Vierailija

Siis sikiö on ihan ihan ihmisen näköinen, tosin pieni sellainen. Ja sillä viikolla ennenaikaisesti syntyneet voidaan useimmiten saada pysymään elossa. On tämä ihmeellistä tämä maailman meno :(.

Kommentit (19)

Eli: Kasi haluaa jatkaa vielä sen verran - vaikka en koekaan minkäänlaista tarvetta selitellä " tekojani" (niinkuin joku asian ilmaisi) kenellekään, koska olen varsin rauhassa oman päätökseni kanssa - että oma lapseni ei olisi koskaan esim. ollut liikuntakykyinen eikä älylliseltä tasoltaan " normaaliin" ihmiseen verrattavissa. Ymmärrän silti hyvin perheitä, jotka ottavat vastaan vammaisen(kin) lapsen. Minun henkilökohtainen, vilpitön mielipiteeni on kuitenkin se, että lapseni on monella tapaa parempi nyt. Itsestäni en osaa sanoa, koska en sitä toista vaihtoehtoa voi kokea.



Ja kympille voin vakuuttaa, että vastuu lapsesta on minulle varsin tuttu kokemus: elämäni suurin sisältö nyt ja tulevaisuudessa. Minulle kun on suotu onni tulla äidiksi jo ennen tätä surullista kokemustakin. Ja äiti olen enkelivauvallenikin - aina. Ehkäpä vaan tavalla, jota kympin kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä.

Omalla kohdallani kyseessä on ollut huomattavasti Downin syndroomaa vakavampi vamma. Ennen olin itsekin sitä mieltä, että lastani en pois anna, oli mikä oli.

-kasi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mitä järkee täällä on haukkua ihmisiä, jotka oikeesti suree oman lapsen menetystä. Mesotkaa niille, jotka huvikseen paneskelee ympäri kyliä ja tekee abortteja kun ei tiä kuka on isä jne.

Ei niillä oo helppoo, jotka on joutunut tekeen vaikeen ratkasun oman lapsensa suhteen. He on yrittänyt tehdä oikein ja suree lopun ikäänsä omaa lastaan.

down-pojasta joka " abortoitiin" myöhäisillä viikoilla (24) ja hän kuitenkin sinnitteli hengissä ja elää vielä tänä päivänäkin. (en siis tiedä millä keinoin abortti siellä tehtiin eli tuskin samalla tavalla kuin suomessa)





Muistaako kukaan sitä tarinaa ??

aborttiin riittäväksi syyksi. Hän elää ihan onnellista ja hyvää elämää näinkin.



Olen kuitenkin tässä vammaisen lapsen äitinä tutustunut moniin muihin erityislasten perheisiin ja nähnyt huomattavasti karumpia kohtaloita kuin meillä. Siksi olen valmis komppaamaan 8:aa. Vaikka down-lapsen synnyttäminen onkin minulla itsestään selvyys, löytyy kyllä sellaisia vammoja ja sairauksia joiden kohdalla koen abortin ihmimillisimmäksi ratkaisuksi - ennenkaikkea lasta kohtaan. Rakkaus on joskus niin monipiippuinen asia.

(pitkilläkin raskausviikoilla) ja päästää hänet mahdollisimman pian kärsimyksistään. Ja jäädä itse suremaan loppuiäkseen. Rakkaus lapseen voi olla suurempi kuin halu suojella itseään surulta ja kivulta.

Vierailija:

Lainaus:


(pitkilläkin raskausviikoilla) ja päästää hänet mahdollisimman pian kärsimyksistään. Ja jäädä itse suremaan loppuiäkseen. Rakkaus lapseen voi olla suurempi kuin halu suojella itseään surulta ja kivulta.




ts. käännät hyvän pahaksi ja pahan hyväksi. Puhut niinkuin jostain koirasta: " päästää kärsimyksistään"



Mietippäs mistä voit tietää olisiko lapsi kärsinyt vai saanut mahdollisesti mielekkään elämän sairaudestaan huolimatta.



Taisit vain suojella itseäsi siltä surulta ja vastuulta minkä lapsen synnyttäminen ja siitä huolehtiminen olisi tuonut.

Tarkoitinkin ettei kukaan pidä minään kun sota-aikana kuolee sivullisia, mutta jos menisin nyt jonku tappamaan niin saisin kauheen tuomion. Mutta ei kukaan sota-aikana saa

Vierailija:

Lainaus:


Tarkoitinkin ettei kukaan pidä minään kun sota-aikana kuolee sivullisia, mutta jos menisin nyt jonku tappamaan niin saisin kauheen tuomion. Mutta ei kukaan sota-aikana saa










miksi joku abortoi lapsensa ja millä viikoilla. Puolestani saisi vaikka abortoida väärän sukupuolen vuoksi noilla viikoilla jos sen oikeaksi ratkaisuksi kokee, itsehän sitten saa elää tekonsa kanssa.



Itse en abortoisi lasta noista syistä ja siksi jätänkin nou seulonnat väliin. En kuitenkaan sano että seulonnat olisi pahasta ja etteivät muutkaan niihin saisi osallistua, tämä on vapaa maa. Eikä minun perhettäni kosketa millään lailla kuinka monta aborttia joku kaverini on tehnyt, vastaan vain omista asioistani.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat