Vierailija

Mieleen tulee että ehkä hänellä ei ollut mitään tervettä miehen mallia. Siihen viittaa tuo machomainen ideologia (aseet, seksi, kalja) mikä hänellä oli.



Mielestäni yksi tärkeä tekijä nuorten miesten hirmutekojen ehkäisemisessä on tukea isyyttä - että pojat saisivat huomiota isältään tai joltain muulta mies-esikuvalta ja isät olisivat vahvasti mukana poikien elämässä alusta saakka ja varsinkin murrosiässä kun on voimakas identiteetin etsintä päällä.

Kommentit (10)

Ei tarvitse auttaa koko maailmaa vaan niitä lähimpiä. Ja ottaa joskus naapurinkin poika mukaan kalareissulle tms.



Kun epäilen, että nykyajan uupuneet isät lähinnä makaa telkkarin ääressä, tekee ylitöitä tai surffaa netissä.

mukaanluettuna joten ei ihme että valtaosa uhreista ei ollut miehiä



Lainaus:

Tuskin on koskaan pillua saanut.. ei olisi naisia tappanut jos olisi joskus onnistunut naisten kanssa niin että ois päässyt seksiä harrastamaan, Olisi ehkä mielummin halunnut punkkaan naisten kanssa eikä ottaa niitä hengiltä



Ja olisi mielummin poika polo käyttänyt aikansa pillun vonkaamiseen eikä netin ja aseiden ääressä. No ehkäpä hoiti "seksinkin" virtuaalisesti, nettipornoo katellen ja käteen vetäen..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

...tulee lähipiiristä mieleen parikin tapausta, jotka ajelehtivat eivätkä tee oikeastaan muuta kuin pelaa tietokoneella. Kenelläkään ei ole isää näköpiirissä.

Tuskin on koskaan pillua saanut.. ei olisi naisia tappanut jos olisi joskus onnistunut naisten kanssa niin että ois päässyt seksiä harrastamaan, Olisi ehkä mielummin halunnut punkkaan naisten kanssa eikä ottaa niitä hengiltä



Ja olisi mielummin poika polo käyttänyt aikansa pillun vonkaamiseen eikä netin ja aseiden ääressä. No ehkäpä hoiti "seksinkin" virtuaalisesti, nettipornoo katellen ja käteen vetäen..

"poika" oli 22 v. Ei sitä isä ollut tarkkaillut moneen vuoteen.



Sinänsä ole samaa mieltä siitä, että vanhempien kannustava huomio ja osallistumnen lapsen elämään on tärkeää. Mutta ei se aina auta, moni näisät nyrjähtäneistä on ihan tavallisesta perheestä.

Sattuu vaan samaan pakettiin epäsosiaalinen luonne, kiusatuksi joutuminen, huono menestys, sopivat virikkeet netistä (äärioikeistolainen/äärievolutionisminen aate, kouluammuskelut jne) ja tilaisuus hankkia aseita jne.



Siitähän se pamahtaa. En tiedä mihin kohtiin tuosa yhtälössä pystyisi sitten vaikuttamaan. Ainakin siihen syrjäytymiseen ja samoin tilanteen tunnistamiseen aijoissa. Mutta noita samalla tavalla luusereiksi luisuvia yksinäisiä poikia on paljon, ei niitä jokaista voi alkaa tarkkailemaan yötä päivää.

alkaa turhautuessaan tekemään helposti pahojaan, ainakin meillä kun ei saa huomiota, varsinkin jos isällä liikaa töitä. Siinä alkaa helposti tulla sellasta aggressivistakin käytöstä. Ajattelen, et tää koulusurmaaja yritti teollaan saada huomion itseensä, ei enää isänsä vaan koko maailman.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat