Seuraa 

Maanantaita kaikille toivottelee Siritan väsymystä seuraava Vaimonalku!



Meillä taas leikittiin ja pyörittiin yöllä 2-4.30 sitten jo annoin lisää tissiä, että jatkais niitä unia, kun ei päivälläkään jaksa valvoa tuollaista pätkää! Nukahtihan tuo, mutta aamulla heräsin seitsemältä siihen kun toinen oli sängyssään mahallaan ja pää jalkopäässä kolisi pinnoihin, eli mitenkähän kauan mahtoi jo olla hereillä kun oli tuollaiseen asentoon itsensä pöngännyt jo kun heräsin... =0)



Kuten Sirita sanoi, niin onhan tämä silti aivan ihanaa. Tänään kaupassa joku vanha faari jutteli, että nauti nyt kun se on niin pieni, että on ne niin ihania, isompana on kuulemma sitten varsinaisia murheen kryynejä!!! =0) Taisi pappalla oma kokemus puhua!



Meillä ei ole nyt mitään ihmeellistä ollut, kun sairaana vaan kotona istuttu ja nökötetty! Ehkä jo tällä viikolla päästäis normaaleihin kuvioihin, mutta kyllä virtapiiriltä kuitenkin räkä sen verran vielä valuu, ettei lähdetä tartuttamaan. On huomannu, että kyllä kiinteiden määrä on noussut, kun on lähdetty liikkeelle, että kai tuo aika lailla energiaa kuluttaa pienellä.



Mutta kirjoitelkaahan taas, niin en täällä yksikseni höpötä!!

Ja ihanan lämmintä alkuviikkoa kaikille!!



-vaimonalku ja virtapiiri 19.10-

Sivut

Kommentit (24)

...että näin moni on intoutunut kirjoittelemaan viime päivinä! Se kyllä lisää innostusta puolin ja toisin. Aika monella tuntuu olevan erilaisia perhejuhlia ja pihahommia lähiaikoina ja nehän kyllä vievät aikaa, joten aina ei ehdi kirjoitella.



Perhejuhlista puheenollen, huomasin että ainakin Heluunan ja Loka06:n vauvoilla oli ollut keskiviikkona puolivuotissynttärit, onneksi olkoon! Ja ensi viikolla on sitten taas useamman vauvelin merkkipäivä, muistaakseni ainakin Amy:n ja Vaimonalun vauvojen ja meidänkin neidin.



Oletteko muuten jotenkin juhlistaneet tuota vauvanne puolivuotispäivää? Me ollaan niin hassahtaneita miehen kanssa että ollaan juhlittu kaikkia vauvan täysiä kuukausia ja varmasti juhlitaan tuota puolivuotistakin. Tosin juhlat on olleet ihan pieniä vain, joku kummeista on saattanut piipahtaa jos on muutenkin ollut lähistöllä, ja on juotu kakkukahvit. Mies kun on niin perso makealle niin on nyt voinut käyttää tällaistakin tekosyytä kakkujen ostamiselle! :-)



Meillä on muuten ollut viime päivinä merkittäviä virstanpylväitä - no, ehkä ei ulkopuolisten silmissä niin suuria ja ihmeellisiä mutta meille kyllä. Eli neiti rupesi eilen illalla ryömimään!! :-D



Hän intoutui kun isi toi reissusta hänelle uusia hienoja leluja ja vielä isi pisti ne vähän ulottuvuuden ulkopuolelle niin eiköhän neiti hilannut itsensä niiden luokse!! Siinä oli sitten äidin todettava että isillä oli taito innostaa lapsensa liikekannalle! Neiti itse ei tunnu vielä tajuavan minkä merkittävän keksinnön hän on tehnyt, sillä ei nyt tänään suorastaan ole rynninyt ryömimään, mutta kyllä hän on tänäänkin sitä tehnyt, joten taito on nyt todistettavasti hallinnassa!! Jaa-a, siitä se lähtee.. ja nyt viimeistään täytyy ruveta katselemaan kodin turvallisuutta uudella silmällä.. mitäs muutoksia teillä muilla on ohjelmassa kun vauvat lähtevät liikkeelle? Meillä täytyy ainakin siirtää akvaariotarvikkeet muualle, nostaa stereoita korkeammalle, kukat jonnekin myös, ja

tarkistaa vielä jatkojohtoviritelmien turvallisuus. Siivoamistakin pitänee tihentää kun toinen nuohoaa pitkin lattioita.. :-(



Ja toinenkin askel on otettu, sillä nyt neiti saa päivässä viisi - tosin pientä - ateriaa kiinteitä. Siis aamupuuron, aamupäivällä kasvissosetta, välipalaksi marjasosetta ja alkuillasta vielä kasvissosetta (tämä on uusimpana otettu ohjelmaan, tänään!) ja ennen nukumaanmenoa velliä, viime aikoina peruna-porkkanavelliä riisillä tukevoitettuna. Annokset ovat siis vielä aika pieniä mutta kyllä ne ovat nyt lopulta alkaneet näkyä neidin unirytmissä. Viimeiset neljä yötä ainakin neiti on periaatteessa herännyt vain kerran yösyötölle!! Se ei ole vielä ihan hirveästi vaikuttanut omaan jaksamiseeni kun vanhat univajaukset vaikuttavat vielä, ja itse heräilen vanhasta tottumuksesta tiheämmin tsekkaamaan neidin vointia, mutta uskon että vähitellen alan nauttia tästä uudesta unirytmistä ja saan voimiani takaisin. Siis jos se nyt on tullut jäädäkseen, mitä kyllä toivon!! =)



Moni pohtii jo kovasti töihinpaluuta, ja Barratts oli reippaana jo ehtinyt aloittamaan työt. On täällä Suomessa kyllä hyvä tilanne kun voi olla niin pitkään kotona, harva äiti varmaan haluaisi aloittaa työt noin aikaisin.

Mutta toisaalta täällä ei monikaan voi pitää pitkiä hoitovapaita kun elämä ja varsinkin asuminen on niin kallista.



Ei se töihinpaluu tosiaan aina niin ihanaa ole eikä tietty kaikilla ole edes työpaikkaa mihin palata. Toivottavasti kuitenkin Amyn pelot eivät toteudu ja saat jatkaa omassa koulussasi. Ja muillakin paluu sitten onnistuu suuremmitta kivuitta ja saatte vauvat hyviin hoitopaikkoihin. Itse olen tosiaan ajatellut olla niin pitkään kuin suinkin voin, ainakin reilun vuoden vielä. Mutta sitten varmaan pitää palata töihin että olisi vielä jotain mihin palata.



Mukavia viikonloppuja itse kullekin,

t. Sirita ja tyttö 24.10.



p.s. joku kyseli mitä allergialääkkeitä voisi käyttää imetyksen aikana. Minulla on se käsitys että raskaudenkin aikana voi jotain allergia-

lääkkeitä kyllä käyttää jos äiti voisi muuten tosi huonosti, on silloinkin kuitenkin vauvan etu että äiti jaksaa paremmin ja hengittää kunnolla

kuin että on ihan hengenlähdön partaalla allergioineen. Itse selviydyin kuitenkin jotenkin viime kesän pahat siitepölyjaksot allergiasumutteella, silmätipoilla ja lopulta myös astmalääkejauheella, kun yskäkin vaivasi.

Tämän vuoden osalta kanssa vähän hirvittää mutta eiköhän nyt voi jo paremmin ottaa omaa lääkitystä käyttöön. Teratologisesta neuvontapuhelimesta voi muuten tarkistaa lääkkeiden sopivuuden raskauden ja imetyksen yhteydessä, sinne olen itsekin soitellut muutaman kerran.

Aika tutuilta kuulostaa nuo teidän vauva-kuvailut, näitä aika samoja juttuja meidänkin neiti omaa. Eli suurimmalti osin on iloinen nauravainen tyttö, mutta kun joku asia alkaa tarpeeksi ottamaan kuuppaan, niin osaa jo hyvin ilmaista omaa tahtoa sellaisella itkun sekaisella kirkumisella. Ja tuota ääntä löytyy, välillä varmaan kokeileekin itse, kuinka kovaa jaksaa kiljua... Mutta kovasti myös jokeltelee omiaan.

Kaikkein rakkain henkilö tytölle on isoveikka, sille jaksaa hymyillä ja nauraa, vaikka olisi kuinka kiukku päällä, niin ei tarvitse veikan kuin ilmestyä viereen niin jo tyttö piristyy. Ja kun veikka kutittaa, niin ihan hillitöntä kikatusta tyttö pitää. Hauskinta touhua on istua vannassa (täytyy siis pitää kiinni, ei tosiaan vielä itse kestä) ja pärskyttää käsillä vettä niin että roiskuu oikein kunnolla!

Tällä hetkellä suurin kiusan aihe on edelleen ne yläpuolelle tulevat hampaat. Yksi niistä on jo tullut läpi, ja kolme on vielä hieman ohuelti nahan alla. Toinen juttu mikä kiukuttaa välillä, on se kun ei olisi enää sekuntiakaan selällään, vaipanvaihto on tooooosi mielenkiintoista touhua nykyään :0/ Istumaan pitäisi vaan vängätä. Aika hyvin tyttö jo istuukin itekseen, lattialla ollessa laitan aina käppyrän imetystyynyn selän taakse, niin hyvin kestää.

Rakkain lelu on nykyisin pururengas ja toinen on helistin josta saa myös hyvän puruotteen. Lattialla ei vielä eteenpäin mene lainkaan, mutta takaperin työntää itseään vatsallaan ollessa.

Semmonen on meidän neiti. Nyt nukkua tuhisee ulkona vaunuissa. Itse meinasin tästä lähteä laittamaan simaa tulemaan vapuksi. Jostain pitäisi lähteä pulloja sitä varten metsästämään, katoin äsken ettei kaapissa ollut tyhjänä kuin olutpulloja, niihin ei taida viitsiä sitä pullottaa, kun niin pieniä ovat.

t.Weissu + tyttö 4.10

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olipas mukavasti tullut viestejä tänne!!! Itsellä on vaihteeksi todella kiire koulujuttujen ja mumman syntymäpäivien järjestämisen kanssa (80v.), kun ei halua sen kummempaa kun karaokea, kaikkien pitäisi esittää jotakin jne.! Alunperin kun tuumasi että ei häntä kannata juhlia... Noh, muutama viikko on kiirusta ja sitten helpottaa hetkeksi!



Sirita kyseli hoitopaikoista ja omasta ajasta. Meillä ei ole ollut kun isä hoitajana, jos olen itse käväissyt jossain. Huomenna menemme miehen veljien ja vaimojen kanssa elokuviin ja syömään ja virtapiiri pääsee mummun hoiviin. Itse haaveilen koko ajan omasta ajasta, mutta kun mies töiden päälle remontoi, niin ei kauhean usein viitsi pyytää omaa aikaa. Olisi ihana ommella ja väkerrellä kaikenlaista, haluaisin myös harrastaa säännöllisesti jotain esim. bailatinoa, mutta siis se ei kertakaikkiaan onnistu, tuon remontin takia. Ehkäpä muutaman vuoden päästä, kun talo toiv. on valmis niin sitä omaa aikaakin jää...



Töihin paluusta oli puhetta ja juuri eilen käväisin työmaalla keskustelemassa asiasta. Eli elokuussa on töihin paluu ja mies haluaa jäädä kotiin, mikäli ei vaihda työpaikkaa kesän aikana. Perhepäivähoitajalle pääsee anopin naapuriin ja osan kuukaudesta hoitaa myös anoppi.



Meillä edelleen on yöt risaisia... Kävimme eilen näyttämässä korvia uudestaan ja oli onneksi parantuneet! Joten en tiedä mitä itketään, korvia kuitenkin hinkkaa öisin ja hampaitakaan ei näy, eli olisiko kova vatsa?! Toivottavasti tästä nyt selvitään vaikka yöunet on olleetkin pitkään sekavia, kun virtapiiri ei mitenkään hiljaisesti itke, vaan heti sielunsa kyllyydestä... Mutta kun molemmat on väsyneitä, niin riitoja tulee herkemmin ja kaikki toisessa ärsyttää...



Nyt pitää ruveta väsäämään kutsukortteja ja lahjaa mumman juhliin ja miettiä ohjelmaa. (itse en todellakaan aio laulaa tms. joten aion käyttää hyväksi tätä tyypillistä perheellisen kiireellisyyttä... ) =0)

Mukavaa viikonloppua kaikille takalokareille ja takalokarien takalokareille... =0)



-vaimonalku ja virtapiiri 19.10-

Tulipas reippailtua tuolla pihalla tytön päikkäreiden aikaan, tai no vielä se jäi tuonne vaunuihin nukkumaan. Viime syksynä kun jäi tuo pihamaa aika siivottomaan kuntoon, niin nyt olikin haravoimista. (ja on vieläkin). Silloin lääkäri pisti stopin kaikelle touhuamiselle ylimääräisten supistelujen takia, niin jäipä pihahommat vähille. No onnistuupa tuo nyttenkin.



Töihin minä ilmoitin olevani tämän vuoden loppuun asti kotosalla, katsoo sitten vieläkö jatkaa, vai miten tehdään. Mieskin vähän intoili, josko hän jäisikin sitten kotia, saapi nyt sitten nähdä. Tulothan siinä vaan tippuu niin roimasti, että en tiiä kauanko sitä kärsii hoitovapaalla olla, vaan onpa se kyllä lapsen kannalta parasta noin pienenä se kotihoito. Tai ainakin esikon aikana huomasi sen, että heti alkoi esim. sairastelut, kun aloitti päivähoidon, siellä kun tarttuu heti muksusta toiseen taudit.



Allergioista, itselläni aikoinani oli siitepölyallergia puhjennut vähän alle kouluikäisenä, samoin meidän esikoisella puhkesi pari vuotta sitten, eli 4 vuotisena. Mutta miksei ne voisi jo vauvana puhjeta... enpä tiedä



Nyt kuuluu vaunuista kutsu...



Weissu + tyttö 4.10

Mina olen aloittanut tyot jo tyttosen ollessa 3 kk eli olin kokonaisuudessaan poissa toista noin 4 kk. Aika hurahti ihan silmissa ja nyt ajankohtaista meilla onkin hoitajan loytyminen vauvalle. Suomessa asuessani olin poissa toista aiempien lasten kanssa sen normaalin 8 kk, mutta taalla on aika normaalia palata toihin varsin pian. Meilla on ollut onni, etta daddy on voinut olla kotona, kun mina olen joutunut olemaan toissa, mutta nyt sekin ilo loppuu. Eli olen tassa toitten jalkeen hikisesti punninnut vaihtoehtoja ja hankkinut listoja perhepaivahoitajista alueella.



Meidan vauva on oppinut juuri istumaan itsekseen eli hieman tyynyja olen silti laitellut,mutta istuu jo ihan hyvin ilman apuja. Helpottaa huomattavasti viihdyttamista, kun maailmankuva vahan avartuu:) Mutta syominen on edelleen tyoteliasta. Ei voi koskaan ennalta tietaa mika ruoka maistuu tanaan. Joskus tuntuu, etta vaihtelee ihan minun kiusaksi niita mista tykkaa, mutta onhan tuo kai liian pieni viela sellaiseen salakavalaan ajatteluun:) Nimittain joku paiva voi ihan yokata kana-vihannes-soseelle ja seuraavana menee kuin ei olis parempaa koskaan maistannu tai peruna (ja parsnip, mika liekaan suomessa) ensin kokeilen taas kana sosetta ja yokkays tulee, mutta jos vaihdan peruna mossoon niin maistuu taas. Seuraavana paivana voi olla toisinpain. No, kai se tasta paranee, kun ikaa tulee lisaa ja nalka alkaa olla suurempi eika ruokalajia enaa vaihdella vaan on syotava sita mita saa. Nain pienta ei voi viela oikein opettaa, kai...



Noista harrastuksista.. Minusta olis kylla kiva kayda jossain, vaikka uimassa, mutta en ole vaan saannu aikaseksi. Ehka sita toisaalta toitten jalkeen niin jaksaiskaan, mutta tuntuu niin epareilulta nuorimmaista kohtaan, kun on vahemman sellaista kahden keskeista aikaa, niinkuin oli isompien kanssa. Mutta kai sita muutenkin, kun on muita sisaruksia, joutuu vahemmalle huomiolle oli aiti toissa tai ei.



Nakojaan alkaa olla isompien nukkumaanmeno aika, joten hommiin onmentava, kun meno kuulostaa sellaiselta, etta ollaan valmiita sankyyn.



Barratts ja neiti 5.10.

Nyt on ollut hiljasta täältä, kun on ollut niin paljon tekemistä, innostin nimittäin kevätsiivoushommiin.. Eli nyt on kaapit siivottu, ikkunat pesty ja aika iso varasto raivattu, rankka homma mutta kannatti, on nyt hyvä mieli kun oon niin pitkään siivousta siirrellyt.. Enään pitäisi pihamaata laitella..



Joko olette käyneet 6kk neuvolassa? meillä on nvl vasta ensiviikolla ja pojathan on silloin lähepänä 6,5kk.. Jännittää minkäkokoisia ovat, kun tuntuu että silmissä kasvavat:)



Mites joko on tullu aika hammaslääkäriin? tai tarkastushan se oikeesti on.. Meillä se on kahden viikon päästä. B-pojalla on 1 hammas ollut syntymästä lähtien, ja se on jotenkin oudon näköinen, silleesti " kulunut" , pitää kysyä sitten lääkäriltä onko normaali..



Allergoista.. Mulla itselläni on myös atooppinen iho ja siitepölyallergia, esikoisella ei ole mitään " vaivoja" eikä b-pojalla, mutta a-pojalla epäiltiin olevan maitoallergiaa, kun tuhisee ja röhisee ja poskessa semmonen ihottumalaikku. Tehtiin 4kk ikäisenä maitoallergiatesti, oli negatiivinen ja sitten oltiin sillä almironilla 2vko:a, mutta ei sekään vaikuttanut mihinkään, joten varmaan on sitä atooppista ihottumaa. Ja tuhina kuulema johtuu ahtaista rakenteista nenässä, kuulema isompana helpottaa..



Meillä lastenvahtina " toimii" mun äiti, mulla on pikkusisko joka on puolivuotta nuorempi kuin mun esikoinen niin onpahan leikkikaverikin " mummolassa" =) kaksoset ei ole ollu kun kaksi yötä äidillä, kun harvemmin käydään missään. Ja esikoinen on välillä myös isänsä luona.



Tuli mieleen tuosta siskosta, että onko teillä useampia sisaruksia, vai oletteko ainuita lapsia?



Mulla on siis kaksoissisko ja tuo äsken mainittu pikkusisko(puoli) 6,5v (ei siis yhtään veljeä, höh..)



Mutta joo, nyt täytyy lähteä kahville..



Yritän palailla pian takaisin.



Kevätterveisin tupla-06 ja pikkupojat 6.10

Varmasti kaikki menee hienosti! Tule ihmeessä kertomaan sitten, miten meni sulla ja teillä kotona viikonloppu??



Itse vielä toistaiseki haaveilen " vapaasta" yöstä. Tai olihan meillä kerran tyttö isänsä kanssa mummolassa yön yli, kun tämä äiti oli niin väsynyt. Itku silmässä lähetin ne silloin matkaan, mutta hyvinhän sekin meni. Silloin vaa meni se oma aika nukkuessa ja muuten levätessä.



Loka06 ja tyttö 18.10.

Ensinnäkin Siritalle ja neidille onnittelut uuden taidon oppimisesta! Joka päivä virtapiiri huomaa uusia kiinnostavia esineitä, joita sitten osa turvallisuuden nimissä siirretään syrjään. Itse olen aika " huoleton" äiti, joten ihan kaikkea ei pois nosteta. Tällä hetkellä esimerkiksi tietokone ja tulostin ovat ihan lattian rajassa ja eilen ne huomasi, mutta meillä ei ole mitään paikkaa näille vielä kun yläkertakin on kylmillään ja tänne alas ei mahdu mitään korkeampaa/isompaa pöytää mihin nämä nostaisi, joten on nyt tässä ja sitten katsotaan kuinka kiinnostavaksi ne muuttuvat... =0)



Mutta niin nuo pienet siis kasvavat nopsaan ja oppivat koko ajan jotain uutta! Ihanaahan tuollainen uuden oppiminen on, kun näkee kuinka silmät aivan leiskuu, kun näkee vaikka sanomalehden lattialla ja sitten lähtee ryömimään sitä kohden!!



Surku, että Amyn työpaikalla on tuollainen vaihe menossa. Itselläni on samantyylinen tilanne, että en tiedä mihin luokkaan sijoitun, mutta onneksi ei tarvitse kuitenkaan koulua vaihtaa. Se olisi tosi kurjaa, kun on jo kotiutunut omaan kouluun.



Nyt täytyy tehdä taas kouluhommia, että päästään illalla elokuviin!



-vaimonalku ja virtapiiri 19.10-

ei meinaa keretä näin keväällä kirjoittelemaan, kun päivät melkein vietetään ulkona. Parina iltana olen pitkät litaniat kirjoittanut mutta ne ovat mystisesti kadonneet jonnekin bittiviidakkoon. Jospa tälläkertaa onnistuisi.



Meilläkin poika täytti keskiviikkona 6kk. Torstaina oli neuvola, hyvin on poika kehittynyt, kääntyilee ja pyrkii eteenpäin, istuu jo hienosti vähän tuettuna. Painoa 6865g ja pituutta 67cm. Joka neuvolakäynnillä terveydenhoitaja sanoo että painoa pitäis olla enemmän, mutta poika syö hyvin, on iloinen,tyytyväinen ja nukkuu nykyään hyvin. Allergiat ne vaan hidastaa tuota painon kehitystä.



Meillä lastenhoidon suhteen ei ole ollut ongelmia, sillä molemmat isovanhemmat asuvat lähistöllä, ja mielellään hoitavat lapsukaisia. Sisareni kanssa autamme myös vuoroin toisiamme lastenhoidossa.

Harvoin minulla kyllä mitään menoja edes on, silloin tällöin tulee kampaajalla käytyä. Melkein menot on sellaisia että lapset voin ottaa mukaan. Yökylässä pikkuinen ei ole vielä ollut, koska äidin tissi on vielä yöllä tärkeä. Esikoinen 3v. ei hänkään ole ollut kuin muutaman kerran mummolassa yökylässä. Viihdytään paljon kotosalla ja puuhaillaan yhdessä koko perheen voimin kaikkea kivaa. Miehen kanssa pitäisi tietysti olla vähän enemmän yhteistä aikaa, jotenkin se parisuhteen hoito jää, kun on pieniä lapsia talossa. Mites muilla, pidättekö usein esim. yhteistä vapaa iltaa?



Harrastuksia minulla ei tällähetkellä liiemmälti ole. Pihan ja puutarhanhoito on mielekästä puuhaa. Joskus käyn yksikseni koiran kanssa lenkillä.Hemmottelu hetkiä minulle on kampaajalla käynti, jotenkin aina piristää kun saa vähän ulkonäköön kohennusta.



Kotona meinaan olla lasten kanssa ainakin vuoden vaihteeseen ja minulla ei tällähetkellä ole työpaikkaa johon palata eli luultavasti työnhakuun ensi vuoden puolella. Kivahan se olisi kotonakin olla pidempään, mutta niinkuin monella muullakin, rahatilanne ei anna myöden.



Kutsuhuuto kävi, joten mukavaa viikonlopun jatkoa teille kaikille!



Terveisin

Kasper (poika 18.10)

Näin se taas meni yksi viikko. Eilen olin jo kertaalleen asettautumassa tähän koneen ääreen kirjoittelemaan, kun en sitten päässyt alkua pidemmälle kun tyttö heräsi. Yritetäänpäs nyt, aamupäivä unosten aikaan. Hieman on levotonta meininkiä nyt tuo tyttösen elämä, ne ylärivin hampaat kiusaa ihan hirveästi! Kokoajan; syödessä, nukkuessa, leikkiessä... ihan alati se niitä nyrkillä tai jollain lelulla hankaa ja samalla vaikertaa tai välillä suorastaan karjuu, kipeää tekee. Eikä siinä hampaiden päällä näyttäisi olevan kuin ihan tosi ohut " nahkakerros" , mutta ei vaan tule läpi ne hampit. Onneksi nuo yöunet onnistuu suht hyvin, kunhan ensin onnistuu nukahtamaan. Yöllä kyllä unissaan pyörii ja öheltää sen tutin kanssa, että sitä saa olla välillä laittamassa suuhun, mutta nukkuu kummiskin. Meillä on jo pitkään nukuttu tuonne aamu 5-6 tienoille, sitten on tissitankkaus, ja sitten heräilee tuolla 8 aikoihin.



Allergiamammoille semmoinen kysymys, onkohan mitä allergialääkkeitä, joita voi käyttää, jos imettää. Kauhulla ootan tulevaa koivun kukintaa, se kun on mulla pahin. Vuosi sitten en uskaltanut käyttää mitään, ja kyllä oli tuskaa. Olikohan se silloin raskauden aikaan, että jotkut sumutteet olisi olleet sallittuja...?



Mitähän niitä kysymyksiä siellä pinossa olikaan... tuli niin nopeasti luettua äsken, jotta ehtisi kirjoittelemaankin. Niin joo noita hoitopaikkoja meillä on kummatkin mummot aika suht lähellä. Ei kyllä tyttö ole vielää hoidossa ollut, mutta esikko visiteeraa niillä aina oikein mielellään. Tietysti kunhan nuo kiinteät ruokamäärät vielä kasvaa, ettei ole enää niin tissin perään, niin sitten voisi jo tytönkin jättää, jos jotain menoja itselle keksisi.

Ai niin tänään sainkin itselleni menon tytön iltäpäiväunien ajaksi, mies tulee aikasemmin töistä ja meikä menee kampaajalle, jossa ei olekkaan ihan äskettäin tullut käytyä! Latvat on jo aikamoista hamppua kun viime syksynä kun pimu oli vielä mahassa olen niitä viimeeksi käytyt tasoittamassa. Ja väriäkin meinasin nyt vaihtaa. Kivaa vaihtelua tämmönen meno tähän arkeen.



Nyt pitänee lähteä jotain ruokaa väsäämään.

Palailemisiin

Weissu + tyttö 4.10

Hei!



Hauskaa että Vaimonalku olit aloittanut uuden pinon! Ikävää että teillä yhä sairastetaan, toivottavasti pääsette pian taas normaalielämään käsiksi. Kurjaa että yöunet ovat olleet sekaisin, toivotaan että

parempaa on luvassa.



Kiva oli myös huomata että siellä aiemmassa pinossa oli terveisiä muutamalta pitempään ' kateissa' olleilta, Heluunalta ja Kasperilta, tosi mukava kuulla teidän kuulumisia. Mietin myös mitä mahtaa kuulua ' tuplalle' , onkohan kaksosten kanssa edelleen sujunut mukavasti?



Meillä oli viime yö vähän ehjempi joten olen jaksanut paremmin tänään. Tänään oli hiukan kitinää eli neiti ei oikein tahtonut viihtyä lattialla, piti pitää sylissä enemmän kuin normaalisti. Mutta saahan sitä vauva sellaista vaatiakin aina välillä.



Oli puhetta ruoka-aineallergioista ja vähän muistakin. Itselläni on atooppinen iho ja melko monia allergioita, niin ruoka-aineita kuin siitepölyjä ja muita, joten olen yrittänyt melko pitkään ensin vain maistattaa vähän eri ruoka-aineita tytsylle että ei vain pääsisi pahempia allergiaoireita kehittymään. Huomaan kuitenkin itsessäni vähitellen malttamattomuutta - kun aiemmin otin uuden ruoka-aineen käyttöön kerran viikossa niin nyt mieli tekisi lisätä ainakin kaksi viikossa. Onneksi ei ole mitään oireita ainakaan vielä näkynyt, vauvan iho on hyvä. Aivastelee kyllä jonkin verran, mutta silmät ei punota eikä nenä valu joten ehkä se on vain jotain normaalia pölyä nenässä tms. En minäkään tiedä voiko jo vauva olla siitepölylle allerginen, mutta miksei voisi, kun kerran voi olla yhdelle sun toiselle muullekin asialle?



Allergiset ihottumat ovat tosi kurjia ja tietty muutkin allergiaoireet on sellaisia ettei niitä kenellekään toivo. Saapa nähdä millainen koivun kukinta on tänä vuonna, itselläni oli viime vuonna pahemmat oireet kuin koskaan, astmaattista yskää ym. kivaa, toivon ettei tänä vuonna tarvitsisi kärsiä samalla tavalla.



Onko muuten ihmisillä jo selvillä mihin asti aiotte olla äitiyslomalla / hoitovapaalla? Itse olen ajatellut olla aika pitkään kun on kerran mahdollisuus, ainakin ensi vuoden syksyyn. Mutta en ole kyllä vielä ilmoittanut työpaikalle kuin että tämän vuoden loppuun.



Jaksamisia kaikille,

t. Sirita ja tyttö 24.10.



Taidan aina kirjoitella näin iltaisin tänne kun tuntuu että muuten ei kyllä kerkeä kuin lukaista juttuja. On kyllä touhukkaat päivät kun tuntuu että syödään melkein aina tai leikitään/kuleksitaan jossain ulkona. Meillä nämä ruokailuvälit ovat 2-3h, miten muilla? Tuntuu minusta aika lyhyiltä kun ainakin maistuu ihan kiitettävästi tuo ruoka jo.



Melkein hävettää puhua omista öistä kun muilla on rankempaa. Aloitimme tuossa puuronsyönnin ihan perus pikakaurapuurosta ja 3 yötä nukuttu 8-9h putkeen. Mutta nyt kyllä varmaan muuttuu kun menin kehaisemaan :), toivotaan että jatkuisi näin. Muutenkin meillä tuntuu olevan pitkät yöt muihin verrattuna, kaikkihan ovat niin yksilöllisiä näissäkin. Nukukkumaan mennään jo siinä 19 ja maitoa tarjoan vielä 22 ja siitä sitten aamuun 6-7. Välillä harmittaa aamuherääminen mutta kyllä sitten päivällä myös on enempi aikaa touhuta.



Harrastuksia sinäänsä meillä ei ole, välillä käydään vauvatapaamisissa mll:n järjestämässä paikassa ja sitten ihan perussetti tuo kävely. Vauvauintiin olisin niin halunnut mutta hylättiin sitten ajatus kun tuo atooppineniho todettiin. Itse ompelen kun koulutuskin siihen on mutta sitä ei paljon kerkeä tekemään tyttösen takia kun tarvitsisi aina oman aikansa mutta aina vain kun pystyy.



Hoitopaikkoja meillä on jopa kolme, sisko, kaveri (vauvakuumeinen) ja mamma. Omat vanhemmat asuvat niin pitkien matkojen päässä että heistä ei valitettavasti ole apua ja harvemmin onnistuu näkeminenkään (harmi).



Neuvolaa odotellaan me myös ensiviikolla käytäväksi. Katsotaan joko meidän hujopille on myös tullut painoa lisää :). Ja siitä äippälomasta taisi vielä olla juttua. Meillä myös aika paljon siitä rahasta kiinni kun rakennetaan tässä samalla. Loppuvuoteen olisi tarkoitus olla kotona ja sitten on jo melkein pakko mennä takaisin. Olisihan se mukavaa olla kotona kun on jo tottunut tähän.





Olihan siinä juttua kerrakseen nyt, annetaan tilaa myös muille =). Kirjoittelemisiin!





Heluuna ja tytteli 18.10

..kuulumisia muualtakin päin maailmaa. Täytyy kyllä Barratts sanoa, jos itse olisin joutunut menemään töihin kun tyttö oli 3 kk, ei olisi tullut mitää. Olin silloin vielä niin väsynyt ja olen kyllä edelleenkin, että eipä tulisi varmaan vieläkään mitään. Kyllä noiden lasten kanssa joutuu näköjään valvomaan, varmaan pitkään milloin minkäkin syyn vuoksi.



Meillä tällä hetkellä tyttö myös flunssaisena, kuumetta ei ole mutta yskii ja nekku vuotaa tai on tukossa. Nytkin kun aamutorkuilla herännyt yskimiseen jo monen monta kertaa.. Eilen neuvolareissulla kurkistettiin korvat ja nekin onneksi ok. Meillä tyttö tuli eilen 6 kk ja tytöllä painoa 6565 g ja pituutta 66 cm, pipo 42 cm. Painoa olikin tullut nyt mukavasti ( 5 kk 5945 g ja 64 cm).



Ruoka maistuukin todella hyvin, kaikki mitä on tarjottu menee alas. Meillä on jo liha ja puurokin ollut melko pitkään mukana. Seuraavaksi näinä päivinä olisi tarkoitus ottaa kala mukaan. Olen aika rohkeasti tarjonnut eri makuja, luottaen siihen kun ei meillä vanhemmillakaan ole allergioita. Olen toki aina muutaman päivän antanut samaa, ennen kuin uutta.



Mites teillä muilla vielä syödään öisin? Me ollaan nyt selvitty kahdella edelleen, toki siinäkin on periaatteessa kohta kaksi liikaa, mutta edelleen enstiseen verrattuna tuntuu melkein luksukselta =) La-su välisenä yönä tuli ennäty, meni melkein kolmeen eka syönti, yleensä kun jo yhden maissa eka..



Kiinteiden mukaan tulon jälkeen meilläkin kakan " laatu" vaihtelee kakennäköisistä kaikenkokoisiin =) Joskun pieni kiinteä papana ja joskus taas iso löysähkö.



HOITOVAPAALLE jäämisestä itsellä on alustavasti suunnitelmissa jäädä vuoden loppuun saakka ja katsoa sitten jatko, mutta mitää ei ole vielä lyöty lukkoon. Joskus tämä kotona olo jonkin verran tympii, mutta sitten välillä taa niin mahtavaa. Ja tilaisuushan o ainutlaatuine jäädä pidemmäksi aikaa kotiin, mutta kyllä valitettavastimeidän perheessä se on raha, joka asian opulta ratkaisee. Kai niitä henkireikiä pitäisi saada itsellekin. Me täällä kotona ollaan ilman autoa ja kaveritkin on melkeinpä automatkan päässa, olisi itselläkin tarpeen saada vähän useammin aikuisseuraa. Kyllähän näitä vauvakavereita nt pari on tullut tähän lähemmäksikin.



LAPSENVAHTINA meillä on toistaiseksi ollut vain mummot, eikä oikeastaan muita ole käytettävissäkään. Oletteko te muut käyttäneet esim. MLL:n lastenkaitsijoita? Itse olen ajatellut, että ehkä sitten kun tyttö aika paljon isompi.



No sainhan vihdoin kirjoittua. Teksti voipi olla sekava kun monta kertaa pomppasi tytön luona, kun yskiminen herätti.



Loka 06 ja tyttö 18.10.




Heippa!



Jotenkin tuntuu, että aika katoaa ihan käsistä, eikä ihan joka juttuun kerkiä tarttumaan, mihin haluaisikin. Joten tämä palstailu ja täällä uudemmat tuttavuudet ainakin kärsii. Hmmh! =(



Emmillä täyttyy ½ vuotta maanantaina ja neuvola onkin sitten keskiviikkona. Jännittää jo likan uudet mitat. On se kyllä kasvanut, kun jotain 68 cm vaatteita on jo joutunut hyllyttämään ja jonkin verran on 74 cm vaatteita jo käytössä. Eka hammas puhkesi tällä viikolla ilman mitään kitinöitä. =) Ruoka maistuu ja yöt on hulinaa enemmän kuin ennen. Siinäpä se lyhykäisyydessään.



Itse olen siitepöly- ja eläinpölyallerginen, ja toivon tosiaan, että neiti niiltä välttyy. Pientä ihon kuivumista on jo eli mitenkähän mahtaa käydä, tuleeko atopiaa tms. Itsekin mietin noita lääkkeitä imetyksen aikana. Silmätipat on jo kovassa käytössä. Ja varmaan nenäsuihkeitakin vois käyttää. Antihistamiinit onkin sitten toinen juttu. Mutta ehkä tässä menee toinenkin kesä pärskiessä...



Töihin tarttis palata tuossa syksyn mittaan. Ei kuitenkaan heti elokuussa, vaan yritän sinnitellä rahojen kanssa ainakin marraskuun alkuun tai jopa vuoden vaihteeseen. Ja siitä päästäänkin tän hetken tunnelmiin: Eli mieli yhtä harmaa kuin keli pihalla: en saanut yhtä havittelemaani uutta virkaa ja samalla kertaa paljastui, että saatan joutua lähtemään vanhasta koulustanikin, kun luokat vähenee. Meitä on siis kaksi virkaiältään samassa olevaa opea ja jos mitään ihmeempää ei ilmaannu, niin meistä arvotaan, kumpi joutuu lähtemään. Ja sijoituspaikka on sitten sellainen koulu, mihin en mistään hinnasta haluaisi. Voi blääh!



Tämä viikonloppu kuluukin nyt sitten pihaa kunostaessa, kun tuolla lojuu kuormallinen kivituhkaa odottamassa levitystä ennen ensi viikonlopun tupareita. Vaikka räntää vihmoisi, niin hommia on puskettava. Onneks mun äiti tulee Emmiä hoitamaan, kuten usein muutenkin, jos itsellä on menoja.



Nyt mukavaa viikonloppua kaikille!



*Apea-Amy ja nukkuva Emmi 23.10.

Kiitos weissullle, etä nostit pinon ylös, olin ajatellut muutaman rivin kirjoittaa, niin eipä tarvinnut pinoa haeskella.



Onnittelut kaikille puoli vuotta täyttäneille! Taitaa kaikki ollakin jo puoli vuotta...?



Täytyy kyllä ihmetellä miten aamuvirkkuja nämä pienet ihmiset on. Meillä on viime aikoina herätty kuuden aikaan aamulla, mutta esim. eilen kymmenen yli viisi. Meillä onneksi isä ottaa tytön aamupuuhiin mukaan, joten yleensä saa itse vielä jonkin verran " armon aikaa" . On jotenkin ollut niin kiireinen viikko, että ei ole sitten itsekään malttanut mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Venynyt lähemmäs yhtätoista, joka minulle entiselle iltakukkujalla on jo myöhäistä =)



Meille ei ole vielä hampaita ilmestynyt, niitä kovasti odotellaan. Eilen otimme syöttötuolin uudestaa esille, kun eka kerta muutama viikko sitten sai aikaan kauhean itkukohtauksen, tilanne tuli varmasti yllättäen. Eilen tyttö siinä sitten viihtyi oikein kivasti, syöttämään en kyllä ruvennut, sen verran siinä heilui. Se oli muutekin semmoinen lyhyt kokeilu, mutta nyt tuoli sitten jäi jo keittiöön eli pikkuhiljaa sitä sitten käyttämään. Olen kyllä tykännyt syöttää sylissä, meille se on sujunut mukavasti.



Mitäs teillä on Vappusuunnitelmia? Me olemme käyneet syömässä muutaman kerran vappulounasta vappupäivänä, mutta ehkä tänä vuonna jätämme senkin väliin. Vapputorille ehkä ihmettelemään..



Kyllä on muuten vaikea päätös, kun miettii tuota hoitovapaalle jäämistä. Vuoden loppuun olen varmasti ja haluaisin kyllä jäädä pidemmäksi aikaa, mutta " pärjääminen" taloudellisesti huolettaa. Se on harmi, kun hoitovapaata saa jatkaa vain kaksi kertaa.



Mutta, Oiken Hauskaa Vappua kaikille, jos tässä ei nyt enää tule kirjoitettua enää ennen sitä.



Loka06 ja tyttö 18.10.

Jokos se on taas yksi viikko takana? Äkkiä tuo aika menee.



Vaimonalku on reippaana lähdössä ilman vauvaa liikenteeseen,

onnea matkaan, vaikka arvaan että koville se voi ottaa. Itse

en varmaan vielä pystyisi, mutta joskus se on edessä. Kokonainen

nukuttu yö olisi kyllä aikamoinen ylellisyys!!



Meillä oli eilen 6-kuukautisneuvola ja ihan hyvältä vaikutti,

paino oli noussut kivasti ja pituus myös, meidän neiti menee

ihan keskikäyrillä. Nyt oli pituus 67,5 cm ja paino 7,7 kg.

Ja saatiin ' istutuslupa' ja on jo jonkin päivän verran syötetty

neitiä syöttötuolissa, ihan hyvin tuo tuntuu siinä viihtyvän.

Oli se mukava syöttää häntä sylissäkin mutta on jollain

tavalla kivaa sekin että näkee hänen naamansa kunnolla

syöttäessä, ja hänestä on ilmeisesti hauskaa kun on lähes

äidin korkeudella.



Syömisistä muutenkin, tupla kyseli miten monta ateriaa

vauvamme syövät. Meillä menee kyllä nykyään päivisin se

kuuluisa 5 ateriaa kiinteitä, aamupuuro n. klo 8, lounaaksi

kasvissose n. klo 11, välipalamarjasose n. klo 15 ja sitten

iltaruokasose n. klo 17.30 ja vielä lopuksi velliä ennen

nukkumaanmenoa. Ja näiden lisäksi vielä imetykset.

Ihan hyvältä tämä ohjelma tuntuu, ei kuitenkaan ihan

niin koko ajan ole sitä ruoan tarjoamista kuin etuktäeen luulisi.

Ollaan vaihtamassa tuota iltavelliä puuroksi kun velli ei

oikein tahdo mennä kaupaksi ja puuro olisi kuitenkin

vähän tuhdimpaa ja ehkä syventäisi ja pidentäisi unta.



Neuvolassa ehdotettiin että vauvan voisi laittaa omaan

huoneeseen nukkumaan, mutta vaikka meillä yöt ovatkin

melko levottomat kun vauva nukkuu mun lähellä - tosin

omassa sängyssään - en silti ole vielä valmis häntä

pois siirtämään. Miten teillä muilla, onko aikeita siirtää

vauvaa toiseen huoneeseen, vai onko teillä jo tämä siirto takana?



Nyt ainakin paistaa ihana aurinko,

nautitaan siitä!



t. Sirita ja neiti 24.10.



p.s. nautittiin muuten sitten taas ' synttärikakkua' kummin

kanssa neidin puolivuotistaipaleen kunniaksi. ja hyvää oli.

Arvatkaa mitä neiti sai lahjaksi: tuttikassin!!! Tosi hauska pikku pussukka. Tasa-arvon vuoksi hän sai myös hauskan auton

joka rätisee työnnettäessä.



Ihan tuli huono omatunto kun en ole kerinnyt kirjoittelemaan..



Meillä molemmat pojat kipeinä.. a-pojulla nielutulehdus ja b:llä keuhkoputkentulehdus =( Ja kun ovat viruksen aiheuttamia, niin ei ole mitään lääkettäkään mitä vois antaa. Molemmat röhisee ja yskii, mutta ei se näytä muuten heitä vaivaavan, joten täytyy vaan toivoa, että parantuvat äkkiä..



Maanantaina oli 6kk neuvola (vaikka minusta on lähempänä 7kk:tta), mitat oli a: 10250/72,8 ja b:11170/74,7

Sanovat että puoli vuotiaan tulisi syödä 5 ateriaa päivässä, mutta ei meillä ole kuin 3 tai 4 ja siihen maidot,ja ovat ihan kylläisiä.. joten en ymmärrä mihin sen viidennen aterian laittais edes..

Monesti teidän muiden vauvat syö päivässä?



Pojilla on luonteet muuten aika samanlaisia, mutta b nauraa/hymyilee enemmän/herkemmin, on uteliaampi, eikä välitä kovista äänistä kun taas a on vähän herkempi, eli suuttuu heti jos lelu tipahtaa käsistä, tai jää yksin ja varsinkin kun on väsynyt niin itkee jos joku mekkaloi tai esim. b itkee vieressä..



Mutta nyt täytyy mennä laittamaan esikoiselle välipalaa..



tupla-06 ja pikkupojat 6.10

Toivottelen tässä Vaimonalulle, jonka edellinen yö oli mennyt pipariksi. Tuollainen vie kyllä mielen matalaksi - toivotaan että parempaa on tiedossa pian! Meilläkin ovat viimeiset pari yötä olleet omituisen levottomia, samoin päiväunet. Neiti heräilee ja itkeskelee, ilmeisesti ihan yleistä levottomuuttaan. On kyllä itselläkin aika väsy olo.



Meillä oli eilen aika vauhti-iltapäivä, enkä ehtinyt kirjoittelemaan. Käytiin kaupungissa ja se oli kyllä tuollaisella sadekelillä aika rasittavaa. Vauva-parka sai hikistyä vaunuissa kun mentiin milloin bussilla, milloin metrolla ja hissillä ja taas bussilla... Enpä taida taas vähään aikaan lähteä vauvan kanssa liikenteeseen.



Tänään on neidin puolivuotis-syntymäpäivä!! On se merkillistä miten vauhdilla aika on mennyt. Vauva on kyllä ollut mun elämän kaikkein onnellisin asia, enkä sano näin vain koska pitää sanoa. En ollut koskaan ennen ymmärtänyt miten suuri onni oma lapsi on. Onneksi sain sen kokea!



Olisi hauska jos viitsisitte kuvailla omia vauveleitanne - millaisia tyyppejä nämä ovat, siis luonteeltaan? Minusta ainakin jo tämänikäisellä voi havaita persoonallisuuden piirteitä.



Itse ihmettelin taas eilen miten kärsivällinen meidän pieni on, ei yhtään itkenyt vaikka varmaan oli aika tukala olo siellä vaunuissa körötellessä, ei nähnyt mitään muuta kuin välillä äidin naaman jne. Myös hyväntuulinen neiti on, enimmäkseen, hymy herkässä niin omille kuin vieraammilllekin naamoille, ja kuten olen jo aiemmin kertonut, huumorintajua löytyy, ainakin hassujen äänien suhteen. Vaikka neiti on toisaalta rauhallinen, niin aktiivisuutta kuitenkin piisaa, hyöriminen ja pyöriminen on usein huipussaan, ja leluja jaksetaan tutkia välillä hämmästyttävän pitkään. Toisaalta kun neiti on sillä tuulella, niin uutta lelua pitää olla ojentamassa n. 2 sekunnin välein kun entiset lentävät kauas alta aikayksikön! Aamut ovat yleensä kivoja, mutta iltaisin on välillä koettelevaa, kun vauva ei meinaa millään nukahtaa vaan jää kieriskelemään sänkyynsä ja itkeskelee. Ruoka maistuu, melkein kaikki mitä tarjotaan kelpaa hyvin. Muut vauvat ja lapset ovat aivan ihanan kiinnostavia, joten sosiaalisuuttakin on. Isin kanssa pimputetaan välillä pianoa, se on hauskaa, ja kylpeminen on myö smukavaa, varsinkin kun saa käteensä kumiankan. Kirjat kiinnostavat, mutta myös monet muut lelut.



Minusta olisi tosi hauska kuulla miten samanlaisia/erilaisia puolivuotiaat vauvelit ovat, eli kertokaa omistanne!



t. Sirita ja neiti 24.10. eli tasan puoli vuotta tänään

Oltiin pudottu niin kauas.

Ja sen verran pikaisesti hehkutan, että nyt kaksi niistä ylärivin tuskaisista hampaista on tullut tytöllä läpi, ja kaksi on ihan hilkulla jo tulossa. Viime yökin meni jo täysin nukkuessa aamuun asti, ei tarvinnut ikeniä rassata. Kiva kiva!

Weissu + tyty 4.10

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet meidän yöhuudoissa mukana =0)



Neiti Virtapiirillä on puhjennut alas yksi hammas, joka on varmaan osaltaan vaikuttanut uniin, kuten myös kova maha ja tiedä vaikka olisi kasvukipujakin, sillä eilen nukahti ekan kerran kun hieroin jalkoja, kiitos vinkistä tuplalle!!



Olen tänään lähdössä tapaamaan opiskelutovereitani viikonlopuksi ja vaikka tiedän että olen tämän tarpeessa ja mukavaa tulee olemaan, niin silti on haikea mieli. Tiesin että ikävä tulee, mutta en tiennyt että se alkaa jo heti aamulla vaikka en ole vielä edes lähtenyt! Virtapiiri on ollut todella hyväntuulinen ja äiti on vaan itkeä vollottanut ikäväänsä... On varmaan ihmetteleminen, kun on äiti koko aamun halaillut ja pusaillut ja pitänyt sylissä ja kyynelehtinyt! Onneksi tiedän, että isä pärjää viikonlopun hyvin ja heillä tulee olemaan mukavaa keskenään!



Mutta siis loppujen lopuksi odottavissa tunnelmissa mennään eteenpäin ja tulen sitten maanantaina tai sunnuntaina kertomaan, miten meni sekä itsellä että virtapiirillä ja isällä!



Mukavaa viikonloppua kaikille!



-vaimonalku ja virtapiiri 19.10-

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat