Seuraa 

Onko kaikki menneet jo synnyttämään?

Sivut

Kommentit (40)

ELi piti kysyä että onko kaikki huhtivauvat olleet poikia eikä huhtimasut. No joo, eiköhän pointti tullut selväksi, taidanpa nyt suosiolla luovuttaa ja mennä pojan kanssa sohvalle katsoon titi-nallea.. :)

Huomenta!



Mulla oli kanssa yöllä toivonkipinää puolisen tuntia (kivan S:n jälkeen): sellaisia voimakkaita kipuaaltoja jotka kylläkin tuntui enemmän vatsanväänteiltä ylä- ja keskivatsassa kuin alavatsassa. Niihin liittyi hengenahdistusta, kestivät muutaman minuutin ja näitä tuli kolme kertaa, sitten loppuivat tyystin. Taisivat sittenkin olla vain vatsanväänteitä eikä supistuksia. Söin pari ruisleipää ja sitten saikin jo unenpäästä kiinni. Yö oli muutenkin rauhaton, kun jouduin käymään kolmesti vessassa, yleensä en yhtään kertaa tai korkeintaan kerran. Vauva potkii paljon edelleen, mutta huomasin, kuinka sen pylly eilen illalla ihan selkeästi humpsahti alaspäin n. 5-10cm, nyt mahan yläosakin on tyhjillään ja pää on isona pallona jalkojen välissä.



KYSYMYS: Onko teillä muilla tullut sellaista vaaleanpunaista valkovuotoa eli vähän verta seassa, muttei varsinaista veristä vuotoa? Mulla jo useamman päivän, mutta ei mitään selkeää limatulppaa tai vastaavaa. Valkovuoto on lisääntynyt paljon, ehkä osa on tihkuvaa lapsivettä, kun pikkuhousunsuoja täytyy vaihtaa monta kertaa päivässä. Miten teillä?



Fiilikset on huonot, kun ei vieläkään mitään kuulu, taidan olla täällä olevista jo pisimmällä?..Silti joitain plusssia:



+neuvolaan tänään

+suklaata on kaapissa:)

+illalla Bond-leffa telkussa



t. Feonia 40+1

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki arvot ok. Vauvan sydän löi hyvin. Uusi neuvola-aika annettiin keskiviikoksi kun en yhtään tiedä kohdunsuun tilannetta. Elikkä menen antamaan pissanäytteen ja käymään lääkärillä.



Neuvolatäti huomasi, että nuorimmainen on syntynyt näinä päivinä. Tämä ei ainakaan tule.



Pahaolo jatkuu. Synnärille pitää kuulemma lähteä jos alan oksentelemaan vaikka kaikki muut arvot olikin ok.



Toivottavasti kirjotin jotain plussia aamulla. Nyt ei tule muuta ku väsyttää, oksettaa ja masentaa ja yksikään niistä ei ollut sitten plussa :/



Leivänkannikka

Täällä on hiljaiselon jälkeen vauvauutisia! Saimme poikavauvan rv 39+0 viime viikon keskiviikkona 28.3. Vauva on todella ihana ja suloinen!! Mulla oli suunniteltu sektio, joka sujui täydellisen hyvin ilmaan minkäänlaisia vaikeuksia tai komplikaatioita. Oli itse asiassa hurjan positiivinen kokemus. Särkylääkkeitä syön jonkun verran ja toki haavan kanssa pitää olla varovainen, mutta muuta ongelmaa ei ole. Suurempi järkytys olikin sitten imetyksen käynnistyminen eli en ollut etukäteen valmentautunut tai tajunnut miten karmean kipeät rinnat ovat, kun maito pakkautuu niihin. Nyt ollaan kuitenkin jo paremman puolella, vauva imee hyvin ja oikein, maitoa tulee riittävästi ja kipukin alkaa olla helpottamaan päin. Yöunet on jääneet melko vähiin, mutta eilen päästiin kotiin ja jo se, että mieskin voi osallistua yöhoitoon osittain, auttaa paljon.



Tsemppiä kaikille jäljelle oleville huhtimasuille tosi paljon! Kohta tavataankin sitten vauvapalstalla!



Vauvaonnesta sekaisin

LiinaMeri

Onnea Liina-Meri nyytistä ja onnea tietenkin myös kaikille muille jotka ovat saaneet jo mahansa käydä synnärille luovuttamassa ja saaneet mukaan vauvelin :) Kunpa itsekkin pian pääsis vauvan hoitoon.



Tänään kun heräsin niin oli kipeä/kuumeinen olo. Eli jäseniä kolottaa ihan kamalasti ja ei jaksas muuta kuin istua. Mitään synnytys" oireita" ei ole ilmassa. Siis ei yhtään mitään ja alkaa jo hermostuttaan. Ei ollut mitään vaikutusta eilisellä kivalla S:lläkään muusta lenkkeilystä ja riekkumisesta puhumattakaan. Beibiä ei vaan kuulu :S.



Minulla lähtee mies toiselle paikkakunnalle (n. 350km päähän) kesätöihin heti toukokuun alussa. Minä olen sitten alkanut stressaamaan, et jos tämä vauva päättääkin mennä yliajalle ja pysyä masussa kovin pitkään ni ei ehditä yhdessä miehen kanssa harjoitella vauvan hoitoa vaan jäisin heti yksin. Olin jotenkin suunnitellut, et vauva syntys hiukan etuajassa (eli nyt HETI) mutta eipä se taidakkaan olla minun suunnitelmista kiinni! Tulevalla perheenjäsenellä on varmaan ihan toiset aatokset :D Pitää vaan kaikkensa yrittää edesauttaakseen synnytyksen käynnistystä. Sanoinkin miehelle eilen sen S:n jälkeen, että whambam thank you man ja tästä eteenpäin joka päivä samaan aikaan sama rumba! ;)



Lenkille se taas täytyy kai lähteä.



Plussia:

- On jo sentään huhtikuu!

- aijon tänään hemmotella itseä jollakin hyvällä aikakausilehdellä ja täytetyllä patongilla

- ompä näitä nyt jotenkin vaikea keksiä..no, vaikka se, että pystyn edelleen ulkoilemaan kuten ennenkin.



Hyvää maanantaipäivän jatkoa kaikille mammoille :)



-Rixuliina- 38+2

Kun en viikonloppuna ollut palstailemassa, niin toivotetaan hyvää synnytyskuukautta meille kaikille vähän myöhässä. :)



Ja onnea edram sekä Liinameri! Ja tänäänhän oli sektioaika ainakin yhdellä huhtimammalla, joten lisää vauvauutisia varmaankin saadaan pian. :) Aika poikavoittoista tosiaan. Meillä ei tiedetä sukupuolta, mutta nyt olen jo vuorenvarma että toinen tyttö tulee. Alussa olin pojan kannalla.



Voisin yhtyä esikoisvoivotteluun, mutta ois niin samat jutut kun mitä muilla jotka uhmaikästen kanssa painii, että jätän tällä kertaa väliin. Tyttö oli perjantaina viimestä päivää hoidossa ja nyt sitten ilmeisesti kostaa minulle sen kun ei enää päässyt kavereiden luo... :( Pah, ajattelin jo jäädä kotiin aamupäiväksi, mutta vedettiin sitten kuitenkin ulkoilulenkki apinan raivolla. Päivä alkoi pilaantua (heh) jo yöllä kun esikoinen kömpi meidän väliin, mitä hän ei ole koskaan ennen elämänsä aikana tehnyt. Sen jälkeen kun sai oman huoneen, on nukkunut siellä tosi rauhallisia öitä. Ja nyt sitten, ei aavistustakaan mistä kenkä viime yönä puristi. Toivon kädet kyynerpäitä myöten ristissä ettei tämä toistu. Ei nimittäin paljon tullut nukuttua...



Ja omaan oloon. Ei niin mitään, ei supistuksia, ei selkäjomotusta, ei tulppia, limaa tulee vaan nenästä. Viikonloppuna oli ohjelmalistalla siivousta, pitkiä kävelylenkkejä ja mieskin hoiti aviolliset velvollisuutensa ;) kunnialla, eilen jopa kahdesti (olin kuulemma pääsiäisen " munahaukka" minäkin :D). Tuloksena hiivatin kaameat liitoskivut. Tuntuu ihan epätodelliselta, että viime viikolla oli jo tosi tujuja supistuksia koska nyt olotila on sellanen että raskaus jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Äskeinen raivokas rattaiden työntelykään ei aiheuttanut edes niitä harmittomia supistuksia, joita mulle tavallisesti tulee pienestäkin ponnistuksesta. Mutta tässähän käy just niinkun aavistin, ensin pelkäsin että vauva syntyy etuajassa kun mitään ei ole vielä valmiina ja nyt kun viimesimmätkin nurkat on puunattu, saan pyöritellä peukaloita pari viikkoa. :/



Muuten...olen sitä mieltä, että neuvolalääkäreitä pitäisi kieltää sanomasta viimeisessä lääkärintarkastuksessa: " Ei tämä laskettuun aikaan asti mahassa pysy." Mulle näin on profesoitu sekä esikoisesta että tästä ja esikoinen meni 40+4 asti, saa nähdä lyödäänkö nyt kovemmat lukemat pöytään.



Pyrrhyla 39+5



Ei lussia, ehkä sitten jos saa vähän nukuttua. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Mielenkiintoinen yö takana.... Ennen puoltayötä alko supistelut, n.5minuutin välein, parin tunnin päästä soitin äippäpolille et millon kannattaa lähteä tulemaan. Sanoivat että seuraile vielä vähän aikaa. Kun supistuksia tuli säännöllisesti 4minuutin välein päätin että nyt tuli lähtö ja pakkasin laukun. Sen tehtyäni kaikki loppui kuin seinään! Hieno homma! Sitä kesti siis yhteensä jotain neljä tuntia, ja sitten yhtäkkiä kaikki ohi! Vähänkö ottaa päästä! Olen siis valvonut koko hiton yön, ja nyt viihdytän päivän kotona tota esikoista.... Väsyttää...

Ainiin, mainittakoon vielä että tämä " melkein käynnistyminen" tapahtui sen mukavimman S:ssän jälkeen =) Että hommiin vaan jos haluatte synnyttämään! Ja tänään uusiks jos vaikka onnistais! Hihi!



Mukavaa päivänjatkoa kaikille!



t:melkein käynnistynyt rv 38+4.....

Niin noihin yöllisiin " väänteisiin" liittyi muuten mullakin oksettava olo, luulin jo, että pitääkä oikeasti oksentaa. Leivänkannikka ym. laitelkaa tosiaan tietoa jos kyselette oksetuksen tunteesta polilta.



t. Feonia

Huomenta kaikille jäljellä oleville HUHTImammoille!



Kuopus heräs 6.20, jiihaa ja jippii!

Yö meni reisilleen, en tieä minkä takia esikoinen itki ja huus puolen h välein. Pikkasen meinas vit***** ku kuopus heräs tohon aikaan...



Nyt hän vaan huutaa mammaa tossa vieressä ja esikoinen huutaa kun kuopus koko ajan rikkoo hänen leikkejään.

Ja tää mamma on rättiväsyny ja pinna TODELLA kiree joten kaikki ainexet ovat valmiina jotta tästä pvästä tulee kaaos, painajainen ja vielä pahempaa!!



Anteex tää valittaminen mutta kaikki vaan tuntuu NIIIIIN hel*** pahalta tällä hetkellä.



Isännälläkin PITI olla vp meidän kanssa tänään mutta tuli joku yllärikeikka ja lähti duuniin, KIITOS! Sekin vielä...



Plussia en tällä hetkellä nää, ehkä myöhemmin!



t. jonzku80 rv 36+6

Siis synnyttämässä.

Yö meni ihan ok, tuli sellaisia lieviä supistuksia, jotka kuitenkin loppui kun kerran nukahdin. :) Aamulla vessassa käydessä tuli veristä vuotoa, ja vaikka tiedän että se oli varmaankin vain limatulpasta johtuvaa, nyt oon ihan hermona täällä et pitäiskö kuitenkin soittaa polille. Katselen kuitenkin et jos ei sieltä enempää tule niin en soittele minnekään. Luulisi jo uudelleensynnyttäjän tietävän mitä kaikkea tässä kuuluu tapahtua. :D



Nyt pitää alkaa siivoamaan taloa, kun pientä menkkamaista kipua on jatkuillut nyt, jos saisi ne vaikka voimistumaan supistuksiksi.



Plussa

+Limatulppa irtosi?

+Esikoinen nukkuu vielä, saan rauhassa syödä aamupalaa

+Kaikki on jotenkin vain hyvin tänään, ei valittamista :D



Nyla 39+3

ONNEA LiinaMeri!!! Ihanaa vauvantuoksuista elämää! Olen niin kateellinen.



Täällä vihloo taas niin ikävästi, että taidanpa istua tässä koneella koko päivän kun ei toi seisominen näytä onnistuvan. Yön nukuin, ihme kyllä, ihan hyvin, vaikka eilen tulikin tosiaan käveltyä koko päivä.



Mulle on myös tota painoa tullut kilo per viikko jo jonkun aikaa. Kahtena viime viikkona tosin " vain" 700g/vk -jihuu... Turvotustahan se on, ei sitä läskiä tossa ajassa ehdi noin paljoa tulemaan. Ekassa raskaudessa kun ei ollut oikeen mitään turvotuksia niin nyt on ihan kamalan paisunut olo! En tykkää yhtään olla " lihava" . Toivottavasti suurin osa tästä painosta lähtee luonnollisesti vauvan synnyttyä ja imetyksen aikana, loput puurran pois sitten syksystä lähtien spinningissä jne. Ostin kahdet uudet (kalliit) farkut ennenkuin tulin raskaaksi ja -P*****E- minähän aion mahtua niihin vielä!!! Senverran olen pihi ja itsetuntoni on kiinni ulkoisesta olemuksestani!



Jooo. ;) Vaavilla on masussa meno päällä. Haluaisi vissiin pois tuolta, siihen malliin työntää jaloillaan ylävatsaan ja tunkee päätään alas. Tule vaan!



+ Tuntuu että synnytys ei ole kauhean kaukana

+ Miehellä vapaapäivä

+ Tänään ei ole mitään menoja (tiedä sitten onko se + vai -...)



Nyt täytyy aloittaa tämä päivä, siis tosissaan.

Päivänjatkoa!



crisantemo rv37+4



Onnittelut vauvan saaneille!! ihanaa..

Itse sain reissusta kavereilta jo ihania vauvanvaatteita mukaan enkä malta odottaa, että pääsisi pukemaan niitä.

Junareissu vanhempien luokse tuli tehtyä ja kasassa pysyttyä, vaikka mennessä juna hytkyi ja hytisi siihen malliin, että vauveli päätti ainakin laskeutua alemmas. Viikonloppu pitikin olla hissun kissun ettei synnytys käynnistyis. Välillä oli kuin puukkoa olis alapäässä väännetty. Mies oli vähän paniikissa, mutta nyt helpottunut, kun sai meidät kotiin. Poikakin oli tosi reipas mumolassa.

Nyt on tasan 2 viikkoa laskettuun aikaan..

Päivän plussat:

+ päästiin kotiin, vauva ei päättänyt syntyä matkalla

+ Oli ihana käydä vanhempien luona " hemmoteltavana" ja nähdä vanhoja kavereita

+ isi pojan kanssa toisessa mummolassa, ihanaa hiljaisuutta

+ kohta saunaan



T:Tikanpoika 38+0 (poksis)

Tänään mulla se MAAGINEN PÄIVÄ. Ei vaan mitään oireita että syntyis tänään. Päätin että tänään kyllä yritän vähän kiusata kroppaa. Haravoimaan, lakasemaan hiekkoja pihalta ja illalla saunaan ja mies saa luvan taipua siihen viimeiseen S:n. Meillä jäänyt hyvin harvaksi nuo sekstailut.. Oma vikani ja onhan tossa toisessakin vikaa. Vali vali.

Joo, mutta pvä alkoi meillä yllättävän ihanasti. Heräsin ennen lapsia ja sain syödä aamupalan ja lukea lehden rauhassa. Sitten lapset rauhassa aamupalalle ja saivat leikkiä kun laitoin naamatauluani kuntoon. Nyt esikoinen tarhassa leikkimässä ja kuopus päiväunilla. Ja mää täällä teidän kanssanne. Kohta safkaa ja sitten haravoimaan.



Neuvolalääkärit tosiaan saisivat olla sanomatta että ei pysy sisällä laskettuun aikaan. Mullakin molemmat lapset menneet yli ja nyt uskoin että tää kolmas varmaan sitten tulee etuajassa. Oli pehmeä ja enää 1cm jälellä rv37. Mutta, mutta. Täällä mä vielä olen ja la on nyt. Murr.



Joku kirjoitti että suun ympärys tummuu kun synnytys lähestyy. Mä oon kuullut sinisestä viivasta, joka ilmestyy ja pitenee sitä mukaa kun synnytys lähestyy. Se on peräaukosta ylöspäin selkään päin, siis siellä pers vaossa. Mä keskimmäisen synnytyksen lähestyessä kattelin alapäätäni peilillä, ei muuten helppoa.., ja tosiaan siellähän se oli. Aikas ällöttävän näköinen koko tumma alapää. Miten se tummuukin koko paikka niin kauheeksi. Ugh. No, vaaleneehan se siitä. Nyt vaan kaikki uteliaat peilin eteen. ;)



Saiskohan huomenna laitettuu pestyt tytön vaatteet jo paikalleen. Pitäis siirtää pyyhkeet yläkertaan ennen sitä.

Tosiaan jos meinaa mahassa pysyä yhtä kauan kuin veljensä, niin mä pääsen tositoimiin vasta ens sunnuntaina. Huoh. Tuntuu niin pitkältä ajalta. Ja pahimmassa tapauksessa vielä 2vko. Kääk.



Mutta niitä plussia:



+ Ihana aamu

+ Laskettu aika tänään

+ Sain hoidettua pari virallista asiaa, jotka jääneet hoitamatta. Nyt ok.



Ramsas 40+0 (Ja yli menee...)

ja paljon onnea LiinaMerille!



Heh, tätä pinoa olikin hauska lukea, jotenkin tuntu, että kaikki ei käy (itteni mukaan luettuna) oikeen täysillä tänä aamuna :) Ja moni oli tainnut " virpoa" eilen, kun tuota mukavaa S:ää on harrastettu noin paljon :) ittekki kysyin et saanko munaa, jos virvon, niin ei kuulema heru tänään (siis eilen...)



Mulla on myös tota oksettavaa oloa ja itse asiassa viimeyönä oli todella lähellä etten menny pönttöä halailemaan. Lohduttauduin sillä, että kaverilla alko synnytys sellasella " oksennustauti" -fiiliksellä, eli sano että kouri mahaa tismalleen samalla tavalla ku yrjötaudissa kunnes sitte oli hälytyskellot soineet päässä kun tasan 5 min. välein kävi istumassa pöntöllä sankko kädessä. Sitä itteäänhän se sitten oli ollu.



Tänään oli neuvola ja paineet oli taas koholla. Nyt pitää mittailla kotona pari päivää ja soitella ke, jos paineet pysyy näissä lukemissa (147/87) Tota päänsärkyäkin on jonkin verran ollu, mutta pissa puhdas. Mulle terkkari sano, että pissa voi olla näin loppuvaiheessa puhdas, vaikka oliskin myrkytysoireita muuten. Turvotusta on myös, mutta ei mitään järkyttävää. Paino oli tippunu viikossa kilon! jess, taitaa nyt käydä niin, että tavoitteessa pysytään (alle 8kg) kun BMI oli 33...



Minä kyllä nostan hattua teille, jotka olette kotona lasten kanssa ja tässä tilassa! Tietty olosuhteiden pakkoahan se on, ja ihminen sopeutuu siihen tilanteeseen mikä on, mutta nyt tuntuu siltä, et jos mulla tässä olisi vielä yksi kolmevuotias uhmaikäinen, niin en jaksaisi millään. Tuntuu välillä et kissatkin vaatii liikaa (!!=)



Mutta jos päivän plussia



-Ilma vielä ok, vaikkakin aika viileä... jos kävelylle lähtis

-poks 39!

-mieli vähän pirteämpi kuin eilen.



Miksu 39 + Järetön pukama edelleen...

Hei vaan huhtimasut ja onnittelut LiinaMerille!



Tuli käytyä aamusta kilpirauhaskokeissa, nyt raskauden aikana 2kk:n välein ovat ottaneet arvot. Onkos muuten muita thyroksiinia popsivia huhtikuisia ja miten teillä on kilppariarvoja seurailtu raskausaikana?



Onko kukaan muu kuullut vastaavaa, että raskaana olevalla ja varsinkin synnytyksen lähestyessä suun ympärys tummuisi? Äiti väittää sen olevan merkki lähestyvästä synnytyksestä ja ennen on ilmeisesti tutkailtu enemmänkin tällaisia merkkejä? Alkoi vain häiritsemään, kun mieskin jo huomautti minun suunympäryksen tummuneen... :| Argh...



On pikkusen skitsohkot mielialat... Toisaalta vauva saisi tulla jo, mutta taas toisaalta on fiilikset jännityksestä johtuen, että älä nyt vielä tule...:D



Väsy... Sohvalle siis :)



Za_Ka 38+4



+ Ulkona on tosi kaunis ilma, vaikka aamupäivällä tuuli ja satoi vettä! (enempää ei ei irtoa, väsyttää ja pää jauhaa tyhjää).

Ei vaan tapahdu mitään...



Eli ei kunnon supistuksia tai limatulppia tai mitään. Hermot menee!

Kaikki on valmiina eikä ole enää muuta työtä kun odottaa.



En olisi koskaan uskonut että mulla ottaa näin koville tottua kotiäipän rooliin.

Vali vali vali =(



Mahassa kaikki on hyvin. Hiukan alkaa vauva olla klaustrofobinen (myllään myllään möyhään möyhään). Voisi vaan oikeasti alkaa edes vähän antaa merkkejä ulostulosta ettei tarvitsisi kovin paljon pitempään kärvistellä.



Mulla on nyt viimeisinä viikkoina tullu ihan kauheita lukuja painoa lisää, yli kiloa viikossa. Onko muilla vastaavia kokemuksia? En kai ole muuttumassa virtahevoksi? Toivottavasti se on vaan turvotusta, ainakin voin väittää et se on =)



+aurinko paistaa

+aion hiukan pääsiäisaskarrella



Odottelua jatkaen

Mykyrä ja vaavi 39+1

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat