Vierailija

osaiskohan jotu tukea/neuvoa mua.. niin hirveä ahdistus päällä, että en pysty kohta enää tekemään mitään.

olen 1,6v lapsen yh, lapsen isä jätti heti raskauden alussa, eikä ole ikinä lasta tavannut.

nyt kuulin muutama pvä sitten että lapseni on saanut just puolisisaren..

ja siitä tämä hirveä ahdistus alkoi,eikä loppua näy.. pyörii niin kaikki asiat mielessä..

miten voi noin julmia ihmisiä olla, hylkäävät toisen lapsen, mutta sit tekevät toisen heti perään..

onko täällä ketään joka ymmärtäisi näitä mun tunteita..?

saman kokeneita..?

mitä teen tän ahdistuksen kanssa, sydäntä puristaa niin että sattuu..

mitä mä oon tehny ansaitakseni tällästä..

Kommentit (21)

Eihän sitä tiedä jos vaikka miehen vanhemmat olisivat hyvinkin iloisia voidessaan luoda suhteen lapsenlapseensa vaikkei tämän isä välittäisikään lapsesta - ja lapsi saisi tuntea isovanhempansa. Samalla se olisi hyvä " kosto" miehelle jos hän vähääkään välittää vanhempiensa mielipiteistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toivota samassa viestissä tervetulleeksi katsomaan myös tätä niin ja niin vanhaa esikoistaankin (?), jos perheenrakentamiskiireiltään millään joskus ehtii.

Ja kuten edellisessä viestissä hyvin sanottiin: pitäisi pyrkiä pois katkeruudesta. Ajattele, että sulla sentään on ihana lapsi (ei itsestään selvää kaikille, kuten lapsettomuus-palstalta käy ilmi) ja tulevaisuus täynnä hyviä juttuja.

Olen pahoillani...On tuttuja tunteita, vaikkei mulle ole käynyt ihan samalla tavalla, lapsen isä jätti meidät lapsen ollessa alle vuoden, rakastuttuaan toiseen naiseen(seurustelivat siitä lähtien kun lapsi oli puolivuotias) ja ovat nyt menossa naimisiin. Eipä sille ahdistukselle oikeen mitään voi, pahimpina hetkinä mä keskityin vaan siihen, että sai päivän kunnialla loppuun, tai tunnin, tai hengityksen. Kotiin ei kannata jäädä, ulos kävelemään tai kerhoihin. Ja yrittää toimia lapsen parhaaksi. Pikku hiljaa yrittää päästää negatiivisista tunteista irti, yrittää antaa anteeksi, jatkaa omaa elämää. Voimia.

Kostonhimo on tervettä niin kauan kuin ei oikeasti mene kostamaan! Sen tietää kaikki. Paikallislehdessä tuollainen ilmoitus on lapsellinen.



Mä ainakin olen niin rikki siitä, että lapsi kasvaa ilman isää, että seuraava yh, joka tappelee tapaamisoikeuksista ja kehtaa sanoa, että onpa teillä helppoa - saa turpaansa.



Yleensä huumorintajuni pelaa, mutta tässä asiassa ei sitten yhtään.



Syykin selvisi sitten; hänen " toinen" tyttöystävänsä oli myös raskaana. Poika jo 17-vuotias, ei mitään yhteyksiä isäänsä jolla lienee jo liuta lapsia mutta tämä yksi poika ei kiinnosta.

Todella vaikeita oli alkuvuodet ja katkeruus meinas nostaa päätään,mut pikkuhiljaa katkeruus väisty ja pystyin antamaan anteeksi,josta laitoin hälle viestinkin..Toki tulee hetkiä kun on väsyneempi tms..voimia

Varaa heti aika psykologille tai perheneuvolaan. Uskoisin että tollaset asiat herättää niin katkeria tunteita, ettei niistä yksin pääse eroon.



Kannattaa muistaa kuitenkin, että kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu toistensa kanssa perhettä perustamaan. Toisten kanssa tahtoo elää vain kahdestaan, joku toinen voikin herättää perheenperustamishalun. Lapsien kannalta tietenkin vaikeaa ja ikävää.



Vaikkei ollenkaan vastaa tilannettasi, niin itse seurustelin 7 vuotta ihanan miehen kanssa ja haaveilin lapsesta hänen kanssaan. Mies kuitenkin keksi aina syitä odottaa. Naimisiin ei kuulemma koskaan halunnut. Kaksi kuukautta erostamme hän löysi uuden naisen ja kolme kuukautta erosta tämä nainen oli raskaana, talon osto suunnitelmissa ja naimisiinkin menivät melko pian. Aluksi tuntui tosi paskalta kun mietin, miksen minä kelvannut, mutta sittemin olen ymmärtänyt, että meidän suhde perustui juuri sille kahdestaan ololle ja sen ihanuudelle. Perhe-elämä meiltä tuskin olisi onnistunut. Onneksi olen nyt saanut sen uuden mieheni kanssa, ja melko nopealla vauhdilla mekin etenimme kun tapasimme.

Luuletteko te, että se mies sieltä yhtäkkiä palaa puolentoista vuoden jälkeen huolehtimaan jälkikasvustaan? Todennäköisesti ei.



Hyssyttelyä vaan jatkettaisiin silti, hyvä jos saa jossain virtuaalisella palstalla sanoa, että kylläpä ottaa päähän. Miehet itse päästetään kuin koira veräjästä sanaakaan sanomatta, kuten niiiiiiiiiiiin monta kertaa tässä elämässä muutoinkin. :P

Minusta tuollainen temppu äijältä ansaitsee julkisuutta. Jutun voisi sinne paikallislehteen laittaa niin, ettei kenenkään nimiä mainita, mutta jos asianomainen sen lukee, niin luulisi kellojen alkavan päässä soida.



T: 12 ja jo syntymättömänä isänsä hylkäämäksi tullut 33 v.

on ystäviä joille puhua, tuntuu vaan etteivät ymmärrä.. en itsekkään osannut kuvitella tät ahdistuksen määrää ennen kun kuulin.. vaikka tiesin että mahdollistahan se on



ap

miehellä olisi uusi perhe... Lapseni on nyt 4-vuotta vanha, ja mä olen tuskaillut tätä asiaa päivittäin kohta 5 v. Olen käynyt perheneuvolassa ja yksinhuoltajien olohuoneessa. Puhunut, puhunut ja puhunut. Mutta ei tähän mikään auta! Lapsi ei ole tällä hetkellä kovin kiinnostunut tilanteesta, joten helpottaa kun ei joudu selittämään lapselle.



En tiedä mikä tähän auttaa, ei ehkä mikään?



Super-voimia sinne. Tiedän mitä käyt läpi! Helvettiä...

Tietystihän sitä ehkä voisi kertoa miehen uudelle naiselle millaisen paskapään on ottanut vaivoikseen, mutta ei sekään omaa tilannetta enää miksikään muuta.

Että lähtee kostamaan. Ei koskaan hyvä juttu. Sun täytyy päästä sinuiksi tilanteen kanssa hinnalla millä hyvänsä!!! Katkeruuteen jääminen on pikkusieluista ja vahingolista lapsellesikin. Keskityt siihen mitä teillä on, et siihen mitä teillä ei ole.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat