Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

taitaa paniikkia alkaa pukkaamaan kun vihdoin ja viimein ollaan miehen kanssa päätetty alkaa ihan oikeesti sitä vauvaa yrittämään..:)

nimittäin nyt tuntuu että olen alkanut pohtia kaikkea mahdollista, jotka mahdollisesti " haittaavat" lapsen hankintaa tai jopa voisivat olla sille esteitä. tyyppillisiä pohdintoja ovat, että olenko ollenkaan laskenut riittääkö rahat ja pitäisikö tietää ruokavaliosta raskausaikana enemmän ja haluaakohan mies oikeasti tätä vai vain mun mieliksi ja kuinka me jaksetaan jne jne. mutta nyt sitten iski tämä: tein diagnoosin itsestäni ja nyt vaikuttaisi siltä, että poden " vain" vauvakuumetta mutta en lapsikuumetta. siis haluan todella todella kovasti, että meillä olisi vauva, mutta en millään osaa kuvitella että meillä olisi esim. 5-vuotias lapsi saati että se olisi jo koulussa taikka murrosikäinen!!! pitäiskö näitä kaikkia vaiheita jo tässä vaiheessa haluta vai tuleeko se tunne itsestään siinä kun lapsi kasvaa?? voiko oikeesti joku ihminen haluta vain vauvaa mutta ei sitten kestäisikään vähän vanhempaa lasta... huokaus. onko jollain ollut samanlaista?? kuulostaako siltä, että pitäisi vielä yrityksen aloitusta lykätä...yhyyyy...

terveisin kaiken analysoiva paniikkitapaus...

Kommentit (7)

Minä suunnattoman lapsirakas pohdin joka kerta suunnilleen samaa kun alkaa uuden vauvelin yritys =D Samoin suurin osa ystävistäni. Ehkä jokanen vähän eri kantilta, niitä omia pelkoja. Mutta aika samalta kuulostaa..kääk, sujuuko tää oikeesti fiilikseltä. Ja ihan normaalia tuokin on ettei osaa kuvitella sitä murkkua vielä ovia viskomassa (ja ehkä ihan hyväkin niin, jäävät vielä tekemättä ;D ) Ihan rauhassa vaan puuhaan, sitä kasvaa äidiksi sen raskauden myötä pikkuhiljaa ja samoin sen murkun äidiks kasvaa siinä lapsen kasvun myötä =) Hyvin se menee ja aina on jotain mitä ei osaa ottaa huomioon..eikä kaikkea pidäkkään. Otetaan vastaan mitä elämä antaa ja yritetään nauttia parhaamme mukaan.



Tsemppiä ja plussaonnea!!



p.s sen plussaamisen jälkeen alkaa taas uudet mietinnät ja uudet murheet...meneekö kaikki varmasti hyvin, onkohan siellä masussa ketään jne ;)



Nim.merk. äiti joka hetki sitten pähkäili itsensä kipeeks et miten jos meille tulee jouluvauva, et miten se laps sit kestää sen ja entä äiti olla erossa jouluna muista lapsistaan jne (olen itse joulukuussa syntynyt ja ehkä en aina ollut siihen tyytyväinen)..nyt antasin vaikka ja mitä että tää pieni masuasukki pysyy matkassa sinne joulukuuhun jollon on laskettuaika =) rv 5+1

olen ihan samaa mieltä kuin te muutkin: lapsen kasvaessa oma äitiyskin kasvaa, eikä sitä tarvitsekaan heti osata kuvitella, millaista elämä on 10 vuoden päästä. Kun me suunniteltiin esikoista ja itse olin kovassa vauvakuumeessa, kuumeilin aluksi enemmän sitä raskaana olemista, halusin olla raskaana, en niinkään miettinyt elämää sitten vauvan/lapsen/murrosikäisen kanssa. Ja nyt poika on 2 v, ja vauvakuume jälleen karmea, mutta erilaienn kuin viimeksi, koska kokemusta on paljon enemmän.



Yritän siis sanoa, että tulevaisuuden kuvitteleminen turhan tarkkaan on aivan järjetöntä. Kuka osaa kuvitella edes sitä, millainen itse on 10 vuotta vanhempana? En minä ainakaan, eikä siihen ole mitään syytäkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Varsinkin kuopuksen kohdalla on vaikea kuvitella se vaikka 10 vuotiaaksi jne. Tässä sitä kasvetaan lasten mukana :o)

Ennen kun itse sain lapsia en tykännyt yhtään yli 3 vuotiaista lapsista minusta ne oli niin hankalia ja luotaan työntäviä mutta nyt on asiat toisin. Omiaan rakastaa aina vaikkei niistäkään aina tykkää eikä tarvikkaan :o)



Niiloakseli + lapset 8v,6v,4v ja 2v ;o)

Sitä rakastaa ja on niin ihana seurata sen kasvavan ja kehittyvän.



Itsellä taas on aina ollut lapsikuume ja aina on sitten joutunut miettimään miten mukamas jaksan sitä vauva-aikaa. Että ei se niinpäin kuintenkaan välttämättä parempi ole :D

Mulla taas niin päin, että ajatus vauvasta ei tunnu niin kiehtovalta ja upealta kuin taas ajatus lapsesta :) En ole koskaan erityisemmin pitänyt vauvoja söpöinä tai kiinnostavina, mutta yli 11/2 vuotiaat ovatkin sitten aivan huippuja!



Itse olen 5-vuotiaan äiti ja kovasti toivon toista vauvaa ja lasta!

ja helpottunut huokaus. jotenki sitä tässä tosiaan alkaa stressaamaan ihan kaikkea ja paniikkia pukkaa ja alkaa miettiä, että mitä sitä on tekemässä :) mäkin kyllä kait olen ihan lapsirakas ja tykkään touhuta lasten kanssa ja nekin kai tykkää noin yleensä ottaen musta, mutta silti vaan vaikea itelle kuvitella sitä isoa lasta. mutta ehkä sitä pitää tosiaan luottaa ja uskoa vaan siihen että vauvan kasvaessa ja kehittyessä kaikki tuntuu ihan normaalilta (ja siltähän se kuulostaa kun näin järkeilee...)

mutta tosiaan ihana kuulla teidän piristäviä kommentteja!!

Ihan tutulta kuulostaa :) Tuo on kuitenkin ihan ok asia, koska äidiksi kasvetaan siinä lapsen myötä. Onnea vain toivottelen teille! Kivaa siitä tulee :)

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat