Seuraa 

... ja se, että mikään ei riitä ja että oletusarvo on, että ylitöitä tehdään? Mua on ruvennut ihan suunnattomasti ahdistamaan ko. mentaliteetti. Oon ollut uudessa työpaikassani 5 kk ja haastattelussa lupauduin tekemään n. kerran kuussa ylitöitä. Todellisuus on hieman toista ja tuntuu, että kun lähtee lapsia hakemaan neljän aikaan niin saa lähteä huonolla omalla tunnolla töistä. Onko nykypäivä vain tällaista vai löytyykö sellaista alaa, jossa kunnioitettaisiin työaikoja... Iltaisin en yleensä tee töitä (en edes jaksaisi lasten nukkumaanmenon jälkeen), mutta tuntuu, että sitä odotetaan työnantajan taholta...



Kovasti yritän miettiä miten pääsisi tästä oravanpyörästä eroon. Vähempään palkkaankin olisin tyytyväinen, mutta pitäisi keksiä mikä on mun juttu ja missä tosiaankin saisi tehdä normaalia työpäivää...! Ja että olisi vielä sellaisessa vireessä, että jaksaisi leikkiä lasten kanssa...



Antakaapa hyviä vinkkejä!

Kommentit (12)

Minä toimin taloushallinnon tehtävissä. Kiirettä tuovat järjestelmämuutokset, organisaatiomuutokset... jotka ovat ilmeisesti jatkuvia. Uskotaan, että kyllä tämä tästä, kunhan tämä saadaan tehtyä ja taas tulee joku uusi muutos. Mielestäni liian montaa asiaa yritetään tehdä samanaikaisesti...



Olen kyllä päättänyt, että venyn ne kuunvaihteet ja tilinpäätökset (johon haastattelussa lupauduin). Pomo istuu illat toimistolla ja tekee vielä kotona töitä... siinä tulee itelleen sellainen fiilis, että pitäisi itsekin tehdä enemmän (vaikken ole lupautunut enempään)... eli kyllä sitä osaltaan itsekin itselleen niitä paineita luo. Pitäisi osata paremmin erottaa työ- ja vapaa-aika.... ei ole kyllä nykypäivänä kuitenkaan helppo tehtävä tunnolliselle ihmiselle, kun pitäisi aina olla tavoitettavissa...



Joo.. eli kaipa sitä tosiaan pitäisi " kovettaa" itseään eikä olla liian tunnollinen - elämä voisi olla onnellisempaa!

Olen rahoitusalalla tiimissä jossa kaikki muut ovat miehiä ja poden usein huonoa omaa tuntoa siitä, kun pitää lähteä neljältä hakemaan lapset. Välillä teen töitä kotoa, mutta viime aikoina olen alkanut miettiä miksi ihmeessä. Miksen käytä sitäkin aikaa ihanien lasten ja miehen kanssa. Se on valitettavaa, mutta harvoin raatamisesta mitenkään palkitaan. Olen mieheni kanssa (joka on isohkon yrityksen johtoryhmässä) usein jutellut siitä, että naiset ovat liian tunnollisia. He raatavat pienten nippeliasioiden parissa burn outin partaalla, mutta ei heitä siitä mitenkään palkita. Ne jotka tekevät isoja asioita pääsevät urallaan eteenpäin ja raatajat, jotka valitettavasti usein ovat naisia, vaan polkevat paikoillaan. Itsekin olen huomannut, että palkka on noussut sitä mukaan kun työtunnit ovat vähentyneet. Lasten syntymän jälkeen opin delegoinnin kultaisen taidon ja itselläni olen yrittänyt pitää vaan tärkeitä, yrityksen kannalta merkittäviä tehtäviä... mutta välillä kyllä huomaan pakertavani vanhaan malliin pikkuasoiden parissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eehe:

Lainaus:


Minä toimin taloushallinnon tehtävissä. Kiirettä tuovat järjestelmämuutokset, organisaatiomuutokset... jotka ovat ilmeisesti jatkuvia. Uskotaan, että kyllä tämä tästä, kunhan tämä saadaan tehtyä ja taas tulee joku uusi muutos. Mielestäni liian montaa asiaa yritetään tehdä samanaikaisesti...




Vaikka kyllä sitä samaa kuuluu kaikista taloushallinnon paikoista, mutta tuntuu, että meillä eri toten muutetaan kaikki samaan aikaan...

Itse olen ollut uudessa työpaikassani 6kk, ja voin sanoa että ahistaa aivan mielettömästi, välillä. Olen miettinyt, miksi ahistaa, ja niitä on lukematon määrä, esim. yrityskulttuuri erilainen kun entisessä työpaikassa, vielä vieraat työkaverit, sekava organisaatio, epäselvät toimenkuvat, huono perehdytys jne. Kyllä tulee useasti mietittyä: " mikä minusta tulee isona" . Ajatus maallemuuttamisesta, kiireettömyydestä on unelmaa. Olen huomannut., että rentoutuminen auttaa myös. Siihen hyvä avun olen löytänyt rentoutuslevyistä (meditaatio ja NLP-cd kirjastosta).

Tsemppiä!

työ+pitkät työmatkat+lapset yhtälön lähes mahdottomaksi. Mulla ei ole kertakaikkiaan ollut voimia keskittyä lapsiin. Huomaan sen nyt kun jäin äitiyslomalle, että hei, mullahan on kaks ihanaa lasta, joiden kanssa on ihana olla ja viettää aikaa! Se hirveän kiirepaineen poistuminen elämästä (vauva ei ole tosin vielä syntynyt:) tuntui ihan konkreettisena rentoutumisena. Ehdin puhua rauhallisesti lapsilleni, ehdin auttaa heitä, ehdin kuuntelemaan heitä...


Olen vielä äitiysvapaalla ensimmäisestä lapsesta, mutta nyt jo ahdistaa miten sovitan työn ja perheen. Käyn nytkin silloin tällöin töissä ja ahdistaa ne asiat, miten niitä sotkuja selvitellään.



Olen henkilöstöhommissa, ja niissä on kiemuroita jos jonkinlaisia.



TuiTui kirjoitti hyvin, että naiset usein näpertää ja miehet etenee. Ollaan näitä asioita kanssa pohdittu kovasti ystävien kanssa ja yritetty päästä eroon liiasta tunnollisuudesta.



Pahinta on juuri se henkinen lasti joka tekemättömistä töistä tulee. Sitä ei vaan kehtaa tehdä ihan törkeän näköisiä puolittaisia juttuja vaan jää viimeistelemään, tarkistelemaan jne.



Aargh, mitähän minä haluaisin tehdä isona...



t. Heini

Miehelle voi soittaa, että tulen vähän myöhemmin tänään kotiin (ellei sekin ole ylitöissä), mutta lapselle ja lapsen hoitajalle ei voi. Ne on sovittava etukäteen ja muutenkin on parempi jos joku kuitenkin hakee lapsen ajallaan (isä, mummu, setä tms.).



Nykyään tuntuu, että väkeä vähennetään ja työt ei muutu miksikään eli olemassa olevien pitäisi vaan tehostaa työskentelyään, joskus vain sen rajan tultava vastaan.

Olen tehnyt samaa työtä samassa yrityksessä kohta 10 vuotta joista 2 olen olen ollut äitiyslomalla/hoitovapaalla. Jos vertaan työtahtia ja työmäärää alkuaikoina tähän päivään niin työmäärä on nelikertaistunut mutta henkilökunta on puolittunut. Tehtävät on myös tulleet vaativimmiksi koko ajan. Näin ollen työtahti on aika pakonomaista puurtamista.

Ylitöitä (rahassa) meillä ei saa tällä hetkellä tehdä mutta saldoja saa tehdä jos tilanne vaatii. Mielipiteeni on kuitenkin se, että viimekäden vastuu työn tekemisestä on esimiehelläni ei minulla työntekijänä. Olen myös tänäm tuonut esimiehelleni esille kun hän painosti meitä. Pyysin hankkimaan lisää resursseja jos panoksemme ei miellytä. Teemme sen minkä ehdimme.

Illalla on niin väsynyt ettei jaksa pojan kanssa tehdä mitään. Hyvä, että jaksaa iltatoimet hoitaa. Ja se harmittaa!!!

Toivottavasti parannusta tulee uuden esimiehen myötä!

Olisi kiva tietää millä alalla oikein olette? Olen usein miettinyt, onko se ahdistus vain itse aiheutettua, tunne siitä että pitäisi pystyä vielä parempaan, vielä enemmän, vielä nopeammin jne.

Vai onko se esim. myyjillä liian haasteelliset tavoitteet?

Vai se. että me naiset sanotaan harvoin." ei" ?

Vai mikä se on?

Minä rahoitusalalla.

Minäkin pakerran tilinpäätökset kuukausittain, mikä tarkoittaa että noin viikko kuukaudesta hädin tuskin näen perhettä. Eikä se mitään, kyllä minä tähän olen tottunut, mutta se stressaa ettei niitä tunteja ehdi juurikaan pitää vapaana, eikä ole mitään back uppia jos sairastuu.



Ja nimenomaan ahdistaa, kun mikään ei tunnu riittävän. Ei niin mikään. Ja se ahdisti jo ennen lasta. Olen tunnollinen työntekijä, mutta rajansa kaikella. Mielessä kyllä koko ajan, että tarvis keksiä jotain muuta. Seuraavasta lapsesta olen tuota ensimmäistä pidempään hoitovapaalla, vaikka ei se kotona olokaan helppoa ole.

Ja tiedän että vaihtoehtoja on vähän.



Itse kokeilin 6 tunnin työpäivää, mutta se on todella vaikeaa taloushallinnon tehtävissä. Ylitöitä tulee kuukauden ensimmäisenä viikkona, eikä niitä ehdi pitää pois. Palkka vaan laskee, tehtävät pysyvät samoina.



Esimiehen vastuulla on se, että jokaisella olisi mahdollisimman tasainen työkuorma ja että resurssit riittäisivät töiden tekemiseen. Mutta minkäs teet jos ei lisäresursseja voi hankkia.



Ja kuitenkin töistä on vaikea karsia, sillä tietyt tehtävät on vaan pakko jonkun hoitaa. Työtapoja toki voi miettiä, että mistä vaiheista voisi karsia ja mitä tehdä toisella tavalla.



Jos siis kerran ulkoisia tekijöitä on vaikea muuttaa, helpointa lienee, teoriassa, on muuttaa oma ajattelu. Ei tuntea syyllisyyttä töistä, vaan nauttia kotona lapsista. Täytyy lähteä säännöllisesti ajoissa töistä ja jättää työt työpaikalle. Voi jättää pyykit ja siivoukset myöhemmäksi. Löytää siis muuta sisältöä elämään kuin se työ.



Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän itsekin. Mulla on periaatteessa ollut " tiukat" säännöt, että kotona ei töitä tehdä eikä viikonloppuja uhrata työlle, mutta käytännössä se syyllisyyden tunne on vienyt voiton. Tunnollisuus ei ole hyvä asia... mutta pidemmän päälle: tuo ahdistus ajaa loppuunpalamisen partaalle, jos työ ei tuota iloa.



Samainen ahdistus sai minut hakemaan muita tehtäviä ja aloitankin uudessa yrityksessä pian. Optimistisin mielin, sain yrityksestä hyvin ihmisläheisen kuvan, ja en ole suoraan talousosaston kirjoilla enää, sisäisessä laskennassa tuotannon organisaatiossa, joten ehkä kvartaalihässäkkä vähenee...?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat