Seuraa 

Tyttärelläni alkaa murkkuikä selvästi lähestymään ja tunteet kuumenevat helposti. Fiksuna tyttönä hän myös tietää, millä keinoilla ketäkin saa loukattua. Valitettavasti minä olen vielä niin lyhytpinnainen, että hermostun helposti ja sanon joskus sellaistakin, mitä en todellakaan haluaisi ja loukkaan tyttöäni ehkä vielä pahemmin kuin mitä hän on loukannut minua. Haluaisin pysyä hyvissä väleissä lasteni kanssa myös jatkossa, mutta pelkään, ettei se onnistu. Auttakaa, hyvät ihmiset! Miten te muut olette pärjänneet murkkuikää lähestyvien kanssa? Itselläni oli voimakas murrosikä ja välit vanhempiin olivat silloin pitkään huonot. Minä en pystynyt puhumaan vanhemmilleni vaikeista asioista, mutta toivoisin, että omat lapseni pystyisivät. Saatteko te muut säilytettyä malttinne?

Kommentit (2)

Itselläni on pitkä pinna ja kestan varsin hyvin. Joku lastenpsykologi on todennut, että vanhemman on hyvä pysyä hyvällä tuulella, vaikka lapsi olisi pahantuulinen. Näin lapsikin oppii, että jokainen säätelee itse omaa käyttäytymistään. Sekavasti selitetty, mutta siis, että vaikka joku toinen on pahantuulinen ja tiuskii, ei itse tarvitse samalla muuttua pahantuuliseksi.



Tietysti minullakin pinna välillä kiristyy, kun kuuntelee jatkuvaa suunsoittoa ja pahantuulisuutta. Silloin sanon tiukasti, että nyt riittää. Yleensä lapsikin sitten hiljenee.



Miehelläni on myös varsin lyhyt pinna ja itse kärsin kun hän suuttuu vähän väliä lapselle. Minusta monta kertaa ihan turhasta. Itse muistan olleeni lapsena ja teininä monta kertaa pahalla päällä, mäkätin joka asiasta. Jossain vaiheessa sitten aina isäni sanoi, että nyt riittää ja minä olin ihan ihmeissäni: " enhän minä mitään tarkoittanut" . Jotenkin uskon, että se, että antaa toisen purnata, kantaa positiivista hedelmää tulevaisuudessa. En minä itsekää enää turhasta välitä. Sitä paitsi monesti huomaa, että suunsoitto on vain lapsen epävarmuutta.

Siikku, meillä sama ongelma! Menetän malttini liian helposti ja sanon sellaista, mitä sitten kadun. Välillä jaksan olla välittämättä, olen " hyvällä tuulella" , vaikka lapsi ei, mutta jos olen kiireinen/väsynyt tms. ei aina huumori riitä!



Minkä ikäisestä muilla kyse? Meillä 12v kuudesluokkalainen tytär.



Ja toinen asia, mikä hämmentää, on poikaystävä, tai ehkä enemmänkin vaan kaveri, mutta silti... Miten tähän nyt ja suhtautua? On kai parempi suhtautua, kuin keneen tahansa kaveriin, vaikka onkin poika? Tuntuu vaan, että tytär kovin tosissaan, toivoisin, että ei nyt vielä ihan seurustelemaan pitäisi ruveta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat