Vierailija

en keksi nyt parempaakaan otsikkoa mutta pojallamme oli tänään 4 v. neuvola. poika on normaalisti kehittynyt, motorisesti näppärä ja myös kielellisesti hyvin kehittynyt mutta aivan hirveän itsekriittinen ja ujo vieraassa seurassa...oli lähes mahdotonta saada häntä tekemään pyydettyjä asioita :(. loppujen lopuksi minä menin sisaruksien kanssa ulos huoneesta ja sitten sujui paremmin. no, yhtä kaikki, tuon perusteella th oli ehdottomasti sitä mieltä, että meidän 4 v:lle pitäisi saada päiväkotipaikka ensi vuodeksi (kun olen hoitovapaalla). poika on ollut tässä välillä hoidossa ja on pärjännyt siellä tosi hyvin. syyksi th sanoi, että on vaara, että pojasta tulee muuten liian arka....nyt mulle tuli asiasta kauheat paineet :(. voi itkujen itku. kannustakaa mua nyt siinä, että kaksi kertaa viikossa leikkipuistossa (ohjattua toimintaa ryhmässä) riittää! muilla vastaavia kokemuksia??

Kommentit (12)

Sehän ajaa ihan saman asian. Tai jokin harrastus, jossa pitää käydä yksin.



Mun mielestä nelivuotiaana kyllä on myös sellainen ujostelu/itsekritiikkivaihe, ainakin meidän esikoisella oli.

Lapsella on monta vuotta aikaa ennen koulua, mitään vaaraa ei mistään syrjäytymisistä todellakaan ole. Lapsi kasvaa ja kehittyy kokoajan, sen kaikki ymmärtää tai ainakin pitäisi ymmärtää. Jotkut lapset vain ovat ujompia kuin toiset ja niin pitää ollakin, sama on myös meissä aikuisissa ja hyvä niin.



Ap voi jutella asiasta vaikka pojan hoitotädin kanssa jos asia mietityttää ja huolestuttaa vielä ensi viikollakin. Eiköhän hoitotäti, joka lapsen on useammin kuin tämä neuvolatäti nähnyt, osaa sanoa mielipiteensä asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

On puolipäivähoidossa 12 päivää kuukaudessa, vaikka olen itse 1,5v:n kanssa kotona. Alku oli oli lapselle vaikea, nyt haluaa mennä vaikka joka päivä.



Olen todella tyytyväinen. Poikakin on reipastunut ja saanut paljon uusia kavereita jotka käyvät meillä leikkimässä myös viikonloppuisin.



Toivottavasti saan myös pikkusiskon samaan hoitopaikkaan kun palaan töihin ensi vuoden alussa.

Kyllähän noissa kommenteissa totuudensiemen itää!

Eihän sinne päiväkotiin tarvii mennä kokopäiväisesti vaan esim kolme kertaa viikossa viisi tuntia.



Omista kommneteistasi jo paistoi, että lapsi todella on ujo ja sellaiselle on todella vaikeaa eskarin aloittaminen jos joutuu vieraana ryhmään jossa muut jo tuntee toisensa ja sitten pitäisi esitellä niitä taitojaan...

Vierailija:

Lainaus:


asiantuntijat kehiin, mutta kun alan ammattilainen neuvolassa erehtyy arvostelemaan kotimamman pilttiä, niin kehoitetaankin antamaan piut paut KASVATUSALAN AMMATTAILAISEN näkemykselle.




että jos luet kirjoitukseni tarkasti, huomaat, että lapsi on jo ollut hoidossa....olen siis ollut todellakin välillä töissä. silloin lapsella ei ole ollut mitään vaikeuksia sopeutua hoitoon!

Meillä myös on ujohko (tai oli kun oli 3-4v) tyttö joka on kotihoidossa. Pari kertaa viikossa hän on srk:n kerhossa. Ei 4 vuotiaalla ole mitään kiirettä mihinkään päivähoitoihin ainakaan tuon syyn nojalla. Sitä paitsi meillä ainakin tyttö on kasvaessaan reipastunut ihan silmissä!! Nyt 5-vuotiaana hän saattaa ilman kehoituksia alkaa juttelemaan vieraidenkin kanssa ja pärjää muutenkin eri tilanteissa kivasti.



Jätä siis neuvolatädin puheet omaan arvoonsa! Jos hän on nähnyt lasta kerran parinkymmenen minuutin ajan niin ei kukaan voi sillä perusteella tuollaisia mennä väittämään. Tulisi katsomaan lasta mielummin tutumpaan ympäristöön.

Vierailija:

Lainaus:


Kyllähän noissa kommenteissa totuudensiemen itää!

Eihän sinne päiväkotiin tarvii mennä kokopäiväisesti vaan esim kolme kertaa viikossa viisi tuntia.



Omista kommneteistasi jo paistoi, että lapsi todella on ujo ja sellaiselle on todella vaikeaa eskarin aloittaminen jos joutuu vieraana ryhmään jossa muut jo tuntee toisensa ja sitten pitäisi esitellä niitä taitojaan...




mutta tuskin sitä pk-paikkaa edes saisimme, vaikka haluaisimme :( juuri siksi, että olen kotona. nyt stressaan sillä, että tästä tulee lapselle vain vaikeuksia, blääh.

asiantuntijat kehiin, mutta kun alan ammattilainen neuvolassa erehtyy arvostelemaan kotimamman pilttiä, niin kehoitetaankin antamaan piut paut KASVATUSALAN AMMATTAILAISEN näkemykselle.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat