Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Vaikka olen aina ystävällinen kaikkia kohtaan, en arvostele enkä väheksy ketään. Autan tarvittaessa. Silti tuntuu ettei mulla ole yhtään todellista ystävää, muutama tuttu vaan. Ja tuntuu että se olen aina minä joka pitää yhteyttä, ehdottaa tapaamisia yms..

Sivut

Kommentit (35)

Itsesääliin ei ole varaa lapsellisen vaipua! Muista se ja lopeta se tuhkan heittäminen päällesi.



Mistä tiedät asuuko naapurissa perhe, joilla on samoja tuntemuksia ja joista saisitte ikuiset ihanat rakkaat ystävät lopuksi ikää jos et edes kokeile.



Miten sä kuvittelet, että muut saa ystäviä? Masentuneena kotona nyyhkimässä? Se vaatii avointa mieltä ja kykyä ottaa kontaktia muihin ihmisiin useiden pakkienkin jälkeen.

milloin " ystävälliset" ihmiset kokoontuvat juhlimaan yhteen, vappu, uusivuosi jne. Olisi kiva, jos voisi joskus kutsua jonkun vaikka grillaamaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mies on hiljainen eikä edes kaipaa kavereita ja itse muutin tänne muaalta. Vanhat kaverit jäi (tai soitellaan ja s-postia lähetellään, välimatka niin pitkä että nähdään harvoin), uusia ei edes saa kun asutaan niin korvessa ettei täällä ole mitään puistoja tms.

kaverittomien " vanhat" ystävät, kaverit ja tutut. Tarkoitan siis koulu- ja opiskelukavereita, entisiä työkavereita jne. Meillä on miehen kanssa molemmilla iso porukka ihan lapsuuden- ja nuoruudenkavereita, vaikkemme ole asuneet enää lukioaikojen jälkeen kotipaikkakunnallamme (olemme siis kotoisin samasta kaupungista ja ikääkin jo molemmilla 37 v). Välimatkoista huolimatta juuri he ovat niitä kaikkein rakkaimpia ja tutuimpia ihmisiä, joiden kanssa vietetään vaput, uudetvuodet yms. ja kyläillään vähän kauempanakin. Missä vaiheessa te olette heidät kadottaneet vai oletteko aina olleet yksinäisiä? Jos ette, niin ottakaa huviksenne yhteyttä vaikka entiseen luokkakaveriin, itse ainakin moisesta yhteydenotosta ilahtuisin. Olisi ainakin jo valmiiksi jotain yhteistä puhuttavaa.

Opiskelukaverit hajosi myös pitkin Suomea.



Pitkään ajattelin, ettei mulla ole kuin tuttuja. Parin viimeisen vuoden aikana moni " tuttu" on uskoutunut mulle elämänsä kriisejä ja muita vaikeita asioita. Kyllä heistä on ystäviä tullut. Ei heitä haitaksi saakka ole, mutta on kuitenkin 5-6 kpl ainakin.



Aikuisena ystävyys on ehkä vähän toisenlaista. Lapsena ja nuorena oltiin aina yhdessä. Perheen ja työn jälkeen ei aina riitä energiaa muille, mutta sekin aika tulee taas vastaan, että on enemmän aikaa tuttaville ja heistä tulee ystäviä. Ystävyys ei kuitenkaan kysy määrää vaan laatua. Hyvät ystävät jatkavat 5v jälkeen tavattuaan siitä, mihin edellisellä kerralla lopettivat.

Heihin ollaan yhteydessä silloin kun tarvitaan jotain apua, heistä halutaan hyötyä, kun tiedetään että he suostuvat kaikkeen. Sen olen kokenut kun nuorena olin liian kiltti. Mulla oli kamuja vain sillon ku näillä hyväksikäyttäjillä ei ollu muuta seuraa.



Nykysin olen kovettanut luonteeni ja uskallan sanoa EI. Olen nyt aikuisiällä saanut muutaman hyvän ystävän ja perhetuttujakin meillä alkaa olla jo sillain että tuntuu et jatkuvasti on joku kylässä. Ite ollaan laiskempia kyläileen mutta onneksi meillä silti käy kavereita. Toisaalta olen sillain onnellisessa asemassa että minulla on myös siskoja, jotka ovat myös erittäin hyviä ystäviäni.



Mutta älkää siis niin epätoivoisesti yrittäkö ystävystyä että suostutte kynnysmatoksi!

kanssa olla juhlansa ja viikonloppunsa. Ja siksi en kehtaa tyrkyttäytyä enkä kutsua ketään meille, kun me ollaan niin huonoja ja tylsiä.

Parempi on ehkä ottaa asenne, että hankkii itselleen vilkkaan sosiaalisen elämän osallistumalla kaikenlaiseen. On iso plussa jos sellaisesta löytää oikean ystävän, mutta se ei ole mitenkään taattua ja ilmankin voi elää ihan kivaa, menevää elämää. Mene mukaan sellaiseen jossa ollaan oikeasti tekemisissä toisten ihmisten kanssa (ei mitään jumppaa jossa ainoa kommunikaatio on voisitko väistää vähän pukukopissa). Esim. Suomen Ladulla on kaikenlaista liikuntapainotteista toimintaa, retkeillään jne.

Olen vähän erilainen kun muut. Huumorintaju on välillä vähän sopimatonta, menen mielellään suoraan asiaan, rakastan roskaruokaa ja shoppailua enkä yksinkertaisesti osaa puhua niitä näitä vaan menen ihan lukkoon. Vuosien varrelta on jäänyt kavereita kyllä mutta olisi silti ihanaa saada uusi ystävä. Olen vaan todennut, että parhaiten sellaisen löytää yleensä sattumalta. Kaveripariskunta olisi ihanaa löytää, just sellainen joita voi pyytää grillailemaan tai vaikka ulkomaille mukaan. Olemme vaan mieheni kanssa kovin erilaisia. Miehelläni ei ole ystäviä vaikka osaa olla paljon miellyttävämpi kun minä (tai on sillä kavereita) joten sieltä puolelta ei tule kaveripariskuntia. Sen sijaan mun kavereiden miesten kanssa en yleensä tule toimeen tai sitten ne eivät vaan voi sietää mua. Inhoan sellaisia miehiä jotka määräilevät ja estävät vaimoltansa tiettyjä asioita ja koska kerron sen yleensä aika suoraan niin kavereiden miehet ei tykkää. Joten ehkä siksi tapaan vaan näitä naispuolisia kavereita eikä ne miehet meillä kyläile.

Mun täytyisi ensin käydä tekemässä uusi osoite, jossa ei koko nimi näy. Ja jos laittaisi vielä perään paikkakunnan tai edes alueen. Ja vähän mitä ystävältä toivoisi.

Se on kuitenkin rajallinen määrä mitä ihmiset pystyvät ylläpitämään ystävyyssuhteita, ja toisilla se kiintiö on niin sanotusti täynnä. Eli vaikka teissä ei ole mitään vikaa ja mukava olisi olla ystäviä niin ei rahkeet riitä kun niitä ystäviä jo on.



Vierailija:

Lainaus:


Viime kyläilyllä he kertoivat miehen 40v. syntymäpäivistä, joissa oli ollut " paljon kavereita" . No, me ei kuuluttu niihin...




Aina ei jaksa ylläpitää sitä ystävyyttä (kriisit, liikaa töitä) ja puolitutut, jotka eivät itse ylläpidä ystävyyttä tipahtaa soittolistoilta.



Mä arvostan sellaisia tuttuja ja ystäviä, joista aina välillä kuuluu vaikka itse ei aina jaksaisikaan. Välillä taas kellekään ei juuri sinä viikonloppuna kelpaa seura kun itse kaipaisi kauheasti seuraa ja tuntuu niin yksinäiseltä.



Ehkä sitä vain pitäis yrittää pitää ystävyyttä yllä, vaikka välillä sellaisen viikonlopun jälkeen kun on vieraillut kauheasti ei millään jaksaisi.



Pääsiäinen oli kovin yksinäinen, viime viikonloppuna kyläiltiin kolmasti ja nyt tänään ei vaan millään jaksaisi lähteä ravintolaan kahen tuttavaperheen kanssa.



Siinä syitä miksi aina ei jaksakaan innostua uusista ihmisistä tai soitella...

mutta meitä ei niihin ikinä kutsuta :(

ja pahimmalta tuntuu, kun aina valitetaan, kun niihin aina tulee joku, jonkä seurasta ei sit kuitenkaan tykätä. Mutta silti ne häiriköt aina vaan uudestaan saa ne kutsut!

Jotkut ihmiset vain ovat niin tylsää seuraa tai sulkeutuneita ettei ystävyys voi jatkua. Meilläkin kyläilee välillä naapuriperhe, mies on ok ja kova poriseen, mutta nainen ei liiemmin suutansa aukaise. Yritän kovasti saada häneen kotaktia, mutta turhaan. Miehensä kehotti mua että hakisin vaimoaan lenkille aina ku ite meen, mut en viitsi kun on niin vaisu, ja ku lenkkeilyseuraa on muutenki.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat