttämättä ole sellaista, että sitä voisi tahdonvoimalla muuttaa tai sellaista, josta lapsi kärsii.




Siis jos hän todella tuntee vihaa niin miehen lapsia kuin tämän ex:ääkin kohtaan. Ja kun nämä lapset saattavat asua hänen kodissaan jopa puolet ajasta, kenties enemmänkin. Jos hän pystyykin peittämään nämä tunteensä ja esittämään lapsille isän uutta, kivaa ja mukavaa vaimoa niin eikö tuo esittäminen tule raskaaksi?



Ja joutuuko hän pohtimaan näitä negatiivisia tunteita vain omassa päässään, kenties käymään läpi ystävien kanssa? Mutta kuitenkin niin ettei paljasta ajatuksiaan miehelle. Perustuuko sude silloin luottamukseen? Ja mikäli hän kertoo mihelleen kuinka vihaa näitä lapsia ja toivoo ettei tarvitsisi olla missään tekemisissä heidän kanssaan... Silloin ihmettelen sitä miestä joka elää tuossa suhteessa.



En vieläkään sano että näitä lapsia tulisi rakastaa, mutta mielestäni olisi uolisi uusliitolle todella eduksi jos pitäisi puolison lapsista ja hyväksyisi heidät osaksi perhettä. Tottakai lapset koettelevat eikä heiltä kuulukaan hyväksyä mitä tahansa. Rajat ja säännöt on niin isän kuin äidinkin perheessä ja niiden mukaan eletään. Lapsen yksittäisiä temppuja saa toki vihatakin, mutta ei sentään lasta itseään (jolla ilmeisesti temppuillessaan on vielä paha olla).

eli vaikka yrittää, se ei tarkoita että lapsia rakastettaisiin. Minun oikeasti käy sääliksi kun lasten on " pakko" kestää kotonaan sellaista tunnetta etteivät ole rakastettuja tai odotettuja.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei vaistoa sitä, että hän ei ole ns. toivottu? Tai, että häntä ei rakasteta uudessa perheessä?



TOTTAKAI HÄN VAISTOAA SEN - aivan sama mitä yritätte lapselle esittää, aiheutatte tuhoa kuitenkin (te kaikki ilkeät (tai vähemmänkin ilkeät) äiti - ja isäpuolet).



t. Yksi joka myös kannattaa ydinperhemallia viimeiseen asti!

Jos lähdetään siitä, että jokaisella lapsella on isä ja äiti, jotka rakastavat häntä, niin kuinka monta muuta rakastavaa aikuista hän lisäksi tarvitsee?

Neljä? Kahdeksan? Kaksitoista?



Pitääkö päiväkodin tädin tai opettajan rakastaa lasta? Hänhän on lapsen kanssa paljon enemmän kuin äitipuoli keskimäärin.



Itse rakastan mieheni lasta, mutta en ymmärrä näitä naisia, joiden lapsille ei mikään riitä. Koko maailman pitäisi kumartaa heidä kullannuppujaan? No ei, kunhan vain se yksi nainen ,jota he itse inhoavat, rakastaisi heidän lastaan.



Ja sitten kun se nainen rakastaa, häntä syytetään lapsenryöstäjäksi. Niin minulle kävi. Kiitti vaan!

Siinähän se vitsi nimenomaan onkin, ettei se aikuinen, joka lapsensa uusperhekuvioon laittaa, ajattele asiaa lapsensa kannalta - vain ja ainoastaan hän ajattelee (karrikoidusti sanottuna) omalla alapäällään.



Omat seksuaalisuuden, läheisyyden ja parinmuodostuksen tarpeet menevät lasten perusturvallisuuden tarpeiden edelle. Näin se homma menee, ja tästä siinä on kysymys. Ja ihan turha väittää mitään muuta.



13

Vierailija:

Lainaus:


Ei vaistoa sitä, että hän ei ole ns. toivottu? Tai, että häntä ei rakasteta uudessa perheessä?



TOTTAKAI HÄN VAISTOAA SEN - aivan sama mitä yritätte lapselle esittää, aiheutatte tuhoa kuitenkin (te kaikki ilkeät (tai vähemmänkin ilkeät) äiti - ja isäpuolet).



t. Yksi joka myös kannattaa ydinperhemallia viimeiseen asti!




Jos sinulla on kokemusta, niin ei ainakaan uusperheen äitinä olosta. Voi hyvin olla, että olet se ex-vaimo, mutta siinä tapauksessa sinulla on ns. oma lehmä ojassa.



Minä EN puolusta sitä, jos äitipuoli kohtelee lasta huonosti. Mutta tässä puhuttiin nyt aivan muusta eli siitä, mitä hän pääkopassaan tuntee - mikä ei välttämättä ole sellaista, että sitä voisi tahdonvoimalla muuttaa tai sellaista, josta lapsi kärsii.

Minä en käsitä sitä miten me kaksi aina osaammekin olla NIIN eri mieltä aivan kaikista asioista (tunnistan sinut, koska käytät täällä tuota nickiäsi). Todella monissa ketjuissa (aina eri aiheista ollut kysymys) tartut aina juuri minun tekstiini - ja sitten me keskustellaan muutaman " sivun" verran siitä kumman malli ymmärtää / lähestyä asioita olisi se parempi ; ).



En ole (todellakaan!) äitipuoli, olen itse aikuinen avioerolapsi; ikää n. 30 vuotta, 2 (bio) lasta ja rakastava aviomies. En hyväksy homopareja (tai ainakaan lapsia näihin homosuhteisiin), ajattelen niin, että jokainen ihminen on vastuussa omasta onnellisuudestaan (ja myöskin liittonsa kestävyydestä!).



Uskoisin, että " livenä" pitäisin sinusta, koska sinulla on ajatuksia samoista asioista kuin minullakin - olet kiinnostunut arvokeskustelusta ylipäätään, vaikka täysin eri linjoilla (aina) olemmekin.



Tämän ketjun 13

omien yhteisten lastemme kanssa.

Meinaan kun täältä on lukenut näitä äitipuolien ja äitien juttuja miehen lapsista niin ihan hirvittää!!!



Kynsin hampain kyllä taistelen oman avioliittoni eteen!!!

Itse en tuollaisia äitejä tunne. Luulen, että on tasan kaksi eri asiaa se, miten äitipuolet miehen lapsia kohtelevat ja se, mitä he TÄÄLLÄ, aikuisten kesken salaa tunnustavat.



On aika ymmärrettävää, että uusperheessä kaikki eivät heti *zäp* tunne suunnatonta rakkautta toisiaan kohtaan. Lapset voivat olla hyvinkin veemäisiä isin uutta puolisoa kohtaan ja ex-vaimo lisää vielä vettä myllyyn. Uusi puoliso potee huonoa omaatuntoa ja riittämättömyyttä, mitkä voivat pahentaa tilannetta lisää...



Ja en usko, että aikuinen nainen näyttää sitä, ettei rakasta miehensä lapsia. Eihän se lapsikaan äitipuoltaan RAKASTA, kunhan alussa edes sietää!



Varsinkin jos lapset ylipäätänsä ovat lähes vieras käsite. Monesti tuolloin isän uutta liittoa vastaan kiukuttelevat edellisen liiton lapset voivat tuntua vastenmieleisiltä ja joku varmasti toivoo ettei mies edes pitäisi näihin kontaktia.



Mutta silloin en voi kun ällisty kun näitä juttuja puhuu nainen jolla on omasta aiemmasta suhteestaankin lapsia. Omat lapset seuraavat automaattisesti mukaan uuteen perheeseen ja miehen odotetaan olevan näille, jos ei nyt isä (lapsilla kun yleensä tuo oma isä on jo olemassa), mutta hyvä miehen malli. Välittävän lapsista, ottavan näitä mukaan joka paikkaan ja kohtelevan samoin kuin mahdollisia yhteisiä lapsia.



Nainen kuitenkin itse saa inhota miehen lapsia, jopa näyttää tätä. Miehen lapsia ei lasketa kuuluvaksi perheeseen jne. Nainen voi valittaa miehelle kuinka häntä niin ahdistaa miehen lasten tulo viikonlopuksi, mutta arvatkaa vaan mikä sota nousisi jos mies sanoisi kuinka häntä ärsyttää naisen lapsien pyöriminen nurkissa. Että hän toivoisi näiden muuttavan isälleen ja käyvän heillä kylässä korkeintaan pari-kolme kertaa vuodessa.



biologisesta reaktiosta. itsekin olen muuten ollut keskimäärin ihan mukava ihminen. Aivan yllätyin voimakkaasta reaktiostani lapsipuoltani kohtaan.

Itse en voisi kuvitella meneväni yhteen miehen kanssa joka tuntisi vihaa ja ärsyynnytsä lastani kohtaan. Joka ei koe lapseni kuuluvan perheeseemme ja odottaa vain sitä hetkeä että lapset menevät takaisin isälleen ja pääsemme vietämään aikaa omalla perheellämme. Puistattaa tuollainen ajatus :/



Jos joskus eroamme ja olen uutta suhdetta rakentamassa, pidän kyllä tarkeänä sitä että mies pitää lapsistani ja hyväksyy ne automaattiseksi osaksi perhettäni (=perhettämme). Enkä itse voisi ajatella lähteväni suhteeseen miehen kanssa jonka lapsia en voi hyväksyä. Rakastamaanhan ketään ei voi pakottaa, se tunne tulee sitten itsestään - jos tulee. Mutta jos tunne on vihaa, luulisi sen syövän jo äitipuolta itseään ja parisuhdettakin.



Olen kerran seurustellut ja vuoden verran asunut yhdessä miehen kanssa jolla oli pieni poika edellisestä liitostaan. En voi sanoa rakastaneeni poikaa, mutta pidin hänestä kyllä ja ymmärsin että hän on miehelle se tärkein ihminen maailmassa.

Siinäpä se onkin; moni (hyvä ja potentiaalinen) keskustelu kuivahtaa alta aikayksikön ellei kukaan (mielellään vielä eri mieltä oleva) pidä sitä yllä - ihan hyvä siis on, että me jaksetaan keskustella ; ).



Eri mielisyydet meidän välillämme kumpuavatkin usein siitä, että sinä olet paljon ymmärtäväisempi, empaattisempi ja lojaalimpi kuin minä ; ). Minä kyseenalaistan enemmän, ja sanon sen jyrkästi.



Jatketaan tulevaisuudessakin näistä hyvistä ja tunteita herättävistä aiheista = D. Mukavaa viikonloppua sinullekin = ).



13

Joo, hyvä on, että on mielipiteitä. Moni keskustelu kuivahtaa, jos kukaan ei viitsi alkaa kinata mistään.



Jos nyt kuitenkin sovitaan, että meillä on tästä perustelluista syistä eri näkemykset?



Olen kyllä siinä samaa mieltä, että sen lapsen osa ei ole helppo. Mutta ei ole äitipuolenkaan - sanon, kun olen läheltä seurannut ystäväni ponnisteluja, joita ex häiriköi.



Tässä kuitenkin mielipiteemme erovat: missä määrin ihmistä voi syyttää tunteistaan. Tunteiden aiheuttamiin reaktioihinn voi vaikuttaa ja pyrkiä olemaan hyvä ja inhimillinen. Mutta että rakkauden puute...



No, hyvää viikonloppua joka tapauksessa. Jatketaan kinastelua toisista aiheista ;=)

Enkä varmaankaan paras sellainen. En inhoa mieheni lasta, mutta en rakastakaan samalla tavalla kuin omiani. Välitän kyllä hänestä, kannan huolta ja hoidan häntä samalla tavalla kuin omiani. Olemme myös keskustelleet tästä asiasta ja olen sanonut, että en voi häntä samalla tavalla rakastaa, kuin synnyttämiäni lapsia,mutta rakastan toisella tavalla. Äiti en kuitenkaan hänelle ole vaan isän puoliso. Äitiään hän näkee joka toinen viikonloppu. Ihan hyvin on meillä tämä sun, mun ja yhteiset lapset kuvio pelannut. Välillä on ollut vaikeaakin, mutta lähinnä ex:n kanssa. Meidän lasten puolesta ei siis ainakaan tarvitse tirauttaa!

alapäällään ja ovat itsekkäitä yms,mutta oletteko ajatelleet asiaa toisin?

Itse tunnen ainakin uhrautuvani toisten lapsen puolesta,enkä todellakaan koe olevani itsekäs. Voisin olla jopa itsekkäämpi,jotta jaksaisin paremmin perhe-kuviota.

Alapää vertauskuvana on täysin hassu,sillä emmehän voi kuvitella kaikkien eronneiden ihmisten,joilla on pieniä lapsia,olevan yksin siihen saakka kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. Ettehän te ydinperheen aikuisetkaan uhraudu täysin lapsien takia?

ja kyllä uusperhe on hyvin haasteellinen perhemuoto,siinä punnitaan ihmiset monta kertaa,joka kantilta,niin lapset kuin aikuiset.

On hassua ajatella,että vaimon/miehen lapsia tarvitsisi rakastaa,eivät kaikki pysty siihen. Rakkautta ei voi pakottaa. Vai voisitko sinä kuvitella rakastavasi kaikkia mahdollisia lapsia,joiden kanssa olet tekemisisä? Vastaapa rehellisesti itsellesi.........

Toivottavasti tuo viha on todellakin vain ohimenevä, väsyneen ussperheen äitdin tuntemus. Jotenkin vain tulee niin paha olo kun lukee noita juttuja, joissa äitipuolet kertovat mitä kamalimmista tunteista lapsia kohtaan, jopa myöntäen ettei lapsissa itsessään ole mitään vikaa (eli viha ei johdu lasten käytöksestä, temppuilusta tms).



Mutta yritän toivoa että ne kirjoitukset ovat tällaisia ylikorostettuja reagointeja ja pään tuulettamista näin anonyymisti. Että nämä negatiiviset tunteet eivät tosielämässä kulje kokoaikaa äitipuolen mukana, vaan että hän osaa myös sysätä ne syrjään. Kenties jopa nauttia hetkittäin lapsipuolten seurasta?



25

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat