Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Teinillämme on hyvä ystävä, jonka kotiolot ovat hankalat. Alkoholi- ja mielenterveysongelmaa, perheväkivaltaa, köyhyyttä jne. Isäpuolia tullut ja mennyt, biologisesta isästä ei pahemmin havaintoa. Tavallaan tyypillinen moniongelmainen perhe. Lapsi itse on taustasta huolimatta uskomattoman hyvin pärjäävä yläkoululainen. Mukava ja fiksu, hyvä koulussa, ei pahemmin hölmöile päihteiden kanssa tai muutenkaan. Yrittää ihan hirveästi olla kunnollinen.



Olemme tehneet lastensuojeluilmoituksia, kun lapsi on välillä ollut ottavana osapuolena perheväkivallassa ja kun on kertonut, että äitiä ei ole näkynyt muutamaan päivään ja kotona ei ole ruokaa. Lapsi itse vastustaa huostaanottoa ja katsoo pärjäävänsä ja samaan ovat ilmeisesti päätyneet myös lastensuojeluviranomaiset. Tavallaan ymmärränkin, on varmasti vaikea löytää sopivaa sijoituspaikkaa ns. kunnolliselle teini-ikäiselle, joka ei kuitenkaan ihan vielä ole valmis itsenäiseen tuettuun asumiseen. Ja voisihan se olla, että sijoitus uusiin ympyröihin olisi se korsi, joka katkaisisi kamelin selän.



Olemme päätyneet ruokkimaan lasta ja sanoneet, että voi tulla meille koska vain, jos kotona tilanne käy liian vaikeaksi. Onkin aika usein meillä yötäkin ja viettää muuten suuren osan ajastaan meillä ja syö myös meillä usein. Olemme antaneet lapselle synttäri- ja joululahjoiksi lahjakortteja H&M:lle, koska lapsen vaatettaminen ei tunnu olevan ihan kärkisijoilla äidin rahankäyttöjärjestyksessä.



Lapsella on suuria unelmia tulevaisuutensa suhteen ja sinänsä kaikki mahdollisuudet toteuttaa niitä, on oikeasti tavallista lahjakkaampi monessakin asiassa. Mutta miten häntä voisi tukea, että jaksaisi sinne asti, koska tosiasiahan on, että vaikeasta taustasta on todella vaikea pyristellä eteenpäin ja pienemmätkin vastoinkäymiset voivat tuhota hyvät ja realistiset suunnitelmat, kun taustatukea ei ole?

Sivut

Kommentit (53)

Mutta emme ole myöskään tyhmiä tai sokeita tai kyvyttömiä ymmärtämään, kuinka sosio-ekonominen tilanne periytyy. Ei siinä ole kyse sen lapsen huonoudesta, vaan ihan vain siitä, että lapsuudenkodissa opitun mallin muuttaminen on aina vaikeaa, oli se malli mikä hyvänsä. Tietysti joskus syrjäytymisessä ovat apuna vielä tietyt voimakkaasti periytyvät neurologiset tai mielenterveysongelmat, mutta kyllä siinä on paljon sosiaalista perintöäkin.



Mitä tulee sijaisperheeksi alkamiseen, niin huostaanotto tosiaan on aina äärimmäinen toimi. Käsittääkseni äiti on myös aina tsempannut jonkin aikaa, kun huostaanoton uhka on ollut todellinen. Ja nyt lapsi on tosiaan jo niin iso, että sijoituspaikkaongelmat ovat varmasti yksi huostaanottoa vastaan puhuva asia. Joku laitossijoitus tuskin tekisi ainakaan mitään hyvää tällaiselle nuorelle. Sen sijaan tuettu itsenäinen asuminen pois kotoa saattaisi hyvinkin tulla lastensuojelun mielestä kyseeseen parin vuoden päästä.



Pakko myöntää, että nuo jonkin ehdottomat erityislukiot ovat käyneet itselläkin mielessä. Äiti taatusti vastustaisi huostaanottoa viimeiseen asti, mutta saattaisi hyvinkin päästää halukkaan nuorensa internaattiin tai koulukortteeriin toiselle paikkakunnalle viikoiksi. Jos meille muutto tulee, on suunta todennäköisesti pääkaupunkiseutu, joten siellähän erikoislukioita riittäisi. Tosin tällä paikkakunnalla on omasta takaa pari oikein hyvää lukiota, joten sinänsä paremmalla lukiolla perustelu ei ole ihan niin helppoa. Mutta voi hyvin olla, että jos vuoden päästä tilanne on sama ja me olemme lähdössä seuraavana kesänä, saatamme ottaa lapsen kanssa puheeksi tällaisetkin vaihtoehdot.

Upeaa että jaksatte ja haluatte auttaa huonommassa asemassa olevaa noinkin paljon! En varmaan liioittele jos sanon että olette hyvin todennäköisesti pelastaneet nuoren kurjalta kohtalolta (ei omena kauas puusta putoa, ikävä kyllä) tukemalla ja antamalla mallia kunnollisesta elämästä.



2:n ehdottama tukiperhetoiminta kuulosti ainakin minusta tosi hyvältä idealta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Alunperin otin häneen yhteyttä, kun pyysimme hänen lastaan ja toista lapsemme kaveria mukaan viikonloppuretkelle vanhimman lapsemme seuraksi. Siis ihan samalla tavalla otin yhteyttä ja kävin lyhyesti esittäytymässä kuin tämän toisenkin kaverin vanhemmille. Sen jälkeen olemme pitäneet jonkin verran yhteyttä ja emme olisi esimerkiksi niitä lahjakortteja uskaltaneet antaa, jos emme olisi ensin pyytäneet äidiltä lupaa. Hän hyväksyi ne ilomielin, kun asian esitti oikein.



Kuuntelen häntä, sympatiseeraan enkä oikeastaan sano poikkipuoleista sanaa, koska siitä tuskin olisi mitään hyötyä ja toisaalta se voisi hankaloittaa tilannetta paljon. Jos on ihan pakko hoitaa hänen kanssaan joku vaikea asia, mieheni hoitaa sen. Eli häneen päin minä olen hyvin sympaattinen, mieheni tiukempi (esim. ne lastensuojeluilmoitukset teki mieheni ja häntä "syytetään" niistä.)



Äitiys on niin herkkä alue, että kenelle tahansa mikä tahansa poikkipuolinen sana siitä (olkoon kuinka totta tahansa) on varmasti kova paikka. Ja tässä tilanteessa itse pidän aivan ensiarvoisena, että välit tämän lapsen äitiin eivät mene. Valitettavasti hän suhtautuu sosiaaliviranomaisiin erittäin epäluuloisesti, joten tuki- tai lomaperhettä ei oikein uskalla ehdottaa. Onhan tämä meidän puoleltamme hieman epärehellistä, mutta en oikein näe muitakaan keinoja tasapainoilla tällaisessa tilanteessa.



Lainaus:


Minkälainen yhteys ap sinulla on äitiin? Onko ihan hullu ajatus, että kutsuisit syömään/kahville joskus ihan lapsen kanssa?

Kertoisit, että "Sinulla on hieno poika, olemme valtavan kiintyneitä häneen". ja tuosta voisi asiat sitten lähteä hyvin rullaamaan..



T. tukihenkilö

Se 14-vuotias poika joka asuu teillä ei ole sinun lapsesi. Ette ole häntä adoptoineet, hänellä on omatkin vanhemmat. Miksi haluat kieltää tämän?

Itse olen alkoholisti perheestä. Isä joi ja äiti välitti&hoisi vain veljeäni.

Kun tulin teini-ikään isäni ajoi minut esim. kesken ruokailun pihalle.

Onneksi minulla oli ystävä, jonka vanhemmille olin kuin oma tytär.

Olin heillä useita viikkojakin, eikä kukaan perheestäni kysellyt perääni.

Heillä minua pidettiin kuin perheenjäsentä. Minulla oli oma pyyhenaulakko, ja vieraiden tullessa minut esiteltiin kuin kuuluisin perheeseen.

Myös muut heidän sukulaiset olivat minulle tuttuja, koska olimme tunteneet pikkutytöistä lähtien.

Olin ja olen todella kiitollinen heille, että välittivät minusta. Olen oppinut ja saanut heiltä paljon.

Nyt täytin 40 vuotta, eikä oma äitini muistanut millään tavalla. Näiltä "sijais"vanhemmiltani sain kortin ja lahjan.Mutta kaunein oli viesti, missä sanoivat rakkaaksi tyttärekseen.



Eli tahdon vaan sanoa, että olette todella kultaisia ja ihania, ja tämä lapsi varmasti osaa arvostaa sitä nyt ja vanhempana.

Itse uskon, että "vara"vanhempieni ansiosta olen saanut edes jonkinlaisen pohjan elämälleni, enkä ajautunut nuorena huonoille teille.

Jatka vaan samaan malliin. Kannattaa kannustaa ja tukea lasta, etenkin jos hänellä on unelmia. Kertoa hänelle, että hän on fiksu lapsi ja että kaikki on mahdollista.

Sitä paitsi hän asuu meillä ja me huolehdimme hänen kasvatuksestaan ja huollostaan, joten kyllä hän on meidän(kin) poika. Hänen omien vanhempiensa olemassaoloa ei missään nimessä kielletä. Hän tapaa äitiään ja hänen isästään mieheni puhuu hänelle paljon. Sukua hänllä on valitettavan vähän ja se vähäkään ei ole turhan läheistä, mutta sille emme voi mitään.



Lainaus:

Se 14-vuotias poika joka asuu teillä ei ole sinun lapsesi. Ette ole häntä adoptoineet, hänellä on omatkin vanhemmat. Miksi haluat kieltää tämän?

Ihanaa, että pojalla on tuollainen tuki ja turva olemassa :). Te voitte olla ylpeitä itsestänne! Poika muistaa ihan varmasti AINA teiltä saamansa tuen ja turvan. Kiva huomata, että maailmassa on vielä aitoa hyvyyttä olemassa.

Kun luin tekstisi, luin omaa kuin omaa tarinaani.

Valmistuinkin myöhemmin lääkäriksi ja nyt sain erikoislääkärin tutkinnon suoritettua hiljan.

Ilman tuota omaa tukiperhettäni, en olisi ymmärtänyt pääsykokeista ja yliopistoelämästä yhtikäs mitään ja taatusti olisi tilanne aivan toinen, ilman tuota koulukaverini perhettä.

Onneksi tuon perheen äiti oli niin fiksu, että hän näki lävitseni. Kävi nimittäin niinkin ,etten ollut sopivaa seuraa kaikille luokkakavereilleni heidän vanhempien mielestä.

Minulla on myös useita lapsia ja olemme onnellinen perhe. Mikä myös on osaltaan vaikuttanut kaikkeen.

Äidin kanssa ollaan nykyään väleissä ja hän nauttii lastenlapsistaan.

Kaikki olisi voinut mennä niin toisin, yksin en olisi selvinnyt lääkikseen.

Tukiperheenä toimiminen on lastensuojelullinen tukitoimi, lomaperheenä (jona voisitte toimia vaikka asuisitte kaukana) voisitte myös toimia virallisestikin, olettehan sitä nyt jo käytännössä.



Syrjätymisen riski tosiaan on olemassa. Mutta kun tuntuu, että lapsi on noin sinnikäs ja saa tärkeää tukea teiltä, kaikki ovet on auki!



Minkälainen yhteys ap sinulla on äitiin? Onko ihan hullu ajatus, että kutsuisit syömään/kahville joskus ihan lapsen kanssa?

Kertoisit, että "Sinulla on hieno poika, olemme valtavan kiintyneitä häneen". ja tuosta voisi asiat sitten lähteä hyvin rullaamaan..



T. tukihenkilö

Mutta minkälaisen esimerkin antaa lapselle vanhemmat jotka harrastavat seksiä satojen kanssa? Paheksutte tuon pojan äidin toimintaa mutta ei sekään tervettä ole että seksiriippuvaiset ihmiset ovat seksinnälkäisinä koko ajan jonkun kimpussa.

Heilui sitten päivät puukon ja paksun kettingin kanssa. Hakkasi autojen kumeja puukolla puhki ja hakkasi kettingillä kojelautoja. Potki sivulaseja rikki autoista. Sytytteli tulipaloja ja kulki kaiket yöt yksin 20 l jerrykannun kanssa( täynnä bensiiniä) ja sytytteli autoja ja taloja tuleen. Vastaantulijoita huitoi kirveellä tai puukolla. Eivät omat vanhemmat välittäneet missä luuraa toisin kuin te. Tämä poika ei saanut koskaan mitään syytettä, koska poliisi ei koskaan saanut häntä koskaan kiinni itse teosta ja kuulusteluissa kielsi kaiken. Oli sen verran taitava.

Nykyään enemmistö menee ammattikouluun ja moni ihan hyvän todistuksen kanssa. On jopa linjoja joihin vaaditaan yli 9 keskiarvoa.



Lainaus:

lukiovuosinaan, vaan saatamme muuttaa taas parin vuoden kuluttua. Rahallisesti voimme tietysti silti tukea ja järjestää jonkun toisen turvapaikan, mutta...



Yksi, mitä olemme yrittäneet kovasti, on muodostaa lapsen päähän noista unelmista realistisia suunnitelmia. On helppo unelmoida, mutta unelmia on vaikea toteuttaa, jos ei saa neuvoja, miten se tehdään. Hän haluaisi lääkäriksi tai juristiksi (olkoon sitten televisiosta napattuja unelmia, kunhan vaan jaksaa haaveilla) ja olemme jutelleet aika paljonkin siitä, miten noihin ammatteihin valmistutaan, missä asioissa pitäisi olla hyvä, millaisia ainevalintoja lukiossa pitäisi tehdä jne.Lisäksi olisi tarkoitus järjestää niin, että hän sattuisi olemaan meillä, kun muutama tuttavapiirissä oleva noiden ammattien harjoittaja sattuisi kylään. Jotenkin tuntuu, että hänen olisi hyvä nähdä, että he ovat ihan tavallisia ihmisiä ja jutella heidän kanssaan hieman opiskeluista, siitä mitä työ oikeasti on yms. että ei syntyisi mitään mielikuvamuuria, jonka toisella puolella ovat ne ihmiset, jotka toimivat näissä hänen unelma-ammateissaan ja toisella puolella hänen tuntemansa "tavalliset" ihmiset.

Ovat 14-vuotiaita ja viime kesäksi hankimme suhteilla heille sellaisen tutustu työelämään ja tienaa paikan. Saivat itse kirjoittaa hakemukset ja kävivät haastattelussa, mutta käytännössä homma oli sovittu siten etukäteen, että kunhan pistävät hakemukset eivätkä haastattelussa ole ihan törkeitä, niin saavat paikan. Lapset eivät tosin tätä tienneet, luulivat, että vain tiesimme tällaisen yrityksen olevan ja että sinne on aiemminkin otettu nuoria tällaiseen ohjelmaan. Firma on miehen työkaverin isän, joten yhteys ei ollut ilmiselvä.



Tämä juttu järjestettiin juuri enemmän tuota lapsen kaveria varten, omamme olisi voinut tämän kesän vielä lomailla rauhassa, mutta meistä oli hyvä, että tämä kaveri näkisi vähän, millaista työssäkäynti on ja tienaisi vähän ja ennen kaikkea saisi cv:nsä hyvälle alulle. Hänen äitinsä on ollut paljon työttömänä ja siksi tälle lapsellekaan ei ole ihan muodostunut sellaista itsestään selvää mallia, että käydään töissä ja eletään palkalla. Yksi isoista sudenkuopista, jonka uskon hänellä olevan, on juuri se, että tietyssä vaiheessa nuorena on vaihe, jolloin tekemättä mitään saa saman tai jopa korkeamman elintason kuin ponnistelemalla tulevaisuutensa eteen. Jos ei ole selvää mallia, että ensin opiskellaan ja sitten mennään töihin, voi siinä täysi-ikäisyyden tienoilla hyvinkin olla vaihe, jossa tuntuu, että mitä järkeä on tehdä mitään, kun elintaso on sama, teki tai ei.

lopulta kävin lukion asumalla itsenäisesti (opiskelijasolussa) - kämppä lastensuojelun hoitamana. Minuakin muutama tuttavaperhe auttoi, ei tosin noin paljoa. Olisin kyllä itse ollut todella loukkaantunut jos olisin kuullut jonkun aikuisen puhuvan minusta siihen sävyyn että oppiikohan tuo koskaan käymään töissä, tms.

Joten ap, vaikka kuinka hyvää tarkoittava olisikin, voisi kunnioittaa lasta vähän enemmän.



Jos lapsi on nyt yläasteella, muutaman vuoden päästä opiskelija-asuntoon muuttaminen voi jo onnistua.



jos lasten suojelun mielestä huostanottoon ei ole syytä niin sille ei kyllä voi oikein mitään.



Pahoinpitelyistä voi tietenkin aina tehdä rikosilmoituksia.

vuonna 2008 yliopistoihin sisäänpäässeistä ei ole ylioppilaita ja ennen kaikkea lukiota (tai vastaavaa koulua ulkomailla) käymättömiä. Tuossa pelkän pääsykokeen kiintiössä kun hakee aika moni muukin, kuin ammattikoulupohjalta hakeva. Kaikki ne ylioppilaat, jotka yhteispisteillä eivät päässeet sisään otetaan siinä myös huomioon, samoin siinä kiintiössä hakevat monet ulkomailla lukiota vastaavan koulutuksensa suorittaneet, pidemmän aikaa sitten ylioppilaiksi kirjoittaneet jne. Ja kuten todettua, paljon siinä pääsee sisään niitäkin melko tuoreita ylioppilaita, joilla yo-todistus ei kovin hyvä, mutta jotka pääsykokeisiin tsempanneet.

Molemmat akateemisia ammatteja. Tietenkin mieli ehtii muuttua vielä ja nuo ammattihaaveet voivat hyvinkin olla esimerkiksi televisiosarjojen vaikutusta, mutta en silti ala selittämään hänelle, että haaveile mitä haaveilet, mutta kyllä kannattaisi mennä ammattikouluun, kun sieltä sitten voi aina jatkaa amk:n, jos siltä tuntuu.



Pieniähän 14-vuotiaat ja 15-vuotiaatkin vielä ovat ja siksikin lukio on usein hyvä keino hankkia lisäaikaa. Lukion jälkeenkin voi mennä amk:n tai ammattikouluunkin, jos se tuntuu sopivimmalta vaihtoehdolta. Meneehän siinä aikaa tavallaan hukkaan, jos sitten haluaakin kampaajaksi tai rakennusmieheksi, mutta vaikka sen ammattikoulun kävisikin sitten vasta lukion jälkeen, niin ei sitä silti ikäloppu ole työelämään päästessään.



Lainaus:

En tiennyt, että akateeminen ala oli pojan haave

Jos näin, niin ilman muuta tätä tulee tukea, mutta ammattikoulu ja ns. duunaruus ei ole huono asia, ja amk:hon voi aina jatkaa tuota kautta.



Ette kuitenkaan voi asettaa tähtämiä pojalla hänen puolestaan. Duunarikin voi olla onnellinen ja älykäs jne. 14veet on TODELLA pieniä vielä päättämään mitä työkseen haluaa. Eikä rikkinäisestä perheestä oleva lapsi ehkä tuollaisia ensimmäisenä mieti.





Onpa vieläpä käynyt niinkin onnellisesti, että pojan äidillä on jo pari kuukautta tainnut olla menossa parempi jakso sen jälkeen, kun hän dumppasi yhden luuserimiehen. Nyt tosin kuulemma taas uusi kierroksessa, mutta toivottavasti hieman asiallisempi eikä ainakaan väkivaltainen.



Lainaus:

Mitä ap:lle kuuluu?

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat