Seuraa 

Tästä aiheesta on ollut täällä sata ja yksi keskustelua, mutta avaan taas yhden:



Lapsi kohta 2 vuotta. Siirrettiin reilu kuukausi sitten jatkettavaan sänkyyn, kun kiipesi pinnasängystä pois. Hän oli jo melko hyvin oppinut nukahtamaan itsekseen pinnasänkyyn, mutta nyt ei nukahtamisesta yksin tule enää mitään kun pääsee sängystä itse pois.

Nukkumaanmenorituaalit on olleet samat jo yli vuoden ajan: Iltapesut, lapsi sylissä iltarukoukset ja iltalaulu ja sitten sänkyyn ja hyvää yötä. Ennen sylissäpito auttoi rauhoittamaan niin, että jäi huoneeseen itsekseen nukahtamaan.

Nyt tulee sängystä pois miljoona kertaa, juoksee huoneesta unilelujen kanssa ja nauraa kihertää. Sen hauskempaa mitä enemmän äiti suuttuu. Lähtee omasta sängystä, vaikka makaisin vieressä meidän vanhempien sängyllä.

Lopulta hermot täysin menettäneenä nukutan lapsen sylissä.



Ärsyttää niin tämä takapakki ja se, että joka ainoa nukutuskerta on mulle totaalinen hermojen menetys. Välillä olen huutanut ja välillä pitänyt lasta tiukasti makuuasennossa, mutta eihän noista toimenpiteistä tietenkään mitään apua ole. Lopulta aina pitää nukuttaa sylissä.



Valtataisteluahan tämä on, mutta mikä ihme on se konsti, millä ipanan saa pysymään siellä sängyssä??? Vaikka sitten valvoisi ja touhuaisi siellä, mutta pysyisi siellä kunnes lopulta väsähtää. Mulla on pinna niin tiukalla jo valmiiksi kun nukutustemppuilut aloitetaan, että en jaksa pientäkään vastustelua hermostumatta.



Apua... ei lohduta yhtään kun joku sanoi, että kyllä ne kouluikään mennessä oppii itsekseen nukahtamaan... :(

Kommentit (14)

Meillä meni vuosi itsekseen nukkumaan oppimisessa. Nyt (3v1kk) hallitsee taidon varsin hyvin, jopa kyläpaikoissa. Nukahtamaan opettelu aloitettiin n. 2-vuotiaana ja nyt 3-vuotiaana se jo sujuu. No, sujui se tuon vuoden aikanakin aina välillä, mutta sitten tuli taas takapakkia. Lisäks heräili öisin usein vielä pari kuukautta sitten. Yöheräily on lähes loppunut, kun älyttiin tässä kertoa, ettei sellainen ole tapana ja on kaikille väsyttävää. Aamulla saa myös tarran hyvin nukutusta yöstä. Meillä tarrat alkaneet " toimia" vasta likempänä 3v. Pahimmillaan meillä kului nukutusrumbaan iltaisin 2 tuntia. Se aika piti maata /istua tytön vieressä ja halusi nyplätä peukaloa. Me aloitettiin lyhentämällä vieressä istuskelu aikaa ja aluksi siirryttiin sängystä sängyn viereen, josta välillä poistutttiin ja tultiin taas takas. Erityisen tärkeää tuntui olevan, että huudettaessa reagoimme kutsuun jotenkin (sanallisesti toisesta huoneesta tai käymällä katsomassa), jotta lapsi voi olla varma, ettei ole yksin hylättynä. Jos tunsi itsensä hylätyksi, kehitti valtavan eroahdistuksen. Tyttö on aina ollut tosi herkkä ja vilkas mielikuvitukseltaan.

oletko kokeillut esim. satu-cd:tä? meillä oli kanssa tuskaa ja aikaa vievää nukuttaminen kun piti vieressä maata pimeässä joskus jopa 1,5h,kunnes keksin laittaa miina ja manu cd:n hiljaiselle päälle...

ensin luetaan lapselle oma suosikki satu ja sitten halit,pusut ja hyvänyön toivotukset ja mankka päälle...ei mene kuin max vartti kun pikku-ukko ei tiedä tuon taivaallista tästä maailmasta ;0) toimi siis meillä joten kannattaa kaikki kokeilla mitä mieleen putkahtaa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä oli homma ihan samanlaista pinnasängyn jälkeen. Nukuttamiseen meni 1-2½ tuntia, eikä poika pysynyt millään sängyssä. Tosi jämäkästi jaksoin puoli vuotta palauttaa jätkän 100 kertaa illassa sänkyyn (oli muuten pinna tiukalla). Nyt menen sänkyyn viereen makaamaan ettei jätkä kiipee pois sängystä ja kun päikkärit jätettiin pois, nukahtaminen tapahtuu ½-1 tunnissa. Poika nukkuis ihan mukavasti kellon ympäri, mutta tarhassa " pakkopäikkärit" harmillisesti sekottaa rytmiä. Ovat tarhassa sentään joustaneet sen verran, että herättävät pojan tunnin unien jälkeen. Tarhapäivinä laitetaan nukkumaan puoli yhdeksältä ja herätys seitsemältä. kotipäivinä (kun ei siis nukuta päikkäreitä) laitetaan nukkumaan puoli kahdeksalta ja jätkä herää kahdeksan - yhdeksän maissa.

neuvoi mun mielestä aikanaan, että lapsi palautetaan joka kerta sitkeästi sänkyyn. Pari eka kertaa sanotaan vielä hyvää yötä ja sen jälkeen ei enää mitään. Mutta ei saa suuttua eikä oikeastaan reagoida mitenkään. Tiedän, se on tosi vaikeaa, mutta meillä auttoi.



Meillä itse siirtyminen isojen sänkyyn sujui tosi hyvin, mutta sitten tuli takapakkivaihe. Yksillä päiväunilla palautin lapsen varmaan 200 kertaa sänkyyn. Sitä kesti 1,5 tuntia. Seuraavana päivänä enää 45 minuuttia ja seuraavana 20 minuuttia. Sitten se loppui. Satunnaisesti saattaa tulla kerran tai kaksi pois, mutta se ei ole enää mikään ongelma.



Minä uskon oikeasti, että asian ydin on siinä sitkeydessä ja siinä, että lapsi ei saa mitään reaktiota. Eli pois tulo ei ole mikään kiva leikki, jolla äiti saadaan hermoromahduksen partaalle. Mä täysin ilmeettömästi ja tyynesti mitään sanomatta vaan kannoin lapsen aina takaisin sänkyyn.

Meillä oli esikoisen kanssa kova taisto nukkumaanmenosta - äidin ja isin sanaa ei uskottu yhtään.



Eräs ystäväni oli konsultoinut lapsipsykologia oman lapsensa asioista ja häneltä sain vinkin käyttää herätyskelloa. Eli illalla kun oli aika lähteä pesulle, pisulle ja nukkumaan se ei ollutkaan enää äiti joka määräsi ajankohdan, vaan kello! Koirakello sanoi hauhau ja poika pinkaisi pesulle ja sänkyyn. Taisteluaspeksi unohtui hänletä siinä hauhaun odotuksessa kokonaan eikä sankyyn jääminenkään enää aiheuttanut ongelmia.



Meillä poika silloin halusi että olin kuitenkin lähistöllä = kuuli puuhasteluni samassa kerroksessa. Säästin esim pyykkien viikkauksen siihen aikaan.

Tässä todella tyypillisessä 2-vuotiaiden iltahiippailussa on tosiaan kysymys valtataistelusta. Siinä eivät ehkä vielä satu-CD:t auta. Myöhemmin ne saattavat olla käyttökelpoisia illalla, mutta voihan niitäkin kokeilla. Eikä tässä nyt kai vielä ollut kysymys siitä, etteikö lapsi lähtisi iltatoimiin ja sänkyyn, vaan siellä sängyssä pysymisestä.

Herätyskello/munakello on aivan loistava kasvatusväline siinä vaiheessa kun tosiaan siirtymätilanteet ovat hankalia tai vaikka tietokonepeliaikaa pitää säädellä.

Mutta 2-vuotiaan nukuttajien vanhemmille voi vaan toivoa pitkää pinnaa. Meillä tuota kautta kesti molempien lasten kohdalla muutaman kuukauden. Parhaat neuvot ovat ehkä vaan tyynen rauhallisesti ja puhumatta paluattaa lapsi sänkyyn ja antaa mahdollisimman vähän lapsen haluamaa huomiota (huomio annetaan iltapesujen, -pisuja ja -satujen yhteydessä ja sen jälkeen on aika nukkua)

Pahimpina taistelun aikoina pidimme lapsen hellässä ja tiukassa halauksessa vaikka väkisin sängyssä. Ikäväähän tuo oli antaa lapsen itkuunsa ja rimpuiluunsa nukahtaa.... mutta kyllä se aikaa myöten ohi meni - ja uskon etteivät ne konstit siinä niin paljon vaikuttaneet vaan aika.

Mutta voimia teille. Erityisen rankaksi tuon 2-vuotiaan nukuttamistemppuilun tekee usein se, että usein juuri tuossa iässä talossa on myös pieni vauva, joka vaatii huomiota ja tissiä. Niin meilläkin oli ekalla kerralla. Tokalla kerralla oli sitten 4-vuotias sisarus, joka pikkuveljen temppuilu häiritsi.....

On nyt on onneksi ollut jo 1, 5 v kausi, että molemmat nukahtavat kiltisti itsekseen satuCD:tä kuunnellen. (kop kop kop - koputtaa puuta)

...tosi tutulta kuulostaa.



Homman nimi on se, että huomatessaan saavansa äidin hermostumaan, lapsi saa ns. negatiivista huomiota ja siihen hän pyrkiikin tempuillaan. Älä reagoi mitenkään. Älä katso silmiin, älä sano sanaakaan, viet vaan sänkyyn sen tuhannen kertaa. Jos ei hermo kestä, siirrä missio miehelle/mummulle, jos mahdollista.



Meillä oli tuo juttu talvella, kenkkuilua kesti pari kuukautta (kyllä, sinnikäs kaveri...). Seisoin huoneen ovella ja kiikutin poikaa takaisin.



Tsemppiä!

kun tuo nukutusrumba tosiaan kestää tuntikausia ja aamulla herätään päiväkotiin - mutta jos lapsi on kotona niin kannattaa kokeilla....

Meillä kans 2-vuotiaan kanssa nukahtaminen yhtä he...iä. Lahjonta auttoi lopuksi. Lapsi sai kivan tarran aina aamulla kun oli itsekseen ja nätisti nukahtanut sänkyynsä. Ja tämä onnistui! Samaa taktiikkaa käytettiin myöhemmin päikkäreitten kanssa yhtä hyvin tuloksin. Eikä niitä tarroja tarvinnut kuitenkaan kuukausitolkulla antaa, kun nukahtamisrutiini tuli ja tarratkin unohtui.

seuraava kikka. Anna lapsen olla illalla hereillä niin kauan kuin jaksaa, vaikka sitten valvoisi keskiyöhön asti. Sitten kun lapsi alkaa olla väsynyt, vie nukkumaan, mutta herätä aamulla siihen aikaan kuin milloin lapsi on aiemmin herännyt (siis ennen näitä temppuilujen alkamista). Veikkaisin että muutaman vähän nukutun yön jälkeen alkaa uni maistumaan illallakin suosiolla...

TODELLA tutulta. Meillä taisteltiin asian kans monta kuukautta, kunnes tajusin että ei sitä lasta vaan nukuttanut vielä siinä vaiheessa kun yritin laittaa nukkumaan ja minä olisin halunnut että hän nukkuu. Aloin laskemaan että miten monta tuntia tuo nukkuu päivän aikana ja kun tulin siihen tulokseen että yritän saaja lasta nukkumaan 14 tuntia niin ymmärsin miksei uni maistu. Ja tämä kaikki sattui sopivasti siihen saumaan kun vaihdettiin nukkumaan häkkisängystä jatkettavaan sänkyyn. Lyhensin raakasti päiväunia ja siitähän se onni ja autuus sitten löytyi. Uni tuli illalla aikasemmin. Meillä nimittäin nukkumaanmeno venyi aina tuonne yhteentoista. Mikä otti päähän todella, todella paljon.

Yritin kaikki supernanny temput sun muut mutta meillä ne ei auttanu.

Nyt lapsi nukkuu 10-11 tuntia päivässä ja se on hänelle sopiva.

Mutta vaikka tämä toimi meillä niin en sano että se on tie onneen. Ja sehän se vielä on hankala puoli tässä hommassa (ainakin meillä) ettei nuo rytmit muutu ihan päiväss eikä parissa vaan vaatii usemman päivän jos ei jopa viikon.



Ei auta kun uskoa että kyllä se päivä vielä koittaa että lapsi menee nukkumaan ajoissa, mutta hermoja se vaatii enkä todellakaan ole kateellinen sinulle tästä tilanteesta kun tiedän mitä se on. Tsemppiä!!

Ensin tosiaan varmistetaan, että halipulat ja huomiontarpeet on suunnilleen täytetty. Toteutetaan myös iltapuuhien lomassa. Sitten omaan sänkyyn, joskus luetaan/keksitään iltasatu mutta ei aina, jos kello on jo paljon. Sitten kädet ristiin, iltarukous, hyvänyönpusut ja -toivotukset. Yleensä jää kerralla sänkyyn, kerran saa tulla pissalle, juotavaa ei yleensä saa, jos en pidä janoa todennäköisenä tai poika kovasti vaadi juotavaa. Pari ensimmäistä kertaa toivotan hyvät yöt, nyt nukutaan, jos poika tinkii pois sängystä. Tuolloin kysyn, jätänkö oven auki vai raolleen. Jos jatkossa tulee pois, toimitan sänkyyn, jos ei itse mene tai tuleminen jatkuu, en puhu mitään, vaikka mitä puhuisi ja kyselisi vaan vain peittelen ja poistun huoneesta. Talvella poika halusi nukahtaa valot päällä ja meillä on yleensä aina ovi täysin auki.



Voi olla tosi rasittavaa aikaa mutta pidän tärkeänä myös sitä, että kaikki perheenjäsenet tukevat tuota nukuttamishetkeä, eivätkä puutu siihen tai puhu silloin lapselle mitään. Se joka nukuttaa, hoitaa hommat alusta loppuun. Nukuttuja voi olla toki vaihdella eri iltoina mutta tässä opettamisvaiheessa olisi sen hyvä olla se, jolla hermot pitää ja homma luonnistuu. Onnea yritykseen! Meillä tuo sama varmaan edessä reilun ½ vuoden päästä kuopuksen kanssa. On astetta tänttärämpi tyttö kuin esikoinen, joten veikkaan että ei ole niin helppo tapaus kuin veljensä.

Ensinnäkin kannattaa varmistua, että lapsi on sopivan väsynyt nukkumaan mentäessä.



Miellä oli sama rumba, kun esikoinen oli 2v, nukuttaminen kesti puolesta tunnista tuntiin, joten se oli jo musta liikaa ja kun kuopus syntyi, ei ollut mielekästä maata esikoisen vieressä nukuttaessa, koska päiväunille meno tapahtui samaan tapaan. Opetettiin esikoinen nukahtamaan itse, askel askeleelta. Mies osallistui myös tähän uuden tavan opettamiseen.



Lähtötilanne oli tosiaan se, että lapsen vierässä piti pötköttää 30-60minsaa, hieroa ja laulaa, hakea juotavaa..lista oli loputon ja äidin hermo koetuksella.



-Kerrotaan lapselle etukäteen (tietty lapsentasoisesti), että nyt hän on iso ja nukahtamisrutiineihin tulee muutos.



-Iltarutiinit kuntoon, ei liian monimutkaiset. Varmistetaan, että lapsella ei ole halipula, nälkä, jano tai pisuhätä. Sitten jos lapsi vonkaa ruokaa tai juotavaa, niin voit olla varma, ettei hänen ole jano/nälkä.



-iltasatu, iltapusu ja hyvää yötä, valot pois



1. askel: nukuttaja istuu sängyn laidalla ja palauttaa lapsen heti vaakatasoon, jos hän yrittää nousta. Lapselle sanotaan tarpeen mukaan, että nyt pitää olla hiljaa. Erona supernannyn konsteihin se että lapsi tajuaa nopeammin, että sängystä ei saa nousta. Kun tämä toimii, siirrytään toiseen vaiheeseen.



2. askel. vanhempi istuu tuolilla sängyn vierellä



3. askel. tuolia hilataan kauemmaksi sängystä ilta illalta



4. askel tuoli on huoneen ovella, vanhempi voi vaikka lukea lehteä



5. askel Sanotaan lapselle, että tuolilta poistutaan hetkeksi...ja näin tehdään.



6. askel lopulta pelkkä tuoli ovella



7. askel tuoli pois....



Tämä toimi meillä ja kun tyttö sisäisti tämän, on nukuttamisrutiineista voitu jopa poiketa.

Me löydettiin kirjastosta ihana pieni kuvakirja " Rauhoittuminen on helppoa" . Siinä pikkupoika opettelee rauhoittumaan (ensin istuu, sitten makaa, silmät kiinni, kuuntelee ääniä ympärillä, hengittää rauhassa ja syvään esim. käsi mahan päällä niin tuntee hengityksen ja hups onkin rauhoittunut). Luettiin tuota kirjaa iltasaduksi ja sitten harjoiteltiin perässä rauhoittumista itsekin. Välillä nukkumaan menon yhteydessä, välillä ihan muuten vaan. Ihme kyllä, tyttömme innostui rauhoittumisharjoituksista. Oli tuolloin n. 2,5v. Kirjastosta löytyi myös rentoutumissatuja CD:lle luettuna.



Nyt 3-vuotiaana kova sana on ollut nukkumissäännöt, jotka löysin jostain netistä (pää tyynyyn, suu kiinni, silmät, kiinni, peitto päälle, uneen). Niitä muistellaan, jos nukahtaminen on vaikeaa. On oikein tyytyväinen, kun jo muistaa ne. Aluksi oli tarkoitus tehä sängyn päälle kuvataulu säännöistä, mutta sitä ei oo tarvittu.



K

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat