Vierailija

Meillä olisi tulossa syksyllä 10 vuotis hääpäivä ja olisi ollut kiva päästä miehen kanssa viikoksi etelään juhlistamaan hääpäivää. Isovanhemmat eivät halua ottaa lapsia kuin max yhdeksi yöksi hoitoon.



Tiedän kyllä että ei heitä voi lastenhoitajiksi velvoittaakaan.



blääh:(

Kommentit (10)

Minä saisin lapseni koska vaan hoitoon viikoksi tai kahdeksikin, jos haluaisin, mutta en ole vienyt.



Minun vanhempani ovat aikanaan ottaneet meidät aina mukaan reissuun ja niistä on tullut lapsuuteni ihanimpia muistoja; vanhemmmat täysin kiirettöminä, ilman kotitöitä viettämässä aikaa meidän lasten kanssa ja meidän ehdoilla. Tämän kokemuksen haluan tarjota lapsillenikin. Mitä ihmettä lapset odottavat lomalta, jos se tarkoittaa, että vanhemmat häipyvät maailman äärin ja lapset " tumpataan" hoitoon jonnekin.



Kyllä mekin vietämme viikonloppuja kaksin ja muutaman yön silloin tällöin, mutta koskaan emme lähde kaksin viikoksi mihinkään. Nytkin olemme menossa kesällä koko perhe yhdessä lomalle etelään ja lapset odottavat sitä vähintään yhtä innolla kuin me aikuiset.



Ei ne lapset mukana kulje kuin aikansa, sen jälkeen ehdimme kyllä varmasti matkustamaan kaksinkin.



Tietysti nyt 10 vuotis hääpäivä on eri juttu, mutta eikö sen juhlistamiseen riitä vaikka kaksi yötä jossain, jonka varmaan saisitte isovanhempien kanssa sovittua.



Lähinnä ihmettelenkin niitä vanhempia, jotka joka vuosi käyvät vain kaksin matkalla. Ja minunkin yhdellä kaverilla on syynä, että muuten ei pääse JOKA vuosi, jos lapsetkin TÄYTYY maksaa mukaan.

Muuten ei saada vapaata edes päivän ajaksi ellei palkkaa ulkopuolista hoitajaa.



Meilläkin lasten mummo ja ukki ovat hyväkuntoisia ja kohtalaisen nuoriakin joten ei ole taustalla mitään vaivaa miksi ei jaksa/halua hoitaa lapsenlapsiaan.



-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aika aikansa kutakin. Teillä on vielä niin pienet lapset, että älähän nyt vielä pyyhettä heitä kehään! Käännä se ennemmin niin päin, että itse asiassa noin pienten ei kuulukaan vielä olla erossa liian montaa yötä putkeen samaan aikaan molemmista vanhemmistaan. Vaikka heistä kuinka on seuraa ja turvaa toisilleen ja isovanhemmat olisivat rakkaita hoitajia, tulisi taatusti etenkin 2- ja 3-vuotiailla iso ikävä teitä viikon aikana! Se mantra " niin monta yötä erossa vanhemmista kuin lapsella on ikävuosia" ei ole tuulesta temmattu...



Kun lapsenne ovat kouluiässä, ehditte reissata moneen kertaan sekä koko perhe yhdessä että välillä miehen kanssa kahdestaankin. Nyt he ovat niin pieniä, että a) eivät pärjäisi viikkoa ilman teitä ja b) kukaan (edes isovanhemmat) ei vielä ole valmis ottamaan koko kööriä viikoksi hoitoon. Malttia!

saatu hoitoon muksua. Ihan kivaa oli, viikossa mulla tulis kyllä itselläkin jo ikävä. Yrittäkää " venyttää" hoitoaika kahteen yöhön ja lähtekää pikkureissuun jonnekin lähelle. Parempi sekin on kuin ei mitään!!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat