Seuraa 

Noniin laitoinpa pinon tälle puolelle. Toivottavasti moni huomaa tännepuolelle jo tulla ; )

joelilla taas uus korvatulehdus todettiin perjantaina mutta ei vieläkään saatu lähetettä putkitukseen : ( Aina vaan siirtyy ja siirtyy. Nyt odotellaan josko kesä katkaisis kierteen..toisaalta siis olen lääkärin kanssa samoilla linjoilla että odotellaan tuoko kesä helpotusta kierteeseen mutta heikolta näyttää. Taaskin se saman vasen korva mikä ennenkin oli tulehtunut jos nyt ylipäätään oli välissä parantunutkaan kun edellinen kuuri loppui 3 viikkoa sitten. pojalla ei ole edes nuhaa, yskää eikä kuumetta silti oli korvassa tulehdus : ( vein varuiksi lääkärille kun hän oli nukkunu huonosti yöt ja olli kiukkuinen ja niinhän siellä tulehdus oli. Taas 3 viikon päästä kontrolliin ja jos silloin korvissa on jotain niin sitten korvalääkärille ja asiaa eteenpäin. Eipä muuta sitten tällä kertaa. Nettipimento kestää nyt muutaman päivän kun kone lähtee huoltoon. Palilen sitten taas.

Sivut

Kommentit (36)

Voisin kirjottaa jotain, Aika menee vaan koko ajan hurjempaa vauhtia ja kun ilmatkin taas suosii niin tulee ulkona oltua enemmän kuin sisällä (jos ei yötä lasketa mukaan) ja hyvä niin kaikille perheenjäsenille.



Onpa AIHAN raskaus jo pitkällä, vauvahan voi syntyä millä hetkellä tahansa !!!!!!!!



Töihin palaa häämöttää elokuussa uhkaavasti. Poikanen sai onneksi lopulta päiväkoti paikan tosta ihan naapurista, vaikka ensin pelottelivat että joutuu melko kauas, mutta soittelin sitkeesti ja yksi paikka vapautuikin kun joku perhe muuttaa, ja myö saatiin se !!!!! IHANAA!!!! päiväkoti siis tosiaan on tossa meidän takapihalla, eli ei tarttee paljon talvellakaan vaatetta aamusin päälle pakata.



Luksusta kun mieskin on ollu vapalla tänään, ni on yhteinen pitkä viikonloppu ja huomenna lähetään bilettämään ja pikku-ukko menee yö-kylään !!!



Mukavaa aurinkoista viikonloppua kaikille !!!



fiona77 ja pikku-ukko 1v 2,5kk

Uskomatonta miten tää aika menee... monilla jo toinen (tai vaikka kuinka mones..) tulossa, täällä vasta mietitään koska " uskaltais" alkaa yrittämään raskautumista. kohta pitää varmaan alkaa kurkistella vauva-kuume palstalle myös ;)



Pikku-mies senkun kasvaa ja kehittyy, juoksee, kiipeilee ja riehuu kovasti... sanoja ei juurikaan tule, omaa juttua sitäkin enemmän.



Kesää kovasti odotellaan, kun syksyllä pitäis mennä töihin... Toisaalta kivaa, varsinkin kun tarkoituksena olis ettei siellä joutuis hirveen pitkään olemaan, mutta kattellaan miten käy... vauvojahan ei tehdä vaan saadaan, niin jännityksellä odotetaan mimmonen onni käy.



Tällähetkellä kyllä oon ihan täys-työllistetty ton pojan kanssa, kun se on niiiiiin kauhee mienijä että, sen puoleenkii tässä voi vielä vähän ootella ja nauttia tästä yhdestä teho-pakkauksesta =o]



pinniksessä nukkuu poika vielä, ei olla päätetty millon hommataan " oikee" sänky...



mutta aurinkoisia päiviä kaikille ja odottaville nautinnollisia masun kasvatus aikoja ;)



Fiona77 ja pikku-ukko 1v1kk ja vähän päälle

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Heippa pitkästä aikaa!



Hiljainen on pino!! Huhuu, maalismussukat ;)! Taitaa nämä ikiliikkujat pitää niin kiireisinä ettei koneelle pahemmin jouda tai jaksa tulla.



Meillä menee edelleen ihan mukavasti. Vauvarokko käväisi viime viikolla vieraana, mutta muuten oltu varsin terveitä koko sakki. Mulla on raskaus vielä niin alussa, että olen jotenkin superherkällä mielellä koko ajan. Ja kiukuttaakin. Siis ihan ilman syytä. Sitten yrittää olla äitiä pienelle, joka on niin kova menemään ettei perässä pysy hengästymättä ;) Ihana ikiliikkuja poika on ja koti on aina ihan hyrskynmyrskyn ;) Onneksi poika viihtyy pihalla paremmin kuin hyvin, joten ulkoillaan mahdollisimman paljon joka päivä. Ruoka maistuu vaihtelevasti, mutta pääosin ihan ok. Maitotuotteita menee liian vähän ja aloiteltiinkin lisäkalkkia (aina kun muistan antaa) tueksi. Hampaita ei pahemmin vielä ole, kauan kestää niitä tehdä. Edessä 4, kulmat kohta läpi ja yksi poskihammas on jo läpi. Erikoinen järjestys ;)



Päikkäreitä nukutaan yhdet ja yö sujuu nykyisin hyvin. Tosin meilläkin perhepeteillään, ihan siitä syystä, että poika on niiiiiin levoton nukkuja, että hyörii ja pyörii unissaan sen sadalle mutkalle ja pinniksessä törmää väkisin pinnoihin (suojista huolimatta) ja herää siihen. Vieressä nukkuu kuin tukki.



IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE! Itselleni vasta 2. Äitienpäivä! Me ollaan nämä päivät pyhitetty ihan omalle perheelle, mummit muistetaan edellisenä päivänä tai seuraavana.



-Terppari ja poika 1v 2kk sekä masuasukki 9+6

tänne kirjottelin. Aika rientää ja meidän kone on temppuillu taas. Tai ei kone vaan adsl boxi. Tänään haettiin uus ja taas toimii hyvin. Tiputin rasian reilu viikko sitten lattiella ties monennenko kerran niin taisi mennä siinä rikki.



Eipä meidän elämässä kovin kummosia uusia juttuja. Joel on ollut kuin eri ihminen nyt kun sai ne putket korviin. poika on jaksanut taas hymyillä ja olla oikein veikeän iloinen ja hyväntuulinen. Yötkin sujunut tosi hyvin. On alkanut melko hyvin nukkua ja omassa sängyssään. Perhepetiä harrastettiin jonkin aikaa kun poika oli kipeä. Tosin joskus on vielä yöllä pullikoinut kun en ole viereen häntä ottanut. Viimeyö oli taas tosin levoton. Luultavasti nyt tulee hampaita. Poskihampaiden kohdat pullottaa ja on valkoiset. Annoin nyt särkylääkettä pojalle kun äsken meni nukkumaan.



Hienosti on alkanut Joel myös kävellä. Sisällä kävelee jo koko ajan, mutta kaatuu vielä helposti. Tuntuu että pää kolisee jatkuvasti johonkin mutta ei se pienen mihen vauhtia juuri hidasta. Äidin puhallus pipiin ja matka jatkuu taas ; ) Uusia sanojakin on tullut jonkin verran. Tai sellasia epämääräsiä sanoja joita vain minä ymmärrän.

Ulkona joelin kävely on vielä vähän sitäsuntätä eli paljon vielä konttaa ulkona mutta käveleenkin jonkin verran. Hiekkalaatikolla poika tykkää istuskella ja hajottaa muiden tekemiä kakkuja. Hiekka myös narskuu hampaissa. Oikeen menee maahan makuulle ja nuolee hiekkaa!!! Yök!



Jossain vaiheessa täällä oli puhetta isojen sänkyyn siirtymisestä...Mä olen ajatellu siirtaa vasta tossa 2 vuotiaana pinniksestä pois. Samoihin aikoihin siirsin vanhemmat lapsetkin. Esikoinen sai aikanaan 2 vuotis synttärilahjaks jatkettavan sängyn. 6 iltaa meni siinä kun kannoin neitiä takasin sänkyynsä. Tuli meinaan ainakin 30 kertaa/ilta sängystään pois ennenkun nukahti yöunilleen. Kakkosen kans menikin muistaakseni suht hyvin tää siirto. meillä aika iso pinnasänky joten senkin puolesta joel mahtuu siellä vielä nukkumaan vaikka 3 vuotiaaseen saakka : )



Kauniita ilmoja ollut täällä päin suomea koko viikon. Ihanaa että kesä tulee pian ja helpottaa arkea kun ei tarvitse pukea. Joel meinaan inhoaa pukemista. Joka kerta kun otan haalarin kengät jne esille alkaa jo huuto ja kauhee pukea rimpuilevaa lasta. Tänään olikin taas jo lämmin päivä. Ja itsekin on virtaa täynnä kun aurinko paistaa ja on saanut nukuttua hyvin.



Kyllä meidän pinossa on hiljaista. Tämänkin pinon aloitin jo 1,5 kk sitten. ONNEA MUUTEN MONKEYLLE UUTEEN KOTIIN JA UUSILLE TERVETULOA PINOOMME.



JA SITTEN VIELÄ HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE! Jotkut viettävät sitä nyt toista kertaa..Minä vietän jo 7 kertaa! Oho!! Ollaan menossa taas mun vanhempien kanssa ravintolaan syömään. Isäni tarjoaa kaikille lounaan. Tämä perinne on jatkunut jo 5 vuotta. Miehen äitkin on ollut monesti mukana syömässä mutta tälläkertaa ei pääse kun joutuu olemaan töissä : (



Nyt meen vielä keräämään lelut pihalta kun on levitetty pitkin poikin. Lapset nukkuu ja itsekin pitäis mennä suihkuun. Moi taas!

meillä ois tarkoitus varmaankin kesän jälkeen siirtää, kun siirretään Nooa nukkumaan omaan huoneeseen. Nyt ennen kesää en viitti siirtää, kun kuitenkin ois tarkoitus olla mahd. paljon mökillä kesällä ja siellä kuitenkin Nooan sänky ihan meijän sängyn vieressä. Helpompi sitten siirtää kesän jälkeen, kuin nyt ja sitten taas kesällä sais nukkuu meijän lähellä.



Täällä mustelmakokoelma lisääntyy, kun Nooa kiipeilee joka paikkaan. Yhtenä iltana löysin pojan seisomasta keittiön pöydällä. Tänäänkin putos keittiön tuolilta, kun oli siihen ehtinyt kiivetä. Ja uudessa kodissa on rappusetkin, onneksi kuitenkin portit sekä ylhäällä että alhaalla. Hyvin Nooa ylöspäin menee, mutta alastulo aika hurjan näköistä, kun pitää tulla seisovilteen kuten kaikkien muidenkin. Oon yrittänyt opettaa peruuttamista polviltaan, muttei suostu.



Aurinkoisia päiviä odotellen monkey ja lapset


Miss A kovasti harjoittelee jo kävelemistä, tykkää tallata talutuksessa, mutta ihan ei kantti vielä riitä, että lähtisi ilman tukea.



Miullakin olisi kovasti jo vauvakuumetta ja luulin, että asiasta oli jo sovittu, mutta ihmisen mieli on ailahtelevainen.....



Neuvolassakin käytiin ja rokotus saatiin, eikä tääkään terästyttö sitä piikkiä hätkähtäny, taitaa aina äideillä ottaa kovemmin=)



Mut nyt täytyy mennä syömään.



-jossara ja A-


Eli nyt se on sitten 1 vuosi tullut täyteen meilläkin. Porukkaa kävi ja kakku teki kauppansa, tosin kun tein kaksi aika isoa kakkua, niin jäi tähteeksikin...



Meillä ollut muutamana viimepäivänä aivan kamalia itkukohtauksia tytöllä, miusta tuntuu ihan kipuitkulle. Hampaat, maha...en tiedä, kamalaa joka tapauksessa, kun tuo on pääsääntöisesti hyväntuulinen ja ollu terveenä.



Seisoo topakasti tukea vasten ja kovasti treenailee, mutta ottaa asiat niin rauhallisesti, ettei varmasti lähde kävelemään, ennenkuin on asian mietiskelly puhki ja suunnitellut oikean strategian (siltä nuo sen tuumailut vaikuttaa =) )



1v mitat: paino: 8945g pituus: 75 cm



Eipä muuta. Hiekkalaatikkoa kaivellaan takapihalle, kun tuo kesäkin näyttää jo tulevan kovaa vauhtia=)



-jossara ja nti A 1v.-

Mahtuiskos mukaan kirjoittelemaan? Aikanaan olin aktiivi tuon esikoisen kanssa näillä sivuilla mutta tämän kakkosen kanssa on jäänyt väliin. Elämä kun tosiaan on aika vauhdikasta. Meillä esikoinen, poika, täyttää kesällä 3v ja tämä kakkonen, tyttö, täytti vuoden 13.3. Oma kotikin rakennettiin viime vuonna.



Vauhdikas neiti tuntuu olevan, tammikuussa alkoi kävellä, nyt lähinnä juoksee. Kovasti tykkää lukea kirjoja, kaikkea osoittelee,tunnistaa ja tavuja sanoo mutta sanoja tai sanan alkujakaan ei vielä ole. Paljon enemmän tuotosta kuitenkin kuin isoveljellä, joka sanoi ensimmäiset sanansa vasta 2 vuotiaana. Pituutta on muistaakseni jotain 74cm, paino 10kg tietämissä.



Meillä sairastaa nyt molemmat oikein kovaa yskää ja kuumettakin on. Tästä sairastamisesta johtuen olenkin alkanut harkita sitä vesirokko-rokotetta, josko sen ottaisi. Töihin palasin vuoden alusta, joten hoitojärjestelytkin aina mietityttää lasten sairastaessa puhumattakaan siitä huolesta, jota tuntee lapsen ollessa kipeä.

Mitäpäs tänne. Nautittu ihanan lämpöisistä päivistä! Tänäänkin T-paita päällä jo pompittu ulkona.



Noora treenaa kovasti kävelyyn lähtöä. Muutaman askeleen jo ottaa ja nousee ilman tukea ylös seisomaan. Eli ei varmaan mene enää kauan, kun ottaa enemmän askeleita. Siskonsa oppi saman ikäisenä kävelemään.



Sanoja ei vielä tule. Ö, Ö on se yleisin kommentti. Kovin on iloinen ja nauravainen tytsy. Hauskaa seurata kyllä noita ilmeitä ja eleitä.



Mukavaa kesän odotusta kaikille!



AIHA, Noora ja masuvauva jo rv 38+3

Viime viikolla hujahti keittiön penkin yli ennen kuin ehdin pompata sohvasta ylös. Vielä ei ole oppinut muistamaan, että tyttö kiipeilee. Lasten huoneessa on on tytsillä jo oma isojen tyttöjen sänky odottamassa huoneen vaihtoa (todnäk syksyllä) ja juosta viipottaa aina huoneeseen ja kiipeää heti sänkyyn. Sinne olen kyllä aikalailla antanutkin kiivetä. Viereen olen laittanut säkkituolin littanaksi lattialle. Kätevästi osaa kyllä tulla alaskin mutta silloin pitää mennä hätiin, jos iskee ilveily sängyssä ollessaan. Mut muuten saattaa olla ihan omissa ajatuksissaan ja sitten yhtäkkiä muistaa, että herramunjee, onkohan tyttö pöydällä!



Noista hampaista... Meillä etuhampaita puhjennut ylös 4 ja alas 4 jo viime vuoden puolella. Talvella tuli yksi poskihammas ja nyt on 3:sta poskihampaasta jo kaikki " piikit" tulleet läpi. Puhkeavat siis yhtäaikaa!! On varmaan suu aika kipeä. Suppoa olen välillä yöksi laittanu, jos on ollut useampia levottomia öitä takana.



Miten teillä nukutaan yöt? Meillä tahtoo olla ainakin yksi yöhuuto melkein joka yö. Ei yleensä rauhoitu itse, vaan pitää laskea alas tai ottaa jopa syliin. Joskus on " pakko" hakea maitopullokin. Noita hyvin nukuttuja öitä ei ole vielä kovin paljon takana ja voimavaroja ei siten hirveästi ole reserviin kertyny niin " huonot yöt" romuttaa välillä aika tehokkaasti pienenkin virkeyden pilkahduksen.

Saatiin perjantaina korvalääkäriltä lähete korvien putkitukseen. Vihdoinkin valoa tunnelin päässä. Aika tulee meille postitse 3 viikon päästä pitäis päästä viimestään ehkä jopa jo ens maanantaina. viimekeskiviikkona saatu kuuri on hieman purrut ja Joel on ollut tosi hyvällä tuulella ja nukkunu hyvin. Kävely harjotukset on jatkuneet ja pitkiä matkoja jo mennään hiljaksiin kävellen. Kun kiire tulee pitää vielä kontata. Eli nyt voin sanoa että meillä jo kävellään vaikka ei koko aikaa ; ) Eiköhän se pian lähde kokonaan käveleen..

Hampaita joelilla ei ole vieläkään kuin 6 ja pitkään aikaan ei ole tullut lisää. Pian sitten varmaan aletaan valvoa hampaita : 0

Sanoja tulee useita. Kakka, kukka, vaippa, äiti, pippe (pippeli siis) ; )



Mökillä oltiin viikonloppuna 1 yö ja ihanaa oli kun kelit on mitä parhaimpia. Tänään Joel nukkui myös ekaa kertaa sitten viimekesän päiväunet sisällä, kun vaunuissa alkaa oleen jo kuuma. 2 tuntia poika veteli kevyesti eikä varmaan vieläkään olis heränny mutta aloin kolistelemaan. Olin kakkosen kanssa omassa pihassa evakossa että joel sai rauhassa nukkua. Saas nähdä sitten kuinka poika nukkuu kun molemmat isommat lapset melskaa sisällä, silloin kun keli ei salli ulkoilua.

Lähdetään pian kenkäostoksille. Joelille saatava kävelykengät, joten nyt alan laittaa jotain pikaista ruokaa että päästään lähteen. Se on moi!

Aivan mahtavat ilmat ollut nyt viikonlopun aikana. Eilenkin oltiin neljä tuntia pihalla, kun oli taloyhtiön pihatalkoot. Nooa viihtyy ulkona tosi hyvin, koko ajan touhottaa jotain ja kyllä sitten unikin maittaa.



Rokotuksen sai vasta torstaina, kun oli aiemmin kipee. Rokotuksesta vaan tuli kauhee reaktio, melkeen koko yläreisi turvoksissa, punotti, kuumotti ja oli kova. Nyt jo paranemaan päin, vaikka edelleenkin on iso pahkura.



Kulmahampaita pukkaa myös, joten yöt levottomia.



Tavalliseen maitoon sirryttiin vasta tällä viikolla, kun Nooalla ollut koko ajan jotain tautia päällä niin en oo usklatanut aloitella samaan aikaan kokeilua. Hyvin kyllä sietää sitä ja maistuukin pojalle. Ruuan kanssa onkin sitten pulmaa, kun ei meinaa syödä mitään, kai nuo tulevat hampaat vaivaa...



Muuttopuuhat painaa tosissaan päälle, keskiviikkona päästään lopullisesti muuttamaan. Nyt ollaan remonttia tehty ja huomenna alkaa siivoominen ja tavaroiden kantaminen.



Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

-monkey ja Nooa kohta 1v1kk-

Kiitos vaan onnitteluista. En uskalla oikein vielä täysin rinnoin tästä iloita, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja pakko uskoa, että menee jatkossakin. :) Alkuraskaus on koko raskauden ärsyttävin vaihe, kun on niin innoissaan asiasta eikä voi kertoa vielä. Lisäksi on kaikki alkuraskauden vaivat, peittele niitä sitten ;) Olen kyllä voinut oikein hyvin. Vasta nyt on alkanut se tolkuton väsymys ja pieni etova olo. Toisaalta hyvä, että on edes jotain oireita, niin uskoo tämän todeksi.



Lyytikki: ette tekään sitten ole helpolla päässeet! :( Onpas kurja homma, että kaikki lapset on sairastaneet. Jaksamisia sinne.



Meillä poika on oikea ilopilleri. Nauraa minkä ehtii, kiukkuaa jos ei saa mitä haluaa jne. Ruokailut sujuu vaihtelevasti; hoidossa syö kaiken mitä eteen annetaan ja kotona kiukkuaa välillä ruuan kanssa. Hedelmät on suurta herkkua, samoin kaikki mitä aikuiset syö. Ollaankin nyt annettu lähes kaikkea mitä itse syödään... Tyypillinen 1 -vuotias siis omine tahtoineen. Eilen poika oppi laittamaan sellaiseen soivaan possuun kolikkoja sisään pienestä reiästä ja rakentaman parin palikan tornin. Kyllä äiti oli ylpeä, kun moiset jutut oppi yhtäkkiä :). Tunsin itseni niin kovin ylpeäksi, vaikkei itselläni juttuun ollut osaa eikä arpaa ;) Hassua... Joka päivä tuntuu oppivan jotain uutta, niin äiti kuin poikakin. Sanoja tapaillaan yhä enemmän ja enemmän ja asioiden merkitykset alkavat selvästi valjeta pojalle. Ihana ikä seurata kehitystä. :)



Pojan herätessä päikkäreiltä koitan lähteä ulkoilemaan, josko heittäisi vaunulenkin ja käytäisiin leikkipuistossa. Poika tykkää touhuta ulkona älyttömästi, olisi ulkona vaikka kuinka ja pitkään, paitsi jos sataa vettä ja tuulee. Silloin menee hermot heti... ;)



Hauskaa pääsiäisen jatkoa kaikille!



-Terppari, poika 1v 1kk ja masuasukki 5+0

Heipat meiltäkin ekaan taaperopuolen pinoon!



Nyt sitä virallisestikin ollaan " isoja" . Kehitys tosin muutenkin tuntuu olevan melko nopeaa tässä vaiheessa, sanoja alkaa löytyä yht' äkkiä ja muutenkin on isomman oloinen poika. Omaa tahtoa löytyy vaikka muille jakaa ;)



Meille tulee jouluvauva, jos kaikki menee hyvin! Plussasin eilen ja olo on tosi uskomaton ja epäuskoinen... :) Onnellinen olen toki, oireita ei mitään jne. Vähän jännittää kuinka näiden kahden kera sitten pärjää, mutta turha sitä tässä vaiheessa on miettiä ;). Ihana asia, kunhan nyt vaan pysyy tuolla kohdussa eikä tule keskenmenoa tms. En uskonut tärppäävän näin pian, etenkin pitkän imetyksen takia.



Nyt kiire töissä, toisella kertaa paremmalla ajalla

-Terppari

Eipä meillekään erityistä uutta. Korvat on edelleen kipeät joelilla ja nyt ens viikolla kun saamme kutsun viemme häntä korvien erikoislääkärille. Mennään kunnallista " reittiä" pitkin niin siksi kestää. Tänään lääkäri laittoi maksusitoumuksen ja nyt sitten odotellaan kutsua jonka pitäisi tulla viimestään maanantaina ja sitten voimme varata itse ajan. Vihdoinkin pääsemme asiassa eteenpäin! Luultavasti siis sitten putkitetaan Joelin korvat. Poika on kyllä koko talven ollu kipeä ja tänäänkin sai kolmannen kuurin samaan tulehdukseen. Koitetaan nyt kuurilla vähän helpottaa toisen oloa vaikka ne eivät ole tehonneet tähänkään saakka. Myöskään särkylääkkeet eivät enään oikein tehoa kun niin paljon niitä syönyt. Ei suppo tai pronaxenkaan auta ja muita ihmeitä ei tuon ikäiselle ole olemassa. Huonosti ollaan siis nukuttu ja päivisin poika vaan itkee ja anovasti katsoo minua. Ja arvaa onko itelllä hirveä olo kun ei pysty auttaan toista! Isommat lapsetkin jo alkaneet oireilla kun emme ole juuri huomiota heille pystyneet antaan kun koko elämä pyörii vaan joelin ympäsillä. Häntä kun pitää koko ajan hyssytellä ja rauhotella. Edes päiväunia poika ei ole juurikaan nukkunu että edes sen aikaa olis antaa isommille lapsille. Toivottavasti siis nyt saamme helpotusta tähän sairasteluun, vaikka ei ne putketkaan aina kaikille ole hyväksi mutta pakko niitä kai kokeilla on kun ei kerta lääkekuurillakaan poika parane ja puhkasuun en haluisi häntä laittaa. Itsellä sen verran omakohtaisia kauhukokemuksia tärykalvojen puhkaisusta että ei kiitos meidän pojalle jos vaan muulla tavoin voidaan hoitaa korvat.

Meillä siis koko pääsiäinen meni sairastaessa jne. Väsy painaa mutta onneksi kesä tekee tuloaan ja ihan aurinko on paistanut lähes joka päivä. Kuumetta ei onneksi joelilla ole ollu että ollaan onneksi ulos päästy piristymään joka päivä.

Eipä meille sitten ihmeitä muuta..mitäpä sitä muutakaan kuuluis kun aivot on pehmeenä valvomisesta ja huolesta.

Nyt täytyy taas rientää poikaa hyysäämään. Palailen taas paremmalla aikaa.

Ensiksikin onnea kaikille odottaville!! Itsellakin on kaynyt mielessa, mutta viela ei olla ryhdytty tuumasta toimeen :) Kaveri plussasi vahan aikaa sitten ja la on marraskuussa. Ehka me sitten joskus kesalla.......



Maya kasvaa ja kehittyy, uusimmat mitat oli 8850 g ja 77 cm. Iloinen ja reipas tytto. Muutamia askelia on ottanut tahan mennessa, mutta nyt talla viikolla on alkanut kavelemaan enemman. Kovasti haluaa tehda asioita itse ja sanoo jo aika monia sanoja.



Ihmeen terveina ollaan pysytty, paria nuhaa, mahatautia ja yhta korvatulehdusta lukuunottamatta. Mun pitaisi nyt viela paasta eroon tuosta iltaimetyksesta.. Muutamana yona Maya on mennyt nukkuun ilman, mutta on se vaan niin tarkeaa vielakin. Ensi viikolla aletaan miehen kanssa vuorotteleen nukkumaanlaitoissa, eli joka toinen ilta imetyksella ja joka toinen ilman. Ja sit aina pidennetaan valia. Toivottavasti toimii!



Paranemisia sairastaville!



Kirsti ja Maya melkein 13kk

ja vielä isompi haukotus. Missähän vika, kun viikonloput tuntuu tuskaisen raskailta,mutta oma rauhallinen arki on ihan jees...? Nytkin on ollut yövieraita ja muita menoja ja unet jääneet luvattoman vähiin. No, onneksi huomenna on maanantai ja saan jäädä pojan kanssa kahdestaan kotiin;)



Meillä on aloitettu melkoinen temppuilu ruokailujen kanssa. Aiemmin ateriat upposi hyvin, mutta nyt poika tuntuu vaativan kaiken näköistä ruokapöydässä ja sillä seurauksella, että vain yksi ateria päivässä tulee syötyä hyvin. Itse meinaan stressata asiasta, on niin tuskaista tuputtaa ja tuputtaa. Ja jos toinen ei syö, niin hermothan sillä sitten menee kaikkeen, kun on kuitenkin nälkäinen.



Ehkä sitten johtuu myös puhkeavista hampaista? Yritin kurkistella ikeniin, mutta ei onnistunut, joten kuka tietää.



Nyt tämä mami lähtee nukkumaan...hyvää yötä!

Kylläpä aika tosiaan rientää. AIHAllakin la lähenee hurjaa vauhtia... Onnittelut myös Terpparille plussasta!



Meilläkin lapsiluku näyttäis olevan nyt tässä kahdessa täynnä, mutta eihän sitä koskaan tiedä... tai jos mieheltä, kysytään niin meille ei enää tuu lisää lapsia.



Meillä Nooa TAAS kipeenä. Korkea kuume ja kurkku kipeä. Lääkärissä käytiin eilen ja saattas olla kuulemma adeno-virusta, joka nostaa korkean kuumeen ja sen jälkeen saattaa tulla koko kehon peittävää ihottumaa. Vatsakin on Nooalla löysällä, kahdet petivaatteet ja vaatekerrat on tänään jo menny pyykkiin. Kurkku etenkin öisin ilmeisesti tosi kipee, kun herää huutamaan ja tunkee käsiään suuhun, ei kelpaa tutti, ei juoma, ei mikään.



Ja tässä hässäkässä pitäs saada pakattuakin, kun muutto on kahden viikon päästä ja sitten reilun kahden viikon päästä neidin 5-vuotissynttärit, joten ei tällä äidillä aika käy pitkäksi :)



Nyt iltapuuhiin...

-monkey-

Eli meidän poika täytti vuoden 13.3. Kävelemään oppi jo tammikuussa ja nyt lähinnä juoksee :D Pitää äidin kiireisenä. Mulla on aivan järjetön kakkosen kuume, mutta imetän vielä ja menkat ei ole alkaneet synnytyksen jälkeen vielä ollenkaan, joten saan vielä odottaa kakkosta jonkun aikaa. Pojallamme on todettu maito-, muna-, ja soija-allergia ja ruoka-aineiden kanssa on pitänyt edetä tosi tarkkaan. Olin siirtämässä poikaa soijamaitoon jo tammikuussa, mutta koska se ei sitten sopinutkaan, niin päätimme miehen kanssa käydä ensin kaikki kotimaiset viljat läpi ja vasta sitten alkaa lopetella imetystä & siirtyä Almiron Peptiin. Nyt näyttäisi onnellisesti siltä, että kaikki kotimaiset viljat sopivat ja tällä viikolla aloitimme sitten tuon Almironin kokeilun. Tavoite olisi, että saisin lopeteltua imetyksen nyt huhtikuun aikana, mutta katsotaan miten tilanne todellisuudessa etenee. Poika on kun melkoinen äitin tissipoika ;) Vasta 11kk iässä suostui alkaa syömään muutakin kuin sileää sosetta ja tällä viikolla on sit jo miehekkäästi syönyt Nalle 4viljan puuroa :D



Hampaita meidän pojalla on neljä - kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Eka hammas tuli vasta jouluaaton aattona, eli aika myöhäiseksi meni. Neuvolassa 1v mitat olivat 9270g ja 76cm.



Sellaista meidän arkeen :) Vuosi on mennyt tosi nopsaan ja hassulta tuntuu siirtyä tänne taaperopuolelle...

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat