Seuraa 

Mitenkä heinäkuisten viikko on lähtenyt käyntiin? Me odottelemme isän kanssa kovasti perjantaita ja ultrausta. Kyllä se vain kovasti jänskättää...



Motivaatio työmaalla on kokenut kolauksen. Olen laskeskellut, että töihin pitäisi enää herätä 39 aamuna. Kesäloma alkaa siis olemaan melkoisen lähellä. Tekisi mieli vain touhuilla kotona ja ottaa kunnon päiväunia.



Tuleva äityli ja heinähattu, rv. 20+1

Kommentit (20)

Kuin myös, rakenneultra oli eilen... Kyllä jänniti, mutta kaikki masussa hyvin ja pieni potki siellä ihan hirveästi ja liikutteli sormiaan!!! Kun lääkäri ultrasi naaman kohdalta, liikutti huuliaan kuin olisi jutellut meille =)



meillä painoarvioksi annettiin 422g ja viikkoja eilen 21+0. Tosin molemmissa ultrauksissa laskettuaika on arvioitu hieman varhaisemmaksi, mutta papereissa edelleen 25.7.



mekään ei sukupuolta kysytty, potkimisen perusteella toinen poika olisi tulossa. (Esikoisen lempisana tällähetkellä on PELATA, eikä tämä potkimisessa kyllä kakkoseksi jäänyt!!!)



Tästä on hyvä jatkaa masun kasvattelua!!



pilke

Ajattelin nyt viimeinkin kirjoittaa tänne vauvan keskusteluun...rekisteröin nimimerkkini jo muutama vuosi sitten, mutta en ole kertaakaan osallistunut keskusteluun!!! Odotan toista lastani, rv 21+4. Laskettu aika on 21.7. Mulla on kiireistä työ/opiskelurintamalla, vielä pitää jaksaa koko kevät... mutta jos stoppi tulee niin tulee. ei siitä kannata sitten stressiä ottaa. ja kotonahan energiaa vielä lisäksi vie hieman alle 4-vee tyttönen. Rakenteessa kävin rv19, kaikki oli hyvin ja pikkuinen pippelikin oli tulkittavissa haarovälissä...:) mutta katsotaan nyt, virhemarginaali on olemassa ja pääasiahan on lapsen terveys! Nyt on kyllä hyvä hieman psyykata tulevaa isosiskoa, joka on ilmoittanut, että meille voi sitten syntyä vain tyttö! Ihanaa päivänjatkoa kaikille! Ä82

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Huomenna olisi vihdoinkin rakenneultra, juku kuinka sitä ollaankin odotettu!

Vielä siis yksi yö pitäisi jaksaa =)



Täällä vointi on ihana, keskiraskauden reippaus on vieraana ja pesänrakennusvietti kovimmillaan kun tässä suunnittelen kotiin kaikkea uutta =) Menee jo niin suureksi suunnitelmat, että tarvittaisiin rakennusmiehet töihin ja lisälaajennuksia sinne tänne =)

Vauvalle ei olla hankittu mitään, kahden edellisen lapsen vuoksi kaikkea jo löytyy ja koska ei haluta sukupuolta tietää etukäteen niin ei oikein sitten hankintojakaan huvita tehdä, teen sitten kun pikkuinen syntyy. Edellisillä kerroilla olen ainakin ollut niin voimissani synnytyksen jälkeen että heti olen voinut sännätä tarpeellisia juttuja ostamaan =)

Ihanaa kun tulee kesä, meillä on kevät jo pitkällä ja ihanan kesän tuntu. Sunnuntaina lennän taas tyttöjen kanssa Suomeen ja toivottavasti saataisiin tällä kertaa nauttia hiukan lämpimimmistä säistä kuin viimeeksi kuukausi takaperin kun oli kokoajan mielettömät pakkaset.



Mukavaa maanantaita ja pirteitä päiviä!



Duracel ja Liti rv 20+4

äityli82: Esikoista täälläkin odotellaan...



Huomenna on neuvola ja saan Kelan lomakkeet... sydänääniä päästään myös kuuntelemaan.



Kaveri potkiskeli iltapäivällä oikein urakalla, kun join kahvia... mitä harvemmin teen. Taitaa kofeiinin vaikutus olla keskimääräistä rankempi pallerollekin, heh!



t. Newbie & piltti 21+6

Eilen neuvolassa kaikki vaikutti ok:lta, mitä nyt hiukka valkuaista oli virtsassa. Painoa oli tullut viitisen kiloa alusta, hb 116 (ok minulle), verenpaine 110/60, Sf-mitta 19,5 ja naperon syke oli korkeimmillaan 163.



äityli_82: Meille kätilö sanoi toista kertaa sukupuolta kysyessäni, että heiltä on kielletty ajan käyttäminen sen selvittämiseen. Ehkä hän näki tai ei nähnyt¿?



t. newbie & piltti 22+1

Eilen oli todella ihana sää täällä Etelä-Suomessa. Töissä olin kyllä 6 tuntia, mutta matkat menin sauvoilla kävellen. " Baby beltin" olen ottanut jo käyttöön. Tukee hyvin masua, kun reippaasti kävelee.



Onko muilla ollut turvotuksia?

Itse olen huomannut aamuisin sormien olevan turvoksissa ja eilen oli sukista jäänyt aika kovat painaumat nilkkoihin. Pikkasen huolestuttaa, koska esikoista odottaessa turvotukset alkoivat vasta n. 30 raskausviikolla. Suolaa käytän jo muutenkin hyvin vähän ruokavaliossa. Pitää varmaan vaan alkaa valitsemaan entistä vähäsuolaisempia elintarvikkeita ja juomaan vettä enemmän. Neuvola on viikon päästä, joten silloin saan varmaan jotain " mielenrauhaa" .



Nyt pitää palata tenttikirjojen pariin!

Eilen alkoi sairasloma kun ei tuolla töissä enää jaksanut. Outo tunne. Ei millään sisäistä että nyt sitä köllötellään kotosalla viimeiset kuukaudet ja kasvatellaan vauvoja.

Perjantaina on neuvola ja tarkoituksena olisi saada nuo kelan paperit. Äitiyspakkauksia otetaan ilmeisesti kaksi ja viimeinen rahana, ennen papereiden palautusta haluan kyllä nähdä uuden pakkauksen, joten lapsimessuja odotellaan.

Nyt pitäisi keksiä jotain täytettä näihin päiviin, kun ei tunnu tuo aamun tv tarjonta olevan kovin runsasta. Onneksi lapset palailevat kotiin iltapäivästä niin saa jotain tekemistä.

Aamupäivän olen surffaillut netistä ja listannut puuttuvia vauva tarvikkeita (mies saa slaagin illalla nähdessään listan...). Kuinkakohan pitkäksi tuo lista kasvaa seuraavien kuukausien aikana...



MotherOf4 ja Tiku&Taku rv. 21+1

meni neuvolan jälkeen maha ihan kovaksi. Koitin soittaa neuvolaan, ku oli soittotunti mutta oli yks ja kaks muutaki jotka sinne soittelivat, joten en päässy läpi. Soitin sitten kaverin äitille, joka on kätilö. Se sano että supistus mulla oli ollu, määräs lepoa, vettä ja lääkettä roimasti jos tulee vielä ja varsinki vähän ajan sissään.

Ei onneksi ennää tullu mittään ja poika tuntu potkiskelevan meleko ilosesti massussa. Onhan se kauheeta ku tullee jottain tuommosia ja ite ei tiiä mittään että mistä vois johtua ja mitä kaikki tarkottaa ku ei tuota kokemusta raskaudesta ollenkaan...



Duracel: Minullaki on tullu nyt kolme päivää maitoa oikeesta tissistä. Oli vähän jännää ku alko t-paita maanantai-iltana kastumaan :) Myöhemmin vasta sitten hoksasin että eihän tuo muuta voi olla ku mammaa!

Kertokaa kaikki ketä tietää, että mistä se oikein johtuu ku tulee tässä vaiheessa tuota ainesta? Voiko tästä päätellä jotain sitten " oikeasta" maidon tulosta synnytyksen jälkeen?



Ei muuta, aurinkoisia ilmoja jokapuolelle! :)

t: Annemari ja minimutti 21+2

Mulla olisi nyt rakenneultra-aika, mutta käväisin lääkärillä tunti sitten kyselemässä kun ohi kävelin, että minkälaiset jonot siellä on niin vasta puoli seiskalta pääsen sisään. Täällä aina hiukan kestää ja ajat ovat myöhässä, viimeeksihän minulla oli aika perjantai-iltana 19.00 ja sisään pääsin 22.30. Nyt oppineena soitan ja kysyn aina hiukan ennen aikaa mikä tilanne ja kauan jonoa ennen aikaani, ei tarvitse odotushuoneessa tuntitolkulla kököttää.

Päästään miehen kanssa yhdessä ultraan kun lapset menevät naapuriin siksi aikaa leikkimään =)

Palailen ultran jälkeen kertomaan kuulumisia, peukut pystyyn että kaikki olisi kunnossa.

Eilen alkoi toisesta tissistä tulla maitoa, esikoisen kanssa oli sama juttu että näin aikaisin alkoi tulla, kuopuksen kohdalla sama tapahtui vasta synnytyksen jälkeen ja maidon tulo oli muutenkin niukempaa, vaikka eipä tämä taida vielä mitään kertoa =)



Mukavaa tiistai-iltaa kaikille! Ja Motherof4:lle leppoisia sairaslomapäiviä!!!!



Duracel ja Liti rv 20+5

äityli_27: Olen perinyt matalahkon verenpaineen isältäni... eli sukuvika tuokin. :) Eipä ole haittaa tähän asti ollut, kun ei pyörrytä...

Toivottavasti immeiset hoksaapi tänne kirjotella!

Lenkiltä juurikin saavuin ja tulin lukasemaan näitä juttuja, joskaan eihän tänne vauvaan näköjään enää paljo kirjotellakkaan.

Neuvola-aamu oli tänään, ja voihan verenpaine ku se tykkää olla korkealla. Viimeksi oli hyvä, nyt taas noussu. No, pittää vähentää suolan käyttö minimiin. Poika siellä oli aamujumpalla just ku kuunneltiin sydänääniä =) Ekaa kertaa mitattiin sf-mitta, joka oli 18cm, napaan asti tuntuu yltävän. Painoa oli tullu huimat 100g/vko, heh :)



Äityli(kö?) se kyseli jotta onko ensimmäisen lapsen oottajia kehissä. Minä ainaski oon. Käytiin rakenneultrassa viime keskiviikkona, TOIVOTTAVASTI SINÄ NÄET VAUVAN PAREMMIN KU MINÄ! Jotenki ínhotti koko toimitus ku se lääkäri oli jotenki pölvästi ja telkkariki ihan liika kaukana =) valivali.



Täällä oulussa paisto äsken jopa himpun verran aurinki, kyl se kesä tulloo kovasti :)



No, nyt me mennään masun kans syömään ja lähdetään sitte kyläileen. Hyviä vointeja ja terkkuja kaikille heiniksille!

tv: annemari ja minimutti 20+6

moi. en oo tällä viikolla kirjotellu ku tultiin tiistaina reissusta, oltiin kylpyläkierroksella Imatralla ja Kuopiossa. Kivaa oli lillua kloorivedessä ja porealtaissa vaikka iho ei oikein tykkä.. ja varpaaseenki tuli tulehdus.. mut pääasia et sai vähä nähä muuta maailmaa.. mahaki unohtu vähäksi aikaa..



sadetar: eihän toi sun painonnousu oo mitään, mulla oli eilen neuvolassa 850 g viikko ja en kehdannu sanoo et oikeestaan se 4 kiloo tuli ihan viikossa.. tolla lomalla meinaan tuli syötyä pikkusen liikaa ja epäterveellisesti..(jaiks) .. ja musta tää mahaki on yhtäkkiä pompohtanut hirveen isoksi.. mulla oli muute sikiön syke sama ku sulla 145 ja poikaahan mäkin epäilen...



Mulla on alkanu sikiö tosi aktiiviseksi.. se jumppaa jatkuvasti... ja on alkanu painaa alavatsaa.. aattelin alkaa käyttää tukivyötä, onks kellään muulla vyötä jo käytössä? pitääkö se laittaa kuinka tiukalle?



joo töihinlähtö.. puuh ..



Millaste ja napsu 21+2

Pahoitteluni tosiaan tuosta epäkelvosta otsikosta! Käsi lipsahti enterille ennen aikojaan ja nyt sitä ei sitten enää korjaa erkkikään...



Lappeenrannassa paistaa aurinko täydeltä terältä. Pienoiselle päänsäryllekin tekisi terää päästä ulkoilmaan, mutta töissä on vain kökötettävä. Noh, enää 39 aamuherätystä työelämään. :)



Alapaine koholla täälläkin. Kovasti haluaisin hommata oman verenpainemittarin, jotta sitä voisi aamuisin seurata itse kaikessa rauhassa. Tuntuu, että jännitän sitä mittaustakin ja hermoilen sitä tietäen, että arvot ovat varmasti taas koholla.



Äityli & Heinähattu

...kun jollain verenpaineet on noin alhaiset ku siulla newbie! Meikäläisellä kun alapaine huitelee aina lähempänä 90! Sukuvika... Saas nähdä, laittavatko jossain vaiheessa lepoon. Parina päivänä on ollut päänsärkyäkin, johtuneeko paineista?



teretulemast mukaan j.e.p... Mekin odotellaan pikkukakkosta ja viikkoja kasassa 21+6.



Nyt vaan omaa napaa... Meillä on supparit vähentyneet selvästi. Olenkin yrittänyt ottaa iisimmin tuon 3 vuotiaan uhmaajan kanssa, niin stressi on laskenut.

Tänään oli neuvola ja hemppa oli taas laskenut..nyt oli 125. Hui, joudunkohan syömään rautaa??

verenpaineet oli 130/70 ja painoa oli tullut viikkoon melkein 500g...jaiks!!!! Sf-mitta oli 20cm eli se menee yläkäyrän tuntumassa..

Vauvelin sydäntä kuunneltiin ja 145 oli syke tiheys... Menikös se jotenkin niin että poitsuilla on alhaisempi syke kuin tytöillä...???

Sen dopler- masupainelun jälkeen vauveli suuttui ja alkoi ihan vimmatusti riehua. Tämä tulokas yrittää tulla vatsanahan läpi kyljestä.



On se vaan ihmeellistä miten nopiaa tämä aika menee nopeesti... Enää 18 viikkoa laskettuun aikaan...



Hyvää viikon jatkoa kaikille heinkisille!!! ( . )



t.sadetar, eppu 21+6 ja tytteli 03 ja mies 80

Vihdoinkin tuo kauan odotettu ultra takana ja kaikki oli kunnossa. Huokaus ja helpotus =)

Pikkuinen oli 350g ja iloisena siellä meille vilkutteli.

Rakenteet kunnossa ja sukupuolikin osattiin pitää salassa, vaikka mieli olisi tehnyt sanoa että halutaan tietää kun lääkäri sitä meiltä kyseli. Nyt saadaan jänitys pidettyä loppuun kun tänne asti ollaan jo selvitty =)

Mukavaa keswkiviikkoa kaikille!

Duracel ja Liti rv 20+6

Onkos teistä kuinka moni saanut/halunnut sukupuolen selville rakenneultrassa? Meille ei toisaalta ole mitään estettä tietää sukupuoli jo etukäteen, jos nyt sitten perjantaina ultraaja kysyy, haluammeko sen tietää ja jos se selvästi näkyy... Mies oli kyllä sitä mieltä, että mikäli tietoa meille tarjotaan, otetaan se vastaan.



Äityli & Heinähattu

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat