Vierailija

vaikka tietää, ettei tällaista elämää voi enää jatkaa. Suren sitä, että meille tulee väistämättä ero. En voi jatkaa elämääni enää näin, enkä näe enää mahdollisuutta muutokselle. Minusta tuntuu, että molemmat meistä ovat jo jollakin tasolla luovuttaneet.



Miksi on niin vaikea päästää irti, vaikka tietää, ettei muutos voi olla ainakaan pahempaan? Tutussa ja turvallisessa on paljon helpompi roikkua. Sitten sitä haluaa nähdä vain ne hyvät hetket.



Mua pelottaa, että mitä jos mä en koskaan löydäkään ketään muuta, ja sitten en koskaan saa perhettä. Biologinen kello tikittää, eikä lapsia ole. Tässä erossa on kyse vain kahdesta aikuisesta.



Mistä sen tietää, onko tämä nykyinen huono elämä sittenkin parasta, mitä on tarjolla? Pelottaa, että teen ison virheen, mutta toisaalta en näe enää montaa muuta mahdollisuutta.



Millä lailla te muut olette pystyneet ottamaan sen ratkaisevan askeleen? Mistä löytäisin voimaa muuttaa elämäni?



Nyt tuntuu siltä, että haluaisin vain lomaa omasta elämästäni. Puuduttaa itseni aina iltaisin. Ilman puudutusta tavalla tai toisella öistä ei oikein tule mitään. Kohtalotovereita?

Kommentit (6)

kun joku muu oli jo aloittanut samankaltaisen keskustelun aiemmin, niin juuri kenelläkään ei ole intressejä vastata mulle.



Harmi. KOen nimittäin, että en voi keskustella asioistani oiken kenellekään ja näin tämän palstan aika isona mahdollisuutena.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

eli sitä olen miettinyt - sinuun verrattuna näin jälkikäteen - että oliko ero oikea ratkaisu ja että olisiko elämä kuitenkin muuttunut paremmaksi. Ja että löydänkö enää koskaan rinnalleni miestä, jota uskallan rakastaa ja joka vastaa rakkauteeni kuten minä haluan.



Sanotaan ettei mies vaihtamalla parane. Siinä on totuuden hiven - jokaisessa on jotakin vikaa. Missä menee raja, mitä asioita voi hyväksyä ja missä kohdin pitää pistää kattilat jakoon?



Meillä on lapsia, joiden tulevaisuus myös huolettaa... pystynkö tarjoamaan heille tasapainoisen lapsuuden itsekseni - isä on melko kelvoton hulttio, joka ei toimissaan ajattele lapsiaan, vaan on melihalujensa orja. Vastuu on siis yksin minulla, ja se vastuu painaa. Olen katkera siitä, että perustin perheen hyvässä uskossa ja tämä on lopputulos.



Näin sekalainen mietelmä sinulle ap, et saa tästä paljoa iloa, mutta viestini on se että et todellakaan ole murheinesi yksin... meitä on paljon :/

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat