Vierailija

Lastenhoitajana haluan vilpittömösti ymmärtää vanhempia ja siksi kysynkin teiltä. Kun lapsi on poikkeava huomattavasti muista lapsista ja selvästi tarvitsisi erityistä apua/tukea arjen sujumiseen, miksi vanhemmat pääsääntöisesti vähättelevät avun tarvetta? Ja kiistävät sen että lapsessa olisi jotakin muista eroavaa? Eli eivät tahdo eim. lisätutkimuksia lapselle.

Sivut

Kommentit (48)

miten te luulette, että lapsen itsetuntoon vaikuttaa se, että hänelle kerrotaan että "sinä kun et pysty tätä oppimaan niin on turha yrittääkään" tai että "me arvostellaan sua vähän eri skaalalla kuin muita, kun sä olet sen verran yksinkertaisempi". nimittäin sitähän tämmöinen erityisopetus, jossa automaattisesti otetaan käyttöön mukautetut oppimäärät ja pidennetty oppivelvollisuus tarkoittaa. Luuletteko te, että se lapsi itse ei tajua, mitä ne tähdet hänen todistuksensa numeroiden perässä tarkoittavat? Tai mitä tarkoittaa mukautettu oppimäärä?



Ja juu, esim meidän lapsen koulussa mukauttamattoman kielen oppimäärän suorittaminen ei ole edes mahdollista, koska koulussa ei ole kielen opettajaa.



Minulle korkeakoulututkinto ei ole mikään maailman onnen edellytys, mutta en haluaisi sulkea lapsen vaihtoehtoja TURHAAN.



Mutt akyllä mä ymmärrän, että teille on tärkeää perustella itselleni, että olette tehneet oikean ratkaisun. TOivottavasti olette. minä tein silloin väärän ratkaisun, ja vaikka sen myöntäminen SATTUU, nyt ainoa toivo on yrittää korjata sitä jollain keinolla.



terv. 14

mutta jos neurologi, lto ja puheterapeutti muuta suosittaisivat niin pitäisitkö edellee tiukasti pääsi ?

Omani on integroidussa erityisryhmässa ns. tukilapsena eikä hän mielestäni mitenkään kärsi siitä, että ryhmässä on myös erityislapsia. Päin vastoin tämä pieni ryhmä on oikein luxusryhmä kaikille lapsille verrattuna toisen lapsemme isoon normaaliin ryhmään. Ja kolmostamme aion sinne myös toivoa kun ensi syksynä on edessä siirtyminen isompien ryhmään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulle sen sijaan on tärkeää että lapsi pärjää, että hänelle kehittyy itsetunto. Ylipäätään että hän oppii elämään tässä karussa maailmassa.



Me olemme tutkimusten avulla saaneet tosi paljon apua. Terapioiden avulla lapseni on mennyt tosi paljon eteenpäin. En uskalla ajatellakaan mitä hän olisi ilman esim. toimintaterapiaa!



t. se noh noh vastaaja joka kyllä itsekin on yliopistotutkimuksen saanut mutta joka näkee ettei se ihmisestä siltikään onnellista tee. Ja uskallan reilusti myöntää että lapseni on erityinen ja erityistarpeinen.

kieltävät ja vähättelevät lapseni sairautta (7v) poika.. kaikki vaan on että "nykyään tutkitaan enemmän,se in ihan normaali..jne." en millään saa edes miestäni ottamaan todesta lapsemme sairautta, jota on kaksivuotiaasta asti tutkittu.. mies jollain lailla häpeää sitä..

meillä As-lapsi on autisminkirjon luokalla ihan normaalilla oppimäärällä ja on mahdollisuudet jatkaa ihan mihin vaan. Olen tyytyväinen että saimme diagnoosin ajoissa ja lapsi on ollut hyvässä PK:n erityisryhmässä ja nyt loistokoulussa.

Ilman niitä hänet tavallisella luokalla leimattaisiin toivottomaksi häiriköksi ja syrjhäytyminen olisi väistämätöntä

että ei ole olemassa kahta samanlaista erityislasta!



Oma lapsemme ei ollut erityinen syntyessään mutta aloin epäillä jotain kun hän jäi jatkuvasti kehityksestä jälkeen. Sukulaisille on olllut pahempi paikka kuin mulle!



Toki se on traagista että tuskin lapseni koskaan yltää samalle tasolle kuin muut "normaalit" tai edes sisaruksensa. Mutta voi se elämä silti olla onnellista ja hyvää!



En pidä oikein siitäkään että silmät suljetaan realiteeteilta ja kuvitellaan että lapsi kykenee mihin tahansa! Siis tyyliin "kyllä sinustakin tulee huippumatemaatikko kunhan yrität". Jokaisellahan on vahvuutensa, valitettavasti vain omalla lapsellani ei ole erityisen montaa vahvuutta, ainakaan jos mitataan niitä pelkästään koulumenestystä ajatellen...:(. Sen sijaan HÄN ON MUSIKAALINEN ja myös tavallaan kielellisesti lahjakas. Sosiaalisella puolella taas on täysin avuton:(. Joten aika realisti olen.



***



Kun ajattelee esim. Idolsiakin. Eikös joku sanonutkin että mikä ihme vanhempia nykyään vaivaa kun eivät voi suoraan lapsellensa sanoa, että sori kulta mutta et ole kovin hyvä laulamaan...! Ilman että heidän pitäisi mennä TV:n sitä kuulemaan!

niitä diagnooseja tulisi jaella sen mukaan hyötyykö lapsi itse siitä. eli onko siitä hänelle apua, muuttaako se hänen tilannettaan mitenkään.



diagnooseja ei tule asettaa lapsille opettajia, psykologeja tai vanhempia varten, vain jotta heidän olisi helpomi käsitellä lasta ja hänen ominaisuuksiaan.

Jo pieniltä lapsilta vaaditaan itsenäistä pärjäämistä ja reipasta ja ulospäinsuuntautunutta luonnetta. Täällä vallitsee pärjäämisen kulttuuri ja lapsilta vaaditaan paljon enemmän kuin muissa maissa.

koska tämä pienryhmä ei ollut sitä, mitä meille luvattiin. Se on vain varasto, jossa lapsia pidetään, kunnes he siirtyvät eläkkeelle. Ja mitä siihen itsetuntoon ja niin edelleen tulee, millainen itsetunto kehittyy lapselle, jolle sanotaan, ettet sinä osaa, et pysty vaikka yrittäisit, turhaan edes yrität! Millainen kansalainen sellaisesta lapsesta tulee? ja ihan oikeasti, näin niille lapsille ON siellä sanottu!

kun en halua että häntä siirretään pienryhmään vain siksi, ettei hän puhu yhtä hyvin kuin ikäisensä keskimäärin puhuvat, tai ettei hän ole yhtä hyvä piirtämään & tekemään palapelejä.



Pienryhmässä on käytöshäiriöisiä lapsia, jollainen lapseni ei todellakaan ole.



Yksikään lapseni päiväkotikaveri ei taatusti kärsi siitä, että lapseni on tässä ryhmässä. Ei hän siellä edes juurikaan muista erotu, koska ryhmässä on eri ikäisiä lapsia joista osa puhuu paremmin ja osa huonommin kuin hän. Hän ei häiriköi, ei lyö, ei pure...Jos hänen ns. erilaisuutensa on haitaksi jonkun lapsen vanhemmille, niin sehän ei missään nimessä ole meidän ongelmamme.



Neurologi on sitä mieltä että nykyinen ryhmä on hyvä, samoin puheterapeutti, ja ryhmän lto+hoitajat sanoivat etteivät aio luopua tästä lapsesta ja että hän pärjää hienosti ryhmässä. Kehittyy koko ajan, oppii uusia asioita, ja kirii ikätovereitaan kiinni. Erityisryhmässä tätä mallioppimista tuskin tapahtuisi.



Lainaus:

jotka myöntävät lapsen olevan erityisen tuen tarpeessa, mutta eivät suostu esim. pienryhmäsiirtoon.

Hämmästyttää, kenen etua he mahtavatkaan ajatella? Eivät ainakaan lapsensa. Ja tippaakaan eivät ajattele päiväkotiryhmät tai luokan muita oppilaita!

mutta sitten seuraa sellainen vaihe, että oppii sen että kaikesta hyvästä lapselle saa taistella ja että niiden kaikkien lausuntojen pitää olla mahdollisimman negatiivisen kuulusia, että lapsi mitään hyvää saa. Esim sen että lapsi pääsee autismin kirjon luokalle eikä joudu jollekin sekavalle EVY-luokalle jossa kaikki lapset ovat vähän väärässä paikassa. Eli alkujärkytyksen jälkeen vanhemman on kuitenkin paras pian koota itsensä ja alkaa ottaa selvää asiosta ja TAISTELLA - mutta jos vanhempi kieltää koko asian niin kuka sen lapsne puolesta taistelee. Eivätkä ne ongelmat yleesä unohtamalla ja tutkimuksen väliin jättämällä parane - pahenevat vaan.

37

oli 14:nkin lapsi eskarivaiheessa sellaisessa luksusryhmässä. Koulun puolella asiat lähti sitten menemään suoraan sanottuna päin h--ä.



PÄiväkodissa asiat on vähät toisin kuin koulumaailmassa.

lapsi voi olla hiljainen, hän ei vain pysty keskittymään esim. koulutehtävään



Lainaus:

silmätikkuna joka tapauksessa, oli diagnoosia tai ei...



Ihmeellistä, että luullaan, että jos asioista ei puhuta, ei niitä ole olemassakaan.

kai kukaan halua että lapsi olisi poikkeava ja kyseessä on defenssi. Toisaalta itse en ole työssäni (olen lto) törmännyt tällaiseen ja väitänki että paljon vaikuttaa hoitajan ammattitaito eli miten hän asiansa esittää.

hieno homma että saatte apua ja tukea,



mutta kovin monelta pieneltä lapselta myös suljetaan monen monta ovea tulevaisuudessa sillä diagnoosilla jota lapsen koulu- tai päiväkotiryhmä sattuu tarvitsemaan jotta saadaan lisähenkilökuntaa sinne palkattua....

aletaan hakemaan diagnoosia koska on luonteeltaan ujo ja syrjäänvetäytyvä, mutta hänellä ei ole mitään oppimisvaikeuksia vanhemmat varmaan kokevat tutkimukse jne turhana. Mutta on ihan eri asia jos lapsi ei esim opi lukemaan niin silloin vanhemmat varmasti suostuvat ilomielin tutkimuksiin ja esim tukiopetukseen jne. Riippuu niin "vamman" laadusta ja asteesta onko diagnoosista hyötyä lapselle.

leimataan jo pienenä ja tuomitaan pärjäämään huonosti, ja sopeutumaan huonosti siihen yhteen ainoaan hyväksyttyyn lapsimuottiin joka suomessa on käytössä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat