Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Hei!



Monikaan ei varmasti joudu tälläistä asiaa miettimään, mutta mulla tilanne tälläinen. Äitini, 49v, loukkaantui vakavasti vuosi sitten, ja nykyään tarvitsee kaikkeen toimintaan apua.

Hän on pyörätuolissa, ja kädetkään ei kunnolla toimi.

Hänellä parisuhde loppumetreillä ja mietinnässä että miten hän pärjää jatkossa? Asuisi yksin, avustajien varassa, öisin vain yöpartio kävisi tsekkaamassa, vaiko ottaako äiti kotiimme asumaan...



Meillä kaksi pientä lasta, 3v ja 6v.

Se tarkoittaisi sitä että olisin itse täysin sidottu äitiini. Ei voisi suunnitella omia menoja ilman että saisi äidille hoitajan illoiksi ja öiksi.



On todella hankala asia. Rakastan äitiäni valtavasti ja haluaisin auttaa mutta en tiedä kuinka tuo käytännössä hoituisi.

Vaikeata.



Miten sinä toimisit??

Sivut

Kommentit (35)

Isäni olisin mielelläni hoitanut hautaan asti meillä kotona, mutta äitini kanssa en kertakaikkiaan tule toimeen.. olisi sitten vammautunut tai ei.

Pelkkä ajatuskin puistattaa.

Isälleni tarjosin usein että olisi muuttanut meille (äitini hoiti häntä)

meillä oli isän viimeisinä aikoina n. 3 ja 5 v lapset ja olin raskaana, mutta kotiäitinä joten eiköhän siinä olisi vielä yksi pappa mukana mennyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on tätä asiaa pohdittu jo paljon, vaikkei olekaan ajankohtainen.



Me olemme päättäneet, että minun vanhempani muuttavat sitten aikanaan meidän luoksemme ja heille annetaan se apu, jonka he kussakin tilanteessa tarvitsevat. En tahdo edes kuvitella omia, rakkaita vanhempiani vieraan hoidettaviksi jossain hoitolaitoksessa.



Äitiyslomani ulkopuolella opiskelen lähihoitajaksi ja töitä mm. vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja hyvin vähän myös kotipalvelussa on tullut tehtyä. Tiedän siis, mikä omilla vanhemmillani ja aikanaan itselläni olisi edessä, jos kukaan ei ottaisi kotiinsa "riesaksi". Ei hyvä elämä, ei ollenkaan. Yhdessäkään työpaikassani ei ole ollut ihmisten kohtelu ja arkisissa asioissa kohtaaminen sellaista, että omat vanhempani voisin sellaiselle alistaa.



Olen myös vanhempieni kanssa asiasta keskustellut. Kysynyt suoraan haluavatko he mielummin vieraan vai oman tyttärensä vaihtavan heidän vaippansa. He valitsivat minut. Joten sen mukaan eletään.



En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa "oma perheeni" menisi edelle, koska minulle vanhempani ovat minun omaa perhettäni. Minun perheessäni on toki myös aviomies sekä poika (toivottavasti jatkossa enemmänkin lapsia). Kaikkia perheenjäseniä tulee muistaa ja kohdella hyvin. Siis myös niitä vanhempia osapuolia.



Jokainen tekee omat valintansa, mutta muistakaa, että teidän lapsenne saavat teiltä mallin, kuinka vanhuksia/vammautuneita vanhempia kohdellaan. Se on sitten myös teillä edessä aikanaan. Henkilökohtaisesti toivon, että oma lapseni sitten joskus suostuisi uhraamaan aikaansa minuun, vaikken tuottava yksikkö enää olisikaan.

koska oma äitini ei ole koskaan välittänyt minusta ja on jättänyt minut heitteille. Eli en joka tapauksessa aio häntä hoitaa millään tavalla.

Toi on tosiaan aika kunta kohtainen asia,kuinka paljon saa kotiin apua. Tällä hetkellä ei ole saatu (miesystävä myös osittain vammautui, ei samalla lailla voimaa kun ennen) kotiin ilta-apua kuin kahtena iltana vkossa, öisin ei lainkaan. Siksi kun asuu toisen kanssa jonka pitäisi siis avustaa ja käytännössä ei aina kykene omasta tilastaan johtuen.

Näin ollen ajatellen jos taloudessa kaksi tervettä (minä ja mieheni) ihmistä, niin apua ei taitaisi tulla lainkaan iltaisin ja viikonloppuisin. Ei se aina mene niinkuin pitäisi...

Lainaus:

Puhuit vain omista vanhemmistasi, miten miehesi vanhemmat? Vai onko tässäkin niin, että oma äiti on mitä kultaisin ja anoppi helvetistä?




Minä en ottaisi äitiäni meille asumaan, mutta kai se nyt on itsestään selvää, että henkilökemioilla ON väliä. Miksei sitä voisi myöntää. Onhan se nyt monelle ihan eri asia hoitaa omaa äitiään kuin hoitaa anoppiaan. Ihan luonnollista. Eikä se sitä tarkoita, että anoppi olisi "helvetistä".

Äidin ei tarvitsis potea huonoa omaatuntoa siitä että on teidän vaivoinanne koko ajan ja kaikki saisivat omaa rauhaa.





Mä olen miettinyt tosi paljon sitä että miten mun vanhempien (jotka on aika iäkkäitä, isä on lähemmäs 70v) asuminen ja hoito järjestyy kun eivät voi enää yksin asua.



Eräs sukulaiseni järjesti oman isänsä asumaan samaan kerrostaloon niin että apu oli aina lähellä, mutta vanhus säilytti jonkinlaisen itsenäisyyden, eikä ollut pelkästään tyttärensä (joka oli itsekin jo eläkkeellä, eli aikaa hoitaa oli) kontolla koska hänellä kävä hoitaja kerran päivässä laittamassa ruoat yms.

Tuo pyörätuoli ja käsien vammautuminen tuo kyllä ihan omat haasteensa.

Oletteko puhuneet nykyisen hoitopaikan henkilökunnan kanssa erilaisista hoitomahdollisuuksista ja järjestelyistä?

Ei ole mitenkään harvinaista, että joku saa ympärivuorokautista apua vaikka samassa taloudessa asuisikin muita ihmisiä.



Jos kunta ei suostu niin oikeuteen vaan! Minä ainakaan en antaisi periksi jos olisi kyse omasta äidistäni.



Lainaus:

Tosiasiassa tuollainen järjestely ei näytä onnistuvat (ainakaan jokaisessa kunnassa). Se, että johonkin etuuteen on lainsuoma oikeus, ei tarkoita että sellaisen silti voisi saada kun tilanne on oikeasti kohdalla.



Ap:lle vielä. Eli ryhdy hommaan vain, jos olet valmis ottamaan äitisi 100% vastuullesi. Jos voit saada hoitoapua sukulaisilta tai jos sinulla on varaa palkata sellaista ulkopuoliselta, niin sitten saat helpotusta arkeen. Suomessa ei kannata laskea sen varaan, että yhteiskunta tulisi vastaan näissä asioissa.

Tuo lähelle muuttaminenkin merkitsee lapsille hoitopaikkojen vaihtumista ym hankaluuksia. Juuri nuorempi aloittanut hoidossa ja sopeutunut vihdoin alkuvaikeuksien jälkeen.

Tuntuu kurjalta jos taas aloitetaan alusta, ja kuinka nopeasti uudessa kunnassa paikatkin järjestyvät? Mulla työnantaja ei varmasti jousta jollen saa heti hoitopaikkoja.



Äiti asuu siis kotonaan, miesystävän kanssa. Heillä suhde loppumassa, ja äiti jäisi siis yksin. Tätä tilannetta tässä pähkäillään.

Hänellä toki on henkilökohtainen avustaja päivisin, mutta illat sitten pitäisi pärjätä muiden (meidän) kanssa. Mulla rankka työ, ja pienempi lapsista vielä toisinaan valvottaa öisin. Mietin omaa jaksamista, milloin saisin itse hengähtää??

Jokapäiväinen vastuu on aika kova, kun kaikki tarpeet tosiaan (pesut, syöminen, pukeminen,liikkuminen tuolilla, sänkyyn avustaminen ym) pitäisi auttaa. Kaikken tarvitsee apua siis. Ja mites muutenkin seuran pito. Ei yksin ole kiva olla vaikka tarpeet täytettäisiinkin.

Jos yksin asuisi niin varmaan saisi myös ilta avustajan, joten voisi toimia oman tahdon mukaisesti, vaikka käydä ostoksilla ym asioilla avustajan kanssa. Mä en varmasti jaksaisi iltaisin lähteä lasten ja äidin kanssa liikkeelle..



joo.. tälläistä..



ap taas

jos vaan osaisin eli siis erityissairaanhoitoa ei tarvitsisi tehdä itse. Olemme tästä miehen kanssa puhuneet jaostaisimme asunnon jossa yksiö erikseen jotta saisimme kaikki omaa rauhaa mutta ehdottomasti en laittaisi muuten selväjärkistä mutta fyysisesti huonokuntoista mihinkään laitokseen.

Nämä ovat tietysti niin asioita johon ei kukaan ulkopuolinen voi ottaa kantaa muta omalla kohdalla asia on harvinaisen selvä, yksin ei jätetä ketään.

Hän on aikuinen ihminen ja haluaa varmasti elää omaa elämäänsä. Haluaa taatusti päättää omat aikataulunsa, eikä olla aina muiden aikataulujen armoilla. Tuon ikäisellä ihmisellä paljon omia menoja, ja vaikka juuri nyt ei olisikaan, niin niitä tulee. Henkilökohtainen avustaja silloin tärkeä.

Tottakai autat äitiäsi minkä voit, mutta anna hänen elää omaa elämäänsä itsenäisesti.

Se saattaa jopa olla ajankohtainen asia joskus. Nyt vielä äiti 50 v on ihan suht hyväkuntoinen, mutta taudinkuvaan kuuluu sen hidas eteneminen. Tuloksena on todennäköisesti pyörätuoliin joutuminen, ehkä vasta monien vuosien päästä. Äidillä toki on parisuhde, ja hyvä onkin, mutta siltä varalta että se päättyy, olen tätä asiaa miettinyt. Miehelläänkin on nimittäin "aikapommi" päässään, aneyrysma.



Itse olen nyt 6-vuotiaan tytön yksinhuoltaja, enkä näkisi äidin tuovan meille mitään merkittävää lisätaakkaa.

Toisekseen tiedän minäkin mikä on vammaisten laitoshoidon taso: mieluusti yritän edes hoitaa äidin itse ja kotiin avustettuna luulen sen onnistuvankin.

mutta isäni hoitaa häntä nyt.



Miettisin ehkä tuota vaihtoehtoa, että muuttaisimme ihan naapuriin, jos isä ei jaksaisi enää hoitaa. Äitini ei ole maailman sympaattisin, mutta rakastan häntä. En osaa kuvitlla sellaista vaihtoehtoa, että jättäisin laitokseen. Isäni voisin ottaa vaikka meille asumaan koska me tulemme hyvin toimeen. Jos tarvitsisi kantaa paljon - sitten en tiedä, kun selkäni on huonossa kunnosa.



olen myös valmistautunut siihe, että jos veljeni ei jaksaisi/pystyisi enää hoitamaan kehitysvammaista tytärtään tämä muuttaisi meille.



Minulla on pienet lapset, joten toivon että nämä tulevaisuuden kuvat eivät realisoidu lähiaikoina, olen muutenkin aika kovilla valvomisten ja sairastelujen takia.



Mutta tunnen itseni ja tiedän, etten omaisiani hylkäisi vaikka mitä tapatuisi.



Mieheni isä taas on mielenterveyspotilas ja hänen hoitoonsa en kykenisi, se olisi liian raskasta kaikille.

tarvitsette apua? Aika monihan tekee lapset "vanhuuden turvaksi", mutta kuka käytännössä oikeasti hoitaa omia vanhempiaan?



Ei sitä voi olettaa teidän omilta lapsiltannekaan tietenkään.

tasapainoilen tätä nykyä vammaisen lapsen ja oman uran (ihan oikean uran, eikä vain työn) välillä, joten luulen tietäväni vähän, mistä on kyse.



Ottaisin äitini meille asumaan ja palkkaisin lisäapua kodinhoitoon. Jos äiti olisi todella pyörätuolikunnossa, hänen PITÄISI olla oikeutettu vammaisen henkilökohtaiseen avustajaan. Sen samainen voi kyllä olla melkoisen tuskan takana, ja siitä voi joutua itse maksamaan ison osan, mutta minä (ja vanhempani) sitten maksaisimme.



TÄssä on yksinkertaisesti syynä kaksi asiaa. Ensimmäinen on, että äitini on tehnyt minun (ja vammaisen lapseni) hyväksi paljon, eikä pelkästään silloin kun olimme pieniä. Hän on henkisenä tukenani koko ajan. TOinen syy on se, että minä olen vammaisen lapsen äitinä kasvanut jo siihen ajatukseen, että elämä nyt ei aina mene reilusti ja kaikenlaisia pieniä epämukavuuksia tulee aina eteen. Niitä sitten vain pitää hoitaa ja niiden kanssa elää kuten parhaiten taitaa.



JOS ylipäätään on mahdollista ajatella, että äitisi voisi tulla toimeen yksin avustjien varassa, "öisin vain yöpartio stekkaamassa" et itse asiassa olisi kovin sidottu häneen. Lisäksi onhan varsin ihanteellinen tilanne, jos toiselta on vain liikutnakyky mennyt, mutta järki pelaa kuitenkin. Sellainen ihminenhän pystyy vielä olemaan jopa hyödyksi omalla tavallaan! Toisaalta laitoksessa vaipoissa maatessaan se, että järki vielä pelaa, voi tehdä tilanteesta entistä kurjemman.

Tosiasiassa tuollainen järjestely ei näytä onnistuvat (ainakaan jokaisessa kunnassa). Se, että johonkin etuuteen on lainsuoma oikeus, ei tarkoita että sellaisen silti voisi saada kun tilanne on oikeasti kohdalla.



Ap:lle vielä. Eli ryhdy hommaan vain, jos olet valmis ottamaan äitisi 100% vastuullesi. Jos voit saada hoitoapua sukulaisilta tai jos sinulla on varaa palkata sellaista ulkopuoliselta, niin sitten saat helpotusta arkeen. Suomessa ei kannata laskea sen varaan, että yhteiskunta tulisi vastaan näissä asioissa.

Äiti toiselle puolelle asumaan niiden kodinhoitajien paaapomana, mutta käytännössä voisit ottaa hänet teille niin usein kuin on tarvis. En kyllä tiedä onnistuuko tällainen, mutta itse en kyllä voisi ottaa äitiäni meille asumaan vaikkei hän ole edes vammautunut. Ehkä naapuriin sentään...

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat