Vierailija

Sivut

Kommentit (64)

En ole ystäväsi ; ), mutta kiva kuulla, että meitä samoin ajattelevia on enemmänkin (olen luullut olevani aika yksin tämän asian kanssa).



Minulle on aivan sama uskotko sinä, että minä elän itsepetoksessa, jos sen uskominen helpottaa sinua itseäsi, niin siitä vaan - yritin vain auttaa sinua sanomalla, että ole tulevaisuudessa varovaisempi ja tarkempi, hyvä on, jos sinun ei tarvitse ottaa tätä apua vastaan ; D.



Meillä on mieheni kanssa niin avoin suhde, että voimme puhua aivan kaikesta - pettämisestäkin me ollaan puhuttu paljon; ja voin kertoa, että minulla on painavat perusteet luottaa häneen ; ).



On totta, että ihmiset muuttuvat läpi elämän, mutta toisen kanssa voi silti jatkaa yhteistä matkaa, vaikka omia rinnakkaisia polkuja pitkin kuljetaankin - mihin muuhun sinä luulet / uskot, että pitkät (läpi elämän kestävät) parisuhteet perustuvat?



t. 25, 36, 39

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Together forever, kaikista asioista puhutaan ja silleen... toisin kävi.

Mies hirtti itsensä ensin, kertoi jäähyväiskirjeessään pettäneensä vuosikaudet. Vaimo sekosi siitä niin, että teki itsemurhan. Heillä ei onneksi ollut lapsia. Uskovaisia olivat... helluntalaisia.

olen ainoa lapsi. Ei siis ole vapaita viikonloppuja, tai edes iltoja.

Ei tämä siltikään kovin rankkaa ole. Lasten ehdoilla menen: en edes haaveile ulkomaanmatkasta kavereiden kanssa, tms. Lapset ovat mukanani lähes kaikkialla, ja he ovatkin tottuneita reissaajia. Mun lapset eivät kiukuttele julkisissa liikennevälineissä tai kaupassa.

Joskus, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, otan lapsille hoitajan MLL:n kautta, ja menen ihan yksin uimaan, saunomaan, kampaajalle, ostoksille, tms. Se on luksusta ja ihanaa.

Lapset ovat 1 v ja 3½v. Ja minä itse 32 v, jos sillä on jotain merkitystä.

Asenteesta se on aika lailla kiinni. Itse haluaisin kovasti jo töihin, mutta niin kauan kun kuopus herää vielä 3-6 kertaa yössä itkemään, en edes haaveile töihinmenosta. Nyt saan nukkua päivällä kun lapsetkin nukkuvat. Isompi on päiväkodissa kerhossa klo 8-12 kahtena päivänä viikossa. Muuten hoidan heidät itse.

Enkä voi kun nauraa, kun joku vaikka perhekerhossa valittaa ettei ole päässyt kahteen päivään suihkuun, kun mies on työmatkalla ja ainokainen parivuotias lapsi on niin hankala. Mulla on lapset suihkussa mukana...

Että minä olen ihminen, joka inhoaa virheitä - etenkin silloin, kun on näin isoista asioista kysymys, kuin omien lapsien elämä (ehjä vai rikkinäinen perhe taustalla?) ja oma parisuhde, sitä kautta oma elämä. Haluan olla silloin varma omista valinnoistani, ja pidän sitä vähintäänkin kummallisena miten niin harva loppuviimeksi on VARMA omista valinnoistaan, parisuhteestaan tms. ennen kuin niitä lapsia maailmaan tuo.



(Kysymys osoitettu sille ihmiselle, joka minua siteerasi)

t. 25

nyt tiedän että parjäisin, onneksi ei kuitenkaan tarvitse pärjätä. Arki sujuu yksinkin kun on pakko.



-äiti päivät töissä ja illat kotona lasten kanssa, isi joko töissä tai taloa rakentamassa, yöllä käy kotona nukkumassa-


Ei tässä yh:n elämässä mikään muu ole raskasta kuin yksinäisyys. Se, ettei voi puhua esim. raha-asioista tai tulevaisuuden haaveista tai huolista kenenkään kanssa. Raha on myöskin tiukalla koko ajan (siis ei tietenkään kaikilla yksinhuoltajilla, mutta useimmilla kuitenkin). Ja krooninen halipula vaivaa ;)



Mutta kyllä kuka tahansa nainen osaisi lapsensa ja kodin hoitaa yksinkin, jos pakko olisi.



Terv. yh, joka on tilanteeseensa kaikesta huolimatta erittäin tyytyväinen.

Sitä luksusta meillä monilla naimisissaolevilla ei ole.



Vierailija:

Lainaus:


* käyn töissä, vien lapset tarhaan julkisilla kulkuneuvoilla. Matka kestää tunnin. Ja sitten toinen tunti työpaikalle julkisilla kulkuneuvoilla. Aamulla herätys klo 5. Kotiin palatessa tehtävä ruokaa, kenties pestävä pyykkiä jne.



* toinen lapsi astmaatikko. Hänen kanssaan useinkin valvottava, koska hoitotasapainoa ei ole löytynyt. Lääkettä annettava 4 tunnin välein, höyrytettävä, nostettava lasta istuvampaan asentoon. Lapsi saattaa oksentaa limaa ja sitten on vaihdettava lakanoita keskellä yötä. Ei ole harvinaista saada nukutuksi vain 2-3 tuntia yössä.




Meidän lapset on saaneet syntymälahjakseen hyperaktiiviset ja ihanat isovanhemmat, jotka hoitaisivat heitä vaikka joka viikonloppu :) Silti me ei todellakaan HALUTA olla ilman lapsia kovin usein, välillä se on toki ihan mukavaa vaihtelua.



Kyllä yksinhuoltajuudessa rankinta olisi varmaan yksinäisyys, se, ettei voisi jakaa arkea (iloja/suruja) rakkaansa kanssa :(

kerrottakoon vielä vanhempienikin tarina. Isäni oli vielä 80-luvun lopulla menestyvä mies: johtavassa asemassa hyvässä firmassa, kaunis vaimo, 3 tervettä teini-ikäistä lasta joilla ihana lapsuus, iso omakotitalo, matkustelua ja urheilua harrastuksena. Tuli lama, firma konkurssiin, työttömyys, talous romahti koska taloa ei saatu laman keskellä myytyä ja viina alkoi maistumaan entisen kohtuukäyttäjän suussa liiankin hyvälle. Ensin vain kotioloissa, sitten lähibaarissa. Lopulta hän löysi " harrastuksensa" parista myös uuden naisen, jonka kanssa edelleen jatkavat juomista pienessä vuokra-asunnossaan. Äidistäni tuli katkeroitunut yh ja meidän lapsuus loppui. Elämä ottaa ja antaa, älä kietoudu pumpuliin!


Vapaat viikonloput ovat ihan samalla lailla järjestelykysymys, oli yh tai ei. Ne täytyy todellakin järjestää ihan itse, eivätkä ne ole mikään automaattinen etuoikeus.

Totta kai myönnän, että todellinen yh-arki olisi vielä rankempaa ja joutuisin rajaamaan elämääni entisestään, mutta mitään järisyttävän radikaalia muutosta se ei minulle aiheuttaisi.

Idiootti mies, mutta so what? Kaverini saa joka tapauksessa joka toisen viikonlopun vapaaksi.



Toisen kaverin mies käy hoitamassa lasta ex-vaimonsa kotona, kun vaimo myöhään töissä (ravintola-alalla). Ja samoin - joka toinen viikonloppu vapaana.



Ei mulla vaan koskaan ole vapaata lapsistani...

ystäväni meni naimisiin miehensä kanssa, oli jo monta vuotta takana ja kaksi lasta. Häämatkalla mies tempaisi tuoretta vaimoaan turpaan ja niin loppui se tarina, naisesta tuli yksinhuoltaja ihan yllättäen. Eikä takuulla ollut nähtävissä mitään merkkejä mistään ja kysessä on sen verran tervehenkinen nainen että ei olisi ikinä tehnyt lapsia jos miehestä olisi pilkahtanut jotain väkivaltaisuutta aiemmin. Koskaan ei voi tietää kellä naksahtaa päässä.

Tiedän useampia yksinhuoltajia, mutta en ketään, joka olisi pimahtanut täysin tai joutunut luopumaan lapsistaan. Eli olen kyllä sitä mieltä, että useimmat pärjäävät kun on pakko.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat