Seuraa 

eli vielä ehdittäisiin hiukam keventyä kesäksi..Oliskos kavereita?Ajattelin punnituspäiväksi torstaita eli silloin aloitettaisiin virallisesti!!Omaa painoa en edes nyt tiedä..torstaina sitten vasta kamala totuus paljastuu. Onko mukaan lähtijöitä?Nimiehdotuksia porukalle?

Kommentit (7)

Tuossa puolitoista viikkoa sitten aloitettiin pino Kesäkeijut 10 viikkoa kesään, siihen mahtuu myös mukaan. Useammilla oli tavoitteena pieni noin 5kilon kevennys kesään mennessä, osalla oli jo ennestään menossa vauvakilojen karistus. Meilläkin punnituspäivä tostai! Listaan kirjoitteli noin 8 ihmistä, osa ei kyllä ole tullut kertomaan ekan viikon kuulumisia.

Nyt olis kohta 8viikkoa kesään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen tässä jo muutaman viikon itsekseni laihdutellut. Lähtöpaino oli 70 kg, nyt tänä aamuna 65 kg. Tavoite olisi 60 kg. Ja sitten vielä pysyä siinä. Minulla on ollut tapana tehdä virallinen punnitus näin maanantaiaamuisin mutta voin kyllä hypätä puntariin torstaisinkin.



Tämä alun painonpudotus on ollut aika nopeaa mutta hidastuu ja vaikeutuu kyllä ajan kuluessa, eli ainakin minulla alkua on yleensä nopein ja helpoin ja sitten alkaa ne " jumetusviikot" . Olen siis laihduttanut aiemminkin. Ensimmäisen lapsen jälkeen painoin 84 kg (ja tämä oli siis vuosi synnytyksen jälkeen) ja silloin laihdutin puolessa vuodessa 27 kg (tosin silloin vielä imetin; imetyshän kuluttaa valtavasti kaloreita ja laihdutus on silloin helpompaa, vaikka tietty silloin ei saisi laihduttaa...)



iida

On ehkä sitten turha aloittaa uutta ryhmää; ehkä vaan parempi, jos ryhmä on hieman isompi! Eli hyppään sinne, tulkaa muut mukaan (sorry, en vielä muista nimimerkkejä)!



iida

Kiva kun on mukaan lähtijöitä!Mulle sopii, että mennään mukaan kesäkeijuihin,miten vaan. Torstaina vasta astun vaakaan. Painoa en tosiaan tiedä, mutta varmasti pari kiloa yli seitsemänkymmenen. Tavoite olisi alkuun 64 kg. Lapseni on jo 2,5-vee. Imetysaikana laihduin hurjasti vaikka söin kuin hevonen...kun imetys vuoden jälkeen loppui ja syömätavat jäi niin lihoin nopeasti....Töihin olen jo palannut ja teen vuorotyötä ja senkin takia syömiset on hiukan epäsäännölisiä...Tosi mukavaa kun on porukkaa ilmoittautunut. Päättäkää te nyt tämä ollaanko kesäkeijuja vai torstai on toivoa täynnä-ryhmää!:)Torstaihin!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat