Vierailija

Tuttavani kertoi tyttärensä iltapäiväkerhossa tapahtuneesta asiasta. Eräällä ohjaajalla on tapana kertoa lapsille tarinoita. Tällä kertaa hän oli kertonut kummitusjutun, joka meni suurin piirtein näin:



"Oli poika, jolla oli koira. Eräänä iltana pojan vanhemmilla oli menoja myöhään illalla ja pojan piti mennä yksin nukkumaan. Pojalla oli tapana roikuttaa kättään sängyn reunan yli ja koira, joka nukkui yönsä sängyn alla, nuoli pojan kättä, kunnes tämä nukahti. Näin tapahtui myös sinä iltana, kun poika oli yksin kotona. Yhtäkkiä alkoi jostain kuulumaan ääntä tip, tip, tip, tip........ Poika nousi ylös ja lähti katsomaan mistä ääni kuuluu. Se kuului pesuhuoneesta. Poika avasi oven ja näki, että koira roikkui hirtettynä pesuhuoneessa. Kyllä ne pirutkin osaavat kättä nuolla."



Siis aivan järkyttävää! Miten joku aikuinen ihminen - ja vielä iltapäiväkerhon ohjaaja - voi kertoa pienille 1- ja 2-luokkalaisille tällaisia juttuja? Miten tähän tulisi suhtautua?

Sivut

Kommentit (34)

Jos tuo olisi tapahtunut minun lapselleni, olisin jo ottanut yhteyttä sekä tarinan kertoneeseen henkilöön että hänen esimieheensä. Sanoinkin tuttavalleni, ettei kannata jättää asiaa tähän. Enkä usko, että muutkaan vanhemmat antavat asian olla.



Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut ja kuten eräs vastaajista kertoi, se saattaa jättää näihin lapsiin pysyvän pelon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

joku lapseton ...



IP-kerhojen ohjaajat voi olla monesti niin nuoria, ihan pentuja itekin, ettei niille oikeesti uskaltais jättää ketään hoitoon.

että Suomessa riittää niponiuhoja vanhempia. Ei saisi edes pelottavia kummitustarinoita kertoa lapsille!

Ihan normaaleja nämä olivat ainakin 70-luvulla. Milloin kirjahyllystä tuijotti punasilmäinen tappajanukke, milloin pihamaalla kasvoi tappajakasvi joka otti otteeseensa kun lapsi käveli ohi.

Tottakai jokaiselle lapselle kantautuu korviin juttuja jotka vievät yöunet, ihan normaalia, kuuluu lapsuuteen.

Psychon suihkukohtaus mua ole saanut tolaltani, vaan jotkut Manaajat yms, elokuvat pimeyden toiselta puolen. Itse ainakin pelkäsin näkeväni itse Saatanan kun avaan silmät....

Lainaus:

No just...Kasi on about 10 v...




Olen nähnyt sen monta kertaa, ja silti piti miettiä mikä suihkukohtaus voi aiheuttaa tuollaisen pelon.

just tota samaa tarinaa kertoo mun tokaluokkalainen, eikä oo iltapäiväkerhossa. Taitaa olla vaan joku juttu mikä kiertää lapselta lapselle. Joku roinen lapsi voinut sanoo, et ohjaaja kertoi tai itse lapsi keksi asian. Kyllähän tuon ikäiset välillä antaa mieli kuvituksen lentää...

vaikka minkälaista tallaajaa töissä. Tarjolla olisi hyviä työntekijöitä, mutta usein koulutettua väkeä on muutama ja sitten työllistettyjä osa. Osa myös hyvin nuoria, joilla ei ole mitään kasvatuskokemuksia itsellään.

Minä ottaisin ap:nä heti huomenna yhteyttä iltikseenja myös heidän esimieheensä.

että jonkun mielestä tämä on hyväksyttävää toimintaa! Ei todellakaan kuulu iltapäiväkerhon työntekijän toimenkuvaan kertoa lapsille tällaisia juttuja. Yhteys esimieheen ja mahdollisimman pian!



Lainaus:

että Suomessa riittää niponiuhoja vanhempia. Ei saisi edes pelottavia kummitustarinoita kertoa lapsille!

Ihan normaaleja nämä olivat ainakin 70-luvulla. Milloin kirjahyllystä tuijotti punasilmäinen tappajanukke, milloin pihamaalla kasvoi tappajakasvi joka otti otteeseensa kun lapsi käveli ohi.

Tottakai jokaiselle lapselle kantautuu korviin juttuja jotka vievät yöunet, ihan normaalia, kuuluu lapsuuteen.

Tytön äiti oli kysynyt naapuriltaan, jonka lapsi on samassa iltapäiväkerhossa ja saman tarinan oli lapsi kertonut sielläkin. Tämä äiti oli kysynyt asiaa suoraan ko. työntekijältä, joka oli myöntänyt kertoneensa jutun lapsille.



ap

no ei perkele!! Ei ihme, jos pelottaa, kun itsellenikin tuli kylmät väreet tuota juttua lukiessa. Valitusta päiväkotiin ja vähän äkkiä.. Hyi kauhia.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat