Seuraa 


Meidän poika kyselee KOKO AJAN ihan mitä sattuu ja mistä asiasta tahansa! Vaikka sanoisi vaan ohimennen, että ' mennään kauppaan' , niin seuraa ainakin nämä kysymyset: minne kauppaan? mikä kauppa se on? missä se on? miksi me mennään kauppaan? mitä ostetaan? otetaanko maitoa? millä me mennään? minkä niminen se kauppa on? ostetaanko leipääkin?



Kysymyksiä satelee siis jatkuvalla syötöllä. Poika haluaa tietää, miten esimerkiksi kaiuttimet toimii, miten kamera toimii, mistä taivaan värit tulee, mitä on kuolema, missä ukki on kun se on kuollut, nukkuuko kärpäset talviunia, milloin kesä alkaa, miksi leppäkertulla on pilkkuja selässä...



Yritän kovasti vastailla, mutta selkeestikään poika ei aina ihan ymmärrä, vaikka yrittäisi todella yksinkertaisesti selittää. Ja jotenkin tuntuu hassulta selittää jotain kuolemaa, kun poika on vielä niin pieni...en aina osaa vastata järkevästi tai niin, että poika sen ymmärtäisi...



Ja ikää siis jäppisellä 2v10kk.



Missä vaiheessa teillä on alkanut tällänen vimmattu kysely? Se on aika väsyttävääkin! Kun ei jaksa/ehdi/voi olla koko aika vastaamassa ja sitten poika hermostuu. Samaa kysymystä saatetaan jankata kymmeniä kertoja....huoh:D



Kokemuksia vastaavasta?

Kommentit (4)

stellanocturno:

Lainaus:

Mutta entäs kun ei tosiaankaan aikuinen jaksa.

Voisikohan kahta keinoa kokeilla:

Ensimmäinen: palauttaa vastaus kysyjälle itselleen? Tyyliin: mitä itse arvelet? Loppuvatkohan numerot johonkin? Onko olemassa viimeinen numero? eikös olekin aika vaikea asia?




Minustakin kyseleminen on todella tärkeää ja hyvä asia, mutta tämäkin voisi joskus olla ihan paikallaan - pieni aivonystyröiden lisähieronta ei varmaankaan ole pahitteeksi!! Sitä paitsi, omieni kanssa olen joutunut oikeastikin toteamaan (ehkäpä turhantarkastikin?), ettei kaikkiaain asioihin ole ihan oikeastikaan yhtä tyhjentävää vastausta. Avaruudesta puhuttaessa, vaikkapa...



Lainaus:

Ja sitten jos kysymystulva on ihan loppumaton ja äiti kärvistelee migreenin keskellä: miksei voisi annostella tätäkin?

Jotain tähän tapaan: rakastan sitä kun kyselet, ja se on tärkeää puuhaa. Välillä innostun kovasti itsekin kun kyselet, mutta tänään olen ihan poikki. Sovitaan että kysyt viisi kysymystä, ja minä vastaan niihin niin hyvin kuin osaan, mutta loppumatka istutaan hiljaa ja rauhoitutaan? On myös tärkeää opetella olemaan hiljaakin yhdessä välillä!




Erittäin hyvä huomio!! :-) Paitsi että hiljaisuus ihan yhdessäkin on tosiaan arvokas asia, minusta myös ainakin vähän isommille lapsille (ei ehkä ihan 2v, mutta kyllä jo lähemmäs 4-vuotiaalle) olisi hyvä opettaa sitäkin, ettei ihan aina ja kaikkialla se oman itsensä ylinnä äänessä pitäminen ole edes sopivaa... Saati mikään itseisarvo. Meillä on tuttavaperheessä hyvin älykäs poika, joka oli pienempänä aivan mahdottoman rasittava kyselynsä kanssa... Äidilleen varmaan toki vielä rasittavampaa, mutta rankkaa kyllä oli, kun he olivat kylässä, sillä kyseinen lapsi vei ihan _koko_ ajan kaiken aikuisten huomion jatkuvalla, katkeamattomalla kyselemisellään... Hän on lisäksi ainoa lapsi, joten oli tottunut aikuisiin paremmin kuin lapsiseuraan eikä viihtynyt esim. minun poikieni seurassa kylässä ollessaan, vaan kiehnäsi aikuisten kyljessä loputtomiin kysellen... Samojakin asioita yhä uudelleen. Ja poika on tosiaan mielestäni koko lailla älykäs, joten joskus nämä samojenkin kysymysten toisto tuntui olevan lähinnä sitä, että hän sai olla äänessä... Hiukan hän on rauhoittunut, mutta nyt on 5v ja kyselee vieläkin - ja aika usein samatkin kysymykset tullessaan käymään ja mielestäni edelleen em. syystä...



Mutta kaikenkaikkiaan on tosiaan hienoa, että kognitiiviset taidot kehittyvät ja uteliasuus sinällään on oiva polttoaine oppimiselle. :-)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt ikää on 3v4kk ja kysymystulva vaan jatkuu ja pahenee. Yritän vastata kaikkiin kysymyksiin, osaan useammankin kerran perätysten tai selittää toisella tavalla, jos poika ei ymmärrä. Hänelle kaikki on niin uutta ja se ainoa kanava mistä hän tietoa saa on vanhemmat ja muut aikuiset. Joskus - ja aika usein - kyllä hermostuu jatkuvaan kyselyyn, mutta sitten vain vihelletään peli poikki. Meillä toimii usein tämä " äiti ei tiedä, kysytään isältä kun se tulee töistä" tms. =)



Olen kiinnittänyt huomiota nyt tai sitten en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota muiden lapsiin, mutta tuntuu, että en ole ikinä tavannut niin kyselevää lasta kuin meidän poika on. Siis bussimatka aamulla kotoa hoitopaikkaan (n. 20 minuuttia) on taukoamatonta kyselyä kaikesta bussissa olevasta, bussin ikkunasta näkyvästä ja etenkin bussissa olevista mainoksista ja taulusta jossa vaihtuu seuraavan pysäkin nimi (äiti mitä tossa nyt lukee?)



Paras " kysely" oli yhtenä lauantaiaamuna klo 7.00, kun poika " repii" mua hereille: " äiti mitä tulee sen jälkeen kun on viimeinen numero? Mitä numero tulee sen viimeisen jälkeen?" Olimme (onneksi) maalla ja passitin pojan setänsä luo kyselemään (setä on matikan opettaja ja kävivät läpi äärettömän merkityksen =).



Perjantaina hoitoon mennessä kysely koski sitä, " miten vauvat saa ruokaa, kun ne on äidin masussa?" Poika ei hyväksynyt mun selitystä vaan päätyi omaan ratkaisuun, että äidin mahaan tehdään kolo (mistä vauva tulee ulos sitten myöhemmin) ja laitetaan siitä lautanen sisään... mun teoria jostain napanuorasta oli ihan käsittämätön pojan mielestä. Vaikea sellaista on selittää pienelle joka ei vielä ymmärrä, että ruoka voi olla muutakin kuin lautasella olevaa ruokaa...


Paras " kysely" oli yhtenä lauantaiaamuna klo 7.00, kun poika " repii" mua hereille: " äiti mitä tulee sen jälkeen kun on viimeinen numero? Mitä numero tulee sen viimeisen jälkeen?"



Onpa älykäs lapsi!

Kunpa osaisimme säilyttää ja kannustaa lapsillamme tuota kyselijän taitoa!

Niin juuri oppii paitsi asioita itseään, myös keskustelutaitoja, kuuntelua, vastaajan ymmärtämistä, sen havainnointia kuka osaa selittää parhaiten, sitä, miten avoimesti aikuiset maailmaansa itse havainnoivat ja jakavat... Kysely on todella tärkää!



Mutta entäs kun ei tosiaankaan aikuinen jaksa.

Voisikohan kahta keinoa kokeilla:

Ensimmäinen: palauttaa vastaus kysyjälle itselleen? Tyyliin: mitä itse arvelet? Loppuvatkohan numerot johonkin? Onko olemassa viimeinen numero? eikös olekin aika vaikea asia?



Ja sitten jos kysymystulva on ihan loppumaton ja äiti kärvistelee migreenin keskellä: miksei voisi annostella tätäkin?

Jotain tähän tapaan: rakastan sitä kun kyselet, ja se on tärkeää puuhaa. Välillä innostun kovasti itsekin kun kyselet, mutta tänään olen ihan poikki. Sovitaan että kysyt viisi kysymystä, ja minä vastaan niihin niin hyvin kuin osaan, mutta loppumatka istutaan hiljaa ja rauhoitutaan? On myös tärkeää opetella olemaan hiljaakin yhdessä välillä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat