Vierailija

Näin tämän unen päivällä 11.9.2008 n. 11-12 (nukuin sohvalla ja otin päiväunet koska kuopukseni,joka oli kuumessa nukkui myös). WTC-iskusta 7 vuotta ja UPM oli irtisanonut tuhansia, josta en tosin vielä silloin tiennyt mitään, koska en ollut katsonut uutisia aamulla.

Tehdas tai muu laitos oli lopettanut toimintansa, tehtaasta purkautui ulos tyytymättömiä ihmisiä. Eräs heistä oli keski-ikäinen silmälasipäinen mies, joka katsoi että hänen ainoa vaihtoehtonsa toipua pettymyksestä oli matkustaa Kuubaan tai johonkin vastaavaan paikkaan, joka tuki hänen ideologiaansa, jolle hän oli rakentanut koko elämänsä ja josta hän ei kyennyt luopumaan, koska se oli muuttunut osaksi häntä. Katsoin häntä ja mietin, kuinka hän ei koskaan tule löytämään vastauksia, aina vain uusia valheita.

Sitten näin kaksi miestä, jotka juttelivat kriittisesti kirkosta tai jostakin muusta kristinuskoon liittyvästä ja toinen heistä sanoi jotakin näin: Minkäs teet, nämä kirkkorakennukset ovat vielä tässä, kun ihmiset niin kauan uskoivat Jeesukseen.

Silloin oivalsin, että ihmiset uskoivat Jeesukseen melkein 2 vuosituhatta, kunnes vasta 1900-luvun puolessa välissä, ihmiset alkoivat uskoa enemmän itseensä kuin Jeesukseen ja hylkäsivät Jeesuksen. Vasta niin lyhyt aika on eletty yhteiskunnassamme epäuskon aikaa.

Mietin näitä kahta miestä ja minun teki mieleni sanoa heille, että ettekö ymmärrä, että vaikka ette usko Jeesukseen ja puhutte hänestä kuin säästä tai jostakin yhdentekevästä, niin juuri sen saman Jeesuksen paluu on lähempänä kuin koskaan ennen, siinä samassa katsoin alas näin kuinka kadun reuna oli kypsää keltaista viljaa, joka odotti vain niittämistään.

Ja silloin ymmärsin kauhistuneena, että niin monet on todellakin matkalla kohti kadotusta, eivätkä näe, eivät kuule eivätkä ymmärrä kuinka lähellä reunaa jo ovat. Silloin näin jossakin kaukana suuren vesiputouksen, jonka päällä välkehti kirkas valo ja tajusin kuinka lähellä Jeesuksen paluu onkaan ja kuinka putouksen kova pauhu vain lähenee ja lähenee, kunnes emme kuule mitään muuta.

Kun heräsin mietin vain sitä, miten mahdollisimman monet ihmiset saisi vielä pelastettua, että he eivät putoaisi kuiluun.

Kommentit (25)

Kun älytiin erottaa kirkko ja valtio, rupesi Eurooppaankin tulemaan vähitellen rauha maahan. Täydesta rauhasta on saatu nyt nauttia jo yhden sukupolven ajan. Meidän vanhempien ei ole tarvinnut uhrata sodalle ainuttakaan lastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ilman Jeesusta jokainen putoaa sinne loputtomaan kuiluun.

Ja Suomi on kuilun reunalla, kuten nämä kouluammuskelut osoittavat.

Miten kamalaa pitää vielä tapahtua, ennen kuin tämän kansan silmät avautuvat. Meille syötetään pelkkää valhetta, Jokelan tragedian syyksikin vain kehitettiin jotain koulukiusaamista vaikka Pekka-Eric Auvinen ITSE kertoi motiivinsa, ateismin ja evoluutio-opin, ideologiat joilla tätä kansaa on aivopesty vuosikymmenet ja joka on ajanut tämän kansan hengelliseen tyhjiöön ja kuilun reunalle. Meille syötettiin valhetta Jokelan tragedian syistä, koska tämän kansan päättäjät ja media eivät kestäneet katsella itseään ja omia tekojaan peilistä, he ovat vastuussa siitä, että tätä mätää ideologiaa, on syötetty kansalle vuosikymmenet ja he eivät halunneet myöntää, että heidän oppinsa onkin väärä. Ihminen ilman yhteyttä Jumalaan ei ole mitään, sillä Jumala on totuus ja kun ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle, hän on pelkkä Saatanan pelinappula. Aivan kuten tämä Auvinen ja Saarikin olivat, pelkkiä Saatanan pelinappuloita.

Miksi ei-uskovaiset aina hyökkäävät Jumalan sanaa vastaan, siksi koska he näkevät, että se on totta. Jumalan sana on kuin kirkas valo, joka lävistää heidän pimeän sielunsa ja siksi he haluavat paeta ja pysytellä mieluummin pimeydessään.

Synti on aina kapinaa Jumalan olemassaoloa vastaaan ja se näkyy ihmisen loputtomana ylpeytenä ja haluna kääntää Jumalalle selkänsä. Siinä näkyy syntiinlangennut luontomme. Me synnymme tähän maailmaan Saatanan orjiksi ja vain Jeesus Kristus voi meidät vapauttaa tästä tilasta.

Jeesus on maailmanhistorian pilkatuin henkilö, siksi koska Jeesus voitti Saatanan Golgatan ristillä ja Saatanan päivät ovat luetut.

Huomaa kypsä keltainen vilja!!!!!!!!!!!!!! OMG tämä on toinen kerta kun olet nähnyt unta KYPSÄSTÄ KELTAISESTA VILJASTA. Sen TÄYTYY merkitä jotain to-del-la suurta.

Miksi ei-uskovaiset aina hyökkäävät Jumalan sanaa vastaan, siksi koska he näkevät, että se on totta. Jumalan sana on kuin kirkas valo, joka lävistää heidän pimeän sielunsa ja siksi he haluavat paeta ja pysytellä mieluummin pimeydessään.

Synti on aina kapinaa Jumalan olemassaoloa vastaaan ja se näkyy ihmisen loputtomana ylpeytenä ja haluna kääntää Jumalalle selkänsä. Siinä näkyy syntiinlangennut luontomme. Me synnymme tähän maailmaan Saatanan orjiksi ja vain Jeesus Kristus voi meidät vapauttaa tästä tilasta.

Jeesus on maailmanhistorian pilkatuin henkilö, siksi koska Jeesus voitti Saatanan Golgatan ristillä ja Saatanan päivät ovat luetut.

Monet vanhemmat ohjaavat lapsensa pois Jumalan yhteydestä (jopa suvirsi koulussa tuntuu myrkyltä). Kun ei ole Jumalan oma, niin kuuluu saatanan puolelle. Ja pahimmillaan tulos voi olla tällaista mitä eilen tapahtui Kauhajoella ja vajaa vuosi sitten Jokelassa.

Lainaus:

- - Meille syötettiin valhetta Jokelan tragedian syistä, koska tämän kansan päättäjät ja media eivät kestäneet katsella itseään ja omia tekojaan peilistä, he ovat vastuussa siitä, että tätä mätää ideologiaa, on syötetty kansalle vuosikymmenet ja he eivät halunneet myöntää, että heidän oppinsa onkin väärä.

Tähän on pakko kommentoida, että syitä kumpaankin tapaukseen on monia. Päättäjätkään eivät voi tulla yksityisiin koteihin parantamaan lasten pahaa oloa vaikka haluaisivatkin. He eivät ole ihan kaikesta vastuussa kuten ei mediakaan. Jokaisella on viime kädessä vastuu itsestään, vapaa valinta hyvään ja pahaan, jonka uskon Jumalan ihmiselle antaneen. On hyvä muistaa, että myös kristitty voi tehdä vääriä, todella pahoja tekoja, kun olosuhteet on tarpeeksi huonot. Mutta peesaan sitä, että ARVOTYHJIÖ on vakava asia ja osasyyllinen ihan varmasti nuorten yleiseen pahaan oloon.

hirmutöitä, joskus tuntuu että päinvastoin.

Siksi Jumala antoi käskynsä, jotta ne suojelisivat meitä. Mutta mitä vielä, käskyjen rikkomisesta on tehty arkipäivää ja jopa tavoittelemisen arvoista.

Kaikesta siitä mikä on Jumalan silmissä on yksiselitteisesti väärin on tehty, on tehty sallittua. Tämäkin palsta puolustaa syntymättömän lapsen murhaamista kaikin tavoin, vaikka kristityt ovat aina vastustaneet aborttia. Avioerotilastot ja Ilta-päivälehtien lööpit oikein kannustavat pettämään. On ok varastaa, valehdella, panetella, kadehtia, ahnehtia, harrastaa vapaata seksiä, media oikein kannustaa meitä tekemään väärin ja ihmekö tuo, tämä maailmahan on Jumalan vihollisen hallussa ja pyrkii kaikin tavoin tuhoamaan meitä niin monta kuin ehtii. Jumalan viholliselle olemme antaneet vapaat kädet ja kaikki tämä pahuus, mikä maailmassa on, on vain seurausta siitä, että käänsimme Jumalalle selkämme. Sitä niitämmme, mitä kylvämme.

Kaikesta siitä saastasta, joka on syntiä ja tuhoaa meitä on tehty mitätöntä. Kuitenkaan omatuntomme ei ole muuttunut mihinkään ja siksi abortin tehnyt nainen kokee syyllisyyttä kanssa ja masentuu. Aina kun teemme väärin, omatuntomme todistaa meitä vastaan.

Tosin liikaa löytyy jo niitä täysin paatuneita, jotka ovat vaientaneet oman tuntonsa äänen kokonaan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat