Vierailija

Kuka nyt haluais ikälopun äidin ja mummon lapsilleen?

Sivut

Kommentit (58)

Ex-avokkini ei halunnut lapsia, jahkasi jahkasi vuosia vain. Loppujen lopuksi lopetin suhteen ja tapasin uuden miehen vasta kolmekymppisenä. Oletko kenties ihan vakavissasi sitä mieltä, että en olisi saanut tehdä esikoista 32-vuotiaana?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ainakaan älykkyys erityisesti ulospäin välity!



Sanoisin, että lapset ovat varmasti tyytyväisempiä sivistyneisiin, vaikka sitten vanhempiinkin vanhempiin, kuin ikiteineinä pysyviin amiksen peruutuspaikkalaisiin vanhempiin.



Eniten lapset häpeää typerää käytöstä, tyhmien mielipiteiden laukomista ja ulospäin näkyvää typeryyttä kuin ikää konsanaan.



Ja sehän on selvää, että jos saa koko pesueen tehtyä ennen 30v. ikävuotta, niin ei siinä muuta sitten ole ehtinytkään - jos ei sitten sikiä joka vuosi kuin kulkukissat.


Minäkin varmaan parikymppisenä ajattelin noin, olihan sen ikäisenä 30-vuotias jo ikäloppu:)



Sitten pääsin unelma-ammattiin ja halusin luoda perinteisesti sitä uraa monta vuotta.



Lapsen sain 31-vuotiaana ja nyt toinen tulossa 33-vuotiaana. Tunnen olevani juuri sopivassa iässä äidiksi. Nyt olen kotona muutaman vuoden kun takataskussa on ansiokas CV.



Uskoisin, että nämä asiat ovat hyvin yksilöllisiä. Jotkut haluavat perustaa perheen parikymppisenä, jotkut 10-20 vuotta myöhemmin.



Annettakoon kaikille se valinnan mahdollisuus. Katsos ap, olemme yksilöitä kaikki. Sinäkin sen varmaan huomaat kunhan tuosta hieman kasvat:)

valmistumiseni jälkeisenä kesänä minun ollessani 23-vuotias (täytin syksyllä 24), mieheni oli silloin 25-vuotias ja jo opiskelunsa loppuun päättänyt. nyt olen 25-vuotias ja odotan toista lastamme. olen kotona lasten kanssa ja teen yrittäjänä töitä iltaisin ja viikonloppuisin, juuri niinkuin len aina halunntkin.

on omistusasunto kivalla alueella, auto ja kesämökki, eikä joka penniä tarvitse laskea.



niin ja kun biletys aloitettiin jo 13-vuotiaina ja ravintoloissa pyörittiin 16-vuotiaasta asti ja reissattu on vaikka missä, emme ole myöskään mitään nuoruutta ja " omaa elämää" missanneet, kahdestaankin ehdimme olla ennen esikoista kuusi vuotta.



ja kyllä on kiva, kun isovanhemmatkin ovat vasta virkeitä keksi-ikäisiä ja isoisovanhemmatkin vielä elossa ja voimissaan!



Vierailija:

Lainaus:


Oletteko koskaan katsoneet tilastoja esim. synnyttäjien keskiarvoiästä? Kyllä se taitaa olla niin, että kolme-nelikymppisenä lapsensa tehneitä alkaa olla valtaosa, ne nuorempien lapset kyllä taitavat tulla kiusatuksi köyhien, kouluttamattomien kersavanhempiensa takia.




Minä ainakin odotin kohdalleni hyvää miestä, enkä alkanut lapsia vääntämään idioottien kanssa, jotka olisivat minut yh:ksi jättäneet. Muita kun ei kohdalle alle 25v tullut.



Seurustelemaan aloin 25v, naimisiin 28v ja siitä lähtien yritystä. Nyt 30v ja vieläkin yritetään. Enkä ole mitenkään uraa kummemmin luonut, ottanut vastaan mitä olen saanut. Elämää elänyt ja hyvä niin.



Ehkä olisin tullut raskaaksi pikemmin alle 25v, mutta yksinäinen ja onneton olisi silloin tieni ollut. Tuskin kauhean hyvä tilanne hankkia lapsia.

tekevät. Mutta en minä omasta lapsestani itselleni mitään omaishoitajaa ole koulimassa, ja siinä mielessä mieti että onkohan hän sitten tarpeeksi kypsä asioistani päättämään kun itse en siihen kykene. Käynti vanhainkodissa kyllä auttaa huomaamaan sen, että monesti lapset eivät vähempää voisi huonokuntoisten vanhempiensa asioista välittää, olivat minkäikäisiä tahansa. Valitettavasti.



48

Vierailija:

Lainaus:


Ex-avokkini ei halunnut lapsia, jahkasi jahkasi vuosia vain. Loppujen lopuksi lopetin suhteen ja tapasin uuden miehen vasta kolmekymppisenä. Oletko kenties ihan vakavissasi sitä mieltä, että en olisi saanut tehdä esikoista 32-vuotiaana?




Hyi saatana, jos joku aamu herää 50-vuotiaana ja huomaa olevansa mummo. Hyppään kyllä kaivoon! Kyllä sen ikäisellä ihmisellä pitää vielä olla kouluikäisiä lapsia, tuntee olevansa elämässä kiinni. Parikymppisenä taas tuntee olevansa vanha jos on lapsia. Itse ainakin ajattelen, että eikö tuo nyt muuta tekemistä tosiaankaan keksinyt jos joku alle 30v käy muksuja puskemaan. Mutta ei sitä kai kaikki keksi.

Vierailija:

Lainaus:


Vierailija:

Lainaus:


*Vanhat äidit on yksi syy siihen, että lapsettomuusongelmat tulevat tulevaisuudessa olemaan paljon yleisempiä ongelmia kuin nykyään. Johtuu siitä, että äidin hedelmällisyys on jo laskenut raskauteen mennessä ja tuo laskenut hedelmällisyys periytyy lapselle. Muistaakseni koski tyttölapsia.*




Diabeetikot, sydänsairaat, ylipainoiset, yli 35-vuotiaat yms aiemmin riskisynnyttäjinä pidetyt ovat juuri niitä jotka vaikuttavat siihen, että esim synnäreillä tietotaito menee eteenpäin.

Ei taida kovinkaan moni nuori äiti päätään vaivata uutissivujen lukemisella. Tälläkin viikolla on monessa paikassa ollut juttua siitä, kuinka nykyisin kätilöt pystyvät tekemään hoitotoimenpiteitä, joihin aiemmin tarvittiin synnärillä lääkäreitä. Nyt myös aiemmin riskisynnytyksinä pidetyt tapaukset ovat arkipäivää ja yhä usemmalla on mahdollisuus tulla äidiksi.




Ja mitenköhän tämä tietotaidon lisääntyminen vaikuttaa tuohon, että hedelmällisyys heikkenee lapsentekoiän nousun myötä? Varmasti osataan koko ajan paremmin hoitaa ongelmatilanteita, mutta hedelmällisyysongelma tulee todennäköisesti olemaan tulevaisuudessa aivan erinäköinen.



*34*

Aina luullaan, että materialistisista syistä ei niitä lapsia hankita nuorena, tai jonkin uran takia. Minä jätin lapsenteon pitkästi yli kolmekymppiseksi, koska en ollut sitä ennen valmis äidiksi. Mulla oli todella vaikea lapsuus, ja niitä traumojani työstin yli kolmekymppiseksi asti. En todellakaan jälkikäteenkään missään nimessä haluaisi antaa pientä lasta vaikkapa 25-vuotiaalle itselleni. Tai edes 28-vuotiaalle.

Nyt kahden lapsen tyytyväisenä äitinä oon asian kanssa sinut. Ei sitä ehkä tiedä nuorena, minkälaista se äitiys on ja helppohan se on etukäteen ajatella " näin pitää tehdä" , totuus onkin sitten ihan toinen juttu.

Minä sain esikoisen 20v iässä, kuopus syntyi 23v iässä ja vielä toivomme että saisimme ainakin kolmannen lapsen...



Olen iloinen että olen nuorena tullut äidiksi ja vanhempani ovat vielä nuoria ja jaksavia isovanhempia. Itselläni on tuoreessa muistissa vielä monet lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät muistot jotka toisinaan ovat hyvä muistaa omien lapsien kanssa. Kuitenkaan en ole vielä yhtä kypsä ja aikuinen kuin 30-40 vuotiaat naiset, mutta suhtaudun äitiyteen ja sen haasteisiin ihan varmasti samalla vahvuudella ja varmuudella kuin vanhemmatkin.

Minulle mikään ei ole lasten kanssa olemista, tekemistä ja hoivaamista tärkeämpää ja mieluisempaa (paitsi tietysti parisuhteen kunnossapito lasten isään myös tärkeää)! Sitä elämäni on nyt seuraavat 20 vuotta eikä se ahdista yhtään. Päinvastoin tunnen nauttivani todella elämästäni täysin, sillä olen jo tässä iässä käsittänyt ja havainnut mikä on minulle elämässäni tärkeintä.



Olen kuitenkin sitä mieltä ettei ole mitään oikeaa ja väärää ikää vanhemmuudelle. Asia on täysin tapauskohtaista. Kuka nauttii ja iloitsee missä iässä mistäkin. Kuka luo hyvän ja vakaan parisuhteen missäkin iässä. Kuka toteuttaa unelmiaan missäkin tahdissa jne...



Monilla voi nuorena olla unelmia ja tekemisiä joihin ei yksinkertaisesti lapset olisi mahdollisia ja toivottuja. Monilla voi nuorena olla vaihe jolloin vastuu ja asettuminen ei kiinnosta tai tulisi edes mieleen. Monella nuorella voi olla ettei kelvollista kumppania ole löytynyt... Toisaalta joillain nuorilla voi olla kaikki kohdallaan, jollekin nuorelle voidaan kertoa tosi asia ettei myöhemmin enää ole mahdollista saada lapsia.



Minulla on onnekseni hyvä parisuhde. Mieheni on vakaa, tunnollinen, rakastava ja hauska puoliso ja isä. Molemmat olemme erittäin omistautuneita ja sitoutuneita yhteiseen elämäämme. Ja nuoresta iästä huolimatta molemmilla on koulutus ja hyvät työpaikat. Me kuulumme siihen ryhmään jolla on kaikki kohdallaan perheen perustamista ajatellen nuorena. Hyvä parisuhde, koulutus, työpaikat, vakaa toimeentulo, rauhallinen ja tasainen elämä, vastuu ja sitoutuminen tuovat meille onnea ja iloa ja emme haikaile minnekkään muualle ja muihin rooleihin sillä kodissamme on se onni ja rikkaus joka tekee elämästämme ihanan ja onnellisen.



Ja tiedän, elämä kasvattaa ja muuttaa... Se on asia johon on varauduttava ja kasvettava mukana... Tulevaa emme tiedä, mutta sen tiedämme että pirusti teemme töitä mitä ikinä vastaan tulee...


Tiedostathan, että onnellinen ja tasapainoinen ihminen ei koe tarvetta mollata muita valintojensa tähden. Aivan kuin olisit katkera omaan elämääsi, onnellinen et ainakaan ole.



Ap taitaa olla tuo juuri yh:ksi tullut äiti-ihminen joka täällä kirjoittelee...

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat