Vierailija

Jaettaessa lasten päivähoitopaikkoja työssäkäyvien vanhempien lapset tulisi AINA asettaa etusijalle. Heidän tulisi saada se hoitopaikka jonka ovat ensimmäiseksi laittaneet (toivoneet), ja " virikelapset" voisivat saada ne jämäpaikat joita jää JOS jää.



T. Vittuuntunut töihin palaava äiti, jonka lapselle ei meinaa millään löytyä paikkaa kohtuullisen matkan päästä kotia

Sivut

Kommentit (79)

Minusta jokainen vanhempi on lapsensa paras asiantuntija, paitsi erityistapauksissa, jolloin toivottavasti esim. neuvolasta osataan suositella päiväkotihoitoa tukimuodoksi lapselle. Esim. 3-5-vuotiaalle on varmasti parempi saada jatkaa tutussa päiväkodissa 2-3 päivänä viikossa osa-aikaisesti kuin mennä piipahtamaan hetkeksi johonkin uuteen kerhoon tms. ja joutua taas kolmanteen hoitopaikkaan, kun äiti palaa uudestaan töihin. Ap:n lapsi esim. tuskin on palaamassa tuttuun lähihoitopaikkaan, vaan ap haluaisi vain ITSELLEEN helpomman vaihtoehdon, lähihoitopaikassa jo olevista lapsista viis.



En tajua, miten nämä ap:n kaltaiset äidit oikein tuon subjektiivisen päivähoito-oikeuden iedean ovat sisäistäneet, mutta siinähän on todellakin pohjimmiltaan kyse LAPSEN subjetiivisesta oikeudesta päivähoitoon. Oletuksena taustalla on, että hoito on laadukasta ja lapselle hyödyllistä/mukavaa. Jos joku ääliö tätä ajatusta rikkoo tietentahtoen (asettaen oman etunsa lapsen edun edelle), ei siitä pidä mennä rankaisemaan enemmistöä!



Ei toimeentulotukeakaan poisteta siksi, että jotkut käyttää sitä väärin. Vaatikaa siis ennemmin lisää päivähoitopaikkoja, jos harmittaa! Niitä ns. virikelapsia on päiväkodeissa 5%, ja heistäkin valtaosa on reilusti yli 3-vuotiaita ja osapäivähoidossa. Sen yhden prosentin takiako koko hyvä systeemi pitäisi romuttaa? Nimittäin hommahan vaikeutuisi sen jälkeen nimenomaan myös töissäkäyvillä vanhemmilla, kammottavaa paperisotaa selkeän systeemin sijaan. Taitaisi maksaakin paljon enemmän eli paikat vain vähenisivät eikä esim. kotihoitoakaan olisi sillä systeemillä vara parantaa senttiäkään.



PS. Meillä esikoinen kävi kerhossa, koska hän ei ollut vielä ollut päivähoidossa ennen pikkukakkosemme syntymää. Eli turha tulla ainakaan meitä syyttämään " virikehoitopaikan" pitämisestä ;) En muutenkaan käsitä, miten marginaali-ilmiöstä on voitu nostaa älyvapaa haloo ja kääntää se vielä kaikkia lapsiperheitä vastaan. Ymmärtäisin, että oikeutta vastustaisivat lapsettomat, mutta ei - äidithän ne tietenkin ovat etuja toisiltaan itse karsimassa...

T. kolmesti joutunut kieltäytymään työpaikasta, kun hoitopaikkoja ei ole! Ja kunnan vastaus kuului " hoidossa on niin paljon lapsia, joiden ei tarvitsisi siellä olla" . Virikelasten vanhemmat: perseet ylös ja kerhoihin ja puistoihin! Leikkikää ja askarrelkaa lastenne kanssa itse! Niin minäkin teen kun en töihin voinut lähteä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kuvitella että subjektiivisen päivähoito-okeuden poistaminen johtaisi automaattisesti lyhyempiin jonoihin ja parempiin päivähoitopalveluihin!



Ennemminkin monet kunnat alkaisivat sulkea vajaakäytössä olevia päiväkoteja ja irtisanoa työntekijöitä. Jolloin päiväkotiverkko harvenisi.

monet työssäkäyvät äidit menevät töihin kun eivät jaksa olla kotona kokopäiväisesti lapsen kanssa ja haluavat törsäillä ja matkustella. Monet äidit, joilla on lapset osa-aikahoidossa ovat vastuullisia lapsiaan rakastavia äitejä. Esim meidän asuinalueella ei ole tarjota muita virikkeitä, ei ole oikein puistoja ei avoimia päiväkoteja ei kerhoja yms. Mun mielestä osapäiväpaikka päiväkodissa pitäisi ehdottomasti olla kaikkien oikeus. Muuten näistäkin kotiäideistä tulee työssäkäyviä äitejä, joiden lapset kärsivät pitkistä hoitopäivistä ja uupuneista äideistä, joilla ei ole energiaa antaa lapsilleen huomiota kun tuo voi niin tärkeä työ vie kaikki mehut! Olen muuttanut mielipidettäni vuosien kuluessa.

nroa 68 on kusetettu. Ei pidä uskoa kaikkea mitä kunnan virkamiehet sanoo.



Mistäköhän kunnasta olet?



Ainakin täällä Helsingissä on vähän väliä menossa oikeusprosesseja kun kaupunki ei hoida lainmukaisia velvollisuuksia (viime aikoina tosin lähinnä liittyen vammaispalveluihin)

Ja minusta kaikki lastenhoidon tuet pitäisi lakkauttaa niiltä ihmisiltä, joilla asuu sukulaisia samalla paikkakunnalla. Mummot vaan lapsia hoitamaan ja mammat duuniin! Niin sitä on ennenkin menty.

Jos ei asu sukulaisia samassa kaupungissa, niin sitten voi saada päiväkotipaikan, jos lapsi on yli 3-vuotias. Siihen asti saa äiti hoitaa lapsensa kotona, niin laiska ei kukaan voi olla, että alle 3-vuotiaan vie hoitoon palatakseen itse muka " pakosti" töihin. Silloin voi saada vähän jotain kotihoidon tukea. Mutta sekin tulosidonnaiseksi!



Johan alkaa kunnalla rahat riittää uuteen kelomökkiin Lapissa päättäjien lomapaikaksi... :D

Vierailija:

Lainaus:


ne työssäkäyvät maksaa sunkin kotona pyörimisen. Jos vanhemmat ei kykene ilman tarhan virikkeitä kasvattamaan jälkikasvuaan, niin piuhat poikki toisen jälkeen viimeistään- niiden työssäkäyvien verovaroista niiden virikelasten myöhempikin psyyken hoito, erityiskoulut, ja pahimmassa tapauksessa vankeinhoito maksetaan.



Työssäkäyvien lapset ehdottomasti etusijalle, pysyy edes jonkinlainen sosiaaliturva sunkin lapsillas.




ei taida kaikilta työssäkäyviltäkään onnistu lasten kasvatus...miksi ihmeessä mennä töihin jos kotona oleminen on kerran niin helppoa? miksi ette itse kasvata lapsianne vaan sysäätte vastuun tarhatädeille? veikkaan enemmän vaikeuksia lapselle, jonka vanhemmilla on ollut hirveä kiire sysätä lapsi tarhaan alle vuoden ikäisenä, kuin edes osittain kotihoidetulla.

sinun logiikkasi on aivan järjetön.

Vierailija:

Lainaus:


Jaettaessa lasten päivähoitopaikkoja työssäkäyvien vanhempien lapset tulisi AINA asettaa etusijalle. Heidän tulisi saada se hoitopaikka jonka ovat ensimmäiseksi laittaneet (toivoneet), ja " virikelapset" voisivat saada ne jämäpaikat joita jää JOS jää.



T. Vittuuntunut töihin palaava äiti, jonka lapselle ei meinaa millään löytyä paikkaa kohtuullisen matkan päästä kotia




Te kohkaajat kun ette tiedä ettekä ymmärrä mistään mitään.



Todella harva lapsi on vain virikelapsi. Esim. erilaisista ongelmista ei julkisesti toitoteta, joten ulkopuolisille voi jäädä kuva, että lapsi on vain virikelapsi. Ja kuka nyt tuollaisille korppikotkille haluaisi ongelmistaan edes kertoa?!?



Kertokaapa myös, paljonko on resursseja kaupunkien kotiavussa ja paljonko se perheille maksaa? Ja onko joka kunnassa ja kaupungissa tällaista saatavilla? Te kun tunnutte niin kaikesta kaiken tietävän.



Ja jos teillä itsellä ei ole haluja ja / tai rahkeita käydä töissä ja hankkia suurta palkkaa, niin ei sen vuoksi tarvitse itseään aina korottaa muka maailman parhaaksi äidiksi.



Subjektiivinen päivähoito-oikeus tulee säilyttää, tasa-arvon nimissä kaikilla pitää olla oikeus laittaa lapsensa hoitoon jos sen kokevat tärkeäksi ja tarpeelliseki. Paikkoja ja hoitajia vain pitäisi lisätä.

Meidan kunnassa ei sitapaitsi ole kerhoja alle 3-vuotiaille. Minusta on turha syyttaa vanhempia hoitopaikkojen puutteesta, syyttakaa kuntaa, niidenhan velvollisuus se on hommata hoitopaikka jokaiselle.

Ja sitten vielä nämä päiväkotipaikat annetaan näille kotona makoilevien vanhempien kersoille ja tietty heille lähimmästä päiväkodista kun sossu on niin törkee eikä kustanna autoo; niin eihän fillarilla voi lähtee " kauas" lasta viemään.

Niimpä työssä käyvä vanhempi saa lapselleen hoitopaikan toiselta puolen kaupunkia jos nyt ylipäätään saa lainkaan... ja tekee aamuin illoin sit sellaisen puolen tunnin tai tunnin kaupunki kierroksen että saa lapsen hoitoon



Ja kuitenkin taksi tuo joka aamuna näitä kersoja päiväkodille kun ei ne kotona makoilevat vanhemmat sit jaksaneetkaan lähteä tuomaan sitä kersaa vaikka matka on lyhyt.... ja lopuista muksuista sit taksikuski kertoo päiväkodilla että siellä ei ollut lapsi valmis, eikä joutunut kyytiin kun vanhemmat vasta heräsivät kun ovikelloo mentiin soittaamaan...

päiväkodissani on 110 lasta ja näistä lapsista on vain 2 kpl on ns. virikelapsia. Tällöinkin kyse on 5 vuotiaasta, seuraavana syksynä eskariin menevästä lapsesta. toinen lapsista on kokopäivähoidossa. Kaikki muut ovat päivähoidossa ihan oikeasta " syystä" . Jonossa päiväkotiin on tällä hetkellä 10 lasta. Heille paikat vapautuu viimeistää elokuussa kun eskarit lähtevät kouluun. Todennäköisesti jo ennen sitä. Esim kaikille alueen opiskelija äideille pystymme järjestämään paikan kesätöitten ajaksi.



Mutta olen keskusteluissa esimerkiksi Espoon alueen vastaavissa tehtävissä toimivien kollegoiden kanssa huomannut, että siellä ei uskalleta ottaa vanhempaa lasta pois päiväkodista esim. vauvaloman ajaksi, koska takuuta ei ole että lapsi pääsisi samaan päiväkotiin. Ei se ole subjektivisen hoito-oikeuden vika ettei tilaa lapsille ole, vaan vikaa löytyy kuntapäättäjistä, jotka eivät anna tarpeeksi määrärahoja. Suurin osa näistä virikelapsista lähtisi kotihoitoon, jos hoitopaikasta olisi jotain varmuutta kun äiti palaa takaisin töihin. Tilanteen ratkaisu vaatii rahaa ja sitä kunnilla on yhä vähemmän kun nykyiset tehokkuusajattelunormit ovat valloillaan. päivähoidettava lapsi ja hänen perheensä ei ole asiakas vaan valitettava kuluerä, josta pitäisi päästä pois. Onneksi on nykyään valistuneita vanhempia jotka eivät anna kuntapäättäjien pompottaa vaan vaativat niitä oikeuksia mitä heille kuuluu. Ja viimeisimmän lauseen kirjoitin ihan omana itsenäni en kunnan viranhaltijana :).

on ymmärtääkseni monien mielestä niitä joita sosiaalitoimi ohjaa päiväkotiin.



Sitten on laaja joukko lapsia, joide toinen vanhempi ei ole täyspäivätöissä, ja joihin suj. ph-oikeus vaikuttaa:



- opiskelijat

- osa-aikaisesti opiskelemista yrittävät, joilla vauva ja isompia lapsia

- työttömät

- piilotyöttömät, joita ei eri syistä ei hyväksytä kortistoon, mutta etsivät töitä

- erilaisia silppu/pätkä/ freelanser-töitä tekevät, joilla on kuukaudessa kahdesta 140 tuntiin töitä vaihdellen niin etteivät koskaan tiedä sitä etukäteen.



yms, yms.

Jäin äitiyslomalle ja otimme lapsen pois yksityisestä päiväkodista, näin vapautui paikka jollekin toiselle. Mutta nyt meillä ei ole synnytykseni ajaksi mitään hoitoa ja ongelmallisen raskauden vuoksi päivät aika tylsiä lapselle kotona. Kodinhoitajaa ei siis kunnalla ole tarjota.

Olenkin miettinyt josko hakisin kunnallista päivähoitoa, mutta paikka pitäs olla ihan vieressä. Olisin se laiska ja itsekäs äiti.

Vierailija:

Lainaus:


Eikös se subjektiivinen päivähoito-oikeus silloin tullut? Onko perheiden hyvinvointi lisääntynyt merkittävästi vuodesta 1996 vai päinvastoin?




mitä tuon etuisuuden lakkauttaminen merkitsisi. Meillä olisi tarvittaessa varaa järjestää lapselle yksityinen hoito, jos se olisi tarpeen, mutta veikkaanpa, ettei kovin monella ole. Siinä saisitte jättää duunit väliin, kun ette saisi hoitopaikkaa nappuloillenne, eikä palkka riittäisi maksamaan yksityistä hoitopaikkaa.

siis lapsen kehityksen takia. muuten tietysti työssäkäyvien lapsille tarpeellisempaa. ainoa tasapuolinen ratkaisu, joissa kaikki osapuolet voittaisivat, olisi hoitopaikkojen lisääminen.

muita vakavia vastoinkäymisiä ja jotka tarvitsevat elämää helpottaakseen lapsen päivähoitoa?



Ei voi olla totta, että on näin puusilmäistä porukkaa täällä taas!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat