Vierailija

jos herää esim. kuuden aikaan aamulla? Itseäni nimittäin hieman on alkanut ottaa päähän perhe, jossa lapset heräävät joka päivä viimeistään kuudelta ja aloittavat sen jälkeen juoksemisen/huutamisen sekä patterin hakkaamisen.



Herään joka hemmetin aamu tähän metakkaan ja alan olla aika kypsä tilanteeseen.. Olenko mielestänne turha nipo?

Sivut

Kommentit (29)

Ei onneksi tuohon aikaan yleensä herääkään, ja jos herää niin tule emeidän sänkyyn köllimään.



Juosta olen antanut aika vapaasti ns. normaaliaikaan (7/8-20/21), asutaan pohjakerroksessa. Pattereita ja seiniä ei saa hakata/potkia, ja huutamistakin rajoitetaan nopeasti.

Meillä ei saa juosta sisällä, ihan pienestä pitäen ollut sama sääntö. Vastapainona sitten olemme aina ulkoilleet paljon, jotta saavat siellä juosta.



Miksi lasten pitäisi juosta sisällä????

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Usein näihin leikkeihin kuuluu se juokseminen. Naapureiden on se vain kestettävä. Pattereita ei saa hakata tietenkään. Kerrostalossa äänet kuuluu, varsinkin ylhäältä alas just juoksemiset, mutta ne on kestettävä tai muutettava itse muualle.

Itse jouduin myös kuuntelemaan yläkerran lasten mekastusta, mutta se kuuluu kerrostaloelämään, näin se vaan on.

lapsemme huutaa mielinmäärin ja juosta sisällä. Saatikka paukuttaa pattereita.



Jos asuisimme kerrostalossa, sama olisi siellä.



Itse varmaan laittaisin lapun postilaatikosta, tehoaa sitten perheeseen tai ei..



Tuollainen ei mielestäni kuitenkaan ole fiksua käytöstä sisätiloissa, ja se kyllä tulisi opettaa lapsille

juosta eikä mekastaa eikä paukuttaa lattiaa yms. edes päiväsaikaan. Ajattelen naapureita, mutta ennenkaikkea itseäni, koska en jaksa yhtään sellaista meteliä.

Pattereita ei saa hakata tietenkään.



Mutta ääntä aina lähtee lapsista ja eihän ne osaa olla juoksentelematta ja pelkkä kävely saattaa olla sellaista äänekästä töpöttelyä pienillä. DVD toki pelastaa varhaiset aamut. Lähtee siitäkin ääntä, ehkä se on sitten tasaisempaa.



Hirveää huutomekkalaa en jaksa itsekään. Enkä kestä poraamisen ääntä.

Lapsien ääntä siedän. Vain jatkuva itku ja äänekäs kiroilu, tappelun äänet eivät ole kivoja..

Sorry, en millään malttanut olla korjaamatta. Tuo on palstalla äärimmäisen yleinen kielioppivirhe.



Mutta asiaan: et todellakaan ole nipo. Taloyhtiönne järjestyssäännöissä takuulla sanotaan jotain siitä, milloin talossa pitää pyrkiä hiljaisuuteen. Lisäksi esim. patterin hakkaaminen on todella kovaa melua ja kuuluu koko talossa - sellainen turha mökä pitää estää myös päiväaikaan.



Eli muulloinkaan kuin yöllä ei saa TURHAAN metelöidä.



Mene juttelemaan naapurille tai jos et uskalla, pane nimelläsi allekirjoitettu kirje postilootaan. ÄLÄ kirjelmöi anonyymisti ilmoitustaululla, se on raukkamaista ja inhottavaa.



Kerro, että haluat nukkua aamulla, jotta jaksat olla töissä ja pyydä kauniisti, että kieltäisivät lapsiaan hakkaamasta patteriin ja huutamasta. Leikkimistä ei voi kieltää, mutta huuto ei ole "tavanomaista leikkiä".

Pattereita ei saa hakata koskaan, en ymmärrä miksi niitä ylipäänsä pitää saada hakata...



Meidän lapset saa leikkiä ja juosta ja vähän metelöidänkin normaalin leikin rajoissa, päämäärätöntä ravaamista ja huutoa en kestä ja se kielletään heti. Ihan aina ei tehoa saman tien, mutta parhaani ainakin teen;) Samoin kielletään juokseminen ja kovan äänen pitäminen aikaisin aamulla ja myöhään illalla, eli noin klo 9-19 lapset saavat elää aika vapaasti ja muina aikoina ajatellaan enemmän myös naapureita. Jos meidän lapset heräisivät klo 6 niin he eivät TODELLAKAAN saisi siloin juosta eikä metelöidä, sehän on keskellä yötä:D

Juosta ja huutaa saavat nin paljon kuin haluavat, alakerrassamme ei ole asuinhuoneistoa eikä meillä ole seinänaapureita kuin keittiön seinän takana.

Miksi kaikkien pitäisi kasvattaa lapset samalla tavoin? Miksi asutte kerrostalossa, jos äänet teitä häiritsevät? Minä kahden lapsen äitinä ymmärrän yläkerran tenavien mekastusta. Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu. Me suomalaiset olemme jo tarpeeksi tuppisuutosikkoja ilmankin. Onko teillä sitten vain yksi lapsi itsellänne? Patteria ei hakata, eikä tavaroita saa rikkoa. Muuten meillä kyllä äännellään, muttei ihan noin aikaisin kun lapset nukkuvat onneksi pidempään.

Eli saa juosta ja pitää ääntä. Yletöntä kiljumista tietenkin rajoitan jo omienkin korvieani takana.



Poikkeuksena on parveke, jossa saa puhua vain tavallisella äänellä.

Mutta koirat saa haukkua vaikka läpi yön ( meidän talossa ) + naapuri pimputtaa pianoa klo 6 - 03 välisenä aikana, aina kun sattuu olemaan hereillä =(



Meillä saa kyllä hippaakin leikkiä sisällä !

Sisällä ei kuulu juosta. Sisällä on kuitenkin paljon enemmän kulmia, joihin kolauttaa pää, liian liukkaat lattiat... Sitä paitsi, ei meillä ole tilaa juoksenteluun ja kävellenkin ehtii.



Pattereita ei tietenkään saa hakata, ne menevät rikki. Mun lapset herää aikaisin aamulla, viimeistään puoli seiskalta ja osaavat olla hiljaa. Lapset ymmärtävät, että vanhemmat haluavat nukkua, varsinkin viikonloppuisin.



Asumme ekassa kerroksessa ja täytyy sanoa, että enemmän meteliä aiheuttaa se yläkerrassa asuva kantapääastuja ja se, joka tanssii puukengillä polkkaa (ainakin se kuulostaa siltä)...

meillä asuu ALAKERRASSA kolmen kauhukakaran lauma, ja keväällä tilanne oli se, että heräsimme puoli seitsemältä joka arkiaamu siihen saatanalliseen huutoon joka alkoi aina tuohon aikaan. Äiti ja lapset karjuivat toisilleen kilpaa, pennut hakkasivat patteria jne.



Ei paljon naurattanut kun olisi töiden vuoksi saanut nukkua seitsemään (johon myös yöhiljaisuus kestää), viidessä päivässä tuosta tulee jo 2,5 tuntia vähemmän unta. Kuukausitasolla yhden pitkän yön unet, eli todella paljon. Puhumattakaan siitä, kuinka inhottavaa on herätä tömistelyyn ja huutoon.

Olen varma, että äänet kuuluisivat naapuriin asti ja toisekseen en jaksa itsekään kuunnella sellaista älämölöä omassa kodissani. Ulkona saa sitten juosta ja meuhkata.

Meillä saa juosta ja kiipeillä 7-21, sitä ennen eivät yleensä ole hereillä. Häh, sitten kummastellaan miksi nykylapset ovat niin huonoja liikkumaan? Toivottavasti juoksutatte niitä lapsianne ulkona, ettekä anna liikaa herkkuja etteivät liho liikaa. Kummastellaan, mistä näitä televisiota tuijottavia/tietokonetta hakkaavia cokista juovia imbesillejä syntyy, joiden elämän päämäärä on pyrkiä johonkin telkkarisarjaan esiintymään...

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat