Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Mies tekee pitkää päivää töissä ja illalla valmentaa meidän esikoisen urheiluseuraa. Viikonloput on mun henkireikä kotiäitinä, ainoa hetki kun saan tehdä asioita rauhassa (ja näillä asioila tarkoitan ihan perussiivousta, pyykinpesua, ruoanlaittoa, suihkussa käymistä jne) ilman että vauva kitisee vieressä. Vauva ei viihdy yhtään lattialla vaan on aina joko sylissä tai kantoliinassa. Nukkuu lyhyissä pätkissä. Oikea tissitakiainen, vaikkakin toivottu ja odotettu, mulle rakas.



Nyt sitten mies lupautui viikonlopuksi veljensä rakennusprojetkiin mukaan, lähtee lauantai aamuisin aikaisin ja tulee sunnuntaisin illalla saunaan. Miehen veli on auttanut meitä paljon, siksi nyt vastavuoroisesti auttaa siellä noin 100km:n päässä.



Viime viikonloppu oli kaaosta, josta selvittiin ihmeen kaupalla, onneksi mies tuli jo sunnuntaina kotiin niin sain maanantaina nukuttua migreeniä pois. Tänä viikonloppuna mies otti kaksi isompaa lasta mukaan, tätinsä lupasi vahtia heitä. Helpotus mulle, mutta nyt tuntuu etten jaksa tätä vauvan kokonaikaista kantamista ja hyssyttelyä. Edessä vielä 2-3 viikonloppua ja kesällä lisää tätä yh elämää.



Tuntuu etten, jaksa ja miehen mielestä en saa valittaa, koska vauva on toivottu ja tiesin jo etukäteen että mies paljon pois valmentamisen takia. Tosin olin jo raskaana kun valmennuksen laajuus selvisi ja oli aika järkytys että mies on 4 iltaa viikossa pois kotoa. Tämä rakennusprojekti tuli vasta vauvansynnyttyä.



Tiedän että mun pitäisi miehen kanssa tästä puhua, valittaminen täällä ei auta. Pakko saada jonnekin purkaa. Olo on sellainen, että kun mies ja lapset tulee kotiin niin lykkään tämän kitisevän käärön miehen syliin ja painun vaikka hotelliin ensi yöksi, jotta saan edes nukkua keskeytyksettä.

Kommentit (5)

Ehkä serkkuni tunsi minut niin hyvin että tiesi tavoittavansa sopivan maaperän. Ja varmasti hänestäkin oli outoa kuunnella kuinka joku parisuhteessa elämä, hyvän miehen omaava kahden terveen pienen lapsen äiti jaksaa päivästä toiseen valittaa tilannettaan. Minulle ihan osuva huomautus.



Mutta totta kyllä se että väsymys on asia mikä ajaa miltei kaiken yli, ei siinä valvottuaan enää jaksa muuta ajatellakaan. Meillä koliikin loppuminen avasi taivaan, toivottavasti ap:llakin helpottaa pian!



2

Miehen valmennus vähenee nyt kevään jälkeen noin kolmeen kertaan viikossa (joista yksi jatkossa viikonloppuisin) ja juhannuksesta elokuun alkuun on taukoa jokatapauksessa, mutta heinäkuussa mies on luvannut lomalla auttaa veljeään. Ei tietenkään koko lomaa, ottaa vaan päähän että just nyt kun meillä vauva ja kaipan miestä kotiin niin on paljon menoa. Vuoden päästä olisi jo ihan eri tilanne...



No, täytyy vaan jaksaa. Taidan varata seuraavan vapaan viikonlopun itselleni ja lähden vaikka jonnekin ilman lapsia, jos vaan raaskin jättää vauvan.



Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oli itselläkin voimat lopussa kakkosen vauva-aikana kun olin yksin koliikista kärsivän pienen ja 2v uhmiksen kanssa miehen tehdessä reissuhommia!



Serkkuni silloin yritti lohduttaa minua sanomalla että onneksi mies oli sentään olemassa ja vauva terve. Ei ollut kuulemma herkkua hänelläkään vammaisen ja paljon sairastelevan vauvan yksinhuoltajana.

Vierailija:

Lainaus:




Serkkuni silloin yritti lohduttaa minua sanomalla että onneksi mies oli sentään olemassa ja vauva terve. Ei ollut kuulemma herkkua hänelläkään vammaisen ja paljon sairastelevan vauvan yksinhuoltajana.






Mä ymmärrän niin täysin ap:ta, ja olisin vaikka valmis auttaan, jos vaan lähellä asuttaisiin!! Itelläni on parivuotias ja yksivuotias, ja nuoremman pikkuvauva-aika oli TODELLA rankkaa allergioiden ja miehen reissutöiden vuoksi. Kyllä siinä välillä tuntui, että mielenterveys kärsii, enkä saa lapsia edes hoidettua...

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat