Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Nyt jotenkin todella selvästi ymmärrän sen että olen aina inhonnut itseäni. Tällä hetkellä inho ja viha on huipussaan ja olo sen mukainen. Nyt ymmärrän melkein senkin miksi joku esim viiltelee itseään.



Ainoa asia minkä itsestäni jollain tavoin hyväksyn, on ulkonäkö, olen ihan suht koht kaunis ihminen. Mutta sitäkään en läheskään täysin hyväksy.



Olen jo pitempään ollut todella stressaantunut ja nyt alkaa tuntua ettei kohta enää jaksa. Kukaan ulkopuolinen ei voi arvata eikä tietää kuinka paha minun on olla. Välillä haluaisin melkein kuolla :´( Kukaan ei ikinä uskoisi että ajattelen tällaisia.



Minun ei olisi koskaan pitänyt syntyä tähän maailmaan. Olen niin huono ja riesa kaikille muille.



:(

Sivut

Kommentit (38)

Miesj ättää minut tämän asian kanssa ihan yksin, korkeitaan uhkaa erolla kun en millään jaksa olla hyvällä tuulella enää. Olen tehnyt vaikka mitä, jotta miehellä olisi hyvä olla, ja nyt kun kirjoitan siitä, se tuntuu ihan älyttömältä. Kun vielä olen kokenut viime aikoina vastoinkäymisiä työelämässä tunnen itseni ihan märäksi rätiksi / kynnysmatoksi.. Olen päättänyt hakea apua, en jaksa enää näin. Syön sitten vaikka niitä lääkkeitä jos on pakko. Pakko on joskus parempiakin aikoja tulla!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen kanssasi aivan samaa mieltä. kenenkään ei tarvitse minun murheitani kuunnella.

En aio itseäni tappaa, en sellaista mitenkään haudo, mutta sanoin että on mielessä käynyt sellainen pahimpina hetkinä.

Niin, ja nauran usein ja olen ainakin näennäisesti iloinen - huijaanko sitten vain itseänikin. En koe ihan varsinaisesti olevani masentunutkaan.

ap

31 on viime vuosina eli yli kolmekymppisenä edistynyt aika lailla tässä itsensä ymmärtämisessä. Olen lukenut kovasti kaikenlaista aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Välillä puhkeaa oikein iso mätäpaise jostakin kirjasta saadun oivalluksen avulla. Sitä tajuaa, miten ihmeellisiä ajatusrakennelmia voikaan olla :O. Se on oikeasti hämmästyttävää. Niitä ei edes tajua, ne ottaa itsestään selvinä.



Mulla on esim. ollut sellainen ongelma, että koen tuottaneeni vanhemmilleni hirveän pettymyksen, kun en pärjännytkään koulun ja yliopistoelämän jälkeen. Olin koko ikäni kympin oppilas, pärjäsin yliopistossakin erittäin hyvin ja sitten -puffff. Pärjääminen loppui kuin seinään. Tiesin sen kyllä jo ennenkuin yliopisto loppui, pelkäsin hurjasti töihin menoa. Viime vuosina olen tuntenut hirveää, kalvavaa syyllisyyttä epäonnistuneesta elämästäni ja olemattomasti urastani. Takana loistava tulevaisuus jne.



Nyt sitten luin yhdestä kirjasta, että toiset vaan osaa hyvin käydä koulua. Se on omanlaisensa taito, ja sopii tietylle persoonallisuudelle. Hyvä koulumenestys ei korreloi suoraan muun menestyksen kanssa. Koulussa menestyminen ei tarkoita, että pitäisi pärjätä kaikessa muussakin. Kun tuon luin, jotakin napsahti mun päässä. Tuli sellainen olo, ettei mulla olekaan sitä KAMMOTTAVAA VELKAA, menestymisen PAKKOA jonka olen tuntenut raskaasti harteillani koko ikäni!!!



Niin aiot itsekkäästi lasten elää masentuneessa perheessä, kun ei kerran kokeiltu terapia heti auttanut!



Näin saamme ahdistuksen kätevästi siirrettyä myös tuleville sukupolville. Hyvä hyvä! Lisää varmasti itsekunnioitusta...



Vaikka on masentunut, kannattaa kantaa vastuunsa myös lapsista, jotka asuvat masentuneen itsetuhoisen äitinsä luona.

Joko pyörittelet sairaita ajatuksia päässäsi lopun elämääsi tai menet sinne terapiaan hakemaan apua. Yhden terapeutin perusteella et voi tuomita koko hoitomuotoa. Etsit niin kauan, että löydät ihmisen, joka saa olosi helpottumaan. Ahdistus ja kipukin on hyväksyttävä! Ilmeisesti lapsuudessasi on tapahtunut jotain, mitä nyt aikuisena masentumalla ja ahdistumalla oireilet. Pääset peloistasi vain kohtaamalla ne silmästä silmään!



Sääli on sairautta. Hoida itsesi kuntoon nainen!

Onko sinulla menneisyydessäsi jotain sellaista jonka haluat unohtaa, kätkeä itseltäsikin? Rukoile uudistumista ja vapautumista noistä itseinhon tunteista. Jumala, suurin parantaja, voi auttaa ja uudistaa! Ole siunattu.

niin mielettömiä voimavaroja, että noin masentuneen saisi korjattua.



Jos et aio hakea apua, vello sitten itsemurha-ajatuksissasi lopun ikääsi. Sitäkö sinä sitten haluat, onnettoman loppuelämän, josta kärsii kaikki läheisesi? Kovin olet itsekäs!



Sinua ei muuteta ihmisenä, vaan elämäntilanteesi käydään läpi, saat oikeanlaista tukea, ja sekin päivä tulee, kun et enää inhoakaan itseäsi niin paljon. Voi kun edes sen verran voisit uskoa meitä.

Äitini vaan on aina painottanut että ei saa antaa masennukselle valtaa, että ei sitä masennu jos ei päästä itseään siihen pisteeseen. Hän suuttuisi minulle jos mainitsisin että olen masentunut.

Kun olin lapsi, äiti oli minulle melkein aina vihainen. Tämä on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Nyt toistan melkein samaa jo omiin lapsiini, tarkoitan että viime ajat olen huutanut ja ollut todella pahantuulinen :( Tämä vain lisää itseinhoani.

ap

Vierailija:

Lainaus:


Varmasti tarvitsisin niitä aina välillä, mutta en halua käyttää. Niistä tulee turta olo. Kyllä siinä mielestäni persoonasta häviää jotain herkkyyttä. Paha olo häviää, mutta myös syvästi tuntemisen taito. Tunsin itseni zombieksi. Seksihalut oli 0. Elämä ei ollut kauheaa, muttei hyvääkään. Kerta kaikkiaan se ei ollut sen arvoista. Onneksi olen vuosien mittaan oppinut jotenkin tulemaan toimeen masennustaipumukseni kanssa. Suosittelen terapiaa, vaikka itsellä ei ole ollutkaan siihen varaa. Kauhistuttaa ajatus, että joutusi olemaan masennuslääkkeillä loppuelämänsä.



Olisin kyllä kiitollinen, jos joku sais mut vakuutettua ettei noi lääkkeet aiheuta tuollaista. Söin paria merkkiä ja aina sama juttu. Sittemmin olen pysytellyt lääkkeistä erossa.






Juuri tuollaisia kokemuksia minullakin, eli turta olo ja mikään ei tuntunut oikein miltään. Ja kävin ylikierroksilla pahasti, ajelin ylinopeutta ja haaskasin rahani ihan kaikkeen turhaan sen kummempia miettimättä ja harkitsematta jne jne.

En halua lääkkeitä jos ei ole aivan pakko niitä syödä.

ap

Ystäväni ajatukset ovat ihan samoja. Häntä ei ole hyväksytty ikinä vanhempien taholta sellaisena kun hän on vaan aina on vaadittu lisää ja lisää, haukuttu ja oltu negatiivisia. Lisäksi hänelle on hoettu kuinka arvoton ja ei-toivottu ihminen hän on. Juoppoäiti hänellä. Sieltä se tulee tavalla tai toisella tuo arvottomuuden tunne. Ystäväni on syvästi masentunut mutta on hakenut ja saanut psykologin ja psykiatrin apua sekä lääkityksen. Lääkitys kannattaa ilman muuta! Joku SSRI- lääke ei addiktoi millään tavalla, sivuvaikutukset ovat pienehköjä ja ohimeneviä mutta apu yleensä on iso. Niitä pitää syödä n. kuukausi ennenkuin huomaa, että ne auttaa. Niitä ei kannata ollenkaan vähätellä. Se on ihan kemiallinen juttu, serotoniinia on liian vähän ja sitä lisätään lääkkeellä. Ei se ole sen kummempaa.

Olen niin väsynyt, pahantuulinen ja kyllästynyt.

Lapset pitävät minua ns hengissä :)

Mietin että MISTÄ tuo valtava inhoa itseään kohtaan on voinut tulla? Olen jo kouluaikoina inhonnut itseäni jossain määrin. Enkä pysty hyväksymään itseäni varmaankaan koskaan.

ap

Tai todennäköisemmin, että lapsesi oppivat tavat, ja siirrät tautia eteenpiän.



On se kumma sairaus tuo. Kaikkia muita voi syyttää, itseäänkin, mutta ei kuitenkaan osaa tehdä asialle mitään, vaikka täällä on neuvottu ja tukea annettu.

Mutta kyllä se masennuskin sitä tekee joten parempi lääkkeiden kanssa kun ilman. Kyllä ne halut saa sieltä heräteltyä ja orkunkin saa mutta se tosiaan vaatii vähän enemmän vaivaa.

Nuo ajatukset, että ei viitsi toista vaivata murheillaan ovat tyypillisiä sairaudessasi. Masennus on sairaus siinä missä umpisuolentulehdus. Sen kanssa voi elää, mutta PALJON enemmän elämästä voi nauttia, kun on sairauden hoitanut pois.



Jos et olisi niin masentunut huomaisit tämän itsekin, ja esim. haluaisit auttaa ystävääsi jos hän sinulle tollaisia juttelisi. Mitä oikeastaan haluat meiltä sitten? Että me sanoisimme myös, että joo olet tosi huono ihminen?? Sori, et mielestäni ole!



Mutta apua sinä tarvitset, eikä se ole mikään häpeän paikka. Jos ei itse ymmärrä hakea apua, läheiset auttavat, niinkuin me yritetään täällä. Jos et kenenkään muun takia, etkö voisi lastesi takia hakea apua? Heillä on oikeus terveeseen äitiin! Näytä vaikka miehellesi tämä ketju, toivottavasti hän sitten tukisi ja auttaisi sinua.



En ole lääkäri, mutta arvioisin kirjoituksistasi, että ilman apua, et pysty keväästä ja kesästä nauttimaan.



Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat