Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Meillä on terve, kaunis ICSI-tyttö, syntynyt 2003. Pakasteessa olisi 7 alkiota. Haluaisin kovasti yrittää PASia ja toista lasta, mutt mies ei halua. Hän suostuisi siihen pitkin hampain, jos aivan välttämättä haluan, mutta koen, ettei olisi oikein tulevaa lastakaan kohtaan pakottaa isää ruljanssiin vastentahtoisesti.



Tämä tuntuu yllättävän kipeältä. Tuntuu kauhealta olla heittämässä tyttäreni sisaria roskiin, puhumattakaan tutkimuksesta tai alkioiden lahjoittamisesta. Ikää meillä molemmilla on jo niin, ettei ole mitään mieltä venyttää siirtoa vuosia. Tuoresiirrosta on nytkin jo yli 4 vuotta.



Mies vaatii minua lupaamaan, että jollemme edes yritä toista lasta, en saa muuttua katkeraksi, mutta enhän voi tietää miltä minusta tuntuu vaikka kymmenen vuoden päästä. Luulen, että katuisin lopun ikääni, jos emme yrittäisi PASia tehdä.



Tuntuu, että kun vuosien jälkeen saimme tämän ainokaisemme, en saisi edes surra lapsettomuutta tässä uudessa muodossa, mutta minkäs sitä tunteille teet. Ne kun eivät usko järkeä edes uhmaikäisen verran.

Kommentit (1)

minusta miehesi vaatimus, että et saa muuttua katkeraksi, vaikka ette yritä, on _aivan_ kohtuuton. Ketään ei voi vaatia lupaamaan olla tuntematta tai tuntea jotain vuosien kuluttua. Tai no, tavallaan avioon mennessä luvataan rakastaa, mutta ei tämäkään aina toteudu.



Meillä kävi tavallaan juuri toisin päin kuin teillä, minä perustelin miehelleni viimeisen yrityksemme sillä, että minun on saatava kulkea tämä tarjottu tie loppuun, jotta en jossittele ja ole katkera. Hoidon lopputulosta ei kukaan tiedä, eikä sitä voi luvata. Mutta se, että saa yrittää ne mahdollisuudet mitä on. Ja sitten piste.



Minä olen kyllä vähän niin itsekäs, että olisin varmaan laitannut ihan hirveän shown (tai siis tehnyt kaikkeni, nalkuttanut, suostutellut, riidellyt, uhkaillut kurjalla (tulevalla) liitolla ja kaikkea maan ja taivaan väliltä sekä vuodattanut lohduttomia kyyneleitä ja kierinyt tuskassa ja arjessa hiljaisesti mutta _hyvin_ näkyvästi kärsinyt (dramatiikkaa!)....) jos mies ei olisi sanonut " joo" . Mutta se mikä on minun tapa, ei ole välttämättä muiden ;)



Ja minä olen sitä mieltä, että oman mielipiteen ja kannan puolesta kannattaa " taistella" . Ja toisaalta, se miehesi asenne ' pitkin hampain' , en tiedä oliko meillä miehen asenne sen " parempi" , mutta hän myöntyi (sanoisin, että pitkin hampain) ja sitten jatkettiin. Ja mitä vauvakuume-palstaa lukee, niin jälkijunassa ne miehet tulee hyvin usein siinä sisarus-asiassa (tai yleensä lapsen hankinnassa); raskauden alettua hyväksyvät ajatuksen uudesta tulokkaasta ja tämän synnyttyä ovat hullaantuneita......

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat