Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Hän alkoi huutaa, että mikä oikeus vain minulla on kokea raskaus. En tajunnut, että adoptoinnin mainitseminen voisi olla loukkaavaa. Voisiko joku lapsettomuudesta kärsinyt vähän valaista asiaa? Itse olen aina pitänyt adoptointia mielessä yhtenä mahdollisuutena.

Sivut

Kommentit (22)

joka on taistellut koko elämänsä ajan erilaisten psyykkisten ongelmien kanssa, mm. kiintymyssuhteen muodostaminen ym. jutut ovat olleet vaikeita. Ei ole helppoa olla adoptoitukaan, älkää unohtako sitäkään! Vaatii todella paljon myös niiltä adoptiovanhemmilta että osaavat ottaa lapsen taustat ja erityistarpeet huomioon. Siinä mielessä tuo kirjoitus vaurioituneista lapsista on ihan totta. Henkisellä puolella on aina jonkinlaisia ongelmia jos ei ihan älyttömän hyvät adoptiovanhemmat sattumalta osu kohdalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

voihan prosessin käynnistää vaikka ne aviovuodet ei olisi veilä täynnä. Jonot on pitkät.



ja kuinka paljon miehelläsi on ikää? lapsella janhemmalla ei saisi olla yli 45v. ikäeroa, joten esim. 48-vuotias voi saada 4-vuotiaan adoptiolapsen.



vaan sinnittelee siinä toivossa, että saisi vielä vauvan eikä ole valmis myöntämään omaa biologista lapsettomuutta eli ei ole valmis adoptioon.



Takana esim. vuosi jossain painajaisten lastenkodissa venäjällä tai Kiinassa tms. Kyllä se jättää pahimmassa tapauksessa sellaiset jäljet lapseen, ettei niitä enää korjaa mikään rakkaus.

kaikille se ei ole sitä. Eikä siihen kannata ryhtyä jos se ei itsestä tunnu hyvältä. Lisäksi sekään ei ole mikään helppo ja nopea tie vanhemmuuteen.



Ymmärrän ystävääsi, varsinkin jos hänellä on vielä surutyö kesken ja vaikea hyväksyä sitä tteivät ikinä saisi biolapsia. Jos siihen joku (mahdollisesti helpostikin?) lapsia saanut menee heittämään yksinkerttaisena rakaisuna " Mutta hei, voittehan te adoptoida!" niin varmasti tekee mieli kuristaa toinen.



Siis oikeasti, silloin kun joku kärsii surusta, tärkeintä on vain kuunnella ja ymmärtää. Harva edes haluaa mitään viisaita neuvoja tai lohdutteluja, ne voivat helposti tuntua tilanteen ja surun väheksymiseltä. Varsinkin silloin kun niiden jakajalla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta.

adoptiolasten leimaamista rikkinäisiksi yms. noin vain taustansa takia.



Ja nykyään kyllä on tosi paljon paremmin faktatietoa yms. tarjolla adoptiovanhemmille kuin 70-luvulla.

Sijaislapset on sitten ihan eri juttu. Oot tainnut katsoa jotain ulkomaalaisia kauhudokkareita Romaniasta? Suomeen ei tule epämääräisistä lastenkodeista lapsia.

kevyesti. Adoptionlapsi on melkein aina vaurioitunut lapsi, enemmän tai vähemmän. Lapsille olis varmasti parasta, jos pääsisivät perheeseen, jossa on kokeneet kasvattajat. Mutta kaikkea ei toki voi saada ja epävarmakin kasvattaja lienee parempi kuin lastenkoti. Mutta silti, tästäkään syystä ei pitäisi mielestäni heitellä turhan kevyesti kommentteja tyyliin hei miksetsä adoptoi.

ja lisäksi epäilyttää, saammeko mahdollisuutta saada sitä lasta, koska meillä on sen verran ikäeroakin, että mies menee jo adoptiovanhemman maksimi-iän yli. :(

Kuulostaa todellakin siltä, että lapsettomuuden aiheuttama suruprosessi on vielä pahasti kesken eikä hän halua/pysty siksi ajettelemaan vielä muita vaihtoehtoja. Eikä lapsen adoptointi toki koskaan naiselle ainakaan ole 100% sama kuin raskaus ja synnytys ja imetys äitoiyden alkutaipaleella kokemuksina. Joidenkin miestenkin mielestä biologinen lapsi on ainoa " oikea" vaihtoehto, niin karulta kuin se kuulostaakin (perustuu liääntymisviettiin = haluun nähdä OMIA jälkeläisiä, millaisia niistä tulee yms.).



Toisille adoptio on luonnollinen valinta samantien, jos omia lapsia ei parissa vuodessa kuulu ilman hoitojakaan. Tosille se on viimeinen oljenkoris halussa saada isompi perhe. Ja toisille taas poissuljettu vaihtoehto, ennemmin ollaan lapsettomia. Ja tosiaan ei kaikille edes suoda sitä adoptiolastkaan :(

jolle asia on arka. Ehdotan, että soitat hänelle ja pyydät anteeksi. Emme osaa aina asettua toisen asemaan, puolin ja toisin, se on inhimillistä. Minäkin aina pelkään loukkaavani lapsettomuuden kanssa painivia ystäviäni, jopa niin paljon, etten oikein uskalla pitää yhteyttä, kun minulla on itsellä vauva. Sekin on kyllä väärin.

ensisijainen vaihtoehto, ei siis kaikilla suinkaan ole kyse siitä, että adoptoidaan vain kun ja jos ei bioja saada. Aika loukkaava väite tuo.



Ja adoptiolapsikin on oma lapsi.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat