Seuraa 

Hyvät neuvot kalliit!



Tyttömme 2.5-vuotias, ei suostu menemään iltaisin nukkumaan ilman äidin läsnäoloa. Siis minun tulee maata hänen vieressään niin kauan, kunnes tyttö nukahtaa. Tyttö nukkuu alkuyön omassa sängyssään ja kömpii sitten aamuyöstä vanhempien väliin. Meidän viereen tuleminen ei minua haittaa, mutta olisi kiva joskus illalla saada hetki omaa aikaa lasten nukkuessa. Isä ei nukuttajaksi kelpaa, mikä johtuu siitä, että hän ei ole työn takia useinkaan iltaisin kotona.



En jaksaisi maata aina tytön vieressä, kun joskus nukahtaminen kestää tosi kauan. Perheessä on myös puolivuotias vauva, jonka nukutan aina ennen tytön nukuttamista. Koska miehelläni ei ole tisuja, joista tulisi maitoa, olen minä myös vauvan ensisijainen nukuttaja ;) Vauva nukkuu meidän vanhempien huoneessa omassa sängyssään. Tuntuu, että illat on pelkkää nukuttamista, kun saan tehdä kaiken itse. En jaksa joskus tätä nukutusrumbaa, vaikka toisaalta tytön vieressä lepääminen on mukavaakin, kun iltaisin on niin ihanan hiljaista vauvan jo nukkuessa =/



Luulen, että hänellä on jonkinlaista pimeänpelkoa, mikä saattaisi olla syynä siihen, ettei yksin nukkumisesta tule mitään. En viitsisi kuitenkaan valoja pitää öisin, koska koen, ettei valot päällä ole hyvä tottua nukkumaan. Palkitsemisjutut tuskin tepsivät, sillä niitä on koitettu muiden asioiden yhteydessä usein ja tyttö menettää mielenkiintonsa niihin hyvin pian. Unileluja tytöllä on vaikka kuinka ja iltarutiineista pidetään kiinni yhtälailla, kuin päivärutiineistakin. Illalla luemme kaksi kirjaa, sammutetaan valot, lauletaan pari laulua, luetaan rukoukset, halitaan ja pusitaan ja käydään nukkumaan. Tyttö nukkuu vielä päiväunet, mutta niillekin käydessä hän vaatii minut viereensä nukahtamiseen asti. Tyttö siirtyi vauvana jo puolen vuoden iässä nukkumaan omaan huoneeseensa. Hän nukahti aina hyvin helposti, kunnes alle vuoden iässä alkoi vaatia " nukuttamista" ja nukkuminen muuttui rikkonaisemmaksi. Alle vuoden iässä koetin jonkin sortin huudatusunikoulua, jota näin jälkeen päin kadun kovasti. Siitä ei ollut mitään hyötyä ja kaikille tuli vain paha mieli itkemisestä. Unikoulun aikana tyttöä ei jätetty todellakaan pitkäksi aikaa yksin itkemään, mutta epäilen, että hänelle on saattanut tästä koitua jonkinlainen pelko yksin nukahtamisesta pimeässä huoneessa.



Lapsilla on ikäeroa 2-vuotta. Voihan olla, että tyttö haluaa minut vierelleen nukkumaan mennessä esim. siksi, ettei minulla ole antaa päiväsaikaan hänelle niin paljoa aikaa, kuin haluaisin, koska lapsia on kaksi ja kotityötkin olisi tehtävä. Tyttö on jonkin verran mustasukkainen vauvasta.



Tulipa pitkä sepostus, mutta olisiko kellään keinoja, joilla saisin tilanteeseen hieman helpotusta?

Kommentit (20)

mutta minun mielestäni 2,5-vuotiaan ei vielä tarvitse osata nukahtaa itsekseen, jos siitä tulee kovasti pahaa mieltä tai paniikki lapselle. Kyllä oma äiti pian näkee, alkaako takaisin kantaminen tehota ja vaistoaa, onko kyse vain uhmasta vaiko selvästi siitä, että pelottaa. Ymmärrän kuitenkin vallan hyvin, että jatkuva nukuttaminen väsyttää äitiä, mutta jospa teillä alkaisi pian toimia vuorottelu nukutuksessa isän kanssa. Ja päiväuninukuttamiset saattavat olla kotihoitolaisella yllättäen jo puolen vuoden sisälle ohi, jos esikoinen lakka nukkumasta päikkyjä joka päivä.



Minua on aikoinaan nukutettu todella vanhaksi asti ja muistan elävästi, miten turvallista ja ihanaa se oli. Yritän siis jatkaa sitä, jos esikoinen sitä edelleen jatkossa vaatii. Meillekin on tulossa muutaman kuukauden päästä toinen lapsonen, ja illoista on varmasti tulossa rankempia. Onneksi on kaksi vanhempaa!

toinen 7 ja toinen puoltoista. Kenties noita iltasatuja ja lauluja ja rukouksia ja mitä niitä nyt oli on vähän liikaa, ehkä vähempi riittäisi. Minä olen aina ollut aika tiukkana siitä, että en ole lukenut lisää pyydettäessäkään, vaan olen aina jo aluksi selvittänyt, kuinka paljon luetaan. Huomion saaminen päivällä on tietysti olennaista, mutta joskus vaikeaa. Ei se muistaakseni kuitenkaan ole kovin pitkä aika keskeytymätöntä yhdessäoloa päivässä, mitä lapsi tarvitsee tullakseen tyytyväiseksi, joten onnistuu kyllä jossain välissä, kun tsemppailee.



Noin pienen ei mielesestäni tarvitse nukahtaa itsekseen, joten sinua tarvitaan. Me teimme tuon ikäisen kanssa jo kuitenkin niin, että emme makoilleet vieressä, vaan luimme vaikka lehteä pöydän ääressä tai sohvalla, mikä paikka sieltä huoneesta nyt löytyy. Myös valoa siis pidettiin päällä, mutta se oli himmeä lastenhuoneen tunnelmavalo vain - siinä näki juuri lukea ja ei ollut liian kirkas. Kyllä meillä edelleen on öisin päällä liesituulettimen valo, joka kajastaa 7-vuotiaan huoneeseen. Ja hänkin on vasta hiljattain opetellut sammuttamaan itse lukuvalon iltasadun jälkeen, jonka siis edelleen useimmiten hänelle luemme jompi kumpi. Joskus selailee itse jotain kirjaa tai lehteä, ja joskus vain peittelemme ja suukottelemme. Nyt tuon puoltoistavuotiaan kanssa vuorottelemme miehen kanssa iltatoimissa, tai miten milloinkin. Luemme sadun sylikkäin ja sitten poika pinnasänkyyn ja vanhempi viereiselle sohvalle torkkumaan tai lukemaan lehteä. Yritämme pitää kummankin vanhemman samanlaisessa valmiudessa hoitamaan kaiken, että poikakin hyväksyy molemmat. Nyt on tosin mies nukutellut monta iltaa peräkkäin, kun minulla on iskenyt päiväuniongelman takia ramppikuume koko hommaan: ennen poika nukahti päiväunille muutamassa minuutissa ja nyt karjuu kurkku suorana heti, kun nostan sänkyyn... Kävimme tänään läpi tarkkaan kummankin toimet ja kävi ilmi, että mies juttelee pojalle nyt paljon siinä vaippa-satu-sänkyynmeno -vaiheessa ja minä en niinkään. Huomenna siis kokeilen lörpötellä, josko se on siitä kiinni :)



Voisitte ehkä hankkia yhdessä jonkin ihana himmeän valaisimen huoneeseen ja kertoisit, että voit istua sängyllä tai vaikka lattialla ja silitellä tai pitää vähän kiinni. Sitten voit vähitellen ottaa vaikka lehden siihen mukaan ja kertoa, että äiti vähän lueskelee tässä. Pikkuhiljaa voit ehkä siirtyä hiukan kauemmaksi ja pääset ehkä mukavampaan asentoon. Jonain kauniina päivänä kuulet, että " äiti, sinä voit jo mennä" :) Hienoa, että olet saanut vauvan nukahtamaan jo aiemmin, joten homma toimii. Minä juuri ajattelen ihmeissäni, miten kaikki pelaa sitten, jos meille tulee kolmas - minä kun olen täysimettänyt lapsiani ilman tutteja pitkään ja siitä iltamaratoonailtulta ei pääse mihinkään ennen kuin joku neljä tuntia on kulunut :) Onneksi on mies, joka on paljon kotona ja osaa tehdä kaikki samat hommat kuin minä imettämistä lukuunottamatta :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En lukenut ihan kokonaan kaikkia viestejä,joten toivottavasti ei tule toistoa...mutta miten te saatte vauvan ja taapero nukkumaan silloin kun isä on matkoilla?? Meillä pojat 2,5v ja 8kk ja isä satunnaisesti matkoilla.Tosin viimeisestä reissusta on aikaa 5kk,joten silloin ei vielä ollut mitään ongelmia vauvan ollessa niin pieni.Mutta nyt kun molemmat syövät samaan aikaan puurot ja menevät samaan aikaan nukkumaan eri huoneisiin nukuttaminen yksin tuntuu mahdottomalta.Imetän vielä vauvaa ja teen sen hämärässä makuuhuoneessamme.Vauvan nukuttamisesta ja imettämisestä ei tule mitään,jos isoveikka säätää sielä mukana,sillä vauva on äärettömän kiinnostunut veikan tempuista,jolloin rauhoittumisesta ja nukahtamisesta ei tule mitään.Tilanne on edessä parin viikon päästä ja jatkossa useamminkin ja nyt jo vaivaa miten nämä iltatoimet oikeen menee...Kertokaa ihmeessä kokemuksia millä selviätte??????????????????



Ja alkuperäseen aiheeseen..Meillä 2,5v nukahtaa päiväunille ihan itse omaan sänkyyn.Silloin vaan pitää kuulua ääniä,eli puhun puhelimessa tai tyhjennän tiskikonetta tai laitan ruokaa,mutta hiljainen kirjan tai lehden luku ei onnistu.Silloin huudellaan heti äitiä.Tuttuihin ääniin on helppo nukahtaa. Illalla tämä ei meillä onnistu,vaan silloin kökötetään sängyn laidalla...tässä ketjussa tuli tosi hyviä vinkkejä,eli kokeilemaan,että saatais iltakin meneen yhtä hyvin kuin päiväunet!

Kaikenlaisia temppuja on kokeiltu ja sänkyyn käännytetty miljoona kertaa, mutta itse kallistun jo sille kannalle, että lapset ovat tässäkin asiassa erilaisia. Toiset todella tarvitsevat äidin tai isän vierelleen turvaa antamaan nukahtamishetkellä. Meillä siis maataan edelleen tytön vieressä, kunnes uni on tullut, ihan siksikin, että siten pääsemme helpoimmalla. Nykyään uni tulee yleensä aina 10 minuutin sisällä, joten mieluummin makaamme hetken vierellä kuin temppuilemme tuntitolkulla. Joidenkin unikoulua kannattavien ystävien kasvoilta oikein paistaa se, että he eivät usko meidän olleen tarpeeksi sitkeitä. Itse ainakin haluan uskoa, että heidän lapsensa ovat olleet helpompia tapauksia :-)

Meillä oli ihan samanlainen tilanne esikoisemme kanssa viime vuonna(silloin kanssa 2,5 v..)

Iltaisin ei millään jäänyt omaan sänkyyn, vaan aina vaan tuli takaisin olohuoneeseen jossa olisimme hetken hallunneet hengähtää.



Sitten vain määrätietoisesti aloimme viemään hänet aina takaisin, joskus niitä kertoja saattoi tulla 30, mutta emme jääneet viereen, emme jättäneet valoja, emmekä hermostuneet---hammasta purren perkele!!! sitten hän noin puolentoista viikon jälkeen tyytyi kohtaloonsa.ja alkoi nukkumaaan..Edelleen välillä hän juoksee viereemme, mutta yöläkin palautamme omaan sänkyyn.Itselläni herätys armottomasti joka aamu klo; 5.25 joten ei ylimääräisiä petiin..



Meillä oli myös tuohon aikaan kuopus vauva, joten ehkä se on vaan jotain huomionhakemista sitten väsyneenä.Nyt kysytään pitkää pinnaa, mutta älä enää nukuta.Määrätietoisesti, mutta lempeästi jaksat toistella kauniita unia, ja itse sanoin aina että äiti tulee kohta katsomaan, ja meninkin, niin lapsi luottaa että äiti tulee..ja nukkuu levollisimmin mielin!! T: jamio ja pojat 3 ja 1,5 v

Tyttösemme täytti juuri 3v. Vauvamme on kohta 5kk. Nukutan aina, isä ei kelpaa. Kun isä on ollut matkoilla teen niin, että pidän makuuhuoneen oven auki olohuoneeseen ja siinä puuhailen vauvan kanssa. Siten nukutus kestää kauan, mutta kun aluksi yritin vauvan kanssa nukuttaa esikoista niin siitä ei varsinkaan tullut mitään kun esikoinen alkaa vaan viihdyttää vauvaa. Itse olen sitä mieltä, että jos lapsi tarvitsee nukutusta(joka meillä on tätä nykyä vierellä köllöttelyä ja tarvittaessa silittelyä), niin helpoimmalla pääsee kaikki kun nukutetaan niin kauan kunnes lapsi on valmis nukkumaan yksin. Itse olen aina mennyt tässä siitä missä aita on matalin ja mielestäni myös se turvallisuuden tunne on tosi tärkeä. Nukumme perhepedissä ja esikoinen usein näkee unia, puhuu ja itkee yöllä ja sitten on helppo ojentaa käsi ja vähän rauhoittaa jos on tarpeen.



Meillä ainakin tämä nukutusasia menee vähän sykleittäin. Joskus lapsi on tarvitsevampi ja toisinaan kaikki sujuu tosi jouhevasti ja nopeasti. Nyt on meillä kerho alkamassa ja se jännittää kovasti, nukutukseen meni tunti...

Älä nyt hyvä ihminen loukkaannu.Luin viestini uudelleen enkä pysty millään saamaan sitä ilkeämieliskuvaa. Olet tehnyt kaikein tosi hienosti, tarkoitin vain muistuttaa, että ehkä hieman tempperamenttisen kai kenties korvakierteisen/moniallergisen lapsen kanssa ei olisi toiminut noin. Näemmä aika moni kahden lapsen äiti beesaa minua, joten en aivan väärässä ole. Tarkoitin vain niitä LUKEMATTOMIA ns vaikean lapsen äitejä, jotka yrittävät tehdä sinun oppisi mukaan (ehkä luettuaan, miten hienosti toimit) ja lapset vain huutaa eikä suostu. Kun ei kaikilla toimi noin! Eli itse lopetin nuo " tee näin niin onnistuu" hokemat/neuvot, kun sain ns vaativan lapsen. LAPSET TOSIAAN ON ERILAISIA! Se on totinen tosi. Meillä esikko nukkui omassa sängyssään ja kaikki meni sääntöjen mukaan. Kuopus taas...Auta armias kun nukkuisi EDES JOTENKIN joskus!Joten toivotaan sinulle lisää noita hyvin nukkuvia ja sänkyyn suostuvaisia.

Oli tosi helppoa ja nopeaa. Sittemmin otettiin iltavellipullo sylissä ja siitä sitten nukkumaan, mutta tuo läheisyystankkaus tehtiin siis ENNEN sinne omaan sänkyyn menoa. On kuitenkin siis aina nukkunut omassa sängyssä, ei perhepedissä.

Vellipullo jäi pois 1v11kk vanhana ja siitä lähtien on vain viety sänkyynsä iltapalan ja pesujen jälkeen. Sängyssä on sitten luettu 1 satu tai laulettu 1 laulu, mutta sitten sinne on jääty.

Alkuun ei tarvittu edes yövaloa, mutta nyt vanhempana haluaa sen ehdottomasti. Yöt on nukuttu aina rauhassa ja heräämättä, nyt n. 11-12h putkeen.

Sängystä ei ole rampattu pois, vaikka muuten on erittäin vilkas ja eläväinen lapsi. Olen aina korostanut, miten hyvä paikka oma sänky on ja lapsi tietää sen itsekin.

Joskus on ollut pissahätää ja välillä on haluttu vettä: nämä on annettu kerran, mutta palvelu loppuu sitten siihen.

Lapsen huoneessa olen nukkunut kerran, ja pari kertaa lapsi on kömpinyt viereemme (ja minä saman tien muualle: en pysty nukkumaan niin). Ja aina, kun lapsi huutaa yöllä, huutoon on vastattu ja luokse menty.

Neuvolassa oli nukkumisesta puhetta ja siellä täti oli sitä mieltä, että nyt korjataan sitä satoa, mitä pienempänä on kylvetty: nukahtaminen on ollut mukava hetki, aina on nukuttu omassa sängyssä, huudatusunikouluja ei ole pidetty, jokaiseen huutoon (vauvana etenkin) on vastattu = perusturvallisuus on ollut kaiken a ja o.

Ehkä olen saanut hyväunisen, reippaan lapsen, mutta ehkä olen onnistunut joskus tekemään jotain oikeinkin?



Onnea kaikille unien kanssa painiskeleville!



t. emmakaisa ja lapsi 5v

Meillä nukutushommat menee iltaisin seuraavasti:



Mies siis ehkä kerran viikossa iltaisin kotona, joten minun täytyy selvitä yksin lähes aina iltaisin. Ongelmia ei oikeastaan ole ollut, sillä iltapesujen, iltapalan ym. jälkeen, laitan vauvan ensin nukkumaan. 2.5-vuotias esikoinen hyörii samassa huoneessa sen aikaa, kunnes olen antanut sängynlaidalla istuen vauvalle iltavellin ja tisun. Sen jälkeen jätän vauvan omaan sänkyynsä, jonne pikkuinen nukahtaa hetkessä nätisti itse. Pari kertaa käyn laittamassa tuttia, jos tarvetta. Vauva siis nukkuu meidän vanhempien huoneessa omassa sängyssään ja esikoinen omassa huoneessaan. Kun vauva on nukahtanut, menen esikoista nukuttamaan ja usein siis herään hänen vierestään yöllä yhden aikaan, jolloin kömmin omaan sänkyyni ;) Meillä toimii tämä helposti, sillä vauva on ollut alusta alkaen aika helppo tapaus, kuten siskonsakin vauvana. Alussa vauvan synnyttyä oli kyllä hetken vaikeampaa, kun esikoinen oli tosi mustis ja hyöri jaloissa niin, ettei vauvan nukkumaanmenosta meinannut tulla mitään. Pikkuhiljaa isosisko on tottunut tähän nukutusjärjestelyyn ja tietää, että äidillä on " laatuaikaa" hänelle heti vauvan nukahdettua. Aina ei tietenkään näin helppoa ole ja kuten edellisissä teksteissä on moneen kertaan mainittu, lapset ovat yksilöitä. Tsemppiä sinulle!!



Ihan hyviä neuvoja on tullut, kiitoksia niistä =) Olen tuota nukutusasiaa tässä pohdiskellut ja tullut siihen tulokseen, että tyttö tosiaan taitaa tarvita edelleen läheisyyttäni, jotta tuntee olonsa turvalliseksi nukahtamistilanteessa. Tyttö on kuitenkin vielä niin pieni, ettei kiirettä yksin nukahtamisella ole. Taidan jatkaa vielä nukuttamista olemalla tytön vieressä niin kauan, kunnes hän nukahtaa. Tulee äidillekin hyvä mieli, kun nukkumaan saa mennä ilman ylimääräistä " säätämistä." Päivisin tytön kanssa on sen verran rankkaa, uhmasta johtuen, että illan tullen meikäläisen paristot alkavat olla suht kuluneet ;) Joten taidan jättää toistaiseksi turhat ressit nukutuksien saralla ja nauttia kevätpäivistä ;)

Hyviä neuvoja teiltä sain! Yritimme viime yönä hermostumatta kantaa tyttöämme aina uudestaan ja uudestaan takaisin sänkyyn. Teimme sen niiiin monta kymmentä kertaa, että ei enää yksinkertaisesti jaksettu, kun miehellä oli tänään aamuvuoro. Noh, positiivista oli se, että isi kelpasi nukuttamiseen piiitkästä aikaa!! Olipa kiva katsella rauhassa leffaa :)



Taidan kallistua siihen, ettei tyttö ole vielä valmis yksin nukahtamaan. On varmaan hyvä, tai itse ainakin näin ajattelen, että olen nukahtamishetkellä vielä toistaiseksi läsnä tavalla tai toisella. Vieressä istuen taidan tämän toteuttaa näin alkuun.



Meillä on siksi pidemmän kaavan mukaan nämä iltalukemiset ym, koska ennen nukkumaanmenoa minulla on aikaa antaa vauvan nukkuessa tytölleni laatuaikaa ihan kahdestaan :) Kuitenkin olen tarkka siinä, ettei iltasatuja enempää lueta tai lauluja lauleta yhtään enempää, kuin on sovittu. Tyttö aina vaatisi lisää ja lisää ;)



Ensi yönä yritetään sitten vieressä istumista. Koska olen iltaisin aina jo niin väsynyt, en istumista ole jaksanut montaa kertaa, jos nukahtamisessa kestää ja kestää. Helposti on tullut käytyä aina viereen pitkäkseen ja tottakai lapsikin on siihen sitten tottunut. Moni asia olisi helpompaa, jos olisi yksi lapsi ;)

EMMAKAISA olet ehkä vain saanut helpon lapsen. Ei sitä itse tajua (vaan polleana kehuskelee) ennen kuin saa toisen, joka ei olekaan ehkä niin helppo. Niin kävi mulle. polleus unohtui.



ALKUPERÄINEN josko kokeilit ensin sitä, että menet kauemmaksi huoneessa esim. sohvalle makaamaan. meillä oli tuossa iässä se linja, että minä tai isä makasi sohvalla kunnes nukahti. Mitään juttelua ja reagointia ei ollut. Iltasatu yms luettiin olohuoneessa, makuuhuoneessa ei mitään ylimääräistä. Kai tottui siihen, koska jonkun vaiheen protestoinnin jälkeen, alkoi nukahtaa nopeastikin. Ja usko tai älä, 2v7kk iässä antoi itse oma-aloitteisesti luvan poistua huoneesta. Eli nyt nukahtaa täysin itse. Vien sänkyyn, annan suukon ja juttelen muutaman sanan ja sitten lähden pois. Ovi pitää jättää selkosen selälleen. Käyn sulkemassa raolleen, kun on nukahtanut. Siis tosi uskomatonta, kun lapsi ON KYPSÄ nukahtamaan yksin se käy ihan itsestään. olenkin onnellinen, etten lähtenyt mihinkään huudatuksiin yms mukaan, vaikka olikin vauva ja välillä sumplimista. Mutta meillä siis isäkin kävi nukuttajaksi. Mutta siis tämä vain kertomus, että muutama kuukausi eteenpäin ja lapsi voi ollakin ihan valmis nukahtamaan yksin.

meillä oli kanssa sama juttu että iltaisin piti istua tai leikkiä nukkuvaa joskus jopa 1,5h!! sitten ajattelin tehdä lopun asiasta laittamalla satu-cd:n soimaan hiljaiselle pojan huoneeseen...ja sehän tepsi jo kahdessa päivässä ;0) Toki meillä pidetään normi rutiineista kiinni ja jompikumpi meistä vanhemmista lukee ensin lapsen lempikirjan (joka on onneksi lyhyt) ja sen jälkeen hyvänyön toivotukset ja pusut ja cd soimaan (meillä on esim miina ja manua,puuha peteä ym..). on toki päiviä jolloin lapsella voi kestää puolikin tuntia unen saanti,mutta yleensä se päivä on ollu muutenkin vilkkaampi tms. normaalisti poitsu nukahtaa vajaassa vartissa kun vielä annetaan hänen huoneen oven olla auki (että kuulee meidän ääniä) sekä kuuvalo-lamppu (himmeä)päällä...

toivottavasti löydät teille sopivat konstit jotta kaikille palautuu ns iltarauha :0)

opetimme esikoistytön nukahtamaan itse, kun nukuttaminen meni hankalaksi- ihan samaan tapaan kuin teillä; piti maata vieressä, antaa vettä, hakea nalle jne... Kuopuksen synnyttyä opetettiin esikoiselle uudet tavat.



Me toteutettiin itse nukahtamaan oppiminen asteittain. Aluksi selitettiin tytölle, mitä tuleman pitää, ja että iltapusun jälkeen ei saa puhua eikä saa vettä tms. palveluja. Ensin iltarutiinien jälkeen (satu, pusut jne) istuttiin sängyn laidalla. Jos tyttö yritti nousta tai höpöttää, niin heti kielto tai laskettiin tyttö takaisin sänkyyn. Seuraava vaihe oli, että otettiin tuoli sängyn viereen ja vanhempi istui siinä. Ilta illan jälkeen hilattiin tuolia lähemmäksi lastenhuoneen ovea. Lopulta tuoli oli oven ulkopuolella, ja ovi auki, jotta tyttö kuuli meidän puuhastelut. Käytiin välillä istumassa tuolilla, ja lopulta ei tarvinnut enää istua tuolilla ollenkaan. Meillä kyllä tarvittiin tässä molempia vanhempia, eli kannattaa ajoittaa ekat opetteluillat siten, että iskäkin on kotona. Ja sama homma päiväunille menon kanssa.

Esikoinen opetettiin nukahtamaan itsekseen juuri täpärästi ennen kuopuksen syntymää. Tyttö oli silloin 1v10kk.



Näin se tapahtui:

VAIHE 1)

Muutamana päivänä nukuttaja (joko äiti tai isä, meillä kumpikin on nukuttanut) kävi kesken nukutuksen tekemässä " jotain välttämätöntä" eli laittamassa pyykkikoneen päälle tai ripustamassa pyykit. Lyhyt poissaolo makuuhuoneesta, sitten takaisin.

VAIHE 2)

Eräänä päivänä päätin, että nyt tämä projekti alkaa. Päiväunille vietäessä selitin tytölle, että nyt saat nukahtaa itse, äidin täytyy silittää vaatteita.

Raahasin silityslaudat ym. makuuhuoneen oven ulkopuolelle eli eteiseen. Jätin oven auki. Yritin näyttää siltä, että tämä silitys on nyt tosi tärkeä juttu, eikä sitä voi siirtää. Tyttö itkeskeli vähän ja muutamaan kertaan tuli pois huoneesta. Vein takaisin ja sanoin, että äidin pitää silittää. Kesti ehkä vartti ja tyttö oli unessa.

Tätä silitysstrategiaa jatkettiin pari päivää.

VAIHE 3)

" Äidin/isän pitää välttämättä lukea yhtä aikuisten kirjaa." Silityksen sijasta nukuttaja siirtyi makuuhuoneesta eteiseen näköetäisyyden päähän lukemaan kirjaa/lehteä/sarjakuvaa, joka oli " elintärkeä" . Ovi oli raollaan, mutta tyttö näki sängystä nukuttajan. Tätä jatkettiin 2-3 viikkoa.

VAIHE 4)

" Äiti/isä käy tekemässä yhden jutun tietokoneella." Tietokone sijaitsee viereisessä huoneessa, näköyhteyttä makkariin ei ole, mutta puhe/huutoyhteys säilyy. Välillä lapsi huhuilee, johon vastaamme " nuku vaan, äiti lähettää sähköpostia" tms. Hyvin harvoin hän tulee pois makkarista. Välillä pitää käydä uudelleen peittelemässä. Yleensä käymme kerran tai pari, sitten sanomme " osaat itsekin laittaa peiton, nyt äiti ei enää tule, kun pitää tehdä aikuisten hommia" .

VAIHE 5)

" Hyvää yötä, nuku hyvin, nähdään aamulla." Ja nukuttava vanhempi lähtee suoraan alakertaan. Lapsi kuulee tämän, kun portaat narisevat hulluna, muttei enää häiriinny. Välillä häntä joutuu edelleen käydä peitteleen, mutta yleensä tyttö höpöttää ja laulaa itsensä uneen. Ikää on kohta 2,5v.



Meidän " unikoulumme" oli siis hyvin pitkä, hyvin lempeä ja hyvin tehokas. Puolivuotiaan kuopuksen kohdalla sama homma toteutetaan nopeutetusti jo ennen yksivuotispäivää.

Minä kallistun siihen, että lapsi kaipaa sinua viereen. Meidän poju ei suostu nukahtamaan yksin, eikä edes jää hetkeksi sänkyyn, kun " äiti käy vessassa" tms tärkeää, vaan poika kömpii heti pois sängystä.



Kokeiltiin pojan kanssa sellaista taktiikkaa, että ensin juteltiin, että tänään mennään omaan sänkyyn ja sinne nukahdetaan, äiti on ihan lähellä jne. Kun poika ensimmäisen kerran tuli pois, sanottiin, että nyt on yö nyt nukutaan ja vietiin takaisin. Seuraavalla kerralla ei sanottu mitään, vietiin vain poika sänkyyn. Olen kuullut monilta, että tämä toimii. Ei toiminut meillä, poika tuli väsymättömästi pois, kun selkänsä käänsi, joten lopetettiin se tuloksettomana (kello oli jo reippaasti yli puolen yön, 20.00 aloitettiin, eikä tapahtunut mitään muutosta, poika ei vieläkään pysynyt sängyssä 2 sekuntia kauempaa =() Kokeiltiin muutama ilta vielä, ilman mitään tulosta. Toisaalta olen huomannut, että tämä nuorempi tekee asiat, kun on siihen itse valmis.



Uskon, että se miten helposti lapsi nukahtaa, riipppuu myös tempperamentista, esikoisella toimi, kun kerrottiin mikä on jutun juoni ja siitä lähtien poika nukahti itse omaan sänkyyn. (molempia on nukutettu tissille ja molemmat ovat saaneet nukkua äidin ja isin sängyssä jne) eli välttämättä se, miten vauvana nukuttaa, ei vaikuta siihen miten helposti lapsi oppii nukahtamaan itse/nukkumaan koko yön.



Ja vielä tuohon " odotas, kun toinen tulee" keskusteluun: Minä olin esikoisen jälkeen hyvin pitkälle sitä mieltä, että asiat menee hyvin, kun vaan tekee oikein. poika oli ja on luonteeltaana hyvin rauhallinen, kiltti ja sopeutuvainen, vilkas kyllä. Yhä edelleen lähes kaikki menee helposti ja nopeasti perille. Kuopus poika taasen, oli ja on " hieman" tempperamenttisempaa sorttia, ja huomasin, että ihan oikeasti aina kaikki ei vain mene, vaikka miten oikein asiat tekisi.'



Hyviä unia kaikille toivottelee Mareila, kera kahden ihanan pojan =)

lukea vielä lisää muiden toimintatavoista. Kiitos Annivannille tarkasta vaiheselostukseta :) Hyvät supliikit :D



Virinneeseen " odotas-kun-saat-toisen-lapsen" -keskusteluun: minä olin maailman paras äiti, kunnes sain toisen lapsen, joka on ollut hyvin vaativa poika. Esikoistytön kanssa sujui ihan kaikki leikiten. Saa nähdä, millainen murrosikä tulee :) Mä jaksoin aina ihmetellä, miten ne muut eivät osaa kasvattaa, mutten kyllä enää. Ihan samat kasvatustavat eivät nyt ihan toimikaan hurjapäisen kiipeilijän ja kaikkia mahdollisia nappuloita hamuavan pojan kanssa. Tytöntyllerö oli ihailtavan kuuliainen ja rauhallinen tähän verrattuna. Ihan miehen elkeet on pojalla heti pienestä.



Iltavellihommelit eivät toimi meillä - meillä kun pestään hampaat ennen nukkumaan menoa.



Hyviä unillemenohetkiä kaikille!

Enpä taida osata vinkkejä antaa, mutta samat " pulmat" on meilläkin. Meidän nuorempi on 2,5 vuotias ja vanhempi jo 4. Kumpikaan ei tahdo nukahtaa ilman vanhempia. Toki meillä helpottaa se, että myös isi kelpaa nukuttajaksi etenkin jos en ole kotona ja kyllä muulloinkin. Yritettiin uuteen kotiin muutettaessa opettaa lapset nukahtamaan itse omaan huoneeseen. Meni useampi ilta ja saatiin lapset nukkumaan vasta 23 aikoihin. Vaikka lempeästi ramppattiin toivottamassa hyvät yöt ja sanottiin, että ollaan ihan tässä lähellä (toisessa huoneessa), niin väsymyksen sekaiseksi itkeskelyksi se meni meidän 4 vuotiaalta. Loppujen lopuksi hän itse sanoi, ettei ole vielä valmis nukahtamaan ilman äitiä tai isiä. 2 vuotias oli kovasti samaan mieltä, vaikka ei asiaansa sanoiksi pukenutkaan, tarrasi kaulaan kiinni ja komensi olemaan vieressä. Juteltiin asiasta rauhallisesti ja päädyttiin yhteistuumin, että nukutetaan edelleen jos se tuntuu paremmalle. Ja näin on nyttemmin elelty. Saa nähdä milloin ovat kypsiä kokeilemaan itse nukahtamista.. Ehkä sitten kun vauhdikas mielikuvitus vähän rauhoittuu tai löytyy ymmärrys, että pelottavat asiat eivät oikeasti tule tänne meidän kodin sisälle nukkuessa..

Kun tietäisikin mitä siellä lapsen mielessä aina liikkuu, niin olisi helpompi ymmärtää. Toivon sinulle kovasti jaksamista ja oikein ratkaisun löytymistä teidän tilanteeseen. :)

Tilanne pitäisi olla toisenlainen heti alunalkaen eli vauvasta.



Meillä on ollut hyvin tiukka linja nukkumisen suhteen. Vauvaiästä asti iltaruuan jälkeen sänkyyn ja nukkumaan -ei kummankaan kanssa ongelmia. Sitten on tullut tuo ranmppausvaihe kun tajuaa että voi tulla sängystä pois. Aina viety määrätietoisesti takaisin eikä missään nimessä leperrelty tai juteltu mukavia - vain viety sänkyyn ja hyvän yön toivotukset. Jos ramppaamista on monta kertaa niin äänensävy viimeisinä kertoina jo melko tiukka!



Esikoisella on nyt se vaihe että kuvittelee mörjöjä yms eli annamme nukkua yölapmpun kanssa.



Nyt lapset sen verran isompia eli 2,5 v ja 5 v. eli luen iltasadun ja juttelen lyhyesti päivän asiosita - sitten tiukasti HYvää yötä ja nukkumaan - ei rutinoita, ei pitkittämistä, ei periksiantoa. Ja lapset tämän ymmärtävät.

ehkä täytyy kommentoida, kun halusit nimenomaan minun viestiini puuttua (ja anteeksi ap:lle):

- Kuka sanoi, että olen saanut helpon lapsen? Meillä on erittäin vilkas tapaus, jonka kanssa eläminen ei ole aina siitä helpoimmasta päästä

- Ja vaikka olisi " helppokin" , niin silti olisin itse voinut hyvin tyriä nukuttamiset niin, että tosiaan istuisin sängyn laidalla vuosikaudet joka ilta. Ja siihen en ole halunnut ryhtyä.

- Jotenkin en jaksa näitä: " Odotas, kun saat toisen, niin sitten tiedät, mitä elämä on" -juttuja - se ei ole kovin hedelmällistä keskustelua eikä johda mihinkään. Siitä voi jatkaa heti se 3 lapsen äiti, sillä vasta kolmannen jälkeen...

- Ja jos kirjoituksestani saa kuvan, että " polleana kehuskelen" , niin ei sitten voi mitään. Kerroin mielestäni vain sen, miten meillä homma on viimeiset 5 vuotta toiminut. Ajettelin naivisti, että tarinastamme voisi olla hyötyä jollekin.







* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat