Vierailija

Tilanne on se, että nyt meillä on 3- ja 1-vuotiaat lapset. Eivät mitään erityisen hankalia tapauksia, mutta silti olen joka päivä jollain hetkellä aivan kurkkuani myöten täynnä lapsenhoitoa ja tuntuu, että tarvitsen pikaisesti omaa tilaa ja kunnolla. Toisaalta tuntuu, että perheestä puuttuu vielä jotain = yksi lapsi. Mies hoitaa osansa kotihommista ja ottaa vastuuta ja on suostuvainen numero kolmoseen. Omissa mielikuvissani toiveperheen koko on kolme lasta.



Hyvinä hetkinä siis haluan kolmannen ja hankalina en. Mitä tehdä? Älkää tarjotko ratkaisuksi sitä, että ole pari kolme vuotta töissä ja tee sitten, haluan hoitaa tämän pikkulapsiajan nyt tähän samaan putkeen.

Sivut

Kommentit (52)

kuvaamassa tilanteessa eli että periaatteessa haluaisi, mutta arki tuntuu kahden kanssa varsin raskaalta? Minkälaista elämä sitten oli kolmannen lapsen synnyttyä?

Meillä on nyt 7 ja 5 vuotiaat lapset. Vielä pari vuotta sitten olin varma, että lapsilukumme on täynnä. Nyt kolmatta lasta on yritetty joulukuusta 05 ja takana on kaksi alle 10 rv:n keskenmenoa sekä yksi raskauden keskeytys (erittäin vaikean ja harvinaisenluustosairauden takia) Että se kai siitä kolmannesta kai.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja siksi olenkin alkanut miettiä, onko päätös kolmosesta jotenkin enemmän tietoisen tason asia kun taas kaksi ekaa enemmän tunneasia. Ja juuri tuota samaa mietin minäkin, että jos kerran on näin kamalan vaikea asiaa päättää, ehkä en ole siihen valmis. Mutta toisaalta itseni tuntien veikkaan, että lasten kasvaessa halu kolmanteen vähenee koko ajan, jos pääsen taas työnteon ja harrastamisen makuun. Eli jos haluan saada kolmannen se pitää tehdä nyt.



ap

Ja päätin pitää välillä taukoa kotiäidin " hommista" ennen kolmatta lasta. Taloudellisesti minä olisin hyvin voinut jatkaa kotiäitinä olemista mutta minulla oli samanlaisia " tuntemuksia" eli selvästi alkoi kotiäitiys välillä tökkimään. En ole katunut ratkaisuani; olen ollut vajaan vuoden töissä ja siirtynyt sijaisuudesta virkaan siinä ajassa. Kolmonen alkaa siis olla ajankohtainen... ;) Eli ainakin minulle teki hyvää päästä vähän irti kotikuvioista ja lapsetkaan eivät ole mielestäni kärsineet; päinvastoin esikoisen hidas kielellinen kehitys on saanut vauhtia pienessä ja turvallisessa lapsiryhmässä. Ja nyt nautimme kaikki kotipäivistä aivan eri tavalla. Jos yhtään epäilet, niin kannattaa vielä harkita!



vähän, hoidan siis lapsia kotona. Toisaalta tuntuu, että on tässä sen verran löysää että kolmaskin menisi, sitä vaan olisi sitten tehokkaampi kai. Mutta toisaalta se, että mahdollsuus palata töihin (josta nautin ja joka on mulle oikeasti ns. omaa aikaa) etääntyy taas vuoden pari, jos nyt tulisi lapsi.



Onko joku tehnyt niin, että on yrittänyt lasta mutta sitten lopettanut yrittämisen kun on tajunnut, että ei sittenkään mulle enää?



Tai mitä muut kolmen lapsen äidit, onko kolmas " kaduttanut" ? Varmasti rakastatte kaikkia, mutta tuleeko koskaan/usein mieleen, että olis ehkä kannattanut jäädä kahteen, niin pääsisi helpommalla?



Entä mitä sanotte siihen, että kaikki on suunniteltu nelihenkisille perheille? Autot, pakettimatkat, laivanhytit jne. ja viidelle hengelle on paljon hankalampi säätää kaikkea?

Lainaus:

Vauva- ja pikkulapsiajat ovat kuitenkin lyhyet ja nyt sen jo hyvin tajuaa, kun on jo kaksi lasta ennestään. Lapset palkitsevat sitten pahimpien ruuhkavuosien jälkeen moninkertaisesti.




Tule tänne sanomaan tuo, kun lapset ovat murrosiässä ;) Mitä pienemmän lapset, sitä pienemmät murheet... Ja mitä enemmän lapsia, sitä enemmän pitää jaksaa myös antaa aikaansa heille (jos haluaa olla aidosti läsnä jokaiselle riittävästi, eikä jättää isompia lapsiaan oman onnensa nojaan).



Lainaus:

Että pitäisi kantaa syyllisyyttä siitäkin, että menee " tekemään" liikaa lapsia, eikä sitten jaksakaan olla niille täydellinen äiti, huhhuh. Ei ihme, että ihmisillä menee nykypäivänä huonosti!




Itse en ainakaan ajattele, että mistään pitäisi syyllistyä. Silti etukäteen on ihan järkevää miettiä REALISTISESTI, mitä muutokset saattavat tuoda mukanaan. Väitän, että suurempi ongelma nykypäivänä on nimenomaan se, ettei varauduta mihinkään vaan heittäydytään vauvakuumeen vietäväksi hetkeksikään pysähtymättä ja sitten ollaan ihan puhki ja shokissa ja lapsetkin kärsii tilanteesta:(



Toki ääripäitäkin löytyy, myös siis niitä liian laskelmoiviakin perheitä varmaan. Siis että esimerkiksi sysätään lapsihaaveet liian pitkälle VAIN taloudellisten järkisyiden perusteella, vaikka ei olisi pakko ja sydän sanoisi ihan muuta. En tosin tunne tällaisia perheitä... yleensä onneksi asiaa mietitään rauhassa monelta kantilta ja sitten annetaan sydämen kuitenkin päättää. Mutta sydän EI todellakaan ole sama kuin vauvakuume, joka voi olla krooninen (voi haaveilla vauvasta ilman, että haaveilee suuremmasta perheestä, vaikka vauvaa ei voi saada ilman, että perhekoko kasvaa...).

Mietin lähes päivittäin tuota samaa asiaa. (ja myös meillä 3 ja 1 vuotiaat lapset)

Toisaalta haluttaisi se kolmaskin joskus, mutta ihan tässä lähiaikoina on alkanut tuntua, että ei ehkä sittenkään ainakaan vielä. Ikäerosta ollaan aina miekkosen kanssa ajateltu, että ei yli 3 vuotta ainakaan, mutta nyt on alkanut senkin suhteen ajatella, että ehkäpä joku 3 tai 4 vuotta olisikin ihan oivallinen ikäero.

Usein mieleen tulee myös, että entäs jos kolmas lapsi ei olisikaan terve. Olkoon laskelmoivaa tai ei, niin kyllä ne asiat silti mielessä pyörii ja se oma jaksaminen kaiken keskellä.



Taisinpa juuri kirjoittaa itselleni vastauksen, ei meille kolmatta. (Ainakaan samaan putkeen)

ollut ideaaliratkaisu. Me ei jotenkin osattu ajatella, miten paljon aikaa koululaisetkin tarvii. Kolmen lapsen kouluasiat, harrastukset, halutaan antaa yksilöllistäkin huomiota kaikille lapsille. Tää on aikamoisesti resursseja vievää puuhaa ja jos oltais miehen kanssa loppuun asti mietitty, niin meidän perheelle sopiva lapsiluku olis ollut 2.



Jotenkin sitä vaan liikaa ajatteli sitä vauva- ja taaperoaikaa, että kyllähän tähän vielä lapsia mahtuu. No niin mahtukin, kun joka tapauksessa pyöri siinä kotona ja lapsille riitti aktiviteetiksi se, että käy puistossa ja jossain muskarissa. Eli kotihommiakin sai loppujen lopuksi paljon helpommin tehtyä siinä ohessa.



Nyt kun on 3 koululaista, joita kuskaa harrastuksiin (ja joo, voi tietty antaa lasten harrastaa niitä, mihin voivat itse kulkea, mutta meillä ei semmosia paljonkaan ole), joiden kanssa kattoo vähän koulujuttuja, joille hommailee lomiks harrastusleirejä jne., niin jopa rupee olemaan aika kortilla, kun käy kokopäivä töissä.



Me miehen kanssa myös tykätään töistämme ja halutaan edetä myös. Kolmen lapsen kanssa kun yrittää sompailla niin, että tosiaan lapsillekin jäis tarpeeksi aikaa, niin huh, huh. Eli tosi perhekeskeinen pitää olla, että kolme lasta ois hyvä ratkasu.

Jaksatko todellakin vielä kolmatta vai oletko nyt jo voimiesi äärirajoilla? Minulla 3 lasta ja sanon, että rankkaa on. Toki palkitsevaakin, mutta kun käyn työssä ja lapset ovat 1-, 3,- ja 4-vuotiaat niin eipä tuota omaa aikaa juurikaan jää. Ei vaikka teen osa-aikatyötä ja mummo hoitaa lapsia sillä aikaa :/ Mutta toki olen tyytyväinen, että tein lapset " putkeen" sillä nyt en jaksaisi kuvitellakaan, että olisi taas vauva ..... Mieti mikä on oma sietokynnyksesi? Jaksaisitko mahdollisesti esim. koliikkivauvaa? Meillä tämä viimeinen oli, mutta onneksi nyt jo helpottaa. Ehkä minua helpottaa se, että olen vielä nuori, alle 30v. Jos olisin vanhempi en ehkä enää jaksaisi...

kuin sinullakin ap. Itse taidan olla kallistumassa siihen että lähden ainakin pariksi vuodeksi työelämään ja mietitään asiaa sitten myöhemmin uudestaan.

7v ja 4v. Olen arvioinut että pääsisin hieman helpommalla kolmannen kanssa jos se tärppäisi nyt heti. Pojat olisivat vuodne päästä noin 7,5 ja 5v

melko putkeen kahden ekan kanssa, ilman erityistä vauvakuumetta. Ja miten sitten homma alkoi sujua?



Onko kolmoset aina " järki" ratkaisuja vai onko jollain ollut polttava vauvakuume vielä kahden pienen lapsen kanssa?

että teille on jo neljäs tulossa! Meillä on ihan sama tilanne, oli nämä pakolliset 2 lasta, sitten olin muutaman vuoden töissä, nyt kolmas syntyy minä päivänä tahansa, ja haaveilen tosiaan siitä neljännestäkin :-) Uskon vakaasti, että meille oli parempi pitää taukoa välissä. Lapset ovat vähän isompia mutta kuitenkin pieniä (7 ja 4). On saanut nukkua pari vuotta kunnolla ja voimia on ihan eri tavalla kuin olisi ollut jos lapset olisivat tullet ihan peräkkäin.



En kyllä muutenkaan ymmärrä sitä asennetta että pitäisi ikäänkuin urakoida lapset yhteen putkeen ajatuksella että joku ihme " velvollisuus" on sitten suoritettu ja pääsee elämään muuta elämää. Minusta lapset nimenomaan ovat osa elämää ja eri-ikäiset rikastuttavat koko perhettä. Ei tosiaankaan ole niin, että vain pienellä ikäerolla olevista lapsista olisi seuraa toisilleen!



Ap:lle en osaa sanoa juuri muuta kuin että ymmärrän tilannettasi ja valinnan ja päätöksenteon vaikeutta! Muista, että vaikka nyt päättäisitkin mennä välillä töihin, ei se päätös ole välttämättä lopullinen!

kanssa ole raskas. Kuten monet on sanonu, sen kolmannen VAUVAN kyllä klaaraa hyvin, niitten kahden ekan kokemuksella. Raskasta on se, että se ns. työmäärä ja paljonko pitää lapsiin pistää aikaa ja energiaa lisääntyy seuraavaks 20 vuodeksi.



Eli jos tykkää myös itse harrastaa ja panostaa töihinkin, niin EN suosittele kolmatta lasta. Me " tehtiin" se kolmas just kun kuviteltiin, että se vauva-aika siinä on se raskas juttu ja sehän menee kivasti. No joo, rakkaita nää lapset on, mutta niin kuin sanottu kyllä meille olisi se kaksi lasta ollut kaiken kaikkiaan sopivampi määrä.



Mielummin katusin jotain kuvitteellista eli sillon tällöin haikailisin sen " syntymättömän" lapsen perään, kun niin kuin nyt eli salaa kaikilta välillä harmittelen, että tuli kolme " tehtyä" . Mutta en tietenkään lasten sitä anna nähdä enkä livenä kellekään tunnusta. Ja turha ruveta mammojen sitten kauhistelemaan, että " miten voi katua lastaan" . No, en kadu sitä lasta sinänsä vaan sitä, että oltiin miehen kanssa niin tyhmiä, ettei paremmin tajuttu millaisia ihmisiä me oikein ollaan ja että raskaasti aliarvioitiin kouluikäisten lasten " työllistävyys" .


ensimmäistä ja toista olen toivonut tosissani, lapset ovat olleet tervetulleita sellaisena kuin ovat.



Kolmannen kohdalla huomaan toivovani tervettä ja helppoa lasta. Ei meille kolmatta siis.

Mutta en juuri nyt. Lapset on 3v ja 1v. Aioin mennä töihin välillä ja odottaa että vauvakuume pukkaa tosissaan päälle. Tai että into hiipuu kokonaan :) Ikäkään ei paina päälle joten kiirettä ei ole. Ja pakkokin odottaa, tähän asuntoon ei mahdu kolmatta (3h+k). Jos ostetaan talo/isompi asunto niin ehkä sitten.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat