Seuraa 

Ihan mielenkiinnosta kyselen että onko kuinka yleistä että isovanhemmat (tai pelkkä mummu tai vain pappa) ilmoittaa että ei pärjää/jaksa hoitaa lastanne/lapsianne. Ja jos eivät hoida niin onko syyksi sanottu mitä??



En todellakaa ole sitä mieltä että olisi mitenkään isovanhempien tehtävä hoitaa lapsia mutta tuntuu että jos joskus muutaman tunnin hoitaa niin miksi sekin on joillekkin ihan mahdotonta...



Meillä on nyt sellainen tilanne että oma äitini on ilmoittanut että ei pärjää lasteni kans (3,5v ja 2v) edes paria tuntia. (Lapset on ollut ehkä max 3-4 kertaa mummolla hoidossa 2-3h kerrallaan) Lähinnä sen takia että tappelevet keskenään (joutuu koko ajan vahtimaan...). No se on ihan ok minulle. Nyt kun olen asiasta kavereideni kans keskustellut niin on tullut ilmi pari muutakin isovanhempaa jotka ovat saman ilmoittaneet. Nyt kiinnostaakin että onko tämä sit kuinka yleistä?? Ja mitä isovanhemmat sanovat syyksi että eivät halua hoitaa?



Kommentit (21)

meillä hoitaa molemmat mummut ja yksi pappa. ( toinen kuoli viime syksynä). Meillä on vuorotyö ja raumalla ei ollut alle 2 vuotiaalle muuta vaihtoehtoa kunnallisesti kuin päiväkoti, kun olemme vuorotyöläisiä. Sitä kokeiltiin jonkin aikaa ja siitä ei tullut mitään. Joten kysäisin mummuilta että kuinka on.



En pakottanut mitenkään, halusin vain omalle lapselleni edes vähän sinnepäin mummu-lapsi suhteen mikä minulla on ollut. Mummu oli 69 vuotias kun minä synnyin ja 97vuotias kun hän kuoli. Paras ihminen elämässäni, ohittaa jopa oman äitini. Hän myös hoiti minua kun omat vanhemmat tekivät pitkää päivää, kun muuten ei pärjännyt. Eli käytännössä 24h / vrk. Saman kaltaista suhdetta ei enää teini-iässä rakenneta, vaan se pitää aloittaa jo hyvin varhain.



Oma äitini täytti juuri 67v. ja hän hoitaa tyttöäni 6 vrk putkeen. asuun eri paikkakunnalla. Maanantaina viedään ja lauantaina illalla mennään hakemaan. Toinen mummu pitää sitten vain iltapaivän, illan ja yön. Käy vielä töissä. Kumpikaan ei ole sanonut etteikö jaksa, päinvastoin. Aamuvuoron aikana tyttö on yksityisellä perhepäivähoitajalla. vuorot menee viikottain 1 aamuvuoroviikko ja 1 iltavuoroviikko.



Sitä surkuttelevat kun kohta tyttö menee eskariin ja sitten loppuu nämä pidemmät kyläilyt...

Minulla tytöt 1,5v ja 3v4kk. Käyn osa-aikatyössä, lähinnä viikonloppuisin, mutta myös viikolla jos anoppi tai äitini tulee hoitamaan ( ovat molemmat toisella paikkakunnalla ja oma äitini työelämässä ). Myös minun äitini kokee raskaana lasten kanssa olon ja on sanonut myös tuosta kiusaamisesta. Toi asian esille siten, että sanoi pelkäävänsä ettei isompi kohta suostu olemaan hänen kanssaan, kun hän joutuu niin kovasti kieltämään. Kiusaaminen oli varsinkin alkuaikoina kovin fyysistä ja äitini kertoi, ettei 3v käyttäytyisi koskaan niin meidän vanhempien aikana. Oli saattanut potkia pienempää jne. Äitini myös joutui kokoajan olemaan läsnä ettei mitään tapahtuisi. Ymmärrän kyllä, että ikäväähän se on. Siis se jatkuva erotuomarina olo. Minultakin meinaa mennä hermot päivittäin tuohon kiusaamis juttuun! Koki myös että vastuu on suuri, kun tuo pienempi kovin vilkas ja aina mustelmilla ja ruhjeilla.

Meillä kyllä auttaa kun puhuu asioista ja olen sanonut äidilleni, että tottakai pitää kieltää ja estää tappelut. Mutta miten ne sitten estät?! Äitini ei hyväksy mitään jäähyttelyjä, eikä muutenkaan halua olla kovin ankara. Koittaa sitten pitää kokoajan isomman huomion muualla ja keksiä mielekästä tekemistä. Ymmärrän hyvin että siihen väsyy. Hän ei ole nuori enää. Silti haluaisi olla enemmän mukana meidän arjessa ja harmittelee kun on vielä niin kaukana ( tuli kyllä vuosi sitten 600km:n päästä tuohon 150km:n päähän ). Tyttöni ovat hänelle ainoat lapsenlapset.

Anoppi onkin sitten aivan eri juttu. Hän on 5 lapsen äiti, 13 lapsen isoäiti ja yhden lapsen isoisoäiti :) Siis konkari. Hän ei ikinä valita kiusaamisesta eikä muustakaan. Anoppi on kuitenkin iäkkäämpi ja fyysisesti sellaisessa kunnossa, etten kyllä kokopäiväksi hänelle lapsia jättäisi. Pukemiset ja ulkoilut olisi jo liikaa. Anoppi ei ikinä valittaisi väsyvänsä meidän lapsiin! Hänkin asuu 350 kilometrin päässä ja harmittelee kun ei pääse oikein osalliseksi meidän arkeen. Kuopusta odottaessa olin loppuraskaudesta nostelukiellossa ja anoppi oli meillä yli kuukauden auttelemassa ( muutokin osui samaan saumaan ). Eli halua meillä molemmilla mummoilla riittää. Ovat vain kovin erilaisia.



Minsku kera tyttöjen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä minun vanhempani ilmoittivat että HALUAVAT poikamme (nyt ikää 1v1,5kk) hoitoon useammin, ollut heillä satunnaisesti muutaman kerran, kun ollaan käyty miehen kanssa esim pelissä ja sitten kaksi kertaa yökylässä. Viimeisen kerran jälkeen sanoivat että haluavat häntä useammin.



MUTTA mieheni isä ja hänen uusi vaimonsa (miehen äiti kuollut kuusi vuotta sitten) katsoivat meitä suu auki ja kysyivät MIKSI?, kun kysyimme pari viikkoa sitten haluaisivatko he pojan joskus hoitoon. Ja me kun ajattelimme että hekin haluaisivat poikaa hoitoon, ettei heille tule oloa, että " syrjimme" heitä kun asuvat vähän kauempana (noin 70km meiltä kun omat vanhempani asuvat noin 30km meiltä) Tuli itselle olo etteivät niin mielellään ota poikaamme. Tosin tämän uuden vaimon tyttären lapset (ikää n 8 ja 6) ovat siellä nimenomaan HOIDOSSA joka toinen/kolmas viikonloppu... Että pahoitimme kyllä mielemme...



Vähän asian vierestä.. Mieleni teki sanoa, että kyllä pojalle hoitopaikkoja riittää, mm oma veljeni vaimonsa kanssa (kummit) ovat kyselleet jo kovasti koska viemme poikaa heille hoitoon, samoin kun oma tätini (hänellä on 13, 15 ja 18 vuotiaat lapset jo itsellään...)



Mutta kyllä näitä erilaisia ihmisiä löytyy... (jotkut asiat meni vähän vierestä...)

Minun äitini pärjää meidän molempien sankarien kanssa 3v 11kk ja 1v 8kk vaikka koko päivän. Miehen äiti hoiti juuri eka kertaa isompaa päivän ja hyvin oli sujunut sekin. Meillä jopa isoISOvanhemmat hoitaa molempia lapsia yhdessä pari tuntia tarvittaessa! Ovat siis 80v....! Toinen ottaa toisen vastuulleen ja toinen toisen vastuulleen.



Tokikaan hoitotarvetta meillä ei hirveästi edes ole (olen kotiäiti). Vain minun pakolliset menot, eli pari krt vuodessa kampaaja+shoppailureissu ja nyt olen päässyt omille äitiysneuvolakäynneille yksin ja lasten neuvolakäynneille vain asianomaisen lapsen kanssa. On se kivaa, että hoitopaikkoja on useita, vaikkei sitä tarvettakaan usein ole: kaikki halukkaat saavat hoitaa sopivasti lapsia siten, että aina on kova ikävä jo päästä hoitelemaan :)

Naperolle tuli mieleen että meidän tilanteessamme varmasti mummot jo hoitaisivat 6v ja 8v lapsia, mutta eivät missään nimessä 1,5v:ta, vaikka olisi saman perheen lapsista kyse. Eli on aivan eri asia katsoa kouluikäisiä lapsia kuin taaperoita, eli siitä on suotta pahoittaa mielensä. Tämä ero on ihan selvä.



Vaikea sitä on ehkä ymmärtääkään miksi pienen pitäisi päästä yökylään, kun lapsi itse ei sitä oikeasti tarvitse vaan kyse on aikuisten tarpeista. Isovanhempien kanssa voi olla yhdessä muutenkin ja jäädä vaikka koko perhe yhdessä yökylään. Suhteita isovanhempiin voi pitää siis itsekin yllä, eikä niin että isovanhemmat hoitaisivat lapsia.



Sitten kun lapsi on isompi voi olla enemmän kyse jo lapsen omasta halusta yökyläilyynkin ja voi olla mummojen jo vaikeampia kieltäytyä ja toisaalta eivät haluakaan. Eli kun lapsi itse esittää halunsa päästä mummolaan, homma voi toimia paljon paremmin kuin se että aikuiset ovat lasta laittamassa mummolaan.

Meillä on oma tilanne aika auvoinen kun oma äitini sekä anoppi hoitavat mielellään. Myös appiukko eläytyy vaarin rooliinsa todella huolella, mutta ei pärjäisi lapsen kanssa yksin eli kyllä ne on noi mummot kun poikaa hoitelee. Saadaan hoitoapua aina kun tarvitaan -lähinnä kyseeseen tulevat meidän omat menot kun on jotain juhlia tms. jonne ei lasta voi ottaa mukaan.



Poika oli ekan kerran yökylässä 1,5kk vanhana ja on siitä asti ollut noin kerran-kaksi kuussa yökylässä. Nyt pääsiäisenä ei olla minnekään menossa, mutta mietittiin jos silti vietäis yhdeksi yöksi poika hoitoon kun olisi kiva nukkua jonain aamuna pitkään ja edellisenä iltana grillailla ja ottaa punkkua.



Minun äitini on 61v ja työelämässä ja anoppi 53v ja työelämässä. Oma äitini on hoitanut myös veljeni tytöt (7v ja 10v) pienestä asti sekä serkkuni tyttöä edelleen (6v tyttö, serkkuni " yh-uraäiti" ). Luulen, että hän osittain elää näille lapsenlapsilleen -kovasti ovat hänelle tärkeitä ja onkin ihanaa, kun on sellainen " perinteinen mummo" .



Minulla on kyllä tuttavapiirissä myös näitä, joiden vanhemmat eivät ota lapsenlapsia yökylään. Yleensä syynä tuntuu olevan se, ettei halua elää sitä " rankkaa pikkulapsiarkea enää uudelleen" -sinänsä mielestäni kurjaa, koska ne vapaapäivät ovat todella tärkeitä vanhemmille. Olihan niitä ennen vanhaankin -silloin oli suhteet tiiviimmät ja naapurit, tuttavat, isovanhemmat, sukulaiset katsoivat kyllä toistensa lapsia.



Mikäli meillä ei olisi isovanhempia apuna, loisin takuulla verkoston muuta kautta (ystävät, naapurit) tai viime kädessä palkkaisin hoitoapua -en pärjäisi, jos en välillä pääsisi tuulettumaan miehen kanssa kaksistaan.







Meillä äitini haluaisi lapsia yökylään puheissaan :-) en ole tarjonnut, olen ajatellut että pyytää itse kun sopii ja hän haluaisi että ensin toinen ja toinen toiesen yön lapset 2v6kk 3v9kk meillä vaan lapset eivät ymmärtäis miksi vaan toinen. Mummulla ikää 52v

Tänäänlapset olivat 3h mummulla hoidossa kun olin partion retkellä tekemässä toisille lapsille ruokaa, muuten ovat olleet viime syyskuussa hoidossa. mummu käy vahtimassa joka komas viikko meillä komena iltan 21.15-21.50 kun toinen vanhempi menee töihin aj toinen tulee, kerran on toinen ollut hereillä.

Pappa asuu 100km ja sinkku ottaa molemmat pojat hoitoon ja hyvin pärjäävät :-)



Anoppi yli 70v ja on lasten kanssa mielellän muutaman jkerrallaan esin käyn vesijumpassa tia partiossa

Ensin vähän harvemmin tarpeen vaatiessa ja nykyään jo ainakin vuoden verran kerran kuussa. Mummu aina kyselee, että " milloinkas on mummun huhtikuun/toukokuun jne. viikonloppu?



Lisäksi mummu käy hakemassa tarpeen vaatiessa jopa tunnin varoitusajalla pojan hoidosta (jos töissä tulee meille yllättäviä ongelmia ettei pääse lähtemään - molemmilla työ jossa tietyt deadlinet ja loppuajasta voi tulla tilanne, että on pakko jäädä. Miehellä tämä toistuu viikottain, itselläni 0-2 kertaa kuussa). Ja mummu on myös työelämässä vielä.



Myös poika kyselee jatkuvasti milloin on " mummupäivä" . Mummu on pitänyt myös kesälomallaan poikaa hoidossa niin, että vaikka meidän loma on jo loppunut niin pojan ei tarvitse mennä vielä hoitoon päiviksi vaan mummu hoitaa oman lomansa loppuun (viikon verran). Pidentää sekin jo lapsen kesää erilailla.



Miehen vanhemmat hoitaisi myös ja hoitavat kovasti kun olemme siellä (pääsemme miehen kanssa elokuviin jne.) mutta ovat sen verran kaukana, että jatkuva apu on mahdoton ja poika vielä niin pieni, etten jättäisi sinne esim. viikoksi yksin. Lyhyempi aika kuten vkl olisi matkojen takia hankala järjestää.

miehen vanhemmat totesit joskus että ovat " aina valmiina" kuin vapaapalokunta (verratakseen =) ) eli eivät väkisin tuppaa mutta apua saa kun sitä pyytää. asuvat 150km päässä meidän perheestä.

poika on viettänyt muutamia viikonloppuja siellä ilman vanhempia ja viime kesänä oli 10pv kun olimme etelässä miehen kanssa kahden (poika silloin 3,5v).

omat vanhempani asuvat melkein naapurissa 200m päässä. hakevat päiväkodista tarvittaessa ja poika on 2v asti ollut heillä yhden yön yökylässä kerran kahdessa kuukaudessa. ja noin krt vkssa iltaisin poika on heidän kanssaa illan, vaikkei mitään tarvetta olisikaan.

nyt odotamme vauvaa syntyväksi elokuussa. pojan kyläilyt varmaan jatkuvat mummuloissa samaan malliin, aika näyttää koska on vauvan vuoro. mutta uskon heti ihan muutaman kuukauden jälkeen että omat vanhempani ovat avuksi pari krt viikossa, muutama tunti kerrallaan.



meille on osuneet kyllä ihanne isovanhemmat, harvalla on yhtä ihanteellinen tilanne. olemme tosi kiitollisia. kukaan ei tuppaile, mutta kun apua tarvitsemme sitä kyllä aina olemma saaneet.myöskään kasvatustavoista tai arvoista ei ole tarvinnut kiistellä.

Eivät ole ilmoittaneet erikseen syyksi mitään, koska ei tarvitse syytä ilmoittaa. Kun eivät ole halukkuuttaan ilmoittaneet hoitamiseen, niin en ole kysellyt. Ainoastaan synnytysten ajan ovat auttaneet (kai sellainen syy että vaikea kieltäytyäkään) ja kerran yhden muuton yhteydessä.



Meillä mummot hoitavat lapsia lähinnä sitten kun puhuvat hyvin, käyvät vessassa, syövät itse (ja tunnistavat nälkänsä) ja ymmärtävät asioita riittävän hyvin. Eli tuossa lähemmäs 4v ehkä voivat hoitaa ja tällöin hoitaminen on jo lasten kanssa olemista. Tällöinkin on kyse muutaman kerran vuodessa. Pienten lasten kanssa ovat varmaan vähän epävarmoja ja tuntevat homman liian raskaaksi ja vauvojen kanssa vielä vaikeammin. Eiköhän mummot sitten kouluikäisten kanssa jo ole enemmän ja pärjääkin paremmin. Meillä molemmat mummot ovat 60v pintaan ja hyväkuntoisia, toinen työelämässä ja toinen eläkkeellä.



Kyllä sen jotenkin ymmärtää että vanhemmat ihmiset eivät jaksa samalla lailla useampia pienempiä lapsia. Onhan se raskasta. Meillä tuttavaperheissä löytyy isovanhempia jotka hoitavat lapsia todella paljon ja usein (pidempiä aikojakin) ja sitten löytyy esim. perhe jossa kaikkien 3 alle kouluikäisen lapsen hoitamisessa on se ehto että aikuisia on paikalla vähintään 2 (siis mummo ja pappa), yksin mummo ei ota kaikkia 3 vastuulleen. Sitten on tietenkin näitä perheitä joissa isovanhemmat ei pahemmin auta syystä tai toisesta, mutta usein rajoittava tekijä voi olla jo korkea ikä.



Minkäköhän ikäinen ja kuntoinen äitisi on? Vaikuttaisiko se tilanteeseen?

meillä miehen vanhemmat hoitavat mielellään lapsia mutta asuvat 150 km päässä. Eli sieltä kyllä tulee hoitoapua jos tarvitsemme ja he eivät koe millään tavalla meidän lasten hoitamista raskaaksi. Vaikka ovat vähän yli ja toinen alle 60 v ja sairaseläkkeellä kumpikin. Ja itsellään on ollut vain yksi lapsi kasvatettavana. Ja monesti on anoppi hoitanut lapsiamme myös yksinään ja hyvin heidän kanssa pärjää. Eli siinä mielessä meillä on kuitenkin asiat hyvin kun hoitaja löytyy jos on tarvis :)

Nimittäin mun pojilla (4v, 8v ja 11v) on käytännössä vain yksi mummo eli oma äitini (isä ja toiset isovanhemmat asuvat ulkomailla emmekä ole missään tekemisissä), joka on vuosien mittaan totuuden nimessä auttanut ja " joutunut" auttamaan minua tosi paljon - mutta aika usein se vaikuttaa enemmän " pakkopullalta" , velvollisuudelta, mistä olen itse kärsinyt, ja kärsin edelleen, paljonkin vuosien varrella. En koskaan oikein kegtaa pyytäääidiltäni apua " vain itseni" takia - aina pitää olla jokin " oikea" syy, pelkkä oman ajan ottaminen ei riitä. (Eli itselläni ei myöskään ole juuri koskaan nk. omaa aikaa.)



Äitini on nyt jo 74v ja selvästi jaksaminen vähenee koko ajan, vaikka nyt pojat ovatkin kaikki jo isoja. Yökylässä ovat olleet jonkun työprojektini tms. takia kaikki yhtäaikaa ehkä kerran, kaksi ja kuopus ensimmäistä kertaa ylipäänsä ja yksin vähän vajaa 2-vuotiaana muuton takia. (Olen siis yh.)



Ymmärrän siis paremmin kuin hyvin sen, että tuntuu pahalta, jos oma äiti (tai isä) sanoo, ettei jaksa lapsenlapsiaan... Siltähän se loppujen lopuksi itsestä kuulostaa ja tuntuu... Ja myönnän, että vaikka omien isovanhempieni (heillä oli isohko maatila ollessani pieni) tilanne oli kovin, kovin erilainen, en silti olisi voinut kuvitellakaan, että oma mummoni olisi sanonut, ettei jaksa hoitaa ketään meistä serkuksista.



MUTTA: kritisoimatta teitä ketään millään tavoin (tämä sama koskee itseänikin ja omia lapsiani!) olen myös sitä mieltä, että ajat ja lastenkasvatus ovat kovasti muuttuneet. Eli itselleni ei olisi myöskään tullut mieleenikään olla esimerkiksi tottelematta omia isovanhempiani - tai muita sukulaisia. Kyllä äitiäkin toteltiin ihan ilman muuta (ainakin pienempänä) - vaikkei ollut edes paikalla, niin auktoriteetti säilyi. Toki vähän yli 50v mummon/vaarin kasvatuskäsitykset voivat jo olla tästäkin eriävät, mutta ainakin meidän tapauksessa mummo ei okein ymmärrä sitä " vapautta" , joka lapsilla nykyisin on. Ehkä sekin uuvuttaa?? Tosin oma äitini on melko lyhytpinnainen ja kohtuullisen vaativa (vaikka sitten aina jälkikäteen muka kovasti kehuukin, miten pojat ovat niiiin mukavia, mutta kun ovat saman katon alla, niin homma on lähes yhtä kieltämistä, mutta tällaista ei varmaan ole kovin monella?).



Toinen, mikä meillä on ollut mummolle jotenkin kova ja opppimisen paikka, on tyttöjen ja poikien ero. Hän on muutenkin ehkä vähän " miestenvihaajatyyppiä" ;o)), mutta ennen kaikkea hänelläon todella vähän kokemusta pienistä pojista - itsellään kun on ollut vain kaksi tyttöä = minä ja 4 vuotta vanhempi sisareni. Eli en tiedä, voiko se olla joillekin osasyynä jaksamattomuuteen?? Äitini on vuosien varrella tämän tuosta ja taas päivitellyt, miten " mahdottomia" pojat ovat, kun tytöt ovat niiiiiin kilttejä. ;-) Mutta hän ei myöskään oikein osaa valjastaa sitä " poikaenergiaa" yhteiseen tekemiseen, vaikkapa jonkun lautapelin tms. muodossa, vaan keskittyy poikien ruodussa pitämiseen (huonolla menestyksellä) ja siihen, ettei " mitään satu" - sehän uuvuttaisi meistä vanhemmista kenet tahansa!!! Eli jälleen yksi asia, mikä mielestäni voi olla " väsyttävänä tekijänä" on vastuun ottamisen haastellisuus, eli se, ettei vain mitään pahaa tapahdu - muutenkaan omille lapsenlapsille, mutta ennen kaikkea, koska ne eivät kuitenkaan ole omia.



Ja viimeinen ajatus: isovanhemmille tulisi minusta antaa *tietyissä rajoissa* suhteellisen vapaat kädet kasvatuksellisesti. Todella isot kysymykset pitää toki käydä läpi ja näkemyserot tärkeissä asioissa tehdä selviksi, mutta minusta ne sellaiset " meidän lapset eivät juo mehua" -jutut pitäisi unohtaa silloin kun isovanhemmat hoitavat yksin lapsenlapsiaan. Kyllä sekin lisää paineita, kun pitää yrittää muistaa, mitä saa lasten kanssa tehdä ja mitä ei. ¨Pääasiahan olisi, että lapset ovat turvassa ja että heille muodostuisi mahdollisimman lämmin suhde isovanhempiinsa??



Ja vielä tuli mieleen se appiukon (?) uusi vaimo, joka hoitaa *omia* tyttärenlapsiaan - niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin he lienevät " mummopuolen" sydäntä kuitenkin lähempänä ja voi olla, ettei appiukolla ole aina oikein sananvaltaa asiaan... Itse kolmen pojan äitinä suren o valmiiksi sitä, ettei mahdollisiin lapsenlapsiin kenties muodostu kovin vahvaa suhdetta - nimittäin tilastot kertovat, että lasten äidin vanhemmat ovat yleensä läheisempiä. Näin ei tokikaan ehkä aina ole, mutta kyllähän sitä on äiti-ihmisenä allekirjoitettava, että oman äidin merkitys jo raskausaikana on aika suuri ja siitä seuraa ehkä luonnollinen jatkumo sikäli, että kun äiti-lapsi -suhde käytännön syistä on usein vahva ja vahvempikin kuin isä-lapsi -suhde lapsen alkutaipaleella, niin myös äidinäiti-lapsi -suhde on mahdollisesti vahvempi kuin isän puolen isovanhempien suhde lapseen/lapsiin. Ok, yleistys on karkea ja ymmärrän toki, että muunkinlaisia esimerkkejä (onneksi!!) on, mutta lienee tuossa vähän perääkin? ;)

Siis musta tuntuu lähinnä pahalta, etteivät viitsi katsoa pojan perään, ja he kun ovat TODELLA hyvässä kunnossa ja vielä " nuoria" . Appiukko täytti viime vuonna 60 ja vaimo häntä vuoden vanhempi... Ovat jo molemmat eläkkeellä. Ja matkustelevat paljon! (mikä toki on ihan kivaa heidän puolestaan) MUTTA tämä appiukon vaimo on hoitanut näitä omia lapsenlapsiaan heidän ollessaan pieniä...



Ja muutenkin tuntuu, että jos tämän naisen tytär soittaa, että tarvitsevat jotain, niin sinne ollaan kyl heti menossa... Meille ei sitten apua enää löydy...



Ja veikkaanpa vaan että kun poika tuosta kasvaa, niin kyläilyt hiipuvat... Valitettavasti...



Niin ja tuosta pojasta vielä, että hän on TODELLA helppo tapaus, ei kitise kuin jos on nälkä tai väsy...

minun äitini hoitaa poikiamme mielellään (1v10kk ja 6v) Tosin sanoo jos ei jaksa/ehdi ja ymmärrän sen oikein hyvin. Pojilla riittää virtaa vaikka muille jakaa. Äitini on vielä suht nuori (56) ja työelämässä, joten ymmärrän oikein hyvin, että aina ei jaksa.



Harvemmin jätän poikia hoitoon (nuorempi on ollut muutaman kerran koko elämänsä aikana yökylässä tai kylässä) koska en itse halua.Kuopus on tempperamentiltaan aika haastava, eikä nuku öitä kokonaan. Muuten ollaan viikoittain tekemisissä äitini kanssa, kyläillään ja silloin hän usein lähtee toisen pojan kanssa ulos tai tekee jotain muuta.



Mieheni isä on taas niin vanha, etten hänelle jätä poikia (73) enkä usko hänen uuden vaimonsa pärjäävän lasten kanssa.



Ymmärrän hyvin niitä isovanhempia, jotka eivät halua/uskalla ottaa kovin pientä hoitoon (en minä haluaisi jättääkkään, jos hoitaja tuntee olonsa epävarmaksi)



Mareila+Pojat 6v ja 1v10kk

(2v2kk ja 4v5kk) huomattavasti enemmän kuin antaisin. Anoppi on vain kohta 70-v ja hänellä on monia erilaisia sairauksia, joten ei yksinkertaisesti jaksa kovin pitkiä pätkiä, varsinkaan molempien lasten kanssa. Ja myönnän sen, etten itse kestä anopin kotkotuksia lasten kanssa. Vuosi sitten jouduimme turvautumaan anoppiin usein, kun olin aamuisin rakennuksella maalaamassa. Anopille jätin aina ohjeeksi keittää lapsille puuron, välissä hän keitti ja valitti ettei ne syö ja kun tulin kotiin, katselin, kuinka pöydällä oli erilaisia makkaroita siivuina, suklaapaloja, erilaisia mehuvaihtoehtoja ym herkkuja. Ja kun mummu lähti, minulla oli tunnin päästä kaksi ylivilkasta lasta, joilla oli nälkä, mutta mikään ruoka ei oikein kelvannut, kun aamu oli aloitettu herkuilla. Ja tämä jatkui aamusta toiseen, vaikka anopille asiasta sanoin. Anopilla itsellä oli kiire usein pois ja varsinkin sen jälkeen, kun hän parina aamuna näki, miten lapset alkoivat riehua ruoka-aikaan... Eli itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pienten lasten kanssa pitäisi oikeasti kuunnella myös vanhempia eikä pelkästään tuputtaa erilaisia herkkuja.



Kommenttina ajattelin lisätä vielä sen, että meilläkin anoppi touhuaa lasten kanssa liikaa väsyttäen itsensä. Tuolloin vuosi sitten kanteli pienempää koko ajan, vaikka tämä oli osannut kävellä jo lähes puoli vuotta, yritti suojella, ettei tälle tapahdu mitään. Ja edelleenkin minua ärsyttää, että anoppi ei osaa sanoa kummallekaan lapselle ei-sanaa, vaan yrittää kaikenmaailman hömpötystansseilla tmv kääntää lapsen mielenkiinnon muualle, ettei hän joutuisi kieltämään lapsen tehdessä selkeästi jotain väärin. Huomaan jo selvästi isommasta lapsestani, että hän saa tehdä mummulle melkein mitä vain ja kun itse puutun tilanteeseen esim. lapsen kielenkäytön vuoksi, niin anoppi hyssyttelee. Olemme anopin kanssa täysin eri linjalla monissa asioissa, joten tämä on pääsyy, etten kovin helposti lapsia sinne vie enkä yökylään muuta kuin äärimmäisessä pakossa. Kuten tämän kolmannen lapsen syntymän vuoksi, jos muita hoitajia ei ole mahdollista saada.



Omat vanhempani asuvat puolestaan yli 400km:n päässä, kumpikin on eläkkeellä, mutta suht hyväkuntoisia ja tervejärkisiä. Kiireisiä eläkeläisiä kuitenkin, joten he eivät ehdi kovin kauan olla aina kerralla auttamassa. Heille uskallan jättää lapset pitemmäksikin aikaa, koska tiedän, etteivät kovin pahasti lähde hössöttämään. Vanhemmillani on viisi omaa ja 8 lastenlasta, joista suurin osa on jo yli 10-vuotiaita, joten sisarukseni ovat jo aiemmin kouluttaneet mummin ymmärtämään järkevän syömisen päälle. Anopilla on mieheni ja nämä meidän lapsenlapset.

reilu 1v:ssä on paljon enemmän hoidettavaa kuin 8 ja 6-vuotiaissa. Vierastaa ja kaipaa vanhempiaan ihan eri tavalla kuin vanhemmat lapset. Sitten ihmettelisin jos eivät vielä lapsen ollessa 5v haluaisi yökylään.

En minäkään sinälllään mitään " syytä" tarvi jos ei halua hoitaa mutta nyt olen ollut ihan ihmeissäni... En jotenkin osannut odottaa tätä omalta äidiltäni. Hän on vasta 53v pirteä, terve ja tällä hetkellä työttömänä. Hoitaa veljeni 1v tyttöä vähintään kerran viikossa muutaman tunnin, on ollut yöhoidossa, kolme viikkoa hoito 6h per päivä,... ja on tähän asti pärjännyt omienikin lasten kans ihan ok. Alkavat vain nyt olla kait sen verran pahassa iässä että ovat isoja (=tappelevat keskenään) mutta kuitenkin niin pieniä että joutuu koko ajan vahtimaan että mitään pahempaa ei tapahdu.

Ja parempi minusta että sanookin jos tuntuu että ei pärjää kuin että olisi kokonaan välipitämätön tai yrittäis hoitaa lapsia yli omien voimavarojen. Tämä on nyt vain niin uusi ja yllättävä tilanne itselleni että kaikki uusi tieto/toisten kokemukset olisi oikein tervetulleita!!

isovanhemmat ei koe olevansa ' mummoja ja pappoja' - heillä on omat menonsa vielä ihan täysillä, työelämä ja ystävät, eivätkä siis ole perinteisiä enää tässä asiassa! Muutos on ihan selvästi havaittu tässäkin asiassa - me toimimme erilailla vanhempina kuin vanhempamme ja samoin toimivat vanhempamme isovanhempine eri tavoin kuin meidän isovanhempamme. Silloin oli luontevaa olla lapsenlapsia hoivaava isoäiti, ei ollut hoitopaikkoja jne ollenkaan. Nykyään on ihan eri tavalla tässäkin suhteessa.

Toki persoonalliset erot on suuret, se täytyy aina huomioida. Omat vanhempani ovat jo 70v. ja hoitavat edelleen meidän tyttöjä 2v. ja 5v. jopa viikon kerrallaan yötä päivää! Välillä ihmettelen, miten jaksavat (itse ottavat koko viikoki mielellään - vievät mieluummin lapset mummolaan kuin ovat meillä kotona lapsenvahteine, jolloin lapset voisi päiväajan olla päivähoidossa. tämä siis silloin kun itsellä on esim. työmatka pari päivää viikolla). Mieheni isä 68v. (anoppi on kuollut)puolestaan on hoitanut tyttöjä enemmän nyt isompina - pärjää jo molempien kanssa hänkin hyvin muutaman tunnin kerrallaan. Alle 1,5v. ei hoitanut yksin kuin esim. pihaleikeissä heitä valvoen.

äitini odottaa kanssa kovasti että tytöt vähän kasvaa, jotta voisi ottaa heidät yökylään. Äitini on yksnelävä ihminen, joten hänellä ei ole niitä " apukäsiä " ja ymmärrän hyvin sen että odottaa tyttöjen vähän kasvavan.



Anoppi ja appi taas ottaisivat tuon isomman tytön vaikka heti luokseen, mutta välimatkaa on liikaa.



Meillä me vanhemmat ehkä vähän jarrutellaan. Pikkujouluihinkin minun oli vaikea lähteä ja äitini sanoi, että uskallappas soitella tänne! Laittoi sitten itse viestin että lapset jo nukkuu. Yökylässä eivät ole vielä olleet kertaakaan.



Minsku

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat