Vierailija

En ole syyllistämässä uraäitejä, enkä ylistämässä kotiäitejä, mutta huomasin juuri, että naistenlehtiä lukiessa aika usein itse ahdistun. Olen nimittäin onnellinen ja tyytyväinen kotiäiti enkä mikään suorittaja luonnoltani. Ylempi akateeminen loppututkinto on, mutta ei mitään ihmeempää uraa eikä edes suuria suunnitelmia. Itse asiassa koko ajatus työelämään paluusta ahdistaa, mutta sitten kun lukee lehdestä näitä tarinoita pienten lasten äideistä, jotka ovat samaan aikaan perustaneet oman yrityksen tai kirjoittaneet esikoiskirjan tai muuta vastaavaa ja niin " hienosti" yhdistäneet äitiyden ja uran, niin sitä tuntee itsensä aivan luuseriksi, kun on tyytyväisenä vain löhöillyt hiekkalaatikon reunalla ja keitellyt jauhelihakastiketta hellan ääressä...

Kommentit (17)

Mutta sitten aina muistelen ystäviäni, uraäitejä jotka paahtavat töissä ja ovat joutuneet viemään lapsensa hoitoon heti äitiysloman loputtua.

He kaikki ovat aika kateellisia minulle, joka olen voinut jäädä hoitovapaalle. Heillä kun syystä tai toisesta se ei ole ollut mahdollista.



Nautin aivan älyttömästi lapseni kanssa vietetystä ajasta! Meillä mies myös monin tavoin ilmaisee tyytyväisyytensä siihen, että olen nyt kotona.



Eli jep, välillä ahdistun myös näistä " sankariäideistä" , mutta tunne menee nopeasti ohi. Olen todella iloinen nykyisestä tilanteestani.





sillä erotuksella että ei oikeastaan tunnu missään se hehkutus, jota näkee. Tulee lähinnä vaan mieleen että " ai jaa, sulla näin" . Rankkaa on kotonakin, mutta tähän päätökseen sinänsä olen ihan tyytyväinen, näin sen on kuulunutkin mennä. Työpaikka kyllä odottaa vuoden päästä, ja jos ei jostain syytä niin olisikaann, niin sitten katsotaan taas jotain muuta elämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

yksiselitteisesti millään alalla, koska olen tehnyt aika monenlaisia hommia, niin kuin filosofian maisterit varmaan usein (on sen verran " lavea" koulutus) eikä mulla ole edes työpaikkaa mihin palata. Periaatteessa tiedän, mikä on mun ominta juttua työelämässä, mutta motivaatio on nolla. Ja siitä huolimatta siis ahdistun noista jutuista, joissa äidit ovat saaneet vaikka mitä aikaan. Ja aikaa mulla on siis yllin kyllin eli kyse ei ole siitä, ettenkö minäkin ehtisi vaikka väitöskirjan tässä ohessa pukkaamaan, mutta kun mä olen vaan niin tyytyväinen tähän mitättömään kotiäidin elämään. Ja silti siis ahdistun siitä, mitä muut ovat tehneet ja saaneet aikaiseksi. Ymmärtääköhän kukaan tätä tilaa?

kakkoselle painotan sitä, että kyse ei ollut kenenkään valintojen arvostelemisesta vaan näiden juttujen aiheuttamasta henkilökohtaisesta ahdistuksesta.



Ja kolmoselle: Filosofian maisteri, ja on mulla vuosien työkokemuskin, aika laaja ja hyvä sellainen, kun olen jo 40v., mutta ei vaan hirveästi himota työmarkkinoille paluu, kun tämä kotonaoleminen on niin ihanan stressitöntä.

Itse taas olen huomannut, että kyllä sitä jaksaa vaikka mitä. Naistenlehtiä en lue, mutta Voiman välissä oli Sosiaalifoorumin esite ja siinä oli erään tuttavani haastattelu. Suomalainen musliminainen, fyysikko ja nykyään hommannut myös opettajanpätevyyden. 3 lasta, vanhin on pian 6-vuotias. Toisen lapsensa syntyessä keväällä 2003 perusti liikeyrityksen, jota pyöritti kotoa käsin. On Suomen suurimman musliminaisjärjestön johdossa jne. On alle 40-vuotias vielä.



Kyllä sitä jaksaa. Itsekin sen huomasin. Sain lapset suht nuorina, olen opiskellut siitä lähtien, kun esikoinen täytti 1 kk. Toista tutkintoa teen, yritän nyt hakea lukemaan myös toista alaa yliopistoon tässä sivussa. Käyn myös keikkatöissä ja olen järjestötoiminnassa mukana. Itse olisin täysin näivettynyt, jos elämä olisi ollut pelkkää hiljaiseloa kotona. Ovat ne lapset saaneet hiekkalaatikollakin olla, sehän juuri on mahtavaa, ettei mistään tarvitse luopua!

akateemiseen ammattiin, vaan hankin akateemisen tutkinnon. Suurin osa hommista, mitä olen tehnyt, on sellaisia, ettei niissä ole vaadittu akateemisuutta, mutta ei siitä haittaakaan ole ollut.



Mua ei oikeastaan silloin parikymppisenä mikään kiinnostanut niin paljon, että olisi ollut sellaista selkeää " tuota haluan opiskella" -oloa. Jotenkin sitten vain ajauduin yliopistoon ja monta kertaa olin vähän lopettaa kesken, mutta jokin pieni järjenhiukkanen kehotti minua kuitenkin tekemään tutkintoni valmiiksi. Elämä on sittemmin opettanut minulle, että missä vahvuuteni ovat, mutta ahdistuksessani ei nyt välttämättä ole kyse valinnoistani koulutuksen suhteen, vaan ihan muusta.

varmaan olen kypsymätön nelikymppiseksi. Jotenkin vähän tietoisestikin olen sitä kypsymistä ikäni vältellyt :-). En vain itse tullut ajatelleeksi, että se ahdistus johtuukin epäkypsyydestä. Hyvä, jos niin.

Ne on ahdistavia, mulle ainakin tulee niitä enemmän lukiessa sellainen olo, että pitäisi olla ammatillisesti jotain enemmän, laihtua voisi ehkä kuitenkin pikkaisen ja ulkonäöstäänkin pitäisi huolehtia enemmän sekä rypyistä huolestua. Ja viitsiä tehdä taas jotain hyvää ruokaa.



En siis lue naistenlehtiä ja olen ihan tyytyväinen keskiverto.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat