Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Nyt kaivataan pikaisesti hyviä neuvoja! Kohta 2 kk:n ikäisellä vauvalla on erittäin voimakas läheisyydentarve. Sinänsä ihanaa olla se turvallinen syli, jota vauva tarvitsee ja haluaa, mutta oikein muuhun ei sitten aikaa jäisikään... Omassa sängyssä vauva ei viihdy, ei sitterissä ja vaunuissakin uni maistuu vain, jos vaunut ovat liikkeessä. Syli on paras paikka ja rinta suuhun on sitten kiva nukahtaa (tutti ei kelpaa, sylkee pois). Kokeiltu on neuvolan ohjeiden mukaan tassuterapiaa (väsyin kesken muutaman yön jälkeen, eikä meillä kukaan muukaan saanut nukuttua), harsoa kasvoilla nukutettaessa, omaan sänkyyn nukuttamista, syliin nukuttamista ja sitten sänkyyn kantamista (huonompi vaihtoehto, tiedän), mutta mikään ei tunnu toimivan. Pieniin ilmavaivoihin meillä on käytössä Rela-tipat ja Cuplaton, lisäksi vauvaa hierotaan ja " jumpataan" , mutta tuntuu, etteivät ilmavaivat ole se varsinainen ongelma, vaan se, että vauva yksinkertaisesti vain haluaa olla lähellä. Muutenkaan lapsi ei ole sairas, kasvaa ja voi hyvin.

Millaisia ovat muiden kokemukset vastaavasta? Jaksoitteko tassuterapiaa ja kuinka pian alkoi tuottaa tulosta? Itse olin tosi väsynyt muutaman yön jälkeen, eikä mieskään hurraata huutanut aamulla töihin lähtiessä kun taas oli rikkonainen yö takana. Varmasti tilanne helpottaa ajan kanssa, mutta kuinkahan pian...

Antakaa vinkkejä, kertokaa kokemuksia!

Sivut

Kommentit (24)

Tsemppiä sinulle ap! Ihan aluksi haluan todeta kuten divaani että on hienoa että uskallat myöntää, että välillä tämä äiteys otta lujille! En tosiaan itse usko että olisi ihmistä, jota ei KOSKAAN ottaisi pannuun, kun muksu roikkuu lahkeessa koko ajan (siis jos sattuu sellaisen sylikissan äiti olemaan). Jos joku näin väittää, minä väitän että hän valehtelee. ;) Ja en muuten yhden lapsen äitinä osaa kuvitella minkä haasteen vielä sinun esikoinen tuo kuvioihin. Yhden lapsen kokemuksella ei kenenkään varmaan kannata kahden tai useamman lapsen äidin ajoittaista turhautumista arvostella. Tässä aika hyvä sananlasku: " Ennen minulla oli seitsemän periaatetta eikä yhtään lasta. Nyt minulla on seitsemän lasta eikä yhtään periaatetta" ;)



Itsellä kohta 11kk. vanha " sylivauva" . Neidillä on melko haastava temperamentti ja kyllä voin sanoa että on ottanut välillä lujille. Meillä ei siis tuo sylittely ole vähentynyt mitenkään dramaattisesti vaikka neiti kohta 1v. Eli ei se aina siihen koliikki-itkujen loppumisen ja liikkumaan oppimisen myötä helpota. Tosin itse olen nyt ehkä oppinut suhtautumaan asiaan niin, että meillä nyt vaan on aika haastava lapsi, joka lisäksi kaipaa paljon syliä ja turvaa tässä " pelottavassa" maailmassa. Se hänelle suotakoon ja uskon että kyllä jossain vaiheessa se ympäristön mielenkiinto vie voiton. Toiset lapset vaan ovat vähän hitaammin lämpeneviä kuin toiset ja tarvitsevan enemmän sitä äidin ja isin turvallista syliä.



Hyviä vinkkejä tulikin jo monia. Itse vannon kantoliinan lisäksi Ergo-repun nimeen. Sitä ei ihan noin pienen kanssa voi käyttää mutta noin 4kk. iästä lähtien se on ok. Aivan loistava kapistus! Sillä jaksaa kantaa paljon pidempään kuin liinassa (itsellä huono selkä) ja myöhemmin voi kantaa myös selässä. Lisäksi osta kotiin jotain helppoa syötävää esim. banaania, pillimehuja ym. Tee vaikka illalla pari leipää jääkaappiin valmiiksi odottamaan. Ja ennen kaikkea: ANNA ITSELLESI ARMOA! Sinun ei todellakaan tarvitse olla mikään täydellinen äiti, riittää että olet riittävän hyvä ja kirjoituksestasi päätellen olet sitä varmasti. :)



Jaksamista arkeen!



Emmi ja tahtotyttö



Varmasti olisi mukavaa, jos vauva välillä viihtyisi siinä sitterissä ja nukkuisi omassa sängyssää, mutta mitäpä pohtii vauva? Hän on viettänyt raskausajan 9 kuukautta ihan kiinni sinussa. Tuskin synnyttyään ajattelee että jipii, nyt ei tartte olla enää ihan lähellä äitiä.



Monissa maissa pienet vauvat ovatkin koko ajan äitinsä lähellä ja kantoliinoja on saatavilla Suomessakin. Ihmettelen ja pidän surullisena sitä, että usein kauan odotetun ja toivotun vauvan tultua perheen pariin hänestä halutaankin hetimmiten päästä " eroon" läheisyyden osalta. Oletko miettinyt, miksi vauva haluaa olla lähelläsi? Koska se on hänelle isoin juttu tällä hetkellä, tärkeintä mitä olla voi ja hän ei voi ymmärtää, jos äiti ei otakaan syliin vaan aletaan tassutella sun muuta.



Onhan se raskasta, tiedän kyllä kun ekat 3kk tyttömme oli syli/tissitakiainen ja sen lisäksi mahavaivojaan karjuva. Sen sijaan että äideille aletaan puhua tassuterapioista, voitaisiin mielestäni vallan hyvin alkaa puhua äitien omasta asenteesta. Vauva on tässä ja nyt, vain sen hetken aikaa pieni - ja äiti on vauvaa varten. Jos parisuhteet sun muut on vakaalla pohjalla, niin se ei vauvavuoden aikana kasaan kuihdu että on vauvassa kiinni (etenkin imettäessä). Tosin imetyskin helpottaa kun syöttövälit pitenee. Meillä helpotus alkoi n. 4kk iästä kun tyttö alkoi viihtyä lattialla ja syöttövälit pidentyivät, hänelle tuli muitakin intressejä kuin tissi. Isä on osallistunut vauvan hoitoon alusta alkaen kaikessa muussa paitsi (satunnaisesti pullo- ) syötöissä eikä ole jäänyt mistään paitsi. Nyt neiti on 6,5kk, vikkelä vipeltäjä lattialla eikä käytännössä päivittäisiä sylittelyjä ole kuin sellaisia pieniä hetkiä. Hän touhuaa lattialla, ryömii ja opettelee konttaamaan eikä sylissä enää viihdykään kuten pikkuvauvana. Minunkin on helppo käydä harrastuksissani, kun en ole enää jatkuvassa meijerikäytössä, vaikka yhä lapsentahtisesti imetänkin.



Joku tulee ehkä taas sanomaan, että entäs sitten kun on useampia lapsia mutta siihenkin voin vinkata taas siitä kantoliinasta - silloin vauva on koko ajan muissakin menoissa mukana ja pientä vauvaa on helppo imettää melkein missä vaan kotosallakin, kun häntä jaksaa pitää sylissäkin. Kyllä isommat ja pienemmät lapsetkin voi yhdistää ja pakkohan se onkin.



Mielestäni ei ole yhtään liikaa vaadittu, että aikuinen ihminen - vieläpä äiti, hetkeksi tinkii omista itsekkäistä haluistaan ja pistää vauvan etusijalle. Se vauva aika on kuitenkin niin lyhyt mutta pitkä perusta lapsen loppuelämälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

sama juttu meillä oli ekat 3kk syli, tissi, äiti...ei minua haitannut. ihanaa vaan kun saan olla lapseni kanssa niin lähellä...nyt jo ikää 7kk ja on jo vähän itsenäisempi....





enkä kyllä ymmärrä, miten neuvolasta on annettu tassutteluohje jo tuossa vaiheessa. Olen minäkin tassuttelulla rauhoitellut vauvaa, mutta jos se ei tehoa, en ole koko yön tassutteluun lähtenyt. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen, että mitäs jos antaisit vauvan nukkua vieressä yöllä (en ole varma annatko jo)?



Minun on aika vaikea oikeasti neuvoa, kun oma tyttö on aina viihtynyt kohtuu hyvin itsekseen ja on nukkunut alusta asti lähes joka yö omassa sängyssään. Mutta veljenpoikani on ollut täysin päinvastainen tapaus, ja hänen äitinään olisin varmaan vain tyytynyt sylittelemään ja pikkuhiljaa koettanut rohkaista lasta vähitellen olemaan muualla kuin sylissä.



Mutta tuohon yötassutteluun sanoisin, että unohda se ja anna vauvalle niin paljon läheisyyttä kuin hän tarvitsee. Pikkuhiljaa hän oppii, että tulet takaisin, vaikka menetkin hetkeksi pois! Jaksamista - mutta toisaalta sanoisin ,että nauti kun kelpaat, pian olet lapsellesi vain väline omissa pyrkimyksissään... ;) Meillä ainakin tytön mielestä olen nykyään lähinnä maitokannu ja kiipeilyteline sekä se, joka liikuttaa, kun itse ei vielä pääse. Sylin tarve on huomattavasti pienempi kuin aiemmin!



-Osse ja typy 4kk

Ymmärrän tilanteesi ja sen että et tietenkään voi pitää vauvaasi 24 h sylissä. Ehkä joillakin jotka tässä kommentoivat on kuitenkin vauva joka jonkun verran viihtyy muuallakin kuin sylissä kuten sen aikaa kun syövät tai käyvät vessassa, kaikilla ei siten ole (meillä esikoinen oli mahdoton takiainen, ei hetkeäkään ilman huutoa missään muualla kuin sylissä ja imetykset kestivät ekat 3 kk 1½-5h) ja mielestäni toiveesi että saisit käydä vessassa ilman vauvaa sylissä on aivan oikeutettu. Valitettavasti tuohon ei taida auttaa kuin aika :(, meillä helpotti kun vauva alkoi kiinnostumaan ympäristöstään ja oppi syömään tuttia tuossa 4 kk tietämillä, tosin silloinkin viihtyi esim. sitterissä ihan max. 10 min. Mutta mitä enemmän tulee ikää sitä paremmin viihtyy. Meillä nyt tämä kakkonen sellainen, että aluksi olisi halunnut nukkua vain sylissä (ja päivisin nukkuikin melkein kaikki unet), myös yöllä vaati välillä nukkumaan syliin,se on aika raskasta kun eihän sitä itse voi nukkua kun vauva on sylissä (varsinkaan jos muutenkin yöt rikkonaisia ja sitten vielä istut yöllä sohvalla 3 tuntia vauva sylissä ja aamulla ylös kukonlaulun aikaan kun muut lapset heräävät).

Toivottavasti alkaa pian helpottamaan!

sen vielä lisäisin, että minustakin on ihan outoa tassutteluohjeita antaa noin pienelle.



Meidän poika on kuten sanottu vilkas ja allergian takia vatsavaivainen, nukkuu kyllä 11h yössä, mutta herää hyvänä yönä nelisen kertaa. Ilman perhepetiä en olisi järjissäni, ja surutta laitan pienestäkin öninästä tissin suuhun - näin joudun olemaan hereillä ehkä 5 minuuttia. En ikinä jaksaisi nostaa vauvaa omaan sänkyyn joka kerta (nykyään joskus sentään nostan sivuvaunuun). Unikoulua sitten joskus parin kuukauden päästä,kun kiinteitä menee jo, jos tarpeellista.



Minulla ei siis rautaista kokemusta kuin yhdestä 5kk vauvasta, mutta mielestäni on ihan selvää, että 2kk vanhan, siis melkein vastasyntyneen vauvan läheisyydentarpeeseen vastataan läheisyydellä ja muihinkin tarpeisiin sillä, mitä vauva silloin tarvitsee.

Nostan hattua sinulle ja kaikille joilla on vauva jolla on suuri läheisyyden tarve! kuinka ihmeessä jaksatkaan arjen pyörityksessä?



On helppoa olla hyvä äiti tyytyväiselle perusturvalliselle lapselle mutta on jo tosi vaikeaa olla hyvä äiti vauvalle joka antaa palautteeksi kaikesta hoivasta ja sylittelystä huolimatta pelkkää itkua. Siinä on koko perhe koetuksella ja siinä ei ole mitään tekemistä itsekkyydellä eikä väsymys ole huonon äityden mittatikku! Tottakai väsyt ja tottakai haluaisit että vauvasi voisi olla turvassa sen hetken kun saisit tehtyä sitä mitä perheen äidin on pakko tehdä, joka päivä.



Pois syyllisyys ja ota tilalle ylpeys, ylpeys siitä että kun voit olla hyvä äiti tällekin lapselle, niin selvitä mistä vaan sen jälkeen! =)



Itselläni on 5 lasta ja onneksi tämä nuorin (myös 2 kk) on rauhallinen tapaus, nukkuu hyvin ja viihtyy sekä sylissä että sitterissä, ihan sama! En voi kuvitellakaan miten rankka arki sinulla on, voimia siihen. Ei se kestä ikuisesti! Muista, ettei se tarkoita että haluat eroon vauvasta jos myönnät että olet väsynyt. Se on voima ja vahvuus!



Voimia kaikille äideille ja kevättä rintaan!

Viestistäni ehkä joku saattoi saada sen kuvan, että haluan pitkän odotuksen jälkeen " vaan päästä vauvastani eroon" , eli laittaa sitteriin tms. aikaansa viettämään, enkä jostain syystä ehkä halua antaa lapselle sitä läheisyyden määrää, jonka hän tarvitsee. Näin ei ole, vaan kyse on siitä, että voisin esim. käydä vessassa, laittaa ruokaa, joskus jopa syödä tai auttaa vanhempaa lasta vessassa ilman, että pienempi heti tuntee olonsa epämukavaksi ja alkaa huutaa. Tarkoitukseni ei ole sysätä vauvaa näkymättömiin ja hoitaa häntä vain silloin kun itselleni sopii, tottakai meillä mennään vauvan ehdoilla. Onneksi rintareput on keksitty, ja pian pääsen kokeilemaan kantoliinaa, josko se rasittaisi vähemmän kantajan hartioita ja selkää!

Ja tuohon nukkumiseen vielä kommenttina, että vauva nukkuu kanssamme perhepedissä, joten juurikaan lähemmäs hän ei öisin pääse. Oma nukkuminen on silloin hiukan epämukavaa ja katkonaista, mutta missähän lapsiperheessä sitä öitä kunnolla nukuttaisikaan. Ja onhan se lämmin pieni käärö aivan ihana vieressä tuhisemassa...

Tiedän kyllä, aika aikaansa kutakin, mutta kiva silti kuulla kommentteja muiltakin miten on jaksettu ja pärjätty. Ja hieman itsekäs kun olen, joskushan on ihan kiva istua miehenkin kanssa pieni hetki ihan kahdestaan ja pussailla! Joo, tiedän, sen hetki tulee sitten joskus myöhemmin, nyt vauvan ehdoilla... ;-)

..että meidän vauva oli ekat 3kk niin paljon sylissä, että opin lähes vasenkätiseksi :D Eli suuri osa syömisistä meni tyttö sylissä ollen. Ja vessakäynnit - ovi auki ja neiti oven suuhun lattialle, kyllähän se siinä sen hetken viihtyi kun minut näki samalla. Onneksi päivien aikana ei tartte kovin usein vessassa käydä ja isä tulee kotiin aina iltapäivisin.. tosin työreissuja on välillä mutta siihen touhuun rutinoitui.



Nyt tosiaan kun neiti viihtyy lattialla niin uusi juttu on se eteenpäin meneminen, eli vessaankin yms. kyllä kerkeää ja syömään pöydän ääreen (ja mahtavintahan on se, että neiti istuu syöttötuolissa siinä samalla ja maistelee omia ruokiaan..!) mutta jos typy on lattialla niin kaiken oman touhuamisen lomassa saa jatkuvasti katsoa ettei lapsi ole koiraa kiskomassa hännästä yms. Etenkin kun nyt on muutto menossa ja tavaran järjestelyä - tänäänkin ihan suosiolla jätin laatikoitten pakkaamisen siksi aikaa kun mies oli harrastamassa, en jaksanut samalla vahtia neitiä ja lajitella tavaroita vaan laiskottelin istua lattialla ja seurasin tytön touhuja xD



Mutta aikansa kutakin! Suurimmalla osalla kuitenkin on se isä perheessä, joka varmasti osaa yhtä hyvin lasta hoitaa kuin äitikin. Antakaa niitten isien osallistua ja omalla tavallaan, ilman pikkutarkkoja ohjeistuksia. Hauskin ja kummastuttavin juttu oli kerran se, kun eräs tuttava äiti lähti reissuun päiväksi niin oli jättänyt kirjalliset ohjeet kellonaikoja myöten isälle, kuinka toimia lapsen kanssa.....

Lisäksi vauvasi on vielä tosi pieni, usein vauvat alkavat viihtyä paremmin itsekseen, kun pystyvät tarttumaan esineisiin tai istumaan tai ryömimään. Meillä kovasti huomiota kaipaava, erittäin vilkas ja aika huonosti nukkuva 5kk vauva; koko ajan on menty " parempaan" suuntaan äidin kannalta, siis vauva viihtyy paremmin lattialla. Samoin päivärytmi on alkanut vakiiintua ja päiväunet maistua, vaikkakin aika lyhyissä pätkissä.



Neuvoni on: unohda, että pitäisi tehdä jotain muuta, ja laita vauvan tarpeet etusijalle. Tiedän, että se on vaikeaa ja turhauttavaa (itse olen kamppaillut asian kanssa ja vasta nyt alan hyväksymään sen), mutta vauvan läheisyydentarvetta et pysty muuttamaan. Ja toisaalta opi sietämään pientä kitinää, joskushan äidinkin on pakko syödä ja käydä vessassa jne.



Meillä on auttanut rintarereppu, kantoliina, soittorasia ja se, että vauva tykkää ottaa ilmakylpyjä hoitoalustalla ja lattialla - kun pojalta ottaa housut ja vaipan pois ja antaa lelun käteen, hän viihtyy itsekseen sen aikaa, että äiti saa laitettua pyykit koneeseen tai kuivumaan, käytyä suihkussa tai luettua sähköpostit.

Esikoiseni oli myös ns. vaativa vauva. Jopa hoitopöydälle lasku vaipanvaihtoa varten aloitti hirveän huudon. Kantoliina oli käytössä jatkuvasti ekat 3-4kk, senkin jälkeen kannoin paljon mutta vaunut alkoivat kelvata(liikkeessä)ja kävin aina yksien unien aikana lenkkeilemässä. Vessassa jne. kävin vauvan kanssa, kotihommia ei tullu kauheesti tehtyä. Ekana päivänä kun isä meni töihin isyysloman jälkeen istuin sohvalla ja söin (kotiin tilattua)pizzaa yhdellä kädellä...Paljon " hyviä" neuvoja sateli ja tunsin aluksi huonommuutta kun en edes saa lastani nukahtamaan saati että olisi nukkunut muualla kuin sylissä/kainalossa/liinassa. Ne kommentit kannattaa unohtaa, sillä kommentoijilla on varmasti sellainen vauva kun meidän pikkukakkonen.



Toinen vauvamme on aivan pienestä saakka köllötellyt pitkiä aikoja yksinään lattialla ja naureskellut leluille jne. kamalan aurinkoinen tapaus. Tissiä ei ole missään vaiheessa syönyt tuntikaupalla vaan syö ja sitten haluaa tutin suuhun että voi RAUHASSA nukahtaa!!! Siis uskomaton tapaus mielestäni. Aluksi kun kakkonen itki, menin aina ottamaan syliin. Jos se ei auttanut, tarjosin tissiä. Siitä vasta huuto syntyi, meidän kakkonen haluaa nimen omaan nukahtaa rauhassa...Voiko siskokset olla näin erilaisia? Voitte kuvitella että olen ollut aika ihmeissäni toisen vauvan kanssa.



Mutta siis asiaan. Meilläkin alkoi helpottaa n.4kk iässä kun alkoi harjoittelemaan kääntymistä yms. lattialla ja isompana saattoi mönkiä hyvinkin tunninkin itsekseen siinä ympärillä kun minä touhusin omiani. Mutta varmaankin tietynlainen luonne vauvallasi säilyy, eli aika vaativa, sellainen meidän esikko on vieläkin. Pikkukakkonen on vasta 4kk, mutta kaikki jaksavat ihmetellä miten on niin tyytyväinen vauva. Onneksi lapset ovat erilaisia ja onneksi meni näin päin meillä, että jaksan paremmin hoitaa esikoistakin. Mutta kyllä meillä tämä " helppo" vauvakin nukkuu perhepedissä ja kulkee kantoliinassa, läheisyys on mielestäni ihana asia, ja toisaalta olin vähän huolissani jääkö kakkonen vähemmälle läheisyydelle kun viihtyy niin hyvin omissa oloissaan.

Oma kokemukseni:

Esikoinen oli sylivauva. Hänkään ei nukkunut kuin kantoliinassa tai liikkuvissa vaunuissa 5,5-kuiseksi asti. Yöt nukkui vieressä ja nukahti vain tissille.



Siinäpä sitten lähti raskauskilot ja kaikki muutkin ylimääräiset, kun 2-4 tuntia päivässä työntelin pitkin peltoja. Tosi puuduttavaksi kävi maisemat, mutta mieluummin nukkuva vauva kuin väsymystään huutava vauva. Kuuntelin samalla radiota, mp3-soitinta ja luin kirjaa ja lehtiä. Varsinkin nyt paremmilla ilmoilla lehtien luku onnistuu näppärästi, kun pistää lehden lepäämään siihen makuupussin päälle. Meidän vauva ei ainakaan tarvinnut mitään hurjaa vauhtia pysyäkseen tyytyväisenä.



Sisällä sitten nukutimme vauvan kantoliinaan. Minä aamupäivisin, mies aina silloin, kun töiltään kerkesi. Tyttö painoi 5-kuisena liki 10 kg, joten selällehän tuo otti. Ja sama homma oli kantoliinassakin tuon liikkeen suhteen: käpöttelin ympäri kämppää kirja kädessä. Välillä pystyin istumaan hetkeksi sohvan reunalle katselemaan Holby Citya.



Että koeta kestää. 3-4 kk vielä ja alkaa helpottaa.



Annivanni

Olen Divaanin, Hanin ja Emmin (oliko muitakin?) kanssa samaa mieltä: saa sanoa ääneen, että ärsyttää ja väsyttää. Mulla on hetkiä, jolloin haluaisin olla yksin ihan rauhassa. Joskus ärsyttää, kun aina joku on iholla. Jos ei vauva, niin sitten esikoinen. Joskus mieskin ;) Vaikka kuinka tietäisi, että vauva tuo mukanaan väsymystä ja psyykkisesti siihen voi jossain määrin varautua, kroppa voi olla eri mieltä.



No, pitänee ajatella positiivisesti. Sylivauvan kanssa tulee treenatuksi hyvin, kun kyykistelee ja kurottelee ylimääräinen paino mukanaan. Monia asioita oppii tekemään yhdellä kädellä (ja suulla ja varpailla).

Meillä 3,5-kuinen tyttö on myös ollut sylinkipeä vastasyntyneestä lähtien. Hyvä, jos pari minuuttia on sitterissä viihtynyt. Mutta nyt olen ollut huomaavinani, että 3-vuotiaan isosiskon touhut alkavat vähitellen kiinnostaa.



Tutille ei ole täälläkään käyttöä. Vauva nukahtaa yleensä tissi suuhun. Nukahtakoon, pienihän tuo vielä on. Esikoinen itki koliikkia noin 4-kuiseksi, mutta oppi silti myöhemmin nukahtamaan itsekseen. Pari viikkoa sitten laitoin vauvan pinnasänkyyn oman sänkyni viereen nukkumaan. En havahdu enää ihan joka liikahdukseen ja nukun paljon paremmin.



Mulla on kotona kantoliina kovassa käytössä. Ja joskus vain on pakko laskea vauva sitteriin tai lattialle, esim. ruokaa laittaessa. Onneksi tyttö yleensä nukkuu yhdet pidemmät päiväunet ulkona. Kun isä tulee kotiin, saan vähäksi aikaa rauhaa. Kylään tupsahtavista vieraista otetaan myös kaikki hyöty irti.



Mun neuvoni on, että yrittäkää saada kunnon yöunet keinolla millä hyvänsä. Jos vauva nukkuu hyvin äidin vieressä, vaikkka sitten välillä tissi suussa, hyväksykää se.

meillä keskimmäinen oli mieletön sylikissa ja takiainen lähemmäs puolentoista vuoden ikää! Sitten alkoi pikku hiljaa irtautua ja on ihan toinen tyttö nykyään. Mutta se alkuaika , etenkin eka vuosi oli tosi rankkaa. Tyttö ei viihtynyt lattialla kuin pari sekuntia maksimissaan. Ei ihme, että lähti liikkeellekin vasta jossain 10 kk:n iässä. Istumaan tuo kyllä oppi jossain puolen vuoden iässä, siis ilman tukea. Meillä oli vielä allergiaa tytöllä ja sekin toi omat vaikeutensa. Ekat kolme kuukautta lapsi huusi " koliikkiaan" joka sitten oli allergiaa.



Vauvasi on tosiaan hurjan pieni vielä. Jotkut lapset ovat syntyjään vaativampia ja takertuvampia, kuten meidän keskimmäinen oli. Nykyään ei takerru, mutta on muuten luonteeltaan vaativa tapaus.



Nuorimmainen, nyt 5,5 kk on viihtynyt ihan eri tavalla esm lattialla, mutta kyllä tuossa 2 kk:n iässä tilanne oli vielä ihan toinen. 4 kk:n jälkeen alkoi meilläkin elämä helpottamaan kummasti.



Minä nukun vauvan kanssa yksin makuuhuoneen sängyssä. Mies nukkuu sohvalla, useimmiten isommat lapset seuranaan osan yötä :) Ei tuo mies asiasta iloitse, mutta saa paremmin nukuttua kuin jos vielä joutuisi vauvankin heräillessä heräämään. Tämä voisi olla ihan hyvä väliaikainen ratkaisu. Sinullakin olisi enempi tilaa nukkua. Jos en nukahda kuopuksen viereen kun olen imettänyt, niin kierähdän kauemmaksi kun vauva on nukahtanut. Kumpikin nukkuu silloin pidemmän pätkän rauhassa.



Ja kantoliina on ihan älyttömän hyvä keksintö. Esikoisen ja keskimmäisen kanssa käytin lähinnä ulkoillessa, mutta kuopuksen kanssa ihan ehdoton väline kotitöitä tehdessä. Jotenkin en aiemmin osannut laittaa sitä niin että molemmat kädet vapautuu, nyt sekin onnistuu. Liinassa saat monia asioita tehtyä ja vauva samalla läheisyyttä. Vessassa en kyllä käy yksin vieläkään. Laitan vauvan siksi aikaa lattialle, viihtyy tai ei.



Jaksamista sinulle!

Rakas paapaa,



voin kuvitella että olet lujilla. Edellinen kirjoittaja taitaa kirjoittaa rautaisella kokemuksella; ihailtavaa, toivottavasti et kuitenkaan kokenut sitä syyllistävänä - vaikka teksti on painavaa ja ihan oikeaakin toki, tuntuu kovin absoluuttiselta.



Siksipä tuon tällaisen tunariäidin näkökulman, joskaan en vastaa suoraan kysymyksiisi... Toivottavasti tämä on mielenkiintoista lukea, ideana on vaan tuoda kokonaan toinen kanta kuvioon, mutta tämän ei tarvi sopia kaikille äideille ja vauvoille. Ensikertalaisena olen juuri nukuttamisesta kokenut jatkuvasti huonoa omaatuntuoa ja jälkeenpäin huomattuna: aivan turhaan! Vasta nyt alan luottaa siihen, että voin tehdä ihan niinkuin itse parhaaksi näen.



Meidän kiltti vaavi on nyt 8kk ja kuta kiuinkin alusta alkaen nukahti joka ilta tissille ja päivisinkin. minusta tuntui vallan kamalta kiskoa toiselta tissi suusta, kun toinen mussutteli autuaasti. Kun vauva nukahti, lähti tissikin kivuttomasti irti. Jos taas oli vipinää ympärillä, ei nukahtanutkaan ja sitten sai unenpäästä kiinni vasta vaunuissa... Tunsin ihan hirveän huonoa omaatuntoa, kun nukahti tissille ja siirrettiin omaan sänkyyn. Muistan myös miten huonoksi äidiksi tunsin itsei, kun heräsin ekan kerran pari tuntia yöimetyksen alun jälkeen siihen, että nukumme vauvan kanssa perhepedissä - imetin öisin aina makuultaan ja nukahdin itsekin siihen. Niskat oli kieltämättä jäykät, mutta unet olivat ihania - myös miehellä. Oma kylinmakuu on sen verran hankala ettei pelkoa vauvan päälle pyörähtämisestä ollut ja se suojasi myös siltä etttei isä kääntynyt vauvan päälle. (Luepa imetystukilistan www-sivuja, siellä on ihana artikkeli myös läheisyyden tarpeesta ja rinnalla nukkumisesta, mikä minun ajattelutapaan sopii mainiosti.) Saatiin kaikki unta melkoisesti pollaan, kun tästä alkoi tulla tapa. Tiedä sitten mistä oli kiinni, mutta 3-kuukautisesta on nukkunut jo täysiä yöunia.



Joskus nukkuvaavauvaa omaan sänkyyn siirtäessä vauva joskus havahtui, useammin kyuitenkaan ei eikä tällöinkään herännyt myöhemmin mitenkään kauhuissaan. Nyt ei enää niin nukahdakaan tissille ja olemme kokeilleet sitten uusia iltarituaaleja (sadun lukemista, unilauluja tuttujen rutiinien lisäksi).



Puolta tuntia kauempaa ei ole tarvinnut silti imettää kuin tiheän imun kausina, alun puolituntisista siirryttiin jo 3-4 kk paikkeilla 10-15 min imetyssessihoin.



No, ettei tästä tule loputon romaani, summa summarum: Minua jurppii eniten se, että vauvoja pidetään oveluksina ja juonittelijoina, jotka jollekin joskus opittuaan muodostavat siitä pahan tavan, esim. sitten tissille nukkumisen. Varsinkin alle 4 kk vauva saa mielestäni saada kaiken sen mistä se entien nauttii, sitten opetellaan siitä vähitellen pois tuskalla tai ilman - meillä ei mitään tuskaa kyllä ole ollut. En kyllä raaskisi huudolla opettaa alle puolivuotiasta mihinkään, ellei sitten äiti ole väsymyksestä riekaleina, rinnanpäät verillä tai muuten vauvan kuvio menee vaan aivan mahdottomaksi.... Meidän vauvan kummisetä totesi mielestäni asiantuntevasti: Tissille nukkuminen on pikkuvauvojen oikeus!



Mutta toivottavasti joku osaa antaa tänne oikeankin vinkin ;)...

Ihmetys74 ja vaavi 8kk


Ostin liinat ja myöhemmin reput juuri siksi, kun vauva halusi olla vain sylissä ja yleensä muusta tuli vain huutoa. Vaunuunkin piti siirtää nukahtaneena, muuten tuli huuto. Äidin olkapäät ja hartiat vaan oli romuna.



Mutta sitten myöhemmin helpotti, miksei sinullakin.

Olet saanut varsin hyviä vastauksia, eikä minulla taida olla paljoakaan lisättävää - mitä nyt myötätuntoa ehkä. :)



Oma poika on jo 8,5kk ja nykyään elämä on " ihanan helppoa" . Mutta mielessä on raskaana ne ajat, kun olin aivan totaalisen uupunut vauvan kanssa ensimmäiset 6kk. Minulla on ihana mies, joka tekee kotona hirveän paljon ja on tosi hyvä vauvan kanssa. Silti koin hirveän rankaksi ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa. Mieheni olikin kyllä välillä tosi pitkiä päiviä töissä ja välillä tuntui, että sain olla vauvan kanssa kaksin yötä päivää, vaikka näin ei todellisuudessa ollutkaan.



Olen ammatiltani sairaanhoitaja, paljon lapsia ja vauvoja hoitanut, sekä terveitä että sairaita. Luulin, että olin valmistautunut vauva-arkeen. Silti se yllätti totaalisesti. Nyt odotan alkumetreillä jo toista lasta, ja mielessä onkin monia asioita joita aion tällä kertaa tehdä toisin tai ainakin yrittää! :) Mielenkiinnolla odotan, millainen vauva meille tulee ja miten sen kanssa jaksan.



Esikoisen kanssa rankkoina kuukausina auttoi keinutuoli ja kantoliina. Todella lämpimästi suosittelen kantoliinaa. Varsinkin nyt, kun on viileä vuodenaika. Oma vauva oli pahimmassa kantovaiheessa silloin, kun oli niin kuuma että välillä oli mahdotonta liinaa käyttää. Kuitenkin sain monet kerrat vauvan siihen rauhallisesti nukkumaan ja omat kädet vapaiksi. Toisaalta alaselkäni rasittui pitkästä kantamisesta usein pahasti, mutta se oli vain vaihtelua siihen niska-hartiasärkyyn, jota sylissä kantaminen aiheutti! :)



Ja tosi hyvä vinkki oli joltakin vastaajalta tuo, että riisuu vauvan ottamaan ilmakylpyä. Meillä tuo toimi lähes joka kerta.



Sitten sanoisin vielä, että armahda itseäsi sen verran, että suot itsesi käydä esim. vessassa rauhassa. Tiedän, että on raastavaa kuunnella pienen vauvan itkua sen aikaa, mutta kyllä se vauva pärjää. Jätä omaan arvoonsa sellaiset " jo 20 sekunnin itku aiheuttaa muutoksia vauvan aivoissa" jutut, en tiedä oletko niitä edes joutunut kuulemaan. Minä jouduin, ja voin sanoa että kärsin hirveästi sen takia. Joskus kun on PAKKO antaa vauvan huutaa enemmän kuin 20 sekuntia!



Jokaisella pienellä vauvalla on jokseenkin voimakas läheisyydentarve, mutta olen ihan varma siitä, että joillakin se on huomattavasti voimakkaampi kuin toisilla. Ei pidä syyttää itseään siitä, että kokee sen raskaaksi. Mutta asian kanssa voi oppia elämään, ja siinä voi auttaa juuri se, että pitää mielessä vaiheen väliaikaisuuden.



Tsemppiä sinulle! Kuulostat fiksulta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä. Varmasti teilläkin ennen pitkää helpottaa.

Varsinaisesti mitään lisättävää ei mulla ole muiden kirjoituksiin. Vauvat nyt joskus ruukaavat olla sylikissoja eikä sille mahda mitään (laiha lohtu). Mutta sen haluaisin sanoa KAIKILLE että annetaan toisillemme lupa sanoa ääneen että se saattaa ahdistaa! Äiti saa sanoa,että haluaisi ilman vauvaa tehdä joskus jotain, ettei jaksa koko päivää pitää yhtä sylissä. Joskus se, että asian sanoo ääneen eikä sitä tunnetta tarvitse hävetä tai kieltää, helpottaa. Äitien ei tarvitse olla yli-ihmisiä, jotka vauvan saatuaan " osaavat työntää kaikki omat tarpeensa taka-alalle vuodeksi" , vaan sopeutuminen saa viedä aikaa ja se saa tuntua rankalta!



Tsemppiä ap:lle, jonain päivänä huomaat että vauvasi ei tarvitsekaan niin paljon syliä!!

Ensimmäiseksi, voimia sinulle! Kirjoituksesi olisi voinut olla omani n.2,5v. sitten. Nyt tämä sylissä olija on jo 2v7kk reipas isosisko, vaikka sylissä viihtyy edelleen ;D



Itselläni oli samanlainen olo ja tuntemukset, mutta kuten joku muukin kirjoitti, yritin vain tehdä elämäni mahdollisimman helpoksi. Itsestäni ei ollut itkua kuuntelemaan, vaikka ajatuksena se ei tuntunutkaan ahdistavalta, vaan en viitsinyt turhaan huudattaa. Eli söin vauva sylissä, join kahvit, käytin välillä rintareppua, siirsin nukkuvana vaunuun neidin nukahdettua(huusi siellä muuten koko ajan ;D)kävin suihkussa vauvan katsellessa vieressä sitterissä tai sitten äkkiä muuten pikapesulla ja suihkussa sitten isän ollessa kotona. Sitten neiti alkoi viihtymään joskus n.puolen vuoden jälkeen, kun pääsi itse liikkumaan eteen päin. Vielä se helpottaa! Tsemppiä ja huolehdi itsestäsi, käy vauvan kanssa ulkoilemassa ja järjestä itsellesi joskus hetki aikaa yksinään oloon tai käy tapaamassa ystäviä hetki.



Lapset muuten ovat tuossa hellyydentarpeessa kovin erilaisia, ei todellakaan ole kysymys siitä, että äiti haluaisi päästä lapsesta eroon, jos haluaisi syödä itse tai käydä vessassa ;)Ymmärrän hyvin. Toinen lapseni on ollut pienestä saakka taas sellainen, että viihtyy hetken yksinkin ja muutenkin paljon rauhallisempi luonteeltaan. Kaikki wc-käynnit ja syömiset onnistuneet yksinkin. Niin ne ovat erilaisia nuo pikkuiset!



Voimia ja hyvää kevättä,

t.Saraida ja tytöt 2v7kk ja 7,5kk

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat